Hieman turhan helposti tuomitaan nykyaikana käsitykset siitä, ettei ei-kausaaleja yhteyksiä voisi olla olemassa eri olentojen tai yleensäkin kaiken elävän välillä. Ymmärrän kyllä, miksi tieteen parissa ollaan näiden hypoteesien suhteen näreissään, koska ne on niin helppo yhdistää uskontoon, mutta tosiasiahan on, että tällaisiin ilmiöihin liittyvä (jo olemassa oleva) aineisto on hyvin monitulkintaista, eikä kysymys ole niin selkeä kuin välillä voidaan antaa ymmärtää.
Mielestäni on myös hivenen kyseenalaista, tavallaan vanhan materialismin jäänteenä tieteessä kulkevaa, olettaa että asioiden pitäisi aina tapahtua tietyllä kemiallis-fyysisellä vakaudella tai toistettavuudella. Että ilmiöt ovat todellisia vain jos ne tapahtuvat aina saman kaavan mukaan, tyyliin kun teen ilmiön A, tapahtuu väistämättä ilmiö B, vaikka samanaikaisesti olemme hyvinkin tietoisia, että maailma on monin tavoin tällaista kausaaliautomaattia kompleksisempi.
En nyt tässä välttämättä ehdota mitään paluuta vitalismiin tai muuhun, mutta sanon vain että liian yksioikoinen asioiden tulkinta ei palvele mitään yhteistä etua, koska tietyssä mielessä tällaisten asioiden tutkiminen voisi olla rauhantyötä. Se voisi olla rauhantyötä paitsi liittyen tieteen ja uskontojen välisiin kiistoihin (joita todella monet ongelmat nykyaikana todellisuudessa ovat), myös rauhantyötä liittyen eri uskontojen välisiin jännitteisiin, kun voitaisiin hyväksyä, että uskonnot ovat monimutkaisia tulkintoja luonnollisista mutta epästabiileista ilmiöistä, jotka voivat tietyin paikoin olla hyvinkin voimakkaita, ja että kaikki uskonnot ovat tavalla tai toisella kytköksissä (esim. suurten monoteististen uskontojen välillä nyt on ilmeiset yhteydet, mutta myös esim. kristinuskon ja pakanauskontojen välillä on varmasti käyty myös hedelmällistä dialogia, joka on vaivihkaa vaikuttanut molempiin, vaikkei siitä ehkä suoraan puhuta).
Pitäisi siis hyväksyä, että kaikissa uskonnoissa on totuudellisia aineksia ja että jokaisella täytyy olla oikeus luoda oma tulkintansa ja seurata omaa polkuaan. Ehkä tällöin yksilön vapaus myös irrota uskonnoista voisi vahvistua? Uskontoihin liittyvä väkivaltahan on usein silkkaa epätoivoa, kun muiden näkökulma uhkaa omaa elintapaa, tai sitten sitä että yritetään liikaakin kontrolloida tiettyä ihmistä, kun pelätään hänen ajautuvan uskonnon kieltämille teille, mutta ehkä kun ilmiöistä tehtäisiin "tiedettä", tavalla tai toisella, tilanne voisi vapautua (aidan molemmin puolin).
Historiallisesti on myös paljon todisteita rauhanomaisesta uskonnollisesta yhteiselosta. Sen pitäisi perustua siihen ymmärrykseen, että ilman sinun näkemystäsi ei voisi olla myöskään minun näkemystäni. Ristiriidoilla tänne maan päälle luodaan vaan lisää helvettiä, rajattomalla yhteistyöllä asioita viedään edes vähän lähemmäs paratiisia.
Jos joku ehdoton uskonto on, se lienee aina yhteistyö. Ja minusta se nyt liittyy tähän ilmiöiden välisiin ei-kausaalisiin kytköksiin. Ehkä niitä joskus voidaan selittää joidenkin uudenlaisten kenttien kautta, mutta nykyisellään niitä voidaan tutkia vain tutkimalla erilaisia anomalioita ja niiden todennäköisyyksiä. Ehkä tämän suhteen voitaisiin löytää vielä parempiakin metodeja, mutta itse olen vakaasti sitä mieltä, että tällaisia yhteyksiä on olemassa. Se, miten ne selitetään, on eri asia.
Ehkä perheenjäsenten tai poikueiden välillä kytkökset ovat vahvempia? Tai sitten kyse on toisenlaisista siteistä. Yhtä kaikki uskon, että kyse on luontoon kuuluvasta selviytymisvaistosta, joka on osaltaan auttanut lajien monimuotoisuuden säilymisen näinkin vahvana. Voidaan tietysti kysyä, miksi tällainen vaisto ei olisi nykyisellään vahvempi, koska siitä voisi olla selkeää evolutiivista hyötyä, mutta uskon että kyse on, aivotasolla tarkasteltuna, ilmiöistä jotka tavallaan sulkevat toisia ominaisuuksia pois. Toisin sanoen liiallisen turhan informaation saaminen ei hyödytä eliölajia pidemmän päälle, mutta voi olla edullisempi tietyille lajeille. Useammin saaliina olevilla eläimillä tällainen vaisto voisi olla hieman vahvempi ja tutkimuksia kannattaisi varmaan keskittää sellaisiin eläinlajeihin ja heidän reaktioihinsa tietyissä olosuhteissa (jos yrittäisi etsiä luonnollista perustaa tämänkaltaisille ilmiöille).
Minusta tällainen tutkimus olisi hyödyllistä, eikä suoraan tarkoittaisi esim kreationistista näkökantaa, vaikka tämänkaltaiset ilmiöt joskus osoittautuisivatkin todellisiksi. Eihän se sitä myöskään sulkisi pois. Mutta tekemällä ilmiöistä neutraalin tieteellisiä, tai ainakin näyttämällä, että tieteessä voidaan tällaistakin tutkia, se voisi olla tietynlaisen rauhan ele. Se veisi keskustelua eri urille, tuloksista riippumatta, ja voisi lopulta luoda vahvempaa yhteistyön henkeä. Jokaisella on toki oikeus omaan käsitykseensä. Uskon että kaikissa käsityksissä on jotain totuutta, mutta jos on valittava, olen luonnontieteellisesti suuntautuva kristitty, koska väitän, ettei tiedettäkään luultavasti olisi ilman kristinuskon aloittamaa tarinaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kirjoituksesi oli virkistävä poikkeus palstan yleisestä tyylistä ja aihevalinnoista; sehän käsitteli palstan tarkoituksen ydinkysymyksiä. Vaikka kirjoitustapasi oli viileän rauhallinen, oli päälinjana kuitenkin kritiikki, joka tuntui kohdistuvan tieteen työmenetelmiin sekä uskontoihin suhtautumiseen. Näiden yksi tiivistymä tuntui olevan:
"Pitäisi siis hyväksyä, että kaikissa uskonnoissa on totuudellisia aineksia ja että jokaisella täytyy olla oikeus luoda oma tulkintansa ja seurata omaa polkuaan. Ehkä tällöin yksilön vapaus myös irrota uskonnoista voisi vahvistua?"
Näyttää siltä, että lauseesi alku sulkisi pois eräitä "omien tulkintojen ja polkujen" vaihtoehtoja, erityisesti sellaiset, joissa uskonnoissa ei oleteta olevan muita "totuudellisia aineksia" kuin ihmisaivojen mietteitä. Ajatuksesi tieteiden laajennuksesta vaikuttaa samalla tavoin ristiriitaiselta:
"Ja minusta se nyt liittyy tähän ilmiöiden välisiin ei-kausaalisiin kytköksiin. Ehkä niitä joskus voidaan selittää joidenkin uudenlaisten kenttien kautta, mutta nykyisellään niitä voidaan tutkia vain tutkimalla erilaisia anomalioita ja niiden todennäköisyyksiä."
"Ei.kausaalisia kytköksiä" voidaan nähdäkseni tutkia vain joko luonnon- tai ihmistieteiden metodein, jotka molemmat perustuvat objektiivisiin havaintoihin. Jos sellaisia saadaan ja pystytään selittämään vaikkapa "uudenlaisten kenttien" avulla, kytkökset muuttuvatkin kausaalisiksi. Tieteilijät tutkivat jo nyt suurella innolla jokaista havainnoilla kiinnisaatua "anomaliaa", mutta objektiivisia todennäköisyyksiähän voi saada vain havainnoista laskemalla. Et kai tarkoita, että ihmisten perusteettomat henkilökohtaiset näkemykset otettaisiin tieteellisten selitysten aineksiksi?
Olisi keskustelulle avuksi, jos täsmentäisit avaustasi vaikkapa konkretisoivin esimerkein.
Koko pitkän sepustuksen perusidea taisi olla:
Uskomukset pitää ottaa tieteessä vakavasti, jopa tasaveroisina kokeille ja havainnoille.
>> tietyssä mielessä tällaisten asioiden tutkiminen voisi olla rauhantyötä... tieteen ja uskontojen välisiin kiistoihin <<
Eli pseudotiede pitäisi liittää osaksi tieteellistä tutkimusta. Jokaiseen tieteelliseen teoriaan ja hypoteesiin lisättäisiin jonkinlaisen yliluonnollisen elementin mahdollisuus eli jokin määrittelemätön tekijä x. Sotkisimme tieteeseen ripauksen yliluonnollisen mahdollisuutta ja lisäsimme niiden selitysmahdollisuuksia äärettömäksi ja kaikki olisivat tyytyväisiä?
Ehkäpä väitöstilaisuuksissakin olisi jokin pseudotieteen professori, esim Tapio Puolimatka, paikalla tarkkailemassa, että tulkinnoissa otettaisiin tekijä x huomioon?
Taitaa jo olla aihetta olettaa avaajan tarkoittaneen jotakin tällaista. Olisihan hän ehtinyt vastata tarkennuspyyntööni, jos mielessään olin joakin muuta.
Hanttiin vain sitten.
Piileskelisikö jumalat jossain vielä tuntemattomissa kenttävoimissa? Mikseivät tule esiin.
Aloituksessa mainitut "jumalvoima" ja "uskonnoissa on totuudellisia aineksia" ja "olen luonnontieteellisesti suuntautuva kristitty" viittaa kyllä siihen, että aloittajan mielestä totuus piilee kristinuskossa.
Olisikohan kristityt tiedemiehet, kuten Tapio Puolimatka kovinkin innokkaasti toivottamassa tieteen piiriin vaikka idänuskontojen jingit ja jangit tai jotain jumal-vapaata ylliluonnollisuutta.
Syntyy tunne, että pitkistä sepustuksista huolimatta aloittaja haluaisi, että kristinusko hyväksyttäisiin osaksi vakavaa tiedettä. Ainakin ID:n kannattajat olisivat innoissaan.
>> väitän, ettei tiedettäkään luultavasti olisi ilman kristinuskon aloittamaa tarinaa. <<
Kristinuskon ansioksi lienee luettava, että se tuki tutkimusta ja odotti, että tutkimustulokset tukisivat kristinuskoa (katolilaisuutta versiota).
Tästä piispa Jari Jolkkonen teki yhden bloggauksenkin, tosin päätyen hieman kristillisempään tulkintaan.
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/tieteiden-lahja/2065181
Loppuun esimerkki pseudotieteellisestä matematiikasta:
1 2 = 3 x