Miesystäväni on aina ollut äkkipikainen ja temperamenttinen luonne, jonka hän itsekin tunnustaa. Monesti hän on sanonut ilkeästi sekä minulle että monelle muulle ihmiselle, katuu tosin myöhemmin sanomisiaan, mutta ei pysty hillitsemään itseään. Hän on myös hyvin väittelynhaluinen ja vähän 'besserwisser'-tyyppi, ja loukkaantuu, jos hänen käsityksiään epäilee tai edes kyselee perusteluita.
Miten tälläisen ihmisen kanssa tulee parhaiten toimeen ?
Olen tietoisesti pysynyt itse tyynenä ja antanut pauhun tulla, koska tiedän, että jo hetken päästä mies alkaa tyyntyä ja pyytää anteeksi tai leppyy muuten. Tekisi kuitenkin monesti mieli antaa samalla mitalla takaisin, mutta kun en pidä riitelystä, en yleensä viitsi. Mutta on koko ajan vähän oltava varpaillaan, kun ei aina tiedä, miten asia tulkitaan.
Onko kyseessä huono itsetunto ? Mies on ollut luonteeltaan tälläinen jo nuoresta saakka, ei ole kuitenkaan väkivaltainen.
Äkkipikaisuus
35
5057
Vastaukset
- Spykologi
Se on vain ajan kysymys kun hänellä päässä kilahtaa pahasti. Impulsiivisestä luonteesta kärsivä voi helposti tappaa jonkun raivopäissään. Jätä moinen hermoraunio. Kyllä normaaleilla ihmisillä on aina sen verran itsehillintää että tuollaista ei satu. Jätkä hoitoon vaan. Rauhoittavat lääkitykset ja terapiat voivat auttaa ehkä...
- teidänparhaaksenne
En sanoisi että huono itsetunto saisi aikaan tuollaista, ihan yksistään ainakaan. En usko että hän on oppinut missään vaiheessa elämäänsä vain toimimaan toisin, jos kerta vanhemmat eivät opettaneet häntä rauhoittumaan ajoissa ja miten aikuiset oikeasti puhuvat toisilleen. Jotta asia muuttuisi, niin se vaatii kyllä sisäänpäin kääntymistä häneltä ja jo jonkinlaista "kallonkutistajaa".
Mitä sanoisitte siitä jos menisitte yhdessä juttelemaan sopivalle ammattilaiselle hänen äkkipikaisuudestaan ja miten voisitte yhdessä saada sen kuriin. Se ammattilainen voi olla tavallinen psykologi taikka parisuhdeterapeutti tässä tapauksessa, koska on aluksi tärkeää, että opitte molemmat miten toimia kun hän alkaa menettämään malttiaan. Hän voisi sitten halutessaan kokeilla yksin psykologia ja jutella mahdollisuuksista mistä hänen äkkipikaisuutensa johtuu hänen kohdallaan. (5 ensinmäistä kertaa taisi psykologilla käyminen olla ilmaistakin..???) Voisi olla varmasti mieltä avartavia kokemuksia
Uskon että se lähentäisi teitä, jos jaksaisitte molemmat olla pitkäjänteisiä kallon kutistajan neuvojen suhteen ja miesystäväsi jaksaisi todella yrittää muuttaa pahaa tapaansa. :) - Tuttutarina
Tää on kuin mun miesystävää keneestä kirjoitat
Voisin kertoo ettei see luonne muutu mihinkään
Sellainen kun see on tulee olemaan aina jatkossakin- Mistästiiät
Kaikki ihmiset voi muuttua.
- Eivoitoistamuuta
Kuin ollaan ihastunut luullemme että mies muutu naisen vuoksi.Todellisuudessa ehkä hetkeksi ja taas sama tarina jatkuu.
- Valkokultakaulassa
BtruuBää
Suomalainen tai ulkomaalainen mies?
Itselleen ulkomaalaisen kanssa sama tapaus, olisi kuin sama mies
- omamoka
Kysyt miten tällaisen ihmisen kanssa tulee parhaiten toimeen. Vastasit siihen myös itse. Astumalla taaksepäin. Antamalla toiselle tilaa tunnereaktiolleen.
Olen itse samanlaisen ihmisen kanssa suhteessa. Annoin tilaa hänelle. Ei ollut muita vaihtoehtoja. Hän oli myös väkivaltainen. On varmasti vieläkin.
Minäkään en halua riitoja ja konflikteja. Totuin olemaan hiljaa, tuomatta omia näkemyksiä esille, olemaan myötämielinen.
Sitä on kestänyt jo 30 vuotta, joista 30 liikaa. Jäljelle on jäänyt katkeruus, inho ja viha. Sen se ainainen pelko jätti jäljelle. Aina sai ja vieläkin saa katsella ilmeistä millä tuulella toinen on. Hienompi nimitys tuolle on impulssikontrollihäiriö.
Näin jälkeenpäin ymmärrän, että se ihminen, jota minun ensisijaisesti olisi tullut rakastaa olen minä itse. Asetin itseni aina toiselle sijalle. Siitä ei kukaan ikinä tule mitaleita jakamaan, se on niin sanotusti ihan oma moka. Kai minäkin kuvittelin jossain sisimmissäni, että toinen siitä muuttuisi. Ei muuttunut eikä muutu. - Asuntoautollamies
Kyllä sellaiset miehet on vàkivaltaisia vaan saat sinäkin nyrkki kuin muutat yhdeen asumaan. Nyt miesystävä purkaa kiukkua sanoilla ja myõhemmin käsillà.Tiedään samatyypistä tapausta, ja kuin pariskunta erosi, poliisi vei mieheen naisen asunnosta käsiraudossa
Pihalle pässi, ei miehet maailmasta lopu että tämmösta kannatta kuunnella ja katsoa - Eläämänähnyt
Kerro miehestä, mikä maalainen?
Suomalainen, ulkomaalainen - pakolainen tai avioliitto kauttaa tähään maahan tullut?
Sen jälkeen etsii vastausta.Kuin ulkomaalainen ja esimerkiksi pakolainen, voin kertoo ettei paremaksi ei muutu mitään.Ja siksi että semmoiset miehet on asunut niin monessa maassa ja katuilla roikkunut ja neitä on hakattu ja hyväksi käytetty seksuaalisesti ja henkisesti.Ja turpaansakin tarpeeksi saanet.
Kuin avioliitto kauttaa muutanut tähään, ehkä pieni toivee on... ehkä kuin mies itsee halua tulevaisuutta
Kuin suomalainen, ehkä neistä vaihdoehdoista helpompi
Suomalaiset hakevat apua jostain ammatiihmiseltä, ulkomaalaiset harvemmin.
Kerrotaan näin: kun mies - 50 on vaikea tilanne. - MinutSinäValitsitJaSait
Kannattaa mennä yhteen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluaa olla yhdessä sellaisenaan. Ei niin, että ensin menee yhteen jonkun kanssa ja sitten alkaa miettiä miten tämän saisi muuttumaan toisenlaiseksi.
- Uskoitseääneimiehiä
Ei me saa maailma muuttumaan, ei säätä muuttumman ja vähemmän vielä miehiä
Näin see vaan on - vapaus1991
Mulla oli toi ihan sama tilanne. Mies oli aina oikeassa ja sellainen besserwisser, että hävetti olla hänen seurassaan. Kauhea pätemisentarve. Aina asiat oli jonkun toisen vikaa. Koskaan ei ollut miehen vika.
Vihasin miestä ja vihaan edelleen. Mies ei löytänyt vierelleen ketään kuin vähäksi aikaa (niin kauan kuin jaksoi esittää mukavaa), eikä löydäkään. Olen iloinen suhteen loppumisesta.- khjhkjhkjhkjh
Ymmärrän vihan tunteesi, itselläni on samanlaisia kokemuksia, mutta tällainen ihminen on silti mielestäni säälittävä, psykologisesti ja kristillisesti.
Paras kirja tunnekontrollista ja sen omaksumisesta on "Joustava mieli parisuhteessa" ,Pietikäinen. Kannattaa ihan jokaisen lukea, jolla on ongelmia missätahansa iässä aikuiseksikasvamisen suhteen, Itselläni osui ja upposi täysin ja olo on ollut todella paljon parempi luettuani kirja ja käytyäni läpi sen tehtävät. Löytyy myös netistä.
- muutenmukava
Voi Luoja, mistä näitä pässinpäitä tulee! Onko luonnehäiriö periytyvä ominaisuus vai kasvatuksen puute vai mikä? Näitä ukkoja näyttää nimittäin riittävän. Itselläni myös.
Hänen kohdallaan olen miettinyt, onko tapaturmassa saatu isku päähän ja viikkojen tajuttomuus (kooma) vaikuttanut luonteeseen. Suuttumus tulee salamannopeasti mitä mitättömimmistä asioista, toinen saa olla aina vähän varuillaan. Käsiksi ei ole ainakaan toistaiseksi käynyt vaan pyytää kohta anteeksi. Itse olen rauhaa rakastava olento ja tämä miehen hötkyily saa minut pitkäksi aikaa pois tolaltani. En tiedä, kauanko enää jaksan.- Samalainentapaus
Muutenmukava
Kerro vihje kuka mies on ???
- Ehkäsamamies
Samalainentapaus
Ma vissi tajuan kuka on mies, ei suomalainen ja yli 50v, naisia tuo kotiin vähän välein aina erilaisia,ei väliä tumma tai blondi nainen. Kovin riitanhaluinen tyypi, agressiivinen luonne, kihara tukka ja tummempi mies.Ei mies eläämäkumpani hae vaan ajan kuluksi nai naisia. - Vevemaaduska
Sama tyypi käy mulla kylässä.Tää mies ei muutu, turha apu pyydä.
- Plysvasta
PtruuBää sinulle!!!!
Tunnistin miehen kenestä kirjoitat
Menee fs ja tee messengeri auki ja lue mun viesti ja vasta.Sulla on see lukemata.Voi olla että oot lukenut sähköposti kauttaa ja mulla ei näy see.Vasta kuintenkin mun viesti ja rehellisesti. Ollan samassa venessä.Ehkä on sun etunimen ja sukunimen aakkokset L.V - ainahermostuu
Ruskeat silmät?
- Halipusukauniitaunia
Ja hermoraunio koko mies, olkapään asti tukka, rusket silmät,kaksi autoa, työauto iso. Naisia joka puuskassa ei ole uskollinen kenelläkään naiselleen.Usein hae riitä tyhjästä tähjästä.Myy rääsä ympäri suomea.
- Pelkäpellemies
Voisko miehen sukunimen alkaa O-lla?Kuin alkaa unohda koko mies.Kokemuksi vuoden verran ja aikaa menee vaan hukka.Nyt see jonkun blondin kanssa ( lyhyt tukka naisella).
- tällainen_tapaus
Tai ehkä sittenkin H:lla. Aluksi ongelmaa ei huomaa. Saattaa laittaa huumorilla suhteen alkupuolella, mutta ennen pitkään on asioita joita ei voi käsitellä, eikä riidellä (agression takia parempi olla hiljaa).
- Ehkäsamamies
tãllainen tapaus
Tiedään miehen keneen etunimi alkaa H-lla ja sukunimi O-lla
Miehellä neljä nimeä
Samat oireet.
- Onsiinnänaisia
Tajutko että aika mene hukkan?
- Puolukka65
Olen avoliitossa äkkipikaisen miehen kanssa. Temperamentti ei haittaisi mutta kun mokoma on vielä nalkuttava ja pitkävihainen. Suuttumiseen riittää ihan mitättömän pieni asia ja kun hän suuttuu ei saa sanoa vastaan koska se ärsyttää lisää. Itse olen taas ihan päinvastainen. Viime aikoina olen tosin minäkin ottanut osaa riitoihin kun en vaan enää jaksa olla "ottava" osapuoli. Mitta alkaa täyttyä. Mies ymmärtää käyttäytyvänsä väärin mutta ei kykene hillitsemään itseään. Viimeinen yritys on menossa. Jos ei onnistu niin pakkaan kamat ja muutan pois. Muitakin murheita on kuin tämä mies. Pakko on suojella itseään ja jaksamistaan. Kun en tiedä milloin kuolen niin en viitsisi elämästäni tehdä onnetonta. Rakastan miestäni enkä halua nähdä eroa ensimmäisenä vaihtoehtona mutta rakastan myös itseäni.
- pikkumyy13
samoin minun ukkoni on kyllä tekemistä hänen kanssa kun ei oikein edes uskalla puhua mitään niin heti alkaa huutamaan minulle.
- Kokenutnainen
Sekopää mies. Niin kuin joku tässä kertoi, ajan kysymys kuin päässä kilahtaa ja totta on. Kuin ei sinulle niin joku toiselleen. On itselleen kokemus (ja see yksi riitti) ulkomaalaisesta miehestä kenellään oli justi sentyypinen luonne ( ei mikään ihme-vaikka olisi sama mies). Jälkeenpäin kuulin kuin jokaisen naisen kanssa oli samatyypinen onkelma.Autossa oli täysin hermostunut, muuta ei kuullut kuin vain sitä miten kaikki muut niin huonosti autoa ajaa ja häntä ohitavat.Kaikki oli p....a mitä liikui, oliko ihminen tai auto.Miehellä oli vaan negatiivinen elämäasenne ja on edelleen....ei koskaan ollut mitään häneen syy vaan aina oli syyläinen joku toinen...... ei jaksanut ja lopetin
- Mennyttäaikaa
olin parisuhdessa äkkipikaisen miehen kanssa ja ei enää koskaan.Jotain tuttu tässä jutussa on, ehkä jopa sama mies.
Seurustelu oli kuin kauhuelokuva, nyt jälkeenpäin kuin ajatelleen.
Autossa aina huuto, kukaa ajaa ylinopeutta kuka ohitta häntä, kuka ei osaa ajaa kuin vaan hän, kuin viha nouse "katton" puhuu hän oman maan kieltä.Omassa työpaikassa huutaa kaikilleen, aina jonkun muun syy ei koskaan hänen, työ epäsäännöllinen, riitele kaikkien kanssa, ei oikeastaan ollut hänellä kavereita koskaan,
Hermoraunio koko mies, auttaa vaan ammattiapu, ei yksin siitä selviäkään kuin omia vikoja ei haluaa tunnista.
Mies oli aina samalainen niin mulla kotona ja ulkona, aina hermostunut ja pahatuulinen, jopa Wc kuin olin, hän kiroili oven takana jotain ihmistä aina.Hän oli omaan mielestä täydellinen - 121314
Voi kun tuttua...mulla ulkomaalainen mies jonka sukunimi alkaa S- kirjaimella.
- Histooriassa
Mulla oli mies, sukunimi c kirjamella, sekaisin koko mies. Ei enää mun
- oikku4
Miksi äkkipikaista miestä sanotaan ns hulluksi. mutta entäpäs jos nainen pitää miestä liian kilttinä ja sitten naiset marisee, että on ihan nynny ja mitäänsanomaton. silloinhan ihminen on väritön ja hajuton ja miksi pitäisi olla tyyni ja miksi ei saisi suuttua, kunhan ei käy käsiksi ja jos tunteita pantataan sehän aiheuttaa meillä suomessa mielenterveysongelmia, kun pantatut tunteet pidetään sisällä ja purkautuu jonkin ärsytyskynnyksen yhteydessä esim raakuuksina ja tappona pahimmassa tapauksessa. on parempi sanoa mikä ärsyttää kuin pantata tieto, joka sitten purkautuu ties miten. ei äkkipikaisuus aina johda väkivaltaan ja puhdistaa se ilmaakin kun saa höyryjä päästellä pois. kyse ei suinkaan ole,että mies olisi pimahtanut päästään tai pöpi.
- Juututtuaon
Mulla on turkista suomeen aikanaan tullut miesystävä. Toki temperamentti siellä ja muissakin maissa on jo luonnostaan erilainen, paljon vaikuttaa toki myös kulttuuri ja oma kasvatus. Mutta joka maasta ja kulttuurista löytyy monenlaisia ihmisiä. Tällä mun miehellä on pahoja ongelmia äkkipikaisuuden ja aggressiivisuuden kanssa, verbaallisen siis. Hermostuu ja suuttuu helposti, suuttuessaan ei hillitse itseään vaan yleensä aina seuraa hillitön raivaaminen ja tästä Karsin niin minä kuin esim. Hänen työpaikallaan työkaverit ja jopa pomo, tosin on saman maalainen ja ovat kavereita, siksipä ei potkut helposti uhkaa. Tämä raivoaminen vaan on kamalaa, liian usein menee haukkumlseen ja monestikohan on uhkaillut erollakin suuttuessaan. Ei kestä mitään kritiikkiä, ymmärtää väärin jne.
- Kokemus.asiantuntija
Nainen ei muutu, jos ei mies muutu ensin. Joten sun miehes voi muuttua, jos se haluaa. Mutta sen muutoksen jälkeen pitäisi näkyä jotakin muutosta myös sinussa.
- Anonyymi
Tunnistan itsessäni vastaavat oireet ja aloittajalle sanoisin että jos oikeesti pidät hänestä niin anna mouhota jollei ole muuten väkivaltainen käytökseltään !
Itse olen erinäisten minulle kuulumattomien asioiden johdosta erittäin negatiivinen ollut ja menettänyt käytökseni vuoksi useita ystävyys suhteita viime vuosina kun tämä hyökkäävyys tulee esiin jos aistin mitään mikä ei ole normaalia ja rehellistä käytöstä niin välitön sanominen ,olen monessa liemessä keitetty mies ja kokemusta ihmisyydestä löytyy niin siltä pohjalta käytökseni kumpuaa!
Olin aikanaan hyväuskoinen ja aistin ihmisistä tulevan kieroilun mutta annoin sen olla ja nyt sitten toimin toisin eli erittäin vihaavaa näitä tekopyhiä ihmisiä kohtaan !
Totean helpolla pohjalla että nämä äkkipikaiset ihmiset ovat usein yli 50v miehiä jotka ovat itsestään epävarmoja ja jos ovat parisuhteessa niin ehkä se epävarmuus johtuu testosteronin laskusta ja pelosta omasta miehisyyttä kohtaan jolloin epäillään kumppanin lojaaliutta mutta ei löydetä sanoja joilla kertoon että ei auta Wiakra yms koska se ei vaikuta tunnetilaan vaan siihen että saadaan akti toimitettua ja siitä samasta syystä tulee se epävarmuus omista kyvyistä tyydyttää nainen,itsellä ollut runsaasti naiskontakteja ja seksiä mutta nykyään se ns kiima on kadonnut ja luulen että siihen vaikuttaa lähes kaikki mitä yhteiskunnassa tapahtuu!
Kirjoitan sekavalla teksitllä koska ajatus kulkee nopeampaa kuin tekstinsyöttö mutta kehoitan naisia jotka kärsivät vastaavista miehensä käytöksestä niin ohjatkaa mies lääkärille saamaan testosteroni resepti mielummin kuin alkoholi yms päihteet !
Kiitos:)- Anonyymi
Onkohan minunkin puolisollani (mies 60v) testosteronin vajausta, sillä hänellä menee hermo ihan älyttömän helposti ja ihan kaikkiin asioihin.
-Eilen etsimme koneelta jotain sähköpostia, minkä hän oli ehkä lähettänyt minulle. En löytänyt sitä ja sanoin, että josko sä oot uneksinut. Ja siitä meni hermo. Enhän mä muuta voinut kuin nauraa, että siis haloo... Toinen kiroilee ja haukkuu vieressä.
-Autoillessa kaikki kanssa autoilijat ovat kuin vihollisia, niitä ei voi päästää missään nimessä eteen. Ne kun kiilailee...
-Naapuri vei isoa roskapussia ja kun ei saanut tungettua sitä jäteputkeen, niin hänellä oli heti "tukka pystyssä" ja haukkui idiootiksi. Että jaa ne roskat kahteen säkkiin..
Tämmöistä ihmistä pitää siis kestää?? Kuinka kauan, saas nähdä
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279