se on varmaan sitten ohi

nainen201555

Oon aika paskassa tilanteessa enkä usko että tässä on enää mitään järkeäkään.. mut jos kumminkin saisin teiltä jotain järkevää mielipidettä.

Ollaan tapailtu tässä kevään aikana yhden miehen kanssa. Kaikki on mennyt hyvin, välillä olis kaivannut enemmän yhteistä aikaa kun tunteet alko syvenee mutta aika nopeasti se yhdessä vietetyn ajan laatu korvasi sen määrän. Tuli puhettakin siitä, että mihin juttu on menossa ja vaikka mitään ei luvattu että seurustellaan niin kaikesta pystyi päätellä että siihen ollaan menossa.. itselläni ei vaan tuntunut luotevalta alkaa seurustelemaan heti.

Jossain vaiheessa miehelle tuli sitten työmatkoja ja muuta menoa niin emme nähneet muutamaan viikkoon. Silloin lopetin pillereiden käytön ja päätin kertoa miehelle kun tapaamme seuraavan kerran. Seuraavalla kerralla kuitenkin hyppäsimme sänkyyn saman tien enkä saanut kerrottua ennen kuin sen jälkeen. Äijä veti hirveet kilarit ja mökötti aamullakin vielä..

Tapahtuneen jälkeen annoin sille aikaa ja tilaa. Ja menihän siinä noin viikko kun laittoi kyselyä että mitä kuuluu minulle.. satuin sitten ohi mennen kysymään että onko vielä kenties vihanen aiemmasta niin totesi kylmän rauhallisesti että ”maku ja luottamus meni ja fiiliksetkin ja ilman fiilistä ei ole mitään”. Kysyin sitten että no eikö halua enää nähdä niin vastasti että ei tiedä. Annoin hänen olla. Meni taas viikko ja sitten tuli anteeksi pyynnöt ja pahoittelut että ei ollut viimesimmän jälkeen ollut yhteydessä. Kyseli kuulumisia yms.

Ajattelin, että koska otti yhteyttä niin on varmaan vielä kiinnostunut. Soitin hänelle ja sovimme että näämme, hän lupasi ilmoittaa lähi päivinä. No mitään ei kuulunut. Laitoin kysymyksen tapaamisesta ja vastaukseni sain eilen että hänellä on EHKÄ fiilikset edelleen menneet siitä tapahtuneesta ja varmaan ainoa vaihtoehto olla kavereita.

Sitten totesin että näistä asioista voidaan puhua kasvotusten tai annetaan koko jutun olla. Hän sanoi tulevansa näkemään minua huomenna. Nyt sitten en ymmärrä, että mitä helvettiä se nyt oikeesti hakee. Mä haluan nähdä ja puhua mutta jos se on jo päätöksensä tehnyt niin miksi edes suostuu näkemään?

12

190

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainennnnnnnn

      Eikai se päätöstään oo tehny kun noin kirjotat.
      Mut hirvein ja julmin asia mitä nainen voi tehdä ilman miehen lupaa on jättää pillerit pois! Alhaisin teko mitä voin suhteessa keksiä. Seksi perustuu luottamukseen. Jos olisin sinä häpeisin silmät korvat päästäni! Lähes anteeksiantamatonta!
      Oot tapaillu kevään aikana. Huh. Ja lasta toiselta lupaa kysymättä vääntämään. Pilaat koko naissukupuolen maineen!

    • nainen201555

      Pillerit jätin pois koska ne ei sopineet, en siksi että olisin raskaaksi hankkiutumassa eikä semmosta riskiä pitänyt ollakkaan vaikka sänkyyn mentiin.. en todellakaan tarkottanut salata asiaa, lopetin ne koska mulle tuli niistä niin paljon sivuoireita ja sovittiin että käytetään toista ehkäsyä jatkossa. Olisin varmaan puhelimessa kertonut jos tää mies suvaitsis pitää yhteyttä kun on työmatkoilla mutta aika heikosti pitää.. kumminkaan tässä mitään peruuttamatonta sattunut. Mä ymmärrän että ehkäisy on molempien asia eikä tommosesta voi jättää kertomatta mutta en todellakaan tehnyt sitä sen takia että olisin hakenut sillä jotain hyötyä itselleni.

      • Luottamusjavastuu

        Niin mutta väärin teit itse kuitenkin, että ihan oma mokasi ja mies tulee varmaan kortonkipaketin kanssa luoksesi ja pistää varmuuden vuoksi parikin päällekkäin ettet vahingossakaan tule raskaaksi. Ei kuule kannata odottaa enää yhtään mitään siltä teidän suhteelta. Hän haluaa vain pelkkää seksiä ja sinä paljon enemmän eikös näin.


    • nainen201555

      Ei hän halua seksiä. Tai siis kuten kerroin ylempänä emme ole puhuneet seksistä mitään sitten viime näkemän.

      Enemmänkin kysymys kuuluu, että mitä haluu vai haluuko mitään?

      Jos toinen puhuu kaverisuhteesta niin siinä on intohimo ja seksi kaukana.

      Minähän tässä seksiä haluaisin mutta en kaverina, vaan enemmän.

      Mä ymmärrän että tein väärin mutta mulla ei ollut mitään missiota siinä vaan en kertonut heti koska emme edes nähneet kun lopetin ne. Sitäpaitsi hän oletti alun perin minun niitä käyttävän kysymättä vaikka kortsujakin käytettiin pitkään..

      en halua raskaaksi, mulla on 1vuotias tyttö..

      • Nnnainennnn

        Mä sanoin miehelle seksin jälkeen et mul ei oo mitään ehkäisyä ja SIITÄ syystä lähdemme nyt apteekkiin hakemaan jälkiehkäisypillerin. Jos mies on noin satunnainen vierailija kuin annat ymmärtää niin jälkiehkäìsypilleri on hyvä mikäli kondomia ei käytetä. Apteekissa kertoivat että kaksikin kertaa kuukaudessa voi käyttää jälkiehkäisypilleriä. Mulle ei sovi minipillerit lainkaan mut jälkiehkäisypilleristä ei oo ollu mitään haittaa, menkatki tullu päivälleen oikeaan aikaan.


      • Huononeuvooli
        Nnnainennnn kirjoitti:

        Mä sanoin miehelle seksin jälkeen et mul ei oo mitään ehkäisyä ja SIITÄ syystä lähdemme nyt apteekkiin hakemaan jälkiehkäisypillerin. Jos mies on noin satunnainen vierailija kuin annat ymmärtää niin jälkiehkäìsypilleri on hyvä mikäli kondomia ei käytetä. Apteekissa kertoivat että kaksikin kertaa kuukaudessa voi käyttää jälkiehkäisypilleriä. Mulle ei sovi minipillerit lainkaan mut jälkiehkäisypilleristä ei oo ollu mitään haittaa, menkatki tullu päivälleen oikeaan aikaan.

        Mitääääh? Jälkiehkäisypilleri ei ole mikään ehkäisykeino. Jos olet noin vastuuton, niin älä harrasta seksiä ollenkaan.


      • Järkihoi
        Huononeuvooli kirjoitti:

        Mitääääh? Jälkiehkäisypilleri ei ole mikään ehkäisykeino. Jos olet noin vastuuton, niin älä harrasta seksiä ollenkaan.

        Niissä tilanteissa missä ehkäisystä ei ehditty puhua, ja nainen tapaillut harvakseltaan miestä, ainoa ehkäisy on jälkiehkäisy! Kondomin asettelu jälkikäteen ei auta!


    • fgh

      Teit pahan virheen. Deal with it.
      Itseni kohdalla käsittelisin asian anteeksiantamattomana ja katoaisin heti. Vaikuttaa aika vaikealta selvitettävältä, eli todennäköisesti mies häipyy kaukaisuuteen. Näin tekisi kaikki jotka tunnen. En näe omalla kohdalla mitään paluu keinoa ja jos palaakin, niin mitään luottamusta ei ole!
      terv. Mies 37v

    • mene_ja_tiedä

      Mä olisin aika skeptisenä kyllä liikenteessä. Ei tuo nyt minun mielestä niin ylitsepääsemätön asia pitäisi olla, jos kerran olitte asiasta jo aiemmin puhuneet että käytätte muuta ehkäisyä. Ja tosiaan jos seksin jälkeen sanoit että täytyy hakea pilleri niin olit kuitenkin ns. vastuullisena asiassa liikenteessä.
      Jos mies oikeesti haluaa sinut, niin varmasti pääsisi asiasta yli. Ja mulla tässä muutamassa muussakin kohdassa hälytyskellot soi. Lähinnä yhteydenpidon ja näkemisen osalta. Jos mies oikeesti haluaa naisen niin silloin kyllä nainen tietää tämän, ei tarvitse murehtia sitä että onko mies tarpeeksi yhteyksissä tai kuinka usein nähdään. Tietysti ihmisillä on kiireitä mutta varmasti ymmärrät mitä haen takaa. Jos ette varsinaisesti ole sopineet seurustelevanne niin tällä perusteella uskoisin että jos olisit asian ottanut puheeksi, olisi varmasti heittänyt jotain läppää siitä että edetään rauhassa jne.. Tästä ehkäisy jutusta tuli nyt hyvä keino pakittaa oikein urakalla. Pitää välillä yhteyttä, jos, vaikka, ehkä jne..
      Sori, mutta tällänen fiilis minulle tulee :(

      • nainennnnnnnn

        Ei alottajasanonu et täytyy hakea pilleri vaan minä sanoin. Taisit lukea vähän huonosti.


      • fdgdfsgsdg

        Jos nainen jättää pillerit pois kertomatta, niin kyllä siinä herää melkoinen epäilys koko ihmistä kohtaan, että mikä se on naisiaan. Sitä kun on kaikenlaista vipeltäjää liikkeellä ties millä motiiveilla. Aika kova isku luottamukselle ja sille kuvalle, minkä on toisesta saanut.


    • kaarina31

      Unohda tuo pillerijuttu, mitäänhän ei tapahtunut. Jos mies ottaa yhteyttä, ja muistuttaa asiasta ja valittaa että voi voi kun on menny fiilikset, niin nosta pää ylös ja sano että no siinäpähän meni ja hei hei!
      Tärkeintä on ettet itse soittele tai viestittele äijän perään. Älä nöyryytä itseäsi. Naisen ei saa antaa miehen pitää itseään ketjun päässä. Pannat ja ketjut ovat koirian varten, ei ihmisiä varten.
      Usein naisia syytetään siitä että he haluavat kieroilla ja yrittävät salaa hankkiutua raskaaksi. Jos kyseinen mies vihjailee tällaista, sano että älä imartele itteäs.
      Älä siis anna syytellä itseäsi, mitään ei tapahtunut ja siinä koko juttu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      13
      2276
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1118
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1102
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      897
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      833
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      808
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      725
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      701
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      681
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      141
      679
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      660
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      133
      655
    13. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      604
    14. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      53
      604
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    17. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      553
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      41
      532
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      518
    Aihe