Minusta tuntuu, että olemme vaimoni kanssa kokeneet liikaa vastoinkäymisiä, kriisejä, mökötyksiä tms. Niistä on kasvanut möykky, josta emme pääse eroon. Ei mitään yksittäistä ongelmaa, vain liikaa elettyä elämää. Nyt tekisin vain mieli aloittaa puhtaalta pöydältä uuden ihmisen kanssa.
Liian paljon elettyä elämää?
Axmax
29<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Sama tunne myös täällä. Kriisejä ja vaikeuksia aina uusia kun edellisistä on yli päästy. Tuntuu että meillä ei edes olla vuosiin hymyilty vapautuneesti saatikka puhuttu mistään muusta kuin ongelmista. Tykkään edelleen ja mieskin rakastaa mutta kaikki on aina niin vaikeaa. Kuuluuko sen mennä niin? Onko liitot aina tämmöistä tarpomista vastavirtaan? Mieluiten asuisin yksin lasten kanssa mutta en voi jättää miestä nyt yksin koska hän ei siitä yksin selviäisi..Eli en luovuta vieläkään vaikka mieli tekisi. Ehkä sitten seuraavan ison ongelman edessä annan jo periksi, kuka tietää.
Niinhän sitä kaikkea kasaantuu... Meillä oli paljon yksittäisiä aika pieniäkin piittaamattomuuksia ja tökeryyksiä... En vaan jaksanut, kun aina jostain uudesta tuli ne kaikki vanhatkin mieleen, kun tyyli ei muuttunut. Ei siis mitään järkyttäviä, mutta semmonen tunne toisen persoonasta, että ei se oikein osaa ottaa huomioon minun tai kenenkään muunkaan tarpeita tai toiveita.. Aikansa meni ennenkuin lakkasin uskomasta stressiä tai kiirettä todelliseksi syyksi. Ja usein kun joku juttu on mennyt pilalle, ei se siitä parane. On tullut tietyt käyttäytymisjutut ja vuorovaikutus, jota ei saa muutettua ja toinen on muistutus kaikista ikävistä asioista.
Tuttu juttu. Joskus loppuviimettee tulee vain se viimeinen pisara, kun huomaa, ettei rakkautta enää ole eikä tahkoamista enää jaksa. Luulen, että suurin osa avioeroista syntyy juuri niin, että vuosikaudet on yritetty turhaan, kunnes toinen lopulta väsähtää, rakastuu toiseen tai muuten vain saa tarpeekseen. Toista ei enää pysty arvostamaan niin kuin pitäisi.
Parisuhteen ei kuulu olla sellaista, koko ajan vaikeaa ja tympeää.
"Luulen, että suurin osa avioeroista syntyy juuri niin, että vuosikaudet on yritetty turhaan, kunnes toinen lopulta väsähtää, rakastuu toiseen tai muuten vain saa tarpeekseen. "
Ihan totta! Tai sitten vain toinen on yrittänyt, toisen mielestä on "ihan hyvä"...
Millaisia kriisejä? Kumpi on mököttänyt, vai kumpikin? Jos eroat ja aloitat uuden suhteen, älä ainakaan mökötä.
Riitely on pahasta, mutta niin on mököttäminen ja vaikeneminenkin.
Minusta tuntuu, että monet suhteet vaietaan. Kun aikansa yrittää puhua ja toista ei vaan kiinnosta niin helpompi olla vaan hiljaa, lakaista asiat maton alle, unohduksiin, kunnes tulee uusia asioita ja möykky kasvaa.
Niin ja sitten puhutaan, että on vaikeaa kun on pikkulapsiaika ja se on normaalia ja menee ohi ja hyväksytään vaan se, kunnes vaikeudet vaan jatkuu tulee uusia kausia ja aina vain pahaa oloa. Ymmärrän, että liittoon ja pitkään suhteeseen kuuluu vaikeitakin aikoja, mutta jos ei ole mitään muuta niin ei sitäkään jaksa. Siinä rupeaa olemaan äärirajoilla ja tietysti järkevästi jotta positiivisuutta elämään saisi edes jotenkin (ettei vaivu aivan hirveään synkkyyteen) niin pakkohan sitä on hakea elämän muilta osa-alueilta, mutta eihän siinäkään ole sitten loppujen lopuksi mitään järkeä, olla vain kuluttavassa liitossa. Lisänä monet muut ongelmat suhteessa.
Ja pariterapiaankin monissa suhteissa mennään monesti liian myöhään jos lainkaan. Että bye bye vaan.
En oikein usko tuohon vaihtamiseen..Paitsi jos toinen osapuoli on syyllinen näihin kriiseihin ja vastoinkäymisiin.Usein paha olo,möykky sisällä johtuu omista käsittelemättömistä suruista ja menetyksistä,ne sitten tulee kannettua säkissä seuraavaan suhteeseen,Meillä myös erittäin rankka tausta,ollaan koettu miltei kaikki kauheudet mitä elämällä on tarjota.Pelkkää alamäkeä usein,joskus hyviäkin aikoja ja asioita.Kolmekymmentä vuotta kohta takana.Elämässä kun paljon tälläistä,katoaa kaikki ilo,luovuus ja spontaanius,yksinkertaisesti siitä syystä,että on aina joku asia,johon on tarmonsa keskitettävä.Kierre on valmis,jauhetaan samoista asioista päivä toisensa perään.Kehän rikkomalla voi löytää uutta,mukavaa tekemistä,yhdessä ja erikseen.Se vaatii alussa paljon,koska ihminen on luonnostaan muutosvastainen.On aikataulutettava elämä,uusille asioille.Harrastukset,kulttuurielämykset,pikku matkat,mitä tahansa erinlaista,niin sanotusti irtiotto arjesta ja samoista asioista ja ympyröistä.Ja ennenkaikkea,hakeutua purkamaan se möykky,joko yhdessä tai erikseen vertaistuen piiriin tai terapiaan.Ei se sieltä mihkäänkatoa vaikka löytäisikin uuden kumppanin,ehkä "hiljenee" hetkeksi,kun uusi ihastus hullaannuttaa,noin vuodeksi,pariksi.Sitten vyöryykin päälle voimalla,kun arki ja vastoinkäymiset tulevat uuteen suhteeseen.Näin uskoisin kyllä käyvän.
Katkera kurppa pelkää potkua perseeseen!
Usein ihminen tajuu oman elämänsä hyvät,hienotkin asiat ne menetettyään..Silloin siis on myöhäistä.Kannattaa keskittää huomionsa joka pv niihin asioihin mitkä ovat hyvin.Nyky-yhteiskunta,media pääasiassa,antaa meille ihmisille vääristyneen kuvan,että elämän pitäisi olla aina mukavaa ja kivaa,vähän joka asiassa.Totuushan on toinen.
Voi hyvänen aika. Minäkin olen ollut 30 vuotta naimisissa ja todellakin ajattelen, että elämän pitäisi olla mukavaa ja kivaa vähän joka asiassa. Ei se ole lehdestä luettua, vaan koettua, sairauksista ja monista vastoinkäymisistä huolimatta.
Jokaiselle sattuu vastoinkäymisiä ja pahoja asioita, mutta avioliiton pitäisi olla voimia tuova ja tukeva, kannustava asia elämässä. Sen ei pidä olla asia, joka vie voimia. Jos minulla olisi sellainen puoliso, jonka kanssa pitäisi tehdä töitä kehän rikkomiseksi, niin en missään nimessä jatkaisi sellaista vuosikausia. Parempi on olla mielestäni yksin kuin liitossa, jossa on koko ajan kriisejä ja joka vie voimia sen sijaan, että tuo niitä.
Totta kai kannattaa mennä terapiaan, jos tuntuu, että liitto ei toimi. Mutta jos se ei auta, niin on parempi katsella puolisoa, jonka kanssa arkinen elämä tuntuu helpolta ja tuo hyvää mieltä. Ei ehkä jokaikinen päivä, mutta 90% ajasta.
Tuossa oli hyvin tiivistettynä koko asia.
Periksi ei anneta.
Laitetaanko paikat kuntoon, ennen kuin erotaan?
Onks Viljoo näkyny?
Joo meilläkin on töyssyä töyssyn perään tullut suhteessa. Itse haluaisin käsitellä asiat heti mutta mies menee muuriinsa ja tuntuu pahalta kun ei saada ratkastua asioita yhdessä vaan ne ikään kuin unohtuu maton alle ja yleensä tulee esille vanhat riidat uusien yhteydessä.. halutaan kuitenkin yhdessä olla ja rakastaa mutta miksi jotku asiat vaa jumittaa eikä saada ratkastua? Ite olen yrittänyt puhua kaikin tavoin ja purkaa ulos sitä möykkyä mutta toinen vaa on hiljaa ja sanoo korkeintaa pari sanaa joiden varaan käsitys pitäisi sitte rakentaa ja luottamus toisesta. Olen huomanut että suhteessa tarvitaan puhetta tekojen lisäksi. Ei kukaan ymmärrä elekieltä tarpeeksi jos ei osoita myös sanoin mieltään toiselle. Vaikka ne sanat satuttaisikin mutta ainaki olis puhuttu.. yhdessä ollaan oltu siis reilu 10 v tuossa ajasaa jo luulis tuntevan toisen mutta uusia haasteita tulee välillä vastaan. Joskus tuntuu kans siltä ettei voimat riitä. Ei meitä yhdistä ku yhteinen asunto eli ei olisi tavallaan edes vaikeaa lähteä mutta tunneside on vielä olemassa tän kaiken riitelyn seassa. Koittakaa puhua asioista ennen ku on liian myöhäistä!
Joko olette käyneet terapiassa? Kahdestaan puhuminen harvoin auttaa kun tilanne on tuo.
Lopettakaa mököttäminen ja alkakaa molemmat purkaa möykkyjänne pois. Hyviä ohjeita ja neuvoja tuollaisen tilanteen ratkaisemiseen on kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyt pullollaan. Kysyvä ei tieltä eksy.
Jos ei vaimo tahdo osallistua mökötyksenpurkuun, niin tee sinä kuitenkin niin itsesi vuoksi. Parhaassa tapauksessa näet riittää kun toinen osapuoli tervehtyy, niin liittokin elpyy. Ja jos ei liitto elvykään, niin ainakin itse tervehdyt, ja voit aidosti onnistua uudessa suhteessa, uusin ajatuksin, jos sellaiseen ratkaisuun päädyt.
Joo sellainen ihminen,joka ei ole ollu isojen juttujen äärellä pitkiä aikoja,voi hyvinkin olla sitä mieltä,että yhteiselon pitää olla aina mukavaa-Sen verran voin avata.että on ollut vakavia sairauksia,leikkauksia ja kuolemaa todella paljon,eikä suinkaan vain vanhempia ihmisiä koskien.Taisteltu sairauksia vastaan,paljon sairaala elämää,joskus voitettu,usein hävitty.Ja tietenkin se on heijastunut ihan kaikkeen muuhun,talouteen,mielenterveyteen ja pari.ja perhe elämään.Kun meet tässä suossa aikasi,niin kyllä sitä "rutinoituu",ei enää näe metsää puilta.Siks kehä on katkaistava,ihaan väkisin.Etsittävä etsimällä kivoja asioita taas elämään.
Olen pahoillani, että teille on kasaantunut paljon vastoinkäymisiä. Ne todella voivat romuttaa parisuhteen, jos pari asemoituu toisiaan vastaan eikä pysty yhdessä taistelemaan vastoinkäymisiä vastaan. Hienoa, jos olette kehän onnistuneet purkamaan, niinhän onnelliseksi koetuissa parisuhteissa juuri toimitaan. En sanonut, että yhteiselon pitäisi olla aina mukavaa, vaan 90% ajasta - ennen kaikkea sellainen tunne, että olemme samalla puolella. Erityisesti sairauden ja vaikeuksien aikana tuki on merkittävää, itsestäni tuntuisi, että luottamus katoaisi täysin, jos vaikeuksien hetkellä pitäisi vielä puolisonkin kanssa jotenkin kamppailla. Pidän sitä aivan kohtuuttomana kaikille ihmisille.
Pitkiä parisuhteita on tutkittu ja niissä on vaikeuksia, mutta pari kokee olevansa silti koko ajan melko tai erittäin onnellisia ja oikean ihmisen kanssa naimisissa. Ratkaisevaa on molempien osapuolten halu ja kyky rakentaa heti siltaa välille, kun vaikeuksia suhteessa tulee eikä ryhtyä taistelemaan keskenään. Tästä oli vasta radio-ohjelma, jonka kuuntelin. Onnellinen parisuhde ei ole mitään unelmaa, jota kukaan ei voi saavuttaa, mutta kukaan ei voi sitä saavuttaa opettelemalla erilaisia taitoja (joista sinunkin viestissäsi kerrottiin) oikean kumppanin kanssa. Seksuaalisen kemian ja yhteensopivuuden rooli on yhtä tärkeä.
En halua vähätellä mielipidettäsi ja kokemustasi, halusin vain tuoda esille, että pitkiä, onnellisia liittoja on olemassa eikä avioerosta pitäisi aina ajatella niin mustavalkoisesti. Moni löytää eron jälkeen hyvän kumppanin, joka sopii itselle, mutta se edellyttää itsetutkiskelua (jota viesissäsi toit esille). Vaihtamalla paranee, olen nähnyt sen monessa tapauksessa, kun olen jo tällainen vanhempi nainen. Moni on löytänyt onnellisen parisuhteen vasta vanhempana toisessa liitossa. Hyvää kesää sinulle ja voimia vaikeuksissa.
Piti tietysti kirjoittaa, ettei onnellista liittoa voi saavuttaa opettelemaTTA erilaisia taitoja sen oikean kumppanin kanssa.
Sairauksien ym. kanssa on ensiarvoisen tärkeää juuri se kumppanin tuki ja senhän saa pitkäaikaisissa suhteissa varmasti. Mutta kyllä suhteen silloinkin pitää olla kunnossa edes jollain lailla. Ei se ole itsestään selvää, että sen tuen saa tai jos luottamus muutoinkin mennyt. Voipi olla sairauden jälkeen hieman muuttuneet ajatukset.
Piti laittaa kysymysmerkki yhteen kohtaan tuossa ylempänä.
Ei tosiaan valitettavasti saa tukea. Olen ammatissa, jossa tämän näkee, että puoliso saattaa ottaa eron sairauden takia. Tämä voi ehkä paljastua sairauden myötäkin, koska vakava sairaus koskettaa niin voimakkaasti myös puolison elämää.
Itsellänikin on kuolemaan johtava krooninen sairaus, jota ei voi parantaa. Hyviä elinvuosia kuitenkin toivon olevan edessä. Huomisesta ei voi kukaan tietää, ei avioliitossa eikä terveyden suhteen, siksi ei kannatakaan odotella, milloin se hyvä elämä alkaa, vaan tehdä kaikkensa muutoksen eteen joko yksin tai erikseen ja elää täyttä elämää joka ikinen päivä. Sen kyllä sanon, että olisin ottanut itse eron, jos puolisoni ei osoittaisi sairauteni suhteen empatiaa. On aina mahdollista, että tutusta ihmisestä paljastuu uusia piirteitä kriisin sattuessa.
Lisätkää ikänne ja montako vuotta suhdetta takana niin saa lukiat perspektiiviä asiaan .
http://www.aitoavioliitto.fi/
Jos aviokriisin yhteydessä on vielä mukana joku henkilökohtaisen elämän kriisi tuntuu ettei voimavarat riitä. Itselläni nyt työpaikan etsintä ja myös persoonallisuuden kanssa työtä. Olen muuttunut ihmisenä niin paljon naimisiinmenosta. Olen rohkeampi, tiedän mitä haluan, itsetunto parempi, jopa ajatusmaailma muuttunut. Näkee kaiken toisin silmin kuin ennen. Tuntuu että haluaa uuden elämän. Varmaan ikäkriisiä siis pukkaa. Olen ajatellut että odotan rauhassa, ehkä nämä villitykset menevät ohi. Mutta hämmentävää kyllä.
Tuo on hyvä asia pohtia ennen eroasi kirjoittelijatytteli88. Itse useampi vuosi sitten pohdin tuota samaa. Eroa kannattaa harkita ja minulle ainakin sanottiin, että sen tietää kun se viimeinen hetki on kohdalla. Jos toivo on hiipunut, luottamusta ei ole ja rakkauskin himmentynyt. Ja mitä noihin muutoksiin elämässäsi niin ne ovat normaalia kasvamista elämän taipaleella. Mutta henkinen kasvukin voi erottaa pariskuntaa, olisi hyvä säilyttää nuo kommunikointivälit eri parisuhteen vaiheissa (tiedän, jälkiviisaus on paras viisauden laji). Mutta onnea teille kävi miten kävi.
Minä taas olen elänyt ohi sen vaiheen, että se menneiden möykky olisi ongelma. Olisin valmis aloittamaan nykyisen puolisoni kanssa puhtaalta pöydältä sillä, että hyväksyttäisiin menneet menneiksi ja keskityttäisiin katsomaan eteenpäin. Otettaisiin opiksi menneistä, mutta ei vatvottaisi niitä. Yhä enemmän alkaa kuitenkin tuntua siltä, että puolisosta ei ole siihen. Arvostukseni häntä kohtaan alkaa pahasti karista, ja arvostuksen puute on kyllä aika jäätävä off-kytkin parisuhteessa.
Niinpä. Oletan että sinä olet nainen ja aloittajahan on mieäs. Jos olet kuitenkin mies, niin melko harvinaislaatuinen sellainen. Naiset menevät eteenpäin, mieähet elävät pimeällä keskiajalla eivätkä pääse sieltä minnekään, silloin on paha päästä parisuhteessakaan eteenpäin tai ylipäätään yhtään minnekään.
Siksi muita vaihtoehtoja ei ole eikä näy kuin "aloittaa puhtaalta pöydältä uuden ihmisen kanssa".