Ollaan seurusteltu 11 vuotta, yksi lapsi. Alusta asti mua on häirinnyt, kun miehelle maistuu kalja liianki hyvin. Ollaan molemmat kohta 40 v., mutta miehen pitää edelleen päästä ryyppäämään melkein joka viikonloppu, nyt kesällä myös kaikissa käymissään futismatseissa ottaa sen 3-4. Tai siis sinne pitää tietenkin mennä jo baarin kautta, ei siinä muuten noin montaa ehtis. Ikinä en ole kuullut, että kieltäytyisi tarjotusta kaljasta.
Ihmeen hyvin äijä jaksaa painaa silti duunia, aamukuuteen tai seiskaan töihin.
Omasta mielestään on kohtuukäyttäjä ja raivostuu jos sanon, että pitäskö sunkii joskus mennä vaikka autolla niihin futispeleihin. Eli pitää mua pirttihirmuna.
Ite käyn ulkona n. 10 kertaa vuodessa. Ja mies tosiaan 1-3 kertaa viikossa, kesällä enemmän. Eikä ikinä selvinpäin, ei tulis kuuloonkaan. Joskus harvoin saattaa tulla jopa kolmen viikon tauko.
Mitäs mieltä ootte, olenko mä pirttihirmu vai onko äijä juoppo?
Ihmeen hyvin äijä jaksaa painaa silti duunia, aamukuuteen tai seiskaan töihin.
Omasta mielestään on kohtuukäyttäjä ja raivostuu jos sanon, että pitäskö sunkii joskus mennä vaikka autolla niihin futispeleihin. Eli pitää mua pirttihirmuna.
Ite käyn ulkona n. 10 kertaa vuodessa. Ja mies tosiaan 1-3 kertaa viikossa, kesällä enemmän. Eikä ikinä selvinpäin, ei tulis kuuloonkaan. Joskus harvoin saattaa tulla jopa kolmen viikon tauko.
Mitäs mieltä ootte, olenko mä pirttihirmu vai onko äijä juoppo?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miksi siedät tuollaista???
Sitä olen iteltäni kysellyt viime aikoina. Lapsi ja kokonaistilanne huomioon ottaen on helpompi jäädä kuin lähteä. On kuitenkin hyvä isä.
Hups, tosta mun tekstistä taisi saada vähän liianki juopon käsityksen. Eli: Juo muina aikoina n. kerran viikossa, kesällä 1-3, näistä yks känni ja loput sit peli-iltoja, joissa "muutama".
Alusta asti häirinnyt:) :) Olette todella ansainneet toisenne.
Samaa täälläkin! Mihinkään ei voi mennä, etteikö baarin kautta mennen tullen. Monta kertaa olen miettinyt, onkohan kaikki ukot samanlaisia. Kavereiden miehet ramppaavat baarissa koko ajan, eikä se tunnu vaimoja haittaavan. Itse mieluusti viettäisin aikaa mieheni kanssa yhdessä. En viihdy baareissa, joten täytynee miettiä mitä mieheltä haluaa.
Mitä väliä?! Eikös sinun pitäisi olla aikuinen nainen eikä äiti tai lapsi? Etkös sinä ole ihan nussittu nainen, joka valitsee itse sen parinsa? JOten hiton väliä sillä on, mikä miehesi on ja mitä se meille muille kuuluu? Ole sen kanssa, jos niin valitset ja rakasta sitä. Kerrankin sentään joku nainen kehtaa myöntää, että alusta saakka se on tommonen ollut, eikä tätä tavallista marttyyritarinaa missä "se yht äkkiä olikin joku toinen!" vaikka omat silmät vaan aukesi... Tai ei ollut tutustunut kuin fantasiaansa.
No, mutta siis
- miehesi on aina ollut tuommoinen
- sinä olet toisenlainen
- hän juo ja bilettää
- sinä toivoisit toisenlaista suhtetta
- koska olet idiootti, olet myös tehnyt sille lapsen, koska tykkäät olla vallassa ja yksinhuoltajana: nyt voit myös syyttä miestäsi kaikesta.
- kannatti tehdä se lapsi siihen, olet varmaan näitä vanhemmuudessa kypsyneitä Naisia ja Äitejä, jotka kasvaa sen lapsen myötä... Hohhoijakkaa.
Miehesi ON juoppo, lapsellinen, holhottava, kehitykseltään jälkeenjäänyt ikäisekseen, epäluotettava ja huono isä. Koska juo liikaa ja pistää hupailut perheensä edelle.
SINÄ olet kontrollifriikki marttyyrinarsisti, joka on tahallaan ottanut lapsellisen ja hallittavan miehen, jotta voisi tätä syyttää kaikesta. Olet heikkoitsetuntoinen tyttö, joka on tehnyt vaan lapsen, etkä juuri miettinyt onko mies sinulle oikea (et luottanut että parempaa saat) onko mies hyvä isä (tärkeintä on että saa mitä haluaa, hyvä isähän voi olla sekin joka juo parhaimmillaan 3:kin kertaa viikossa...) tai tuleeko teille hyvä perhe (lapsihan sopeutuu...). Sinä olet ihan valinnut miehen, mitä voit holhota ja varmaan eron tullessa sitten syyttää ja haukkua ilman että kannat vastuuta siitä, että ihan itse valitsit: valitsit miehen, jätit ehkäisyn, olet ollut tuossa 10 vuotta ja niin... olet pirttihirmukin. Koska todellisuudessa haluat olla. Tosiasia on se, että sinä olet todellakin halunnut noita asioita ja katsonut sen olevan sinulle sopiva elämä, arvo, malli ja tuon sitä olet katsonut ansaitsevasi ja juuriu noin käyttäydyt. Miehesi sopii sinulle juuri nyt, noilla tavoillasi, luonteellasi, toiveillas, täydellisesti. Jotta voisit vaihtaa miestä, sinun pitäisi itsesi kasvaa, muuttua, kehittyä ja esimerkiksi hyväksyä vastuu itsestäsi, ja elämästäsi. Lakata olemasta kitisevä pirttihirmu ja lapsellinen nainen.
No, ei kiinnosta sinun kohtalosi, lasta käy sääliksi. Se toistaa teidän virheet suurella todennäköisyydellä. Sosiaalinen perintö periytyy suuremmallla todennäköisyydellä kuin geenivirheet. Sori vaan. Mutta se on totta. Ei hyvä, ei paha, vaan se on mitä se on.
Tuskin tulee onnistumaan. Mutta joku aina silloin tällöin yllättää.
Itse olen käynyt ulkona kerran 5 vuodessa mut ei naisille kelpaa kuin tuollaiset juopot kuin miehesi.. Miehes on juoppo vaikka miten asiaa vääntäis ja kääntäis. Sille omat menot on tärkeitä eikä sun sanomiset. Ei se sinusta välitä.
Suomalainen juo keskimäärin 10 litraa 100%:sta alkoholia vuodessa. Kun luvusta siivotaan alaikäiset, raitistuneet alkoholistit, sairaat, vanhukset, raskaana olevat naiset, dementtivanhukset, uskovaiset ja kiltit ätmit, niin luku on lähempänä 20 litraa pirtua.
Se on kuulkaas niin paljon, ettei sitä rappioalkoholistit jaksa juoda vaan siihen tarvitaan miljoona tavallista, päällisin puolin asiansa hoitavaa kansalaista. Miehiä, naisia, isiä, äitejä ja puolisoa. Ainoa ongelma asiassa on, että aina välillä joku raittiimpi ottaa janoisemman ja luulee sen rakkaudellaan (lue kontrolloinnillaan) muuksi muuttavan.
Vaan ajatelkaas, jos se tissuttelija raitistuisi: Mistäs sitten voisi nalkuttaa ja huolehtia? Alkaisiko omat paheet pistämään silmään?
Minä en ainakaan ole juonut väkeviä viinoja 10 vuoteen .Olutta tai siideria kerran tai kaksi kuussa kesällä. Talven aikana en juonut kuin kaksi kertaa koko talven aikana. Baarissa en käy kuin kerran vuodessa, viimeks uutena vuotena.
"Miehillä alkoholinkäytön riskirajaksi on määritelty on 24 annosta viikossa "
Yksi pikkukalja 0,33 l on yksi annos.
Tuossa kertomuksessasi häiritsee alkoholia ehkä enemmän miehesi omavaltainen meneminen. Sinulle on jäänyt nipottajan kotihengettären rooli. Miten siinä on päässyt niin käymään?