HESASSA KUKSITAAN TUKKA SINISENÄ !

http://yle.fi/uutiset/bloggaajan_kuvaus_helsingin_orgioista_kimppaseksia_hikisena_kiimaisena_ja_kaikkien_silmien_alla/8078330

"Seksibloggaaja Melissa Mäntylä oli tiistaina Ylen aamu-tv:n vieraana. Video: Yle
Suomalaiset näyttävät seksuaalisuuttaan aiempaa rohkeammin, uskoo Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut seksibloggaaja Melissa Mäntylä.

Mäntylän mielestä yksi esimerkki oli kesäkuun alussa Helsingissä järjestetty julkinen ryhmäseksitapahtuma, johon osallistui Mäntylän mukaan noin 200 ihmistä. Juhlat liittyivät tiedostavan seksin Wonderlust-festivaaliin.

Uutta ryhmäseksitapahtumassa oli suuren väkimäärän ohella se, että tilaisuuteen myytiin julkisesti netissä lippuja konserttilippujen tapaan. Aiemmin kimppabileet ovat olleet Mäntylän mukaan suljettuja, pienten piirien tapahtumia.

Ihmiset olivat avoimia ja siellä oli tosi hyvä fiilis.
– Melissa Mäntylä
– Wonderlust tähtää valtavirtaan, niin että kaikki järkevät tyypit ovat tervetulleita, kertoo tapahtumassa paikalla ollut Mäntylä.
Paikalla oli Mäntylän mukaan kaikenikäisiä ihmisiä."


Tämä hesan uusi kultturelli villitys kyllä Guggenheimit korvaa 10 kertaan, sekä hinnalla että kulttuurisuudellaan !


Late Lapista. SSSS Ry!
29106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Aika kuvottavan näköinen horo tuo Mäntylä. Onko tullut jäädäkseen medialuteeksi? Onhan tuo ritsa ollut jo parissakin keskusteluohjelmassa kertomassa yliseksuaalisuudestaan. Kai se pian juontaa jotain "Munaa joka koloon"-ohjelmaa jollain kanavalla!

Äänestä
  • Yliseksuallisuus voisi olla oikea ilmaisu, seksi hommat on enempi kahenkeskeisiä yleensä mualimassa.

    Äänestä

  • Heti heräsi joku seksiä ilman jäävä luuseri valittamaan, hahaha!

    Äänestä

  • Kyllähän häntä pusuttelisi paikkaan kuin paikkaan, julkisesti tai salaa.

    Äänestä

Annoin Yleen palautetta, että lasten katseluaikaan ei sopisi tuoda yksipuolista, oman elämäntapansa hehkuttajaa ylistämään omaa elämisen malliaan. Antakaa tekin, vanhemmat, jos meni yli hilseen, että seksin/pornon suurharrastaja ja yksipuolinen ylistäjä, ilman ammattia, saa Yleltä tv-aikaa, kun lapset ovat tv:n ääressä.

Seksuaalialan lukuisat oikeat asiantuntijat, joilla on oikeaa tietoa, loistivat poissaolollaan. Embuske haastatteli Mäntylää radiossa aikoinaan, mutta oli ymmärtänyt ottaa rinnalle Väestöliiton ammattilaisen, joka laittoi Mäntylän mielipiteet siihen kastiin mihin ne kuuluivat - seksuaalivähemmistön omaan elämäntapaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä, ei todellakaan ole lapsille sopivaa, kun nymfomaani esittelee perversioitaan ihan kuin Tupperware-emäntä kutsuilla tuotteitaan. Kansa maksaa mediamaksua ja saa siitä vastineeksi kaiken maailman bimboja horatsuja ruutuun. Oksettavaa!

    Äänestä

  • Ei kuuluisi aamuohjelmaan, eikä paljon iltaankaan, katson tietenkin aikuisena alalleen.

    Äänestä

  • Heh... Tuota me harrastettiin jo 60-luvulla, eikä sitä kukaan silloin paheksunut.
    Nykyisin nuoriso on harrastanut seksibilettämistä vittukateista kukkahattutädeistä piittaamatta.
    Heteroseksi ilman väkivaltaa on kivaa kaikissa muodoissaan, homoseksiäkään tuomitsematta.

    Äänestä

  • Vapautta kirjoitti:

    Heh... Tuota me harrastettiin jo 60-luvulla, eikä sitä kukaan silloin paheksunut.
    Nykyisin nuoriso on harrastanut seksibilettämistä vittukateista kukkahattutädeistä piittaamatta.
    Heteroseksi ilman väkivaltaa on kivaa kaikissa muodoissaan, homoseksiäkään tuomitsematta.

    Voi jos nuo seksittömät tietäisivät mitä tietyissä piireissä stadissa tapahtuu, heh heh, saattaisi siinä punaniskoilla mennä aamukohviikit väärään kurkkuun!

    Äänestä

  • Vapautta kirjoitti:

    Heh... Tuota me harrastettiin jo 60-luvulla, eikä sitä kukaan silloin paheksunut.
    Nykyisin nuoriso on harrastanut seksibilettämistä vittukateista kukkahattutädeistä piittaamatta.
    Heteroseksi ilman väkivaltaa on kivaa kaikissa muodoissaan, homoseksiäkään tuomitsematta.

    No kukin saa harrrastaa mitä lystää mutta ei sitä aamulla tarvitse teeveessä kuuluttaa kun pieniä lapsia voi olla kuulolla. Eikä tuollaiset seksi vähemmistö jutut kuulu muutenkaan.

    Äänestä

Oliskohan semmonen hyvä pisnes, että narttu olisi assan vessassa pahvilaatikossa ja pimpille annettaisi kymppi, niin maalaisukot saisi nuolla ja kuset, niin viiskypää.

Äänestä

Vain juntti käyttää termiä "Hesa"...

Äänestä
  • Vain idiootti käyttää nimimerkkinä " vainjunttisanoo ".

    Äänestä

ehhehehheheehhhhehh.Ei muuta,mutta helevetin sairasta.
Tämä yhteiskunta hyysäreineen kyllä on kaikkea kyseenalaistamassa ja kieltämässä
paitsi alapäätä monikossa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Suomesta ollaan tekemässä Sodomaa taikka Komorraa, mutta mitäpäs väliä tuolla pohjaanhan me mennään kuitenkin, kolmen S;sän hallituksen avustamina, taikka ilman sitäkin !
    Hei hulinaa ja muorinpäätä seinään !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Sikailua se on, ei mitään muuta....Vastemielisen näköinen eukko, jonka mielestä sitä tavaraa pitää jakaa kaikille ja joka paikassa......

Äänestä

tiedä sitten osallistuuko noihin jotka jaavat ilman normaalisti vai seksin suur kuluttajat.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olisikohan tuo hesan nussimis jutska keksitty raiskaavia somaaleja silmälläpitäen ?


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late_Lapista1 kirjoitti:

    Olisikohan tuo hesan nussimis jutska keksitty raiskaavia somaaleja silmälläpitäen ?


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Lappihan on kuuluisa insestistään ainakin.

    Kun katsoo Maa On Syntinen-laulu elokuvan, ei voi sääliä:)

    Äänestä

Melissa ei kyllä herätä minkäänlaista mielenkiintoa

Äänestä
  • Veikkaisin että jos joskus eläissäsi pääsisit seksiä harrastamaan. niin se olisi varmaankin joku Mikko joka herättäisi mielenkiinnos, haha!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kaatelehan vain ne Mikkosi itsellesi edelleen, minä kelpuutan petikaverikseni vain ja ainoastaan NAISIA, ja mieluummin Suomalaisia HAISIA !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Ehhhehhhhhehehh.kyllä minun on pakko myöntää,että Laten ulosanti on aivan omaa luokkaansa.Onneksi on teikäläisiä olemassa

    Äänestä

  • waler- kirjoitti:

    Ehhhehhhhhehehh.kyllä minun on pakko myöntää,että Laten ulosanti on aivan omaa luokkaansa.Onneksi on teikäläisiä olemassa

    " Suomalaisia HAISIA ! "
    Omaa luokkaansa on tosiaankin sen ulosanti. Alinta luokkaa näyttää olevan.

    Äänestä

  • luokkajako kirjoitti:

    " Suomalaisia HAISIA ! "
    Omaa luokkaansa on tosiaankin sen ulosanti. Alinta luokkaa näyttää olevan.

    Se h on ihan tossa ännän vieressä.

    Äänestä

Jos joku haluaa käydä orgioissa niin ihan vapaasti, en tuomitse mutta not my cup of tea enkä mä halua harrastaa yhden illan juttuja tuntemattomien kanssa

Joidenkin mielestä nymfomaniaa tai hyperseksualiteettia on edes haluta seksiä, koska on se häpeäkasvatus ja seksuaalisuutta pidetään huonona asiana ja joidenkin mielestä seksuaalisuus pitäisi tukahduttaa pois mutta silloin käy päinvastoin ja esim. joillakin uskovaisilla on häpeäkasvatus jossa autoerotiikkakin on ihan kauhea asia ja seksuaalisuus etsii keinoja toteuttaa tarpeitaan ja silloin kun et saa edes itse tyydyttää itseäsi niin siitä seuraa pedofiliaa

Äänestä
  • Aloittaja

    Jokainen taaplaa tyylillään! eipä olisi minustakaan moiseen menoon !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Vain antibioottien ja ehkäisyvälineiden ansiosta tuommoista voi - ja jonkun "kannattaa" tehdä. Homojen hommaa, aiemmin ollut tommonen.

Äänestä

Kohta on Helsingillä Rooman kohtalo . Roomahan meni homostelun , siskon nylväämisen (sukurutsa) ja lyijystä tehtyjen vesijohtoputkien takia . Niin mitähän kaikkea siellä taiteen , politiikan , uskontojen jne, salaseuroissa tapahtuu ??? Moraalin loppu on varmasti lähellä .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Late_Lapista1 kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/bloggaajan_kuvaus_helsingin_orgioista_kimppaseksia_hikisena_kiimaisena_ja_kaikkien_silmien_alla/8078330

"Seksibloggaaja Melissa Mäntylä oli tiistaina Ylen aamu-tv:n vieraana. Video: Yle
Suomalaiset näyttävät seksuaalisuuttaan aiempaa rohkeammin, uskoo Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut seksibloggaaja Melissa Mäntylä.

Mäntylän mielestä yksi esimerkki oli kesäkuun alussa Helsingissä järjestetty julkinen ryhmäseksitapahtuma, johon osallistui Mäntylän mukaan noin 200 ihmistä. Juhlat liittyivät tiedostavan seksin Wonderlust-festivaaliin.

Uutta ryhmäseksitapahtumassa oli suuren väkimäärän ohella se, että tilaisuuteen myytiin julkisesti netissä lippuja konserttilippujen tapaan. Aiemmin kimppabileet ovat olleet Mäntylän mukaan suljettuja, pienten piirien tapahtumia.

Ihmiset olivat avoimia ja siellä oli tosi hyvä fiilis.
– Melissa Mäntylä
– Wonderlust tähtää valtavirtaan, niin että kaikki järkevät tyypit ovat tervetulleita, kertoo tapahtumassa paikalla ollut Mäntylä.
Paikalla oli Mäntylän mukaan kaikenikäisiä ihmisiä."


Tämä hesan uusi kultturelli villitys kyllä Guggenheimit korvaa 10 kertaan, sekä hinnalla että kulttuurisuudellaan !


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu