Jos mies on koko elämänsä ollut sosiaaliselta statukseltaan matala, ja kaikki tuntevat hänet vähän ujona ja hassuna, niin se vasta noloa ja koomista olisikin, jos ATM yhtäkkiä menisi kauppaan, ostaisi kasan hienoja vaatteita, ja alkaisi ne päällä kulkea omissa ympyröissään oudosti pälyillen, selkä kyyryssä ja itseään häveten. Kaikki vain miettisivät, että mikä tuollekin on tullut. Mikä se yrittää olla?
Ymmärrän atmeja
eikönäinole
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Stephen King kertoo kirjassaan On Writing: A Memoir of the Craft tarinan omilta kouluajoiltaan: tyttö elää äitinsä kanssa asuntovaunussa, jossa on seinällä iso puinen Jeesus-patsas roikkumassa ristillä. Tytöllä on aina vanhat, kuluneet vaatteet ja häntä kiusataan. Sitten eräänä päivänä hän ilmestyy silmät säihkyen kouluun uusissa hienoissa vaatteissa ja kampauksessa. Kiusaaminen vain jatkuu ja säihke sammuu. Kun ihminen on kerran ajettu häkkiin, hänet myös pidetään siellä.
Menin kerran puku päällä baariin eikä kukaan edes huomannut paitsi baarimikko.
kuljen aina hyvännäköisissävaatteissa, on hyvä ryhti ja katse itsevarmasti kohti tavoitteita.. ATM voi olla hyvännäköinen
väilyönnit vähän jäi. LOL
Ja vähän muutakin
Nii.. toisaalta: kukapa muu itsensä ja oman arvonsa lopulta määrittää kuin ihminen itse? Tottakai ihmiset ympärillä esittävät omia arvioitaan ja arvostelujaan, kukin omista lähtökohdistaan ja omilla vaikuttimillaan, mutta se uskooko ihminen lopulta itseään vai muita, on se mikä ratkaisee. Se, että päättää itse määrittää itsensä ihmisenä ja uskoa itseensä, ei poista heikkouksia tai vikoja, mutta ei myöskään vahvuuksia ja sitä hyvää, minkä omaa. Se, mitä niiden kanssa tekee, on ratkaisevaa.
Lisäys: Tuo ylläoleva ei poista sitä tosiasiaa, että aina on johtajia ja seuraajia, mutta se taas ei poista sitä tosiasiaa, että seuraajakin voi olla tyytyväinen itseensä ja asemaansa. Jos ei omaa johtajan ominaisuuksia, niin aika helvetin huono johtaja olisi ja nostaisiko se yhtään omaa itsetuntoa? Olla huono johtaja? Tuskinpa.
Entä jos on ihminen, joka EI ole tyytyväinen seuraajan asemaan, mutta ei liioin sovellu ominaisuuksiltaan johtajaksi?
Omassa musiikkiharrastuksessani olen aina ollut tällainen. En voisi kuvitella olevani jossakin bändissä rivijäsenenä, joka mukisematta tyytyy toteuttamaan muiden ideoita, mikäli minulla ei olisi mahdollisuutta saada omia visioitani esille ja toteutettaviksi. Toisaalta minusta ei ole bändin johtajaksi: karismattomuudellani en saisi ympärille bändiä edes kasaan puhumattakaan siitä, että muut toteuttaisivat näkemystäni siinä. (Eikä heitä voisi siitä syyttää: kun "näkemykseni" on johtanut siihen, että muutun vuosi vuodelta vain marginaalisemmaksi, lienee vain älykkyyden merkki olla seuraamatta sitä.)
Ratkaisu on ollut yksinkertainen. Ei tarvitse olla johtaja eikä seuraaja, kun tekee kaiken alusta loppuun yksin. Silloin ei tarvitse sietää muiden huonoja ideoita eikä yrittää käännyttää muita puolelleen, vaan kaikki langat ovat omissa käsissä. Epäonnistumisista voi silloin syyttää vain itseään, mutta toisaalta onnistumisetkin olisivat omia, jos sellaisia tulisi.
Tämä ei koske pelkästään musiikkia vaan pätee analogisesti myös muuhun elämään. Jos ei ole kykyä johtajaksi eikä halua seuraajaksi, usko (vain ja ainoastaan) itseesi.
Oikeastaan jo toivoin tällaista kommenttia :) Ja etenkin viimeistä virkettä.
Noita molempiahan esiintyy sekä mikro-, että makro-tasoilla. Mikrotasot ovat juuri näitä työ-, harrastus- ja pienyhteisöjä. Makrotasolla taas mennään valtauskontoihin, yhteiskuntaan ja valtioihin, jne. Mikrotason johtajakin on makrotason seuraaja ja toisinpäin. On sitten myös paljon "välitilassa" olijoita, jotka ovat esim diplomaatteja, neuvottelijoita, kriitikoita, taiteilijoita, jne. He nauttivat molempien osapuolten luottamusta ja epäluottamusta, ihailua ja väheksyntää.
Loppulauseesi toistaa ensimmäisen postaukseni sanoman, vain eri sanoin: " Jos ei ole kykyä johtajaksi eikä halua seuraajaksi, usko (vain ja ainoastaan) itseesi."
X-files hengessä: "Älä luota kehenkään, teippaa äksä ikkunaan" ;)
Älä nyt valehtele. Tuoreessa kappaleessa sinulla on jopa nainen laulamassa duettoa kanssasi.
No, tämä nimenomainen tapaus voidaan laskea sellaiseksi, jossa minulla on ollut johtajuutta ja kykyä saada joku mukaan visioihini. Yhteistyö toki tapahtui virtuaalisesti ja yhteistyökumppani ei ole aktiivisesti musiikkia tekevä tai ainakaan julkaiseva henkilö, mutta kuitenkin.
Olen jo kauan yrittänyt houkutella ihmisiä yhteisprojekteihin. Ainoat, jotka tähän asti ovat suostuneet, ovat sellaisia, jotka tulevat "musiikkipiirien" ulkopuolelta ja tekevät sitä vielä itseäni kevyemmin harrastuksena tai vitsinä. Ilmeisesti ihmisellä on seksuaalisen markkina-arvon lisäksi myös musiikillinen markkina-arvo, ja kanssani tekemisissä oleminen ei nosta kenenkään kumpaakaan.
Eräs nouseva DJ tosin on kaavaillut ideaa yhdistää hänen DJ-settiään omaan multi-instrumentalismiini. Tämän toteuttaminen tuntuu kiehtovalta ajatukselta, mutta luultavasti joudun tekemään sen uudella taiteilijanimellä, sillä nykyiseni maine on vakiintunut markkina-arvoltaan nollaksi tai negatiiviseksi.
Mistä me paremmin saisimme palautetta itsestämme kuin muilta ihmisiltä? Varmasti kaikki peilaavat itseään toisista. Vaarallista olla välittämättä toisten mielipiteistä ja vain sokeasti uskoa omaan totuuteensa. Toisaalta ei ole hyväksi uskoa kaikkea negatiivistakaan suodattamatta tai ainakaan kysymättä muidenkin mielipidettä. Sama tietysti positiivisten palautteiden kanssa. Itseään on vaikea lähteä kehittämään, jollei ole käsitystä siitä mitä aluetta olisi hyvä työstää. Itselleen voi uskotella olevansa vaikka mitä, mutta onko se sitten oikeasti hyväksi jos ympäristö näkee asian aivan toisin?
Jos nyt käsiteltiin pelkästään omia henkilökohtaisia käytännön tavoitteita, niin se on vähän eri asia.
Hyvä pointti tämäkin! Itse pyrin siihen, että huomioin ihmisten reaktioita ja käyttäytymistä, kehonkieltä ja ilmeitä, sekä sanavalintoja. Paljon sellaista, mitä ihmiset tiedostamattaan viestivät sanallisen viestinnän ohella. Sanallisessa palautteessa perustelut ovat yleensä merkittävämmät kuin itse mielipide. Peili on myös hyvä palautteen antaja, mutta sen edessä pitää olla nöyrä ja rehellinen. Nöyryys ei taas tarkoita sitä, että pitäisi vähätellä itseään tai olla liian vaatimaton (niinkuin asia meillä suomalaisilla yleensä on) vaan sitä, että miettii millainen on; mitkä on omat vahvuudet, mitkä heikkoudet, mihin ne riittää, mistä haaveilee, mikä on realistista ja mikä ei, missä on onnistunut ja missä ei, miksi, mitä pitäisi tehdä toisin ja miten? Ja lopuksi vielä kerran, miksi? Töitähän se teettää ja antaa myös niitä huonommuuden ja epäonnistumisen tunteita, mutta se kuuluu asiaan, "no pain - no gain".
Tiedän, että on ihmisiä, joita on alistettu ja latistettu, väheksytty ja mitätöity koko elämänsä, viety itsetunto ja -luottamus. Heidän onnistumiset on jätetty huomiotta ja epäonnistumiset nostettu parrasvaloihin. Tällainen ympäristön paine johtaa aluksi epäonnistumisen pelkoon, joka johtaa siihen ettei uskalleta yrittää. Lopulta se kuitenkin johtaa myös onnistumisen pelkoon, koska se herättää huomiota ja jälleen kerran väheksyntään ja mitätöintiin. Miksi siis kannattaisi edes yrittää mitään, kun palkka on joko vittuilu, tai väheksyntä?
Tämä on mielestäni yksi suomalaisen mielenmaiseman rumimpia asioita: kateus, joka kumpuaa omasta heikosta itsetunnosta. Kun ei löydä itsestään mitään hyvää ja kehuttavaa, niin ei jää muuta keinoa kuin mitätöidä muita, että voisi tuntea itsensä edes vähän paremmaksi. Onko toisen toisen onnistuminen tai yrittäminen jotenkin itseltä pois? Tämä on nimenomaan negatiivista kateutta, joka ei ruoki ihmistä yrittämään ja kehittymään. Ja tämä on se helpompi tapa; kun ei tarvii itse edes yrittää, riittää kun mitätöi muiden onnistumista.
On myös toisenlaista kateutta: se on sitä, kun kadehditaan jonkun onnistumista samaan aikaan ihaillen ja saaden siitä energiaa omaan tekemiseen, vaikka kyse olisi tyystin eri asiasta (joku ihailee Alexi Laihon kitarointia ja se innoittaa häntä harjoittelemaan yhä enemmän tietoisena siitä, ettei koskaan saavuta samaa tasoa. Se vain ei haittaa, kunhan saavuttaa oman huipputasonsa). Se on positiivista kateutta, joka inspiroi ja sytyttää yrittämään omien rajojen rikkomista. Silloin toisen hyvyys ja paremmuus ei ole itseltä pois, päinvastoin.
Sitten on vielä tämä "suomalainen kaksinaismoralismi", jossa kehutaan ihmistä "oli kyllä hienosti pelattu/soitettu/tehty" ja kehun kohde erehtyy sanomaan "joo, kiitos, meni kyllä hyvin", niin sillä hetkellä ihminen leimautuukin kusipääksi; "sehän kehuu itseään, vittu mikä kusipää". Ensin tulee siis kehu ja heti perään tuomitseminen. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu itsensä vähättely, joten oikein vastattu olisi huomiosta kiusaantunut: "no joo, ihan ok meni, mut ei oikein lähteny..". Onneksi tämä kulttuuri on pikkuhiljaa muuttumassa ja ehkä jo parin sukupolven päästä suomalainen saa jo kehua itseään.
Tämähän ei koske enää urheilijoita ja muita esiintyjiä, vaan meitä taviksia. Tavis ei voi onnistua. Ikinä. Missään. ;)
Oletko Casey ikinä miettinyt että sun biisejä on käynyt kuuntelemassa melkoisen moni?
Tuo positiivinen kateus on voimaa antava taito :) Jostain syystä kateus katsotaan helposti aina negatiiviseksi, vaikka siitä voi oikein suhtautumalla saada hyvän boostin omiin tavoitteisiinsa. Siinä kun negakade jää toivomaan toiselle pahaa, positiivisesti kateellinen ihailee ja pyrkii samaan :)
Joitakin niistä on käyty (painotus menneessä aikamuodossa) kuuntelemassa. Siinä ei tietystikään ole mitään ihmeellistä; niinhän se menee suuremmassa mittakaavassa myös oikeiden artistien kohdalla, että "hittejä" kuunnellaan ja muu tuotanto kiinnostaa vain murto-osaa.
Ehkä sekin on analogista ison maailman kanssa, että hitiksi päätyminen edellyttää jonkinlaista meemistatusta. Omalla kohdallani suosituimmat kappaleeni ovat olleet sellaisia, jotka ovat toteutukseltaan melko vasemmalla kädellä huitaistuja, mutta liittyvät johonkin jo olemassa olleeseen suosittuun Internet-ilmiöön tai -meemiin. Jo alusta asti pidin tällaista valmiiseen pöytään istumista vähän halpahintaisena huomionhakuna, mutta – paradoksaalista kyllä – meemeihin liittymättömät alkuperäiset kappaleeni, jotka eivät vaadi taustatietoa vaan "sopivat kaikille", eivät sitten kiinnosta senkään vertaa.
Em. asiat pitää hyväksyä musiikin ja populaarikulttuurin yleisinä lainalaisuuksina. Sitä vastoin se hieman ihmetyttää, että vaikka vuodet vierivät, uusia kuulijoita ei hitaasti mutta tasaisesti kasaannu, vaan päinvastoin kuulijamäärä koko ajan pienenee. Tekemiseen käytetyn ajan ja vaivan määrä ei liioin mitenkään korreloi yleisömäärän kanssa: panostan nykyisin kappaleiden toteutukseen paljon enemmän kuin alkuvuosina. Säästäisi aikaa ja näkyvyyden kannalta olisi sama rämpiä kappaleet kertaotolla purkkiin puhelimen mikrofonilla, mutta soittamisen, sovittamisen ja äänittämisen tekninen puoli kiehtoo ja tuottaa nautintoa. Tekemisen tärkein lähtökohta on se, että minulla on mukavaa: se olisi kuitenkin hyvä bonus, jos joku muukin saisi lopputuloksesta jotakin irti.
Ongelma on siinä, että tyylikkyyttä ei voi ostaa kaupasta. On hyvin epätodennäköistä, että tyylitajuttomasta tulee kaupassa käymisen jälkeen tyylitaituri. Vaatekerta voi parantua, mutta tyylikkyyteen kuuluu tietty itsevarmuus ja rentous, joka tulee siitä, että on itsetuntoa ja varmuutta kertynyt elämän aikana.
Tosin, monilla ätmeillä on täysin kehittymätön tyylisilmä ja heidän vaatteensa ja fyysinen ulkonäkönsä on täysin naisia kiinnostamaton. Toisin, kuin näillä palstoilla puhutaan, niin miehen ei tarvitse olla testohirviö, vaan normaali, sopusuhtainen vartalo on kaikista halutuin. Miehen ei edes tarvi olla kasvoista kaunis, kunhan on siistin näköinen.
Monet ätmit hyötyisivät erilaisista harrastuksista, joissa kunto kohenee ja sitten sosiaalisten taitojen oppimisesta, jossa jutellaan ventovieraille ihmisille, jotta siitä tulee luontevaa käytöstä. Katse, pienet eleet ym. opitaan sitten, kun pystyy aloittamaan luotevan puhumisen. Nainen isketään olemalla itsevarma ja tämän pohjana on vahva itsetuntemus. Tieto siitä, että pitää itsestään, vaikka on epätäydellinen näkyy hyvin helposti ja tuo positiivisen piirin ihmisen ulkopuolelle. Tälläisestä miehestä on naisen myös helppo alkaa pitämään.
Kaikki ns. iskutekniikat ovat ihan ok, mutta itse panostaisin yllämainittuihin puoliin ensiksi. Suomalaisilla on jäyhä ja töksähtelevä puhetyyli, jossa on monilla eniten oppimista. Nekin, jotka ovat tavallista sosiaalisempia, eivät tee sitä hyvin, vaan töksäyttävät. Tosin, kaikki riippuu piireistä. On äärettömän helpompi iskeä nainen, jos on sosiaalisessa ympäristössään huipulla, kuin vaikka yliopistokaupungissa, jossa on paljon miehiä ja naisilla valinnan varaa.
Jotkut (aika monet?) yrittävät muuttaa itsensä ja imagonsa siinä vaiheessa, kun muuttavat toiseen, yleensä isompaan kaupunkiin opiskelemaan yliopistossa tms.
Minä tunnen 3-4 tällä tavoin menetellyttä miestä.
Yksi heistä oli kanssani samalla yläasteella ja samassa lukiossa, toisessa kaupungissa, vuotta alemmalla luokalla / vuosikurssilla. Hän oli vielä lukiossa harmaa, hintelä, huppariin, mustiin farkkuihin ja lenkkitossuihin pukeutuva poika, joka ei ollut suosiossa, tytöt eivät huomanneet, oli hiljainen, naurunalainenkin yms.
Kun tämä mies ilmestyi uusien opiskelijoiden mukana yliopistolle parin vuoden päästä, hän teki kaikkensa ollakseen tapahtumien ja ihmisten keskiössä. Hän pukeutui värikkääseen hattuun, johon oli kiinnittänyt typeriä kantaaottavia pinssejä, lässytti joka suuntaan kaikissa tilanteissa ja illanvietoissa, yritti "kiusata" joitain opiskelijoita vaikuttaakseen itsevarmalta tms. Hänellä oli edelleen sama luonnostaan hiljainen ääni, mutta nyt hän oli alkanut kimittää sillä kovaan ääneen, jotta olisi suosittu ja mieleenpainuva. Viimeksi kun törmäsin häneen sosiaalisessa mediassa, hän esitti jotain satanistisia mielipiteitä. Jossain vaiheessa oli aggressiivinen ateistikin.
Olin ainoita yliopistolla, jotka tiesivät jätkän menneisyyden ja että kaikki on vain pyrkyrimäisyyttä ja esittämistä.
Uskoisin että yliopistoilla ja amk:ssa yms. on suht paljon hänen kaltaisia tyyppejä, jotka on lukiossa, vanhassa kotikaupungissa päättäneet "uudistua" ja muuttaa imagonsa hiljaisesta nörtistä cooliksi, kun muuttaa uuteen kaupunkiin ja aloittaa opinnot uudessa oppilaitoksessa uusien ihmisten kanssa. Saa tavallaan uuden tsäänssin.
"Hän pukeutui värikkääseen hattuun, johon oli kiinnittänyt typeriä kantaaottavia pinssejä"
:D
Ei pidäkään antaa menneisyyden määrittää itseään.. moniko on "valmis" alta parikymppisenä?
Mitä niiden tuttujen mielipiteillä on väliä, parempi mennä jonnekin uuteen paikkaan ja nähdä millainen ero on pelkästään vaatteilla.