olevanne ätmejä? Yläasteella? Kun porukka jakaantui koviin jätkiin ja niihin jotka juttelivat ringissä videopeleistä (eikö jotain videopelejä ollut ysärillä?). Kävikö niin, että kenties jossain vaiheessa yrititte kaveerata kovien jätkien kanssa, mutta he eivät hyväksyneet joukkoonsa, vai tajusitteko nössöytenne intuitiivisesti ilman noloja torjutuksi tulemisia?
Muistaakseni verkkarit, joissa oli kolme raitaa ja jotka tunnisti joistakin muistakin pikku yksityiskohdista nimenomaan aidoiksi, eikä piraateiksi, takasi sosiaalisen nousun siten, että kovien kundien porukka saattoi hyväksyä tyypiksi, jota ei kiusata. Muutkin merkkiasusteet kävivät. Voi niitä äitejä, jotka eivät kotona ymmärtäneet vaatteiden merkitystä. Häiriköimällä yhdessä kovien jätkien kanssa, pääsi heidän porukkaansa. Heikompia ei tarvinnut kiusata. Noloille tyypeille lähinnä naurahdeltiin ja irvisteltiin. Heitä ei viitsitty kiusata, koska he olivat B-luokan tyyppejä itsestään selvästi. Ei aitoja merkkivaatteita=luuseri. Piste. Mikään rehvastelu ja menestys liikuntatuntien joukkuelajeissa ei muuttanut asiaa.
Jääkiekko, jalkapallo, paini ja punttisali-harrastukset olivat yläasteella myös keino sosiaaliseen nousuun. Jos jätkä nosti penkistä kasiluokalla yli 60 kiloa, ei ollut turha jätkä, puhumattakaan 70-80 kilosta. Sillä sai rispektiä hyvissä seuroissa pelaavilta jannuilta.
Näin sosiaalinen status muodostui. Parhaita tyyppejä olivat parhaimman näköiset ja merkkivaatteisiin pukeutuvat ja urheilijapojat, jotka saattoivat toisaalta hieman keikkua siinä rajoilla, että ovatko cooleja vai eivät, jos olivat pehmeitä, eivätkä riehuneet sopivasti auktoriteetteja vastaan.
Kiusatut, tai syrjityt ilmeisesti kärsivät koko ikänsä siitä, että joutuivat ratkaisevassa vaiheessa hyljeksityiksi tai nössöjen joukkoon. Meneekö se ikinä ohi? Edes aikuisena?
Muistaakseni verkkarit, joissa oli kolme raitaa ja jotka tunnisti joistakin muistakin pikku yksityiskohdista nimenomaan aidoiksi, eikä piraateiksi, takasi sosiaalisen nousun siten, että kovien kundien porukka saattoi hyväksyä tyypiksi, jota ei kiusata. Muutkin merkkiasusteet kävivät. Voi niitä äitejä, jotka eivät kotona ymmärtäneet vaatteiden merkitystä. Häiriköimällä yhdessä kovien jätkien kanssa, pääsi heidän porukkaansa. Heikompia ei tarvinnut kiusata. Noloille tyypeille lähinnä naurahdeltiin ja irvisteltiin. Heitä ei viitsitty kiusata, koska he olivat B-luokan tyyppejä itsestään selvästi. Ei aitoja merkkivaatteita=luuseri. Piste. Mikään rehvastelu ja menestys liikuntatuntien joukkuelajeissa ei muuttanut asiaa.
Jääkiekko, jalkapallo, paini ja punttisali-harrastukset olivat yläasteella myös keino sosiaaliseen nousuun. Jos jätkä nosti penkistä kasiluokalla yli 60 kiloa, ei ollut turha jätkä, puhumattakaan 70-80 kilosta. Sillä sai rispektiä hyvissä seuroissa pelaavilta jannuilta.
Näin sosiaalinen status muodostui. Parhaita tyyppejä olivat parhaimman näköiset ja merkkivaatteisiin pukeutuvat ja urheilijapojat, jotka saattoivat toisaalta hieman keikkua siinä rajoilla, että ovatko cooleja vai eivät, jos olivat pehmeitä, eivätkä riehuneet sopivasti auktoriteetteja vastaan.
Kiusatut, tai syrjityt ilmeisesti kärsivät koko ikänsä siitä, että joutuivat ratkaisevassa vaiheessa hyljeksityiksi tai nössöjen joukkoon. Meneekö se ikinä ohi? Edes aikuisena?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minullekkin alkoi selvitä yläasteella tämä asia. Olin silloin koko koulun alinta pohjasakkaa, jota kaikki kiusasivat mukaan lukien muut atp:t.
Ykkösluokalla
Pysyttelin nörttiporukassa. Olin edelleen puheväleissä suositumpien kanssa ja minua kunnioitettiin poikien keskuudessa nörttinäkin enemmän kuin niitä, jotka yrittivät siirtyä suosittujen ryhmään. Minua ei koskaan kiusattu. En tiedä johtuiko se henkilökemioista vai jostakin sanattomasta sopimuksesta.
Siihen aikaan siinä paikassa maailmaa nörttityttöjä ei ollut olemassakaan ja muiden tyttöjen kanssa minulla ei ollut mitään yhteistä. Tilanne on oikeastaan pysynyt samanlaisena 20 vuotta.
"olevanne ätmejä? Yläasteella? Kun porukka jakaantui koviin jätkiin ja niihin jotka juttelivat ringissä videopeleistä (eikö jotain videopelejä ollut ysärillä?). Kävikö niin, että kenties jossain vaiheessa yrititte kaveerata kovien jätkien kanssa, mutta he eivät hyväksyneet joukkoonsa, vai tajusitteko nössöytenne intuitiivisesti ilman noloja torjutuksi tulemisia?"
- No yläasteen alkaessa kävi ilmeiseksi etteivät tytöt pidä minusta - oikeastaan heidän harjoittamansa kiusaaminen ja diskriminointi on vaikuttanut paljon syvemmin itsetuntooni kuin mikään YTM-alfakovisten taholta koettu vastaava. Toki elättelin ainakin jonkinnäköisiä toiveita tilanteen muuttumisesta paremmaksi vielä seuraavat 5 vuotta (18 vuoden ikään asti) mutta mikään ei ole olennaisesti muuttunut vaikka ikää on nyt jo 22 ja yläasteen alkamisesta tulee ensi elokuussa täyteen täydet 10 vuotta.
"Muistaakseni verkkarit, joissa oli kolme raitaa ja jotka tunnisti joistakin muistakin pikku yksityiskohdista nimenomaan aidoiksi, eikä piraateiksi, takasi sosiaalisen nousun siten, että kovien kundien porukka saattoi hyväksyä tyypiksi, jota ei kiusata. Muutkin merkkiasusteet kävivät. Voi niitä äitejä, jotka eivät kotona ymmärtäneet vaatteiden merkitystä. Häiriköimällä yhdessä kovien jätkien kanssa, pääsi heidän porukkaansa. Heikompia ei tarvinnut kiusata. Noloille tyypeille lähinnä naurahdeltiin ja irvisteltiin. Heitä ei viitsitty kiusata, koska he olivat B-luokan tyyppejä itsestään selvästi. Ei aitoja merkkivaatteita=luuseri. Piste. Mikään rehvastelu ja menestys liikuntatuntien joukkuelajeissa ei muuttanut asiaa."
- Pukeuduin koko yläasteen ajan todella normaalisti ja kävin parturissakin säännöllisesti. Aknea ei vielä tuolloin, 12-15-vuotiaana ollut johtuen siitä että murrosikäni alkoi ikätovereihini nähden selvästi myöhässä (sain nauttia siitä riesasta vasta 16-vuotiaasta alkaen). Omana yläasteaikanani korkeasta sosiaalisesta asemasta kertoivat ainakin Peakin, Wescin, Tommy Hillfigerin jne. hupparit yhdistettynä Lacosten kenkiin ja sukkiin sullottuihin farkkujen lahkeisiin. Vaatteet itsessään eivät kyllä takaa kenenkään sosiaalista nousua missään iässä ja jotain epäsuosittua tapausta joka koettaa jäljitellä pukeutumisessaan niitä suosittuja eliittiluokan jäseniä olisi vain kiusattu entistä enemmän.
"Jääkiekko, jalkapallo, paini ja punttisali-harrastukset olivat yläasteella myös keino sosiaaliseen nousuun. Jos jätkä nosti penkistä kasiluokalla yli 60 kiloa, ei ollut turha jätkä, puhumattakaan 70-80 kilosta. Sillä sai rispektiä hyvissä seuroissa pelaavilta jannuilta."
- En harrastanut yläasteiässä mitään liikuntaa ja myöskin sen aikaisista liikuntatunneistakin on pelkästään huonoja muistoja. Myöhästyneestä murrosiästä johtuen olivat myöskin fyysiset voimani oman ikäisiini poikiin verrattuna heikot, esim. penkistä nousi ysiluokalla "huimat" 40 kg (myöhemmin elämässä olen tavannut ihan täysikäisiäkin miehiä jotka eivät jaksa nostaa tuon enempää joten eikai se sitten täysin treenaamattomalle ja fyysisesti keskeneräiselle kaverille ollut mitenkään järin huonosti?). Olin myöskin koko yläasteen ajan lyhyempi kuin valtaosa saman luokan pojista (meitä oli yhteensä 15 kpl) ja vartalokin oli todella lapsenomainen ihan sinne 16-17-vuotiaaksi asti. Myöskin rasvan määrä tuntui olevan silloin paljon suurempi kehossani kuin nykyään - en kai koskaan ollut mainittavasti ylipainoinen vaikka jossain vaiheessa sain osakseni myös läski-huuteluita. Nykyään olen 181 cm pitkä, painan 70 kg ja olen mittoihini verrattuna keskimääräistä vahvempi fyysisesti - tosin siitä ei ainakaan nykyään ole mitään hyötyä naisen saamisessa.
"Kiusatut, tai syrjityt ilmeisesti kärsivät koko ikänsä siitä, että joutuivat ratkaisevassa vaiheessa hyljeksityiksi tai nössöjen joukkoon. Meneekö se ikinä ohi? Edes aikuisena?"
- Tuskin. Ensimmäiset seksi-ja seurustelukokemukset pitäisi saada siinä 12. ja 17. ikävuoden välisen viisivuotiskauden aikana, myöhemmin on vaikeaa lähteä enää paikkailemaan nuorena hankittujen kokemuksien puutetta. Kyllähän minulle kelpaisi edelleenkin joku 16-vuotias tyttöystävä jonka kanssa elää ne parhaat nuoruusvuodet uudelleen mutta sellaiseen tuskin on nykyään sen parempia mahdollisuuksia kuin silloin kun olin itsekin vielä siinä iässä. Nykyään olen jo pahasti katkeroitunut eikä minua kiinnosta tehdä enää mitään naistensaantimahdollisuuksieni parantamiseksi. Myöskin libidoni on heikentynyt huomattavasti muutaman vuoden takaisesta ja olen alkanut kärsiä myöskin jonkinasteisesta potenssiongelmasta. Em. syyt ovat syynä siihen ettei ole tullut vastattua niihin satunnaisiin lähestymisiin joita olen saanut humalaisilta naisilta baareissa. Parisuhteisiinkin olen täysin kelpaamaton tapaus enkä edes usko että sellaiset ovat edes oikein minun juttuni/että edes viihtyisin sellaisissa.
Hahhahaha!! Hyvin vaikuttava yhteenveto, täytyy myöntää. Ensimmäiset video ja tietokone/pc- pelit olivat jo kasarillakin :) Itse olin luokan pienin joten olin automaattisesti kiusattu, kunnes luja luonteeni vei minut siihen pisteeseen että tempaisin pääkiusaajan liki sairaalakuntoon, sitten alkoi sitä rispektiä tulemaan jengiltä. Toki myönnän että asemani pitämiseksi jouduin olemaan melko aggressiivinen sekä ottamaan osaa kiusaamiseen (mistä en pitänyt yhtään ja jota kaduin myöhemmin suuresti).
Mutta noin ylipäänsä kasari- ja ysärikiusaamisesta kerroit ap kouluesimerkin.. pakko olla tietyt kledjut että pääsi jengin ytimeen. Itselläni vielä se riesa että pienimpänä piti olla ihan yyberkova ettei kingit päässy kuseen silmään ;) Ei se helppoa tai kivaa ollut mutta ainoa keino mulle selviytyä.
Pari kundia meidänkin yläasteella nosti 80kg penkistä ja ne oli sitten ihan jumalia :D
Hienoja muistoja ja oivalluksia aloittajalta. Vaikka ei noilla nykyään ole mitään merkitystä, mutta onhan se osa meidän nuoruutta ja jotenkin varmaan vaikujttanut elämän kaareen.
Onneksi ainakin itse olen elänyt yli tuon vaiheen ja näen elämän ja ihmiset ihan eri tavalla :P Jälkeenpäin sekä hävettää että naurattaa, tapauksesta riippuen.
Tosin en ole ätmi joten sorppa että sekaannuin keskusteluunne :( Ja ysillä kyllä muuten nous jo yli 50kg penkistä vaiks kääpiö olinkis :D
Jos tytöt tykkäsivät, se saattoi rauhoittaa tyyppejä sillä tavalla, ettei heikompien kiusaamista tarvittu aseman ylläpitämiseksi. Jos oli hyvän näköinen, merkkivaatteet, oikea musiikkimaku, ja parhaimmat tytöt vielä fanitti, niin jätkästä tuli niin kingien kingi, että yhdessä muutaman koulun muun superkingin kanssa koko show välitunneilla pyöri heidän ympärillä. Tytöt saattoivat siis auttaa tätä kautta hierarkian huipulle pääsemisessä. Tytöistä kauneimmat, kypsimmät ja kovimmat muodostivat oman naaraslaumansa, joka tihkui villiä seksuaalisuutta ja arvoituksellisuutta. Näitä megabeibejä pelättiin, olivathan he jo melkein aikuisia. Mikään ei tepsinyt heidän sosiaaliseen voimaansa, ja jos joku miehekkäitä elkeitä osoittanut mies pääsi heidän suosioonsa, takasi se huiman statuksen nousun. Kaverius heidän kanssa oli viimeinen sinetti hierarkian ehdottomalle huipulle. Vielä sitäkin korkeamman statuksen sai, jos nämä tytöt osoittivat ihailuaan avoimesti, mikä oli harvinaista.
Olin 17 vuotias kun minulle selvisi ettei naismenestystä tulisi koskaan olemaan.
Nuorena luulin, että en saa koskaan naista. Mutta kun 20-vuotiaana menetin poikuuteni, huomasin että minulla on kuitenkin viehätysvoimaa naisten keskuudessa. Sen jälkeen olen ollut parisuhteessa tai naimisissa, lukuunottamatta aivan lyhyitä jaksoja. Syytä en tiedä miksi naisonneni muuttui, koska en ole jännä, enkä renttu, vaan vain ihan tavallinen mies. Nyt on ikää jo yli 40-v. ja edelleen vaan viehätysvoimaa riittää.
Kuka jaksaa muistaa jotain yläastejuttuja? Mitä väliä sillä aikuisena on kuka oli suosittu yläasteella?
Erityisesti kiusaajat haluavat unohtaa, mitä yläasteella tapahtui.
Sama tuomn miesyli40:n kanssa. Yläasteella luulin olevani ätmi, vaikka sellaista sanaa en tiennyt. Pitkä laiha poika, jolla paha akne. Ilmeisesti siltikin jotkut tytöt olivat minusta kiinnostuneita (selvinnyt jälkeenpäin luokkatapaamisissa), mutta olin vain niin onneton sosiaalisesti, etten älynnyt/osannut tehdä mitään.
Sitten lukiossa tapasinkin tulevan ex-vaimoni ja vasta 25 v parisuhteen loputtua rupesin tajuamaan todellisen markkina-arvoni.
Tässä elämäntarinani (taas kerran) :-D
Kyllä tuo varmaan lukion aikana tapahtui kun silloin oli vielä kavereita joilla yhdellä sun toisella alkoi olemaan parisuhdetta tai jotain säätöä. Lukion käyntini kuitenkin venähti masennuksen takia, kaverit katosivat ja syrjäydyin. Tästä lähtien niin töiden kuin naisseuran löytyminen on tuntunut yhtä mahdottomalta ajatukselta ja olen tiedostanut olevani parisuhdemarkkinoilla kaikista alinta kastia ja mitä enemmän vuosia tulee sitä vastenmielisemmäksi kokematon mies muuttuu.
Yläasteella tuli huomattua että olin ätmi, jotenkin täydellisesti lokeroidun tuohon kirjoittamaasi ätmisarakkeeseen, sitä en vain ymmärrä, miten ätmistä tuli ytmi 20 ikävuoden jälkeen?