Hei ja anteeksi kun kirjoitan pitkästi, mutta en saa mahtumaan lyhkäsesti. Kuinka paljon ihminen voi ottaa ns. paskaa niskaan ja koska saa luovuttaa. Mun elämä on päin helvettiä enkä tiedä kauanko enää jaksan. Kaikki alkoi siitä kun menin ala-asteelle ja siitä lähtien mua on kiusattu 12 vuotta, kun halusin oppia asioita tai mulla oli väärät vaatteet tiettynä päivänä. Sen seurauksena mulla ei nykyään ole yhtään ystävää. Löysin ensimmäisen poikaystävän n 5vuotta sitten ja seurustelin hänen kanssaan 3 vuotta. viimeisenä seurustelu vuonna selvisi, kun muutimme yhteen että hän oli alkoholisti ja siellä kestettiin kaikkea paskaa. Pääsin eroon, mukana paniikkihäiriöiden ja luottamusongelmineen. Myöhemmin tapasin toisen miehen jonka kanssa olen edelleen yhdessä. Hän on ihana, mutta se ettei minulla ole kavereita, syö parisuhdetta. hän kerran petti minua, mutta annoin anteeksi, rakastan häntä kovasti. Asumme yhdessä, mutta miksi hän ei halua lähteä kanssani baariin juhlimaan, no siksi kun en hänestä osaa. pääsen n. kerran vuodessa. Onko mun nuoruus hukkaan heitetty. En pääse minnekkään ja aina tapellaan ja itketään kun puhutaan asiasta kun mulla ei oo kavereita. Olen siis 22 vuotias. Kun mies menee kavereiden kaa baariin mulla on ihan kamala olo, kun hän kertoo kaiken mtä on tapahtunut. toisaalta se on hyvä, mutta pelkään että pettää uudestaan. Kerran laittoi viestiä, että rakastaa mua valtavasti, mutta kun sen kaveri tua asunnolleen kaksi niin kuumaa muijaa niin on vaikea pidätellä, mutta onneksi ne lähti pois. Kuumaa muijaa, mikä mä sit oon, hänen paska tyttöystäväkö?? Paljonko mä saan kestää, ennenku romahdan ja miksimä rakastan häntä ylikaiken vieläkin? auttakaa nyt joku mitä mä teen, mä tuun hulluksi muuten mun elämään`? Kysykää ihmeessä lisää jos ette tajua tästä tai on epäselvä.
Milloin saa luovuttaa??
Ninniiii
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.