Selviääkö Putin ja Venäjä vielä 5 vuotta?

Venäjän on ajautumassa samaan tilanteeseen kuin Neuvostoliitto aikoinaan. Ja nyt puhtaasti omin voimin ilman että tällä kerralla muiden täytyy avittaa. Putin tekee sen ihan itse.

Mikään maa ja varsinkaan lähes, sotateollisuutta lukuunottamatta, kehitysmaatasoinen Venäjä ei kestä jatkuvaa kolmanneksen budjetistaan sotavälineisiin ja sotavoiman kasvattamiseen vuositolkulla. En muista paljonko Neuvostoliittossa ennen romahdusta pistettiin valtion rahoista aseisiin, mutta tuskinpa paljon enempää.

Euroopan kannalta tämä tuleva Venäjän romahtaminen on iso riski. Mitä tekee Putin juuri enne romahdusta? Hänellähän ei ole mitään menetettävää, koska hänen kohtalossa ei ole mitään kadehdittavaa kun kansalaiset saavat tietää mikä mies pohjimmiltaan on.

Venäjä valtiona ei mihinkään häviä, vaikka talous ja yhteiskunta romahtaakin. Venäläisethän ovat sitkeitä ja tottuneet koviin olosuhteisiin säännöllisesti muutaman kymmenen vuoden välein tapahtuvien romahdusten myötä. Mikään ei takaa silloinkaan etteikö jotain Putinin kaltaisia tulisi taas valtaan jonkin ajan kuluttua. Välissä voisi olla sivistynytkin kansan parasta ajatteleva johtaja, joka pyrkisi demokratiaan ja vapauksiin, mutta valitettavasti hänen aikansa todennäköisesti jää taas lyhytaikaiseksi, 10-15 vuotta max.
Näin toistunee siksi, että Venäjällä ei oikeastaan koskaan ole ollut normaalia demokratiaa ja ilmaisuvapauksia kuin väliaikaisesti. Suurin osa taviskansaa ei siis koskaan ole päässyt elämään vapaassa demokratiassa niin kauaa, että se olisi juurtunut kunnolla. Nuorempi sivistyneistö ja hyvinkoulutettu väestö, johon länsimainen vapaa demokratia on juurtunut, muuttaa pois Venäjältä nytkin sankoin joukoin USAan ja muihin länsimaihin. Tämä on Venäjän kannalta paha juttu.

Niin, kestääköhän Putinin hallinto vielä viittä vuotta. Mitäpä arvelette?

Niin ja mitä tiltut ja trollit ovat tästä mieltä? Kestääkö viittä vuotta? Ja mitä tulee sitten?
1957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei kestä. Koska hävittävää ei ole ja ilmapiiri on lietsottu sotaan, voi olla että Putinilla kaikki on yhden kortin varassa ja jotain kokeillaan pohjoisessakin. Vaikka Putinia haukutaankin, tulee muistaa että nyt nurkkaan ajettunakin mies on toiminut jonkin sortin takuumiehenä Suomen suuntaan. Venäjällä on haukkoja jotka eivät suhtaudu Suomeen yhtä suopeasti ja heitä on ilmeisesti viime aikoina puhdisteltu pois. Kun Putinin hallinto kaatuu, olisi syytä tarjota Putinille pääsy Suomeen turvaan, sillä Venäjällä hänet varmaan tapettaisiin. Entä jos Venäjä yrittää rapistuvilla asevoimillaan vielä kerran. Se voisi ahdingossaan yrittää rajoitettua ydinsotaa ja vallata alueita, vaikkapa Puolasta tai Baltteinmaista. Menikö Niinistö Kremliin kutsuttuna neuvottelemaan mistä Suomea koskevasta asiasta?

Äänestä

Venäjän tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta
1) Jos Venäjä uhkaa romahtaa, voi Putin aloittaa sodan "viimeisenä mahdollisuutena"
2) Jos Putin syrjäytetään, tulee Venäjän johtoon joku paljon kahjompi. Esimerkiksi Vladimir Zhirinovski, joka on jo luvannut aloittaa sodan valtaan päästyään.

Äänestä

Kerrankin on vähän asiallisempi aloitus ja pohdiskelu tällä palstalla noiden ainaisten putinpropagandistien älyvapaat kiihkopropagandat. Nehän on jo niin moneen kertaan naureskeltu, ettei ne edes ole enää huvittavia.

Kliiniset putinpropagandistien valheetkin voivat kiinnostaa hetken ajan ja joku jaksaa ne kumotakin kertaalleen, koska se ei kummoisia tietoja ja taitoja vaadi. Näillä oikaisuilla ei kuitenkaan näytä olevan mitään vaikutusta putintrolleihin, vaan jo hetken päästä samat huuhaakirjoitukset julkaistaan uudelleen.

Eipä putintrollit taida kyetä keskustelemaan mistään, pelkästään tuottamaan yhä uudelleen ja uudelleen samoja tyhjänpäiväisiä huuhaajulistuksia...

Äänestä

Niinistöllä on nyt kovat tehtävät edessä.
Ensisijaisesti Venäjän kanssa on yritettävä tulla toimeen. On erittäin positiivista, että Sauli pääsee nyt jatkamaan henkilökohtaisia keskusteluja Putinin (Venäjän johdon) kanssa. Tämä peli on niin monimutkaista, ettei kaikkia kiemuroita pysty kukaan luotettavasti hallitsemaan. Valtioiden johtajien luottamus toisiinsa on kautta historian osoittautunut oleellisen tärkeäksi asiaksi. Kaikkia munia ei kuitenkaan saa laittaa koskaan yhden miehen koriin.
Toivon Suomen johtajille viisautta ja kykyä nähdä tapahtumien kulku realistisesti ja tehdä valintoja Suomen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Äänestä

Koko juttu aloituksesta alkaen matalaotsaisten ja kiimaisten Nato trollausta, puettuna muka hieman hillitsevään kielenkäyttöön.
Edellinen kannanotto oli järkevämpää, eli on järkevä ja elintärkeää pitää jatkuvasti keskustelusuhteet kunnossa, että vältetään väärinymmärrykset puolin ja toisin.
Suomessa on vaarallista poliittista ainesta, jotka ovat valmiit jopa katkaisemaan yhteydet itään, sellainen olisi kohtalokas virhe Suomelle.

Äänestä
  • Venäjän trollikirjoituksiin, kuten sinunkin moneen aiempaan, verrattuna aloitus oli todella asiallinen. En löytänyt siitä mitään varsinaista venäläisvastaisuutta enkä varsinkaan mitään sellaista, jonka voisi ymmärtää että Venäjään pitäisi yhteydet katkaista.

    Ymmärrän tietysti, että sinulle jokainen kirjoitus, jossa ei sokeasti ylistetä Putinia ja Putinin Venäjää kaikesta maailman hyvästä ja maailman pelastamisesta, on venäjävastaista trollausta.
    Ahdas ja sokea palvova ihailu sekä vankkumaton usko Putinin viralliseen propagandaan tuottaa kaltaisiasi.
    Onneksi teitä ei ole montaa, historiasta voimme lukea millaisia seurauksia syntyi, kun kaltaisiasi oli Saksassa suurin joukoin.

    Äänestä

  • 10plus20 kirjoitti:

    Venäjän trollikirjoituksiin, kuten sinunkin moneen aiempaan, verrattuna aloitus oli todella asiallinen. En löytänyt siitä mitään varsinaista venäläisvastaisuutta enkä varsinkaan mitään sellaista, jonka voisi ymmärtää että Venäjään pitäisi yhteydet katkaista.

    Ymmärrän tietysti, että sinulle jokainen kirjoitus, jossa ei sokeasti ylistetä Putinia ja Putinin Venäjää kaikesta maailman hyvästä ja maailman pelastamisesta, on venäjävastaista trollausta.
    Ahdas ja sokea palvova ihailu sekä vankkumaton usko Putinin viralliseen propagandaan tuottaa kaltaisiasi.
    Onneksi teitä ei ole montaa, historiasta voimme lukea millaisia seurauksia syntyi, kun kaltaisiasi oli Saksassa suurin joukoin.

    Toi demokratia sana kannattaisi jättää pois, koska sitä ei näköjään ymmärretä ollenkaan?
    Aloituksessa viitataan demokratiaan....mielenkiintoista olisi kuulla missä aito ja avoin demokratia vallitsee....eihän pelkät vaalit ole todellisen demokratian toteutumisen tae käytännön politiikassa?

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Hieno juttu, että edes yksi tiltu/trolli osallistuu keskusteluun. Kiitos siitä ERommel.
    Olen samaa mieltä siitä, että harvassa on ne maat, joissa demokratia täysin toteutuu aitona ja avoimena. Josko yhtään.
    Tämä ei silti tarkoita sitä, että autoritärismi tai diktatuuri olisi hyvä ja tavoiteltava asia. Eihän Venäjälläkään muuten diktatuuri toteudu avoimesti tai aitona, vaikka sitä kohti on menossa. Onneksi ei ainakaan vielä 'perillä'. Eikä autoritarismikaan, vaikka siinä Venäjä jo on 'perillä'.

    Olen silti vakaasti sitä mieltä, että demokratia, ihmisoikeudet ja vapaudet ovat niin tärkeitä, että niitä kannattaa puolustaa. Vaikka missään ei täydellistä demokratiaa olisikaan.
    Parhaat olosuhteet ja elintaso on demokraattisissa maissa, kuten myös paras teknologiakehitys kaikinpuolin. Myös ihmiset ovat terveimpiä, koulutetuimpia ja vielä onnellisimpia, mitä se sitten tarkoittaakaan. Sotia ja kriisejä on selvästi vähemmän demokraattisissa maissa ja erittäin harvoin demokraattisesti hallittu maa sellaisia aloittaa. Eipä nyt tule mieleen ihan heti. Onhan se ymmärrettävääkin, koska demokraattisissa maissa ihmisillä on yleensä vain menetettävää, ei siis ole tarvetta sodan avulla saavuttaa jotain parempaa.

    Vaalit ei yksin tietenkään riitä demokratiassa, mutta ne ovat keskeinen edellytys. Siis vapaat vaalit, joissa kansalaiset voivat äänestää mitä haluavat ja ehdokkaaksi voi asettua kuka tahansa. Diktatuureissa ja autoritäärissä valtioissakin järjestetään 'vaaleja', mutta ne ovat lähinnä irvikuvia demokratian vaaleista.

    Mielenkiintoista olisikin kuulla miten sinä ymmärrät demokratian, sen todellisen. Ja mitä mieltä olet siitä?

    Äänestä

  • Asiakeskeinenrealisti kirjoitti:

    Lapsellinen toiveeni olisi että USA tuottaisi yhdenkin laillisen äänestys session, ja ettei äänestystuloksia manipuloitaisi.
    Tosin siellä äänestetään pelkästään kulisseista, joita käyttävät ja ohjaavat 'näkymättömät voimat' taustalla.....jotka eivät ikinä osallistu mihinkään äänestyksiin.
    Siksi otin esille tämän kaikkein tärkeimmän asian, koska siellä tuotetaan tappoaseita ylivoimaisesti eniten maailmassa, joten sellainen yhdistelmä on kaikkein vaarallisin maailmanrauhalle jatkuvasti, etenkin kun se peukaloi vähän joka puolella...ja on lähestynyt pohjolaa näkyvästi ynnä kuuluvasti.

    Olen kyllä enemmän huolissani Venäjän äänestystuloksista. Siellähän tuo mainitsemasi manipulointi on viety huomattavasti pidemmälle, jo siten että estetään opposition osallistuminen vaaleihin jopa väkivalloin. Massiivinen sensuuri ja valtiopropaganda pitää huolen omalta osaltaan, että vaaleissa saadaan 'oikea' lopputulos.
    Lisäksi vaaleilla ei käytännössä juuri ole merkitystä muutenkaan maan hallintoon.
    Venäjähän on tällä hetkellä Euroopassa suurin uhka rauhalle ja erittäin agressiivinen politiikka naapureita kohtaan huolettaa erityisesti entisiä Varsovan liiton maita. Ukrainan jatkuva pitäminen sotilaallisesti ja taloudellisesti epävakaana ja Krimin valloitus ja jatkuva miehitys pelottaa ennenkaikkea.

    Varmasti Usankin demokratiassa on paljon parantamisen varaa suomalaisesta näkökulmasta katsoen, mutta se kuitenkin on demokratia, jossa on lisäksi valtiosta vapaa ja ärhäkäs keskenään kilpaileva media, joka jatkuvasti pitää hallintoa varpaillaan ja julkistaa jatkuvasti erilaisia väärinkäytöksiä. Median väärinkäytösten paljastusten vuoksihan on USAssa pudonnut isojakin päitä presidenttejä myöten. Vaalit käydään valtion kontrollista vapaana ja periaatteessa kuka tahansa voi asettua ehdokkaaksi. Se on totta, että rahaa tarvitaan paljon vaalikamppailuihin ja sen saaminen on edellytys menestyä. Tämä kyllä rajoittaa varattomien mahdollisuuksia.

    Venäjältähän vastaava valtiohallinnon kontrollista vapaa media puuttuu käytännössä kokonaan eli hallintoa ei kukaan pidä varpaillaan eikä hallinnon väärinkäytöksiä kukaan paljasta. Venäjällä oppositon näkyvät edustajat ovat jopa hengenvaarassa koko ajan, kuten olemme viime vuosina saaneet useasti todeta. Minusta tämä on maailmanrauhankin kannalta erittäin vaarallista. Ihan hyvä on muistaa, että Venäjän massiiviset ydinaseet ja valtava armeija ei ole demokraattisen hallinnon kontrollissa eikä hallinnosta vapaan median seurannassa. Autoritäärinen ja maailman luottamuksen menettänyt kaikkia pelkäävä johto, demokratian puute ja huima armeija ydinaseineen sekä valtavat taloudelliset vaikeudet ovat vaarallinen yhdistelmä

    Äänestä

Puutinista en osaa sanoa, mutta sinä päivänä kun Venäjän kansa selviää tulee maan politiikkaan varmasti muutoksia.

Äänestä

Millä tavalla nykyinen Venäjä on Suomelle ongelma?
Mitä haitallista Putin on tehnyt Suomea kohtaan?

Äänestä
  • Haitallista? Putin on sotaisa ja tämä ilmenee käytännössä Krimillä ja Ukrainassa!

    Ja näillä toimillaan (plus varustelullaan) hän on aiheuttanut sen, että moni naapurimaa (myös Suomi) on alkanut lisäämään armeijan määrärahoja!

    Äänestä

"Suomessa on vaarallista poliittista ainesta, jotka ovat valmiit jopa katkaisemaan yhteydet itään, sellainen olisi kohtalokas virhe Suomelle."

Rommeli, joka toinen lauseesi on kuin peitelty uhkaus suoraan Kremlistä tai pikemminkin Neuvostoliiton keskuskomitealta. Suomessa voi olla mitä tahansa poliittista ainesta, koska Suomi on vapaa demokratia. Miksi uhkailet suomalaisia koko ajan? Lopeta tuo uhkailu, ei kukaan Suomessa halua sotaa itäisen naapurin kanssa. Olet joko hullu, tai maksettu kätyri.

Äänestä
  • Olen oikeassa tässä asiassa, Suomessa on vaarallisia voimia vaikuttamassa kielteisesti, jopa vihamielisesti Venäjä suhteisiin.
    Avatkaa silmänne, mitähän ne voimat voisivat olla ja missä?
    Pitää olla melkoinen idiootti ellei tajua asian merkitystä, kysymyksessä on koko kansan kohtalo jos tilanteet eskaloituvat.
    Uhkailua on se omaa kansaa kohtaan, että pyrkii salamaan tosiasiat ja suoltamaan tilalle disinformaatiota joka pyrkii estämään terveen näkemyksen vallitsevasta tilanteesta.
    Hyvänä esimerkkinä on isäntämaasopimus, joka allekirjoitettiin jopa eduskunnan tietämättä, ja 'ketkä allekirjoittivat'? Erittäin vakavaa toimintaa, kun tällä sopimuksella vaarannetaan kansallinen turvallisuus.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Olen oikeassa tässä asiassa, Suomessa on vaarallisia voimia vaikuttamassa kielteisesti, jopa vihamielisesti Venäjä suhteisiin.
    Avatkaa silmänne, mitähän ne voimat voisivat olla ja missä?
    Pitää olla melkoinen idiootti ellei tajua asian merkitystä, kysymyksessä on koko kansan kohtalo jos tilanteet eskaloituvat.
    Uhkailua on se omaa kansaa kohtaan, että pyrkii salamaan tosiasiat ja suoltamaan tilalle disinformaatiota joka pyrkii estämään terveen näkemyksen vallitsevasta tilanteesta.
    Hyvänä esimerkkinä on isäntämaasopimus, joka allekirjoitettiin jopa eduskunnan tietämättä, ja 'ketkä allekirjoittivat'? Erittäin vakavaa toimintaa, kun tällä sopimuksella vaarannetaan kansallinen turvallisuus.

    Oletko siis sitä mieltä, että Suomessa pitäisi kieltää Venäjän kannalta epämiellyttävät mielipiteet?
    Pitäisikö Suomen palata 70-luvun nöyristelevään suomettumisaikaan?

    Tähän ei suomalaiset enää taivu, olemme jo niin kauan eläneet vapaan länsimaisen elämän tavan mukaisesti, jossa ei tarvitse nöyristellä. Se on kasvattanut suomalaisten itsetunnon samalle terveelle tasolle kuin länsimaissa yleensäkin.

    Tämä tarkoittaa myös, että saadakseen suomalaisten kunnioituksen ja arvostuksen pitää Venäjänkin käyttäytyä naapureitaan kohtaan kunnioittavasti ja hyväksyä näiden itsemääräämisoikeus valita poliittinen ja muu linjansa.
    Venäjän suorat ja epäsuorat uhkailut eivät enää vaikuta Suomessa kuin korkeintaan päinvastoin kuin Venäjä toivoo.

    Suomi ja suomalaiset ovat henkisesti, arvoiltaan, poliittisesti ja elämäntavoiltaan erittäin tiukasti länteen sitoutunut maa. Paluuta Venäjän vaikutuspiiriin ei ole näköpiirissä. Venäjän on se hyväksyttävä, koska muuta rauhanomaista mahdollisuutta sillä ei ole.

    Äänestä

Suomessa on vaarallista poliittista ainesta, jotka ovat valmiit jopa katkaisemaan yhteydet länteen, sellainen olisi kohtalokas virhe Suomelle. Suomihan nimenomaan kuuluu länteen ja Suomen tulee yhä enenevässä määrin integroitua läntisiin organisaatioihin.

Äänestä
  • Levittäkää kartta eteenne, jos Suomi liittyy Natoon mitä seurauksia se aiheuttaa Itämerellä?
    Suomen kuulumisesta Länteen....mikä ja mistä tällainen toistelun tarve on peräisin?
    Katsotaan historiaa niin huomataan ettei Suomi ole juuri mistään kotoisin, emme edes tiedä?
    Ensin pallitteli Ruotsi Suomea ja piti alusmaanaan ja etuvartiona Venäjää vastaan, sitten Venäjä teki samoin, toki olimme laajemmalla itsehallinnolla sen sata vuotta ja oli vapauksia enemmän.
    Länsimaa on kysymys, joka ainoastaan määritellään ilman sen kummempaa merkitystä...kysymys on puhtaasti poliittinen.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Levittäkää kartta eteenne, jos Suomi liittyy Natoon mitä seurauksia se aiheuttaa Itämerellä?
    Suomen kuulumisesta Länteen....mikä ja mistä tällainen toistelun tarve on peräisin?
    Katsotaan historiaa niin huomataan ettei Suomi ole juuri mistään kotoisin, emme edes tiedä?
    Ensin pallitteli Ruotsi Suomea ja piti alusmaanaan ja etuvartiona Venäjää vastaan, sitten Venäjä teki samoin, toki olimme laajemmalla itsehallinnolla sen sata vuotta ja oli vapauksia enemmän.
    Länsimaa on kysymys, joka ainoastaan määritellään ilman sen kummempaa merkitystä...kysymys on puhtaasti poliittinen.

    Kartta näyttää, että Suomi on itsenäinen valtio. Ei osa Venäjää.
    Mitään muuta se ei näytä.
    Se ei näytä sitä, että Suomi on osa länttä ja selkeästi länsimaa. Se on totta, että tämä on poliittinen kysymys. Suomi on päättänyt kuulua länteen ihan omasta vapaasta tahdosta. Kansa haluaa näin.

    Suomi ei varmaan olekaan 'mistään kotoisin' juuri muille kuin meille suomalaisille. Ja se riittää.

    Historia on historiaa. Jos siitä haetaan perusteluja Suomen tai jonkun muunkin asemaan, niin ei Venäjäkään siinä ole millään lailla vahvoilla. Saati, että sieltä löytyisi jotain oikeuksia Venäjälle enempää kuin muillekaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jamitäsitten kirjoitti:

Venäjän on ajautumassa samaan tilanteeseen kuin Neuvostoliitto aikoinaan. Ja nyt puhtaasti omin voimin ilman että tällä kerralla muiden täytyy avittaa. Putin tekee sen ihan itse.

Mikään maa ja varsinkaan lähes, sotateollisuutta lukuunottamatta, kehitysmaatasoinen Venäjä ei kestä jatkuvaa kolmanneksen budjetistaan sotavälineisiin ja sotavoiman kasvattamiseen vuositolkulla. En muista paljonko Neuvostoliittossa ennen romahdusta pistettiin valtion rahoista aseisiin, mutta tuskinpa paljon enempää.

Euroopan kannalta tämä tuleva Venäjän romahtaminen on iso riski. Mitä tekee Putin juuri enne romahdusta? Hänellähän ei ole mitään menetettävää, koska hänen kohtalossa ei ole mitään kadehdittavaa kun kansalaiset saavat tietää mikä mies pohjimmiltaan on.

Venäjä valtiona ei mihinkään häviä, vaikka talous ja yhteiskunta romahtaakin. Venäläisethän ovat sitkeitä ja tottuneet koviin olosuhteisiin säännöllisesti muutaman kymmenen vuoden välein tapahtuvien romahdusten myötä. Mikään ei takaa silloinkaan etteikö jotain Putinin kaltaisia tulisi taas valtaan jonkin ajan kuluttua. Välissä voisi olla sivistynytkin kansan parasta ajatteleva johtaja, joka pyrkisi demokratiaan ja vapauksiin, mutta valitettavasti hänen aikansa todennäköisesti jää taas lyhytaikaiseksi, 10-15 vuotta max.
Näin toistunee siksi, että Venäjällä ei oikeastaan koskaan ole ollut normaalia demokratiaa ja ilmaisuvapauksia kuin väliaikaisesti. Suurin osa taviskansaa ei siis koskaan ole päässyt elämään vapaassa demokratiassa niin kauaa, että se olisi juurtunut kunnolla. Nuorempi sivistyneistö ja hyvinkoulutettu väestö, johon länsimainen vapaa demokratia on juurtunut, muuttaa pois Venäjältä nytkin sankoin joukoin USAan ja muihin länsimaihin. Tämä on Venäjän kannalta paha juttu.

Niin, kestääköhän Putinin hallinto vielä viittä vuotta. Mitäpä arvelette?

Niin ja mitä tiltut ja trollit ovat tästä mieltä? Kestääkö viittä vuotta? Ja mitä tulee sitten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu