Upeeta kerta kaikkiaan Suomalaiset eivät hyväksy rikollisuutta. Millähän saataisiin myös päätäjät tuomitsemaan nuo rikokset ja tekijät kysyn vaan ??? Että silleen.
0Äänestä
ei.yllättänyt
Kuinka paljon muitakin rikoksia selvitettäisiin jos annettaisiin etsityistä samanlaiset selvät tuntomerkit ja heti teon jälkeen. Tekijöiden kiinnisaaminen ei kuitenkaan näytä olevan tarkoituksenakaan kun tietoa tulee kolmen päivän perästä tai seuraavalla viikolla. Ja tuntomerkit luokkaa "Tummiin pukeutunut mies" jossa jo sana "tumma" tuntuu liian osoittelevalta. Myötätunto on täysin näiden ihmisten puolella jotka jaksavat tehdä työtänsä tässä yhteiskunnassa jonka johto pyrkii sitä vain vaikeuttamaan ja tukee niitä jotka yhä röyhkeämmin käyttävät hyväkseen tätä humaanisuuden nimissä sallittua vapautta siihen.
Pitääköhän vielä ottaa nuo tuomiotkin kansan haltuun, niin loppuu tuo rötöstely Suomessa ? Kansa osaa toimia rikollisuutta vastaan, jos vain sille annetaan mahdollisuus ja keinot. Että silleen.
Joskus vaikuttaa siltä jotta rosvot pitäisi laittaa kansan tuomittaviksikin ! Muutama kesä taaksepäin slobo jengi varasti kaupasta rahaa eteläpohjanmaalla, Siikalatvalla poliisit saivat jengin kiinni, ja rahatkin takaisin, pienen puhuttelun jälkeen poliisit päästivät slobot menemään, seuraavan varkauden slobot tekivätkin sitten jo Kajaanissa ! Miksi noitakaan ei poistettu maasta välittömästi rosvouksesta kiinni jäätyään?
Ajoneuvot noilta ulkomaalaisilta rikollisilta pois ja romuttamoon rikoksentekovälineenä ja koko sakki karkoitukseen ilman paluu oikeutta Suomeen. Että silleen.
Ajoneuvot noilta ulkomaalaisilta rikollisilta pois ja romuttamoon rikoksentekovälineenä ja koko sakki karkoitukseen ilman paluu oikeutta Suomeen. Että silleen.
Juuri noin ! Kovaa vastaan vain ulkomaisille ja jopa kotimaisillekin rikollisille ! Kotimaisia emme voi karkoittaa, mutta ulkomaiset voimme, niitä ei kannata säilöä Suomen vankiloihin !
Lakihan mahdolistaa juuri rikoksentekovälineiden takavarikoinnin. Miksi lain suomaa mahdollisuutta ei käytetä, kun on selvä rikoksen uusiminen odotettavissa ? Että silleen.
Lakihan mahdolistaa juuri rikoksentekovälineiden takavarikoinnin. Miksi lain suomaa mahdollisuutta ei käytetä, kun on selvä rikoksen uusiminen odotettavissa ? Että silleen.
Maasta karkoituskin on mahdollista, miksi sitäkään mahdollisuutta ei käytetä ? Hyysäritkö senkin estävät ?
Late Lapista. SSSS Ry!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mahtavaa!
Upeeta kerta kaikkiaan Suomalaiset eivät hyväksy rikollisuutta. Millähän saataisiin myös päätäjät tuomitsemaan nuo rikokset ja tekijät kysyn vaan ??? Että silleen.
Kuinka paljon muitakin rikoksia selvitettäisiin jos annettaisiin etsityistä samanlaiset selvät tuntomerkit ja heti teon jälkeen.
Tekijöiden kiinnisaaminen ei kuitenkaan näytä olevan tarkoituksenakaan kun tietoa tulee kolmen päivän perästä tai seuraavalla viikolla.
Ja tuntomerkit luokkaa "Tummiin pukeutunut mies" jossa jo sana "tumma" tuntuu liian osoittelevalta.
Myötätunto on täysin näiden ihmisten puolella jotka jaksavat tehdä työtänsä tässä yhteiskunnassa jonka johto pyrkii sitä vain vaikeuttamaan ja tukee niitä jotka yhä röyhkeämmin käyttävät hyväkseen tätä humaanisuuden nimissä sallittua vapautta siihen.
Pitääköhän vielä ottaa nuo tuomiotkin kansan haltuun, niin loppuu tuo rötöstely Suomessa ? Kansa osaa toimia rikollisuutta vastaan, jos vain sille annetaan mahdollisuus ja keinot. Että silleen.
Joskus vaikuttaa siltä jotta rosvot pitäisi laittaa kansan tuomittaviksikin !
Muutama kesä taaksepäin slobo jengi varasti kaupasta rahaa eteläpohjanmaalla, Siikalatvalla poliisit saivat jengin kiinni, ja rahatkin takaisin, pienen puhuttelun jälkeen poliisit päästivät slobot menemään, seuraavan varkauden slobot tekivätkin sitten jo Kajaanissa ! Miksi noitakaan ei poistettu maasta välittömästi rosvouksesta kiinni jäätyään?
Late Lapista. SSSS Ry!
Ajoneuvot noilta ulkomaalaisilta rikollisilta pois ja romuttamoon rikoksentekovälineenä ja koko sakki karkoitukseen ilman paluu oikeutta Suomeen. Että silleen.
Juuri noin ! Kovaa vastaan vain ulkomaisille ja jopa kotimaisillekin rikollisille !
Kotimaisia emme voi karkoittaa, mutta ulkomaiset voimme, niitä ei kannata säilöä Suomen vankiloihin !
Late Lapista. SSSS Ry!
Lakihan mahdolistaa juuri rikoksentekovälineiden takavarikoinnin. Miksi lain suomaa mahdollisuutta ei käytetä, kun on selvä rikoksen uusiminen odotettavissa ?
Että silleen.
Maasta karkoituskin on mahdollista, miksi sitäkään mahdollisuutta ei käytetä ?
Hyysäritkö senkin estävät ?
Late Lapista. SSSS Ry!