Kreikan mahdollinen euroero..

Mikäli jos käy niin ( kuten vielä hiukan epäilen ) että Kreikka eroaa tai erotetaan eurosta niin minkälaisella aikataululla asiat alkavat etenemään ja miten ?

Tämän viikon torstaina on Kreikan kannalta äärimmäisen tärkeä ja kriittinen kokous brysselissä ja tämän kokouksen päätökset tai päätösten puuttumiset voivat vaikuttaa siihen että järjestetäänkö la tai su ylimääräinen kokous.

Mikäli kokousista huolimatta sopua ei synny ja ero eurosta on edessä niin tarkoittaako se sitä että 1.7.2015 Kreikassa on käytössä Drakma ?

Mitä tulevien päivien aikana tapahtuu ?
50<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Aivan ensimmäiseksi luovutamme lainojemme panttina olevan blondin.

Äänestä

Kreikka olisi pitänyt erottaa eurosta jo reilu 5 vuotta sitten. Jutkut sitä vastustivat, jotta vastuut saadaan veronmaksajien niskoille. Nyt ei ole enää niin väliä, joten antaa mennä vaan.

Äänestä
  • kumpa suomikin eroaisi.

    Äänestä

  • sitäootan kirjoitti:

    kumpa suomikin eroaisi.

    odottaa suomen eroa eu:sta ja sen nurinmenoa. eu on euroopan pahin tauti,tappokone ja atomipommi.

    Äänestä

On täysin selvää että vain pölhö-populistit voivat väittää ettei Kreikka selviä veloistaan.

Äänestä
  • Selviää tai ei, mutta ainakin Tsipras yrittää kiristää EU:lta lisää rahaa.

    Äänestä

  • Kreikasta lienee tehty malliesimerkki maasta,jota Saksa haluaa kyykyttää lisää,kuten muukin Eu,n väki.
    Lienee vertaus paikallaan Sipilän hallitukseen.Jos ette tee näin,teille tehdään näin.
    se mitä tämä Tsipras yrittää tehdä,on pitää vaalilupauksensa kansalle.
    Ajatelkaahan vähän,mistä kaikki lähti.Ei kreikan tavallinen kansa ole siihen syypää,
    että sen hallitus kusettamalla ohjasi sen euroon.
    ja toisto lienee Suomessakin nyt sama.Tällä rutiköyhällä kansalla ei ole kohta varaa mihinkään,saatika arvostella Kreikan kansaa

    Äänestä

  • waler- kirjoitti:

    Kreikasta lienee tehty malliesimerkki maasta,jota Saksa haluaa kyykyttää lisää,kuten muukin Eu,n väki.
    Lienee vertaus paikallaan Sipilän hallitukseen.Jos ette tee näin,teille tehdään näin.
    se mitä tämä Tsipras yrittää tehdä,on pitää vaalilupauksensa kansalle.
    Ajatelkaahan vähän,mistä kaikki lähti.Ei kreikan tavallinen kansa ole siihen syypää,
    että sen hallitus kusettamalla ohjasi sen euroon.
    ja toisto lienee Suomessakin nyt sama.Tällä rutiköyhällä kansalla ei ole kohta varaa mihinkään,saatika arvostella Kreikan kansaa

    Tsipras saa ihan vapaasti pitää vaalilupauksensa mutta tehkööt sen omilla rahoillaan, ei meidän.

    Ei tässä mitään kyykytetä, päinvastoin, mehän maksetaan kreikkalaisten eläminen mutta ei ilman rajaa.

    Äänestä

  • OmillaRahoillaan kirjoitti:

    Tsipras saa ihan vapaasti pitää vaalilupauksensa mutta tehkööt sen omilla rahoillaan, ei meidän.

    Ei tässä mitään kyykytetä, päinvastoin, mehän maksetaan kreikkalaisten eläminen mutta ei ilman rajaa.

    Eikös se ole hienoa, että jossain maassa halutaan pitää kansalle tehdyt vaalilupaukset ?
    Suomen politiikot voisivat ottaa Tsirpaksesta mallia.
    Katsottuani Troikasta tehdyn dokumentin, sympatiani on täysin Kreikan puolella tässä asiassa. Enkä puolustele tässä heidän korruptiota, vaan kreikan kyykytystä nyt EU:n taholta.

    Äänestä

  • klkklkl kirjoitti:

    Eikös se ole hienoa, että jossain maassa halutaan pitää kansalle tehdyt vaalilupaukset"
    Hienoa havaita,että jotkut on sentään kartalla siitä,mitä touhutaan.
    Kenties voitaisiin Suomessa ottaa tästä oppia?Mutta kusetettu kansa tuskin tähän ryhtyy.Kuinka alas pitää ajaa,ennenkuin te tyhmimmätkin huomaatte,että Suomihan on jo Kreikka.Viedä kenties lusikka kädestä?

    Äänestä

  • klkklkl kirjoitti:

    Eikös se ole hienoa, että jossain maassa halutaan pitää kansalle tehdyt vaalilupaukset ?
    Suomen politiikot voisivat ottaa Tsirpaksesta mallia.
    Katsottuani Troikasta tehdyn dokumentin, sympatiani on täysin Kreikan puolella tässä asiassa. Enkä puolustele tässä heidän korruptiota, vaan kreikan kyykytystä nyt EU:n taholta.

    Onhan se hienoa. Tehköön kaikin mokomin niin. Mutta meitä ei kiinnosta maksaa Tsiprasin vaalilupauksia.

    Äänestä

  • SiitäVaan kirjoitti:

    Onhan se hienoa. Tehköön kaikin mokomin niin. Mutta meitä ei kiinnosta maksaa Tsiprasin vaalilupauksia.

    Pakkohan se on maksaa jos Kreikka jättää velkansa maksamatta. Tällöin takkiin tulee 3 miljardia euroa suomalaisille veronmaksajille.

    Äänestä

  • poqwei kirjoitti:

    Pakkohan se on maksaa jos Kreikka jättää velkansa maksamatta. Tällöin takkiin tulee 3 miljardia euroa suomalaisille veronmaksajille.

    Ei meidän ole pakko maksaa, ei vaikka Kreikka jättäisikin velkansa maksamatta.

    Takkiin tulee mutta tulkoon, enemmän tulee jos maksetaan vaikkei Kreikka edes yritä elää varojensa mukaan.

    Äänestä

  • EiOlePakko kirjoitti:

    Ei meidän ole pakko maksaa, ei vaikka Kreikka jättäisikin velkansa maksamatta.

    Takkiin tulee mutta tulkoon, enemmän tulee jos maksetaan vaikkei Kreikka edes yritä elää varojensa mukaan.

    EU ja IMF yrittävät kyykyttää Kreikkaa. Nämä mm. pakottivat Kreikan säästämään terveydenhuollosta niin paljon, että Kreikassa noin 200 kuolee kuukaudessa tämän takia. EU ja IMF:n pitäisi nöyrtyä ja lakata vaatimasta säästöjä perusturvaan.

    Äänestä

  • poqwei kirjoitti:

    Pakkohan se on maksaa jos Kreikka jättää velkansa maksamatta. Tällöin takkiin tulee 3 miljardia euroa suomalaisille veronmaksajille.

    Selitä mitä me maksamme?Velkaako ja kenelle?
    Selittäkää,miksi talousköyhä maa maksaa toisten köyhien velkoja,mihin se tuskin on syyllisenä?
    Ihan niin,että minäkin ymmärrän.

    Äänestä

  • erpower kirjoitti:

    EU ja IMF yrittävät kyykyttää Kreikkaa. Nämä mm. pakottivat Kreikan säästämään terveydenhuollosta niin paljon, että Kreikassa noin 200 kuolee kuukaudessa tämän takia. EU ja IMF:n pitäisi nöyrtyä ja lakata vaatimasta säästöjä perusturvaan.

    Kyykytystä joo joo.

    Kreikka saa säästää ihan miten haluaa kunhan säästää.

    Ei ole meidän asiamme kustantaa Kreikan terveydenhuoltoa. Kustantakoon itse. Olemme auttaneet heitä ja autamme jatkossakin jos tekevät tarvittavat uudistukset. Jos eivät tee niin tehkööt kuten haluavat mutta sitten emme auta.

    On se kumma kun kerjäläiset herjaavat elättäjiään.

    Äänestä

  • waler- kirjoitti:

    Selitä mitä me maksamme?Velkaako ja kenelle?
    Selittäkää,miksi talousköyhä maa maksaa toisten köyhien velkoja,mihin se tuskin on syyllisenä?
    Ihan niin,että minäkin ymmärrän.

    Jos Kreikka jättää velkansa maksatta niin muiden euromaiden on pakko maksaa nämä rahat pankeille. Muuten alkaa pankkeja kaatua ja se tulee moninkertaisesti kalliimmaksi.

    Äänestä

  • eqwowdp kirjoitti:

    Jos Kreikka jättää velkansa maksatta niin muiden euromaiden on pakko maksaa nämä rahat pankeille. Muuten alkaa pankkeja kaatua ja se tulee moninkertaisesti kalliimmaksi.

    Totta sikäli että näin olisi käynyt jos Kreikan olisi annettu kaatua muutama vuosi sitten. Mutta sitähän tässä on juuri tukipaketeilla puuhattu ettei enää käy näin.

    Äänestä

  • eqwowdp kirjoitti:

    Jos Kreikka jättää velkansa maksatta niin muiden euromaiden on pakko maksaa nämä rahat pankeille. Muuten alkaa pankkeja kaatua ja se tulee moninkertaisesti kalliimmaksi.

    Eikö järjestelmässä ole silloin jotain pahasti vialla?
    Ihan vaan niinkuin normaalijärjellä ajatellen?

    Äänestä

  • waler- kirjoitti:

    Eikö järjestelmässä ole silloin jotain pahasti vialla?
    Ihan vaan niinkuin normaalijärjellä ajatellen?

    Älä usko kaikkea mitä netissä mielipidepalstoilla kirjoitellaan.

    Äänestä

Tuhat miljardia josta iso osa lohkeaa suomen eläkeläisten ja työttömien maksettavaksi.

Äänestä

Kreikka tulee nousemaan nopeasti jos se eroaa eurosta, sillä niin moni taho toivoo euro-alueen hajoamista. Nämä tahot alkavat auttaa Kreikkaa ja vähän ajan päästä myös Portugali, Espanja ja Italiakin eroavat eurosta. Näin koko euroalue on finaalissa.

Äänestä

Arhinmäen-Kataisen hallituksen antamat Kreikka-tuen nimellä kulkeneet miljardilahjoitukset Euroopan pankeille menetetään.

Äänestä

Jokaisen Suomalaisen toki pitää olla sitä mieltä,että jokainen euro mikä vanhuksilta . lapsiperheiltä sekä yleensä muiltakin,menee yhteiseen hyvään.
Kataisen tapaisiin Eu turhakkeiden elättämiseen,jotka itse tienaa25,000 euroa kuussa,ja kuvittelee että 300 kuussa tulee toimeen.

Äänestä
  • mut meneekö veroa ?

    Äänestä

Velalliset jäävät nuolemaan näppejään ja drakma pelastaa Kreikan.

Äänestä
  • Korjaan: velkojat tietenkin nuolevat näppejään.

    Äänestä

  • Älä turhaan korjaa, olit jo puoliksi oikeassa.

    Velalliset jäävät nuolemaan näppejään mutta drakma ei pelasta Kreikkaa.

    Miksikö ei pelasta? No siksi kun Kreikalla ei ole muita vientituotteita kuin hieman maataloutta sekä sitten turismi. Turismi tulisi kyllä kasvamaan mutta ei paljoa sillä ei Kreikkaan mahdu kauheasti enempää turisteja vaikka olisi kuinka halpaa.

    Äänestä

Suostuttaisiinko me täällä Suomessa muiden maiden vaatimiin lisäkiristyksiin, jos reilu 20 % kansasta olisi jo virallisen köyhyysrajan alapuolella, minipalkka olisi 560 euroa ennen vähennyksiä ja veroja ja työttömyysprosentti kieppuisi tuolla 26 - 27 välillä?? Tuskinpa, ja samaa sanoo Kreikkakin tänään, koska ei halua tappaa omaa kansaansa nälkään, sairauksiin ja masennuksen tuomiin itsemurhiin.

Teille, jotka ette tiedä Kreikan todellisesta tilanteesta juuri mitään - koska uutisissa ei siitä todellakaan kerrota - voisin kehoittaa tekemään kiepauksen sivulle:

http://kreikkaan.net/talous/talouskriisin-vaikutukset

Palataan sitten juttuun, kun olemme hieman valistautuneet asioista!

Äänestä
  • on aivan sama kaatuko euro tai koko EU. EU ja Euro on aiheuttanut niin paljon tuskaa Kreikalle, että tilanne ei enää huonommaksi voi mennä. Kreikasta katsottuna EU ei todellakaan ole mikään onnela. Siksi Kreikka kiristää EU:ta ja velkojia niin paljon kuin pystyy.

    Äänestä

  • On ihan sama suostuttaisiiko me vai ei. Kun rahaa ei enää mistää tule niin siinä ei enää suostumuksia kysellä.

    Äänestä

Tsipras ei suostu leikkaamaan eläkkeitä. (www.france24.com). Ulos mokoma konna eurosta ja EU:sta!

Äänestä
  • Toivottavasti eroaakin.Mutta se,jos Kreikka nouseekin sen jälkeen jaloilleen lienee Eu,n sekä Euron tappio.Ja kapitalistinen Eu tuskin haluaa antaa muille maille esimerkkiä.

    Äänestä

  • En minäkään hyväksy sitä että eläkkeeni leikataan, en edes
    Kreikan hyväksi, mutta niin vain tehdään ja nyt eläkeikää nostetaan
    euron rahoittamiseksi, se on niin saatanan väärin.

    Kreikka maksaa velkaansa tai edes korkoja niistä, tasan niin kauan kun ne maksetaan muista euromaista, siitäkin osa otetaan omiin menoihin.
    Pölhöpopulismiako se näkemys on, minä kysyn vain että millä rahaton mitään maksaa?

    Äänestä

  • Moni pieneläkeläinen kituuttaa Kreikassa MUUTAMAN SATASEN kuukausieläkkeellä. Troikka haluaa leikata näistä eläkkeistä vielä kolmanneksen. On täysin selvää, että Kreikan nykyjohto ei näihin kiristyksiin voi suostua.

    Äänestä

  • MaxKurjuus kirjoitti:

    Moni pieneläkeläinen kituuttaa Kreikassa MUUTAMAN SATASEN kuukausieläkkeellä. Troikka haluaa leikata näistä eläkkeistä vielä kolmanneksen. On täysin selvää, että Kreikan nykyjohto ei näihin kiristyksiin voi suostua.

    Troikka ei halua maksaa Kreikan eläkkeitä eikä sen kuulukaan maksaa Kreikan eläkkeitä. Maksakoon Kreikka ne itse.

    Merkillistä mutinaa. Että se on kiristystä kun ei lainata rahaa ihan holtittomasti! Äly hoi älä jätä!

    Äänestä

Toivon sydämmestäni että EU ja Euro lähtee hajoamaan ja päästäs eroon koko
etelän paskasakista ja näiden suurpalkkaisten loisten elättämisestä jotka
Brysselissä kuluttavat aikaansa ja musuja tänne haaliivat köyhän kansan eläteiksi ,sekä vieden maamme itsenäisyyden.Kaikki alkaa olla jo äärirajoilla,että paukahtaa.

Äänestä
  • Wanha viisaus on se, että KANSOJA EI PIDÄ SEKOITTAA!

    Äänestä

  • Jokainen hallituksen kapitalisti pitää toki oman kansalaistensa puolta,varsinkin tavallisen.
    Helevetin helppo arvostella,jos itse tienaa kymppitonnin kuussa,miksei joku elä 200 kuussa?

    Äänestä

On ihan käsittämätöntä, että jotkut vieläkin jaksavat syyttää tavallisia kreikkalaisia Kreikan tilanteesta. On esitetty dokumentteja esim. Troikan kylmä kyyti, mutta toisilla vain ei näytä tosiasiat menevän tajuntaan. Onneksi täällä jo tuntuu olevan muutamia, jotka ovat selvillä "kriisin" todellisesta tavoitteesta.

Äänestä
  • Tavalliset kreikkalaiset äänestivät valtaan ne Kreikan hallitukset jotka tuhlasivat enemmän kuin oli varaa.

    Kyllä me ymmärrämme että Kreikalla on tuskaisaa. Me emme silti halua elättää kreikkalaisia. Tätä elatushalua vähentää entisestään se että kreikkalaiset purevat kättä joka heitä ruokkii.

    Ei kiitos. Tehkööt mitä lystäävät mutta ei meidän rahoillamme.

    Äänestä

  • OmillaRahoillaan kirjoitti:

    Tavalliset kreikkalaiset äänestivät valtaan ne Kreikan hallitukset jotka tuhlasivat enemmän kuin oli varaa.

    Kyllä me ymmärrämme että Kreikalla on tuskaisaa. Me emme silti halua elättää kreikkalaisia. Tätä elatushalua vähentää entisestään se että kreikkalaiset purevat kättä joka heitä ruokkii.

    Ei kiitos. Tehkööt mitä lystäävät mutta ei meidän rahoillamme.

    tavalla tai toisella maksumiehiksi. Jos Kreikka eroaa eurosta niin muille euromaille jää Kreikan velat maksettaviksi ja lisäksi uusi tukipaketti pitää järjestää Portugalille kun korot lähtevät nousemaan. Jos taas Kreikka jää euroon niin joudumme järjestämään tukipaketteja Kreikalle loputtomiin.

    Äänestä

  • MeJoudumme kirjoitti:

    Eiköhän,jos ollaan ihan rehellisiä,päätarkoitus on Brysselin turhakkeiden elättäminen?Jopa oman maansa tulevaisuuden kustannuksella.
    Minusta on helevetin hienoa,että tässä maassa päättää vieläkin puolueet,jotka ovat tehnet kaikki päin helvettiä.

    Äänestä

Mihin saatanan paskaan Lipposen ja kokomuksen vallanhalu meidät on
oikein sotkeneet.Nahkurin orsille tuollaiset kuuluu.

Äänestä

No aivan normaalia pankkitoimintaa eli koronkiskontaa, ei kannata konkkaan laittaa kun maassa on joillain viel rahaa, eli kaikki pois ja sitten vasta konkurssi, sama suomessa, vielä on kansalla pelivaraa vähän aikaa mutta ei kauaa ja sitten pakko konkka? Nyt yrittää valtio pelastaa konkalta verottamalla kuiviin..mutta ei onnistu se on varma..50 000 työtöntä lisää niin konkka varma.Piste ja aloitetaan Markalla taas tämä valtio ja Saksan pankit kiittää kun kävitte meitä rahoittamassa...

Äänestä

huvittavaa,koska vuosia sitten aikaa oli vain muutama tunti....nyt on koko hoppu loppu...ja kreikka toimii edelleen ja muut nöyrryttäjämaat matkustaa samassa junassa,joka on pelkkää suurta elämän valhekyytiä.

kreikka todisti raukkamaiset ahneet eu-toimet nollaksi ja siinä ovat oikeassa. ei kreikka kuole tai hautaudu,vaikka ei ikinä mitään maksa. aika syö paskat,kuten nähtyä.
..ja takuu on,aika ei lopu,muu kaikki kyllä.

Äänestä

Vaikka Kreikka erotettaisiin EU:sta, niin ei sen velkoja anneta anteeksi. Seuraava vaihe on, että maanantaina kaikki pankit ovat kiinni ja pysyvät niin kauan kunnes drakma jakeluun.
Valuutta tietysti kelluu, tai paremminkin uppoaa ja nyt keskimäärin 500 euroa ansaitsevat saavat noin satasen arvosta drakmoja. Niin syvällä Kreikka ui.
Tämä tietysti kiinnostaa sijoittajia, kun työvoimaa saa käytännössä ilmaiseksi ja toipuminen alkaa.
Toisaalta tietäen kreikkalaisten taipumuksen äänestää sosialisteja, siitä ei kovin hyvää ole ikinä seurannut.
Kreikasta tulee suosittu halpa matkakohde ja suuri osa kansasta elää rihkamakaupalla tai passaamalla turisteja.

Jos Suomi ei olisi liittynyt euroon, niin markka olisi devalvoitunut kaksi, kolme kertaa ja keskiansiomme olisi tonnin tietämissä ja työllisyys pari prosenttia pienempi.

Äänestä

Rahaa palaa Kreikkaan Euroopalta vielä paljon, oli ratkaisut mitä hyvänsä. Toivottavasti Eu kansalaiset huomaavat vihdoin viimein EU ja Euro huijauksen koko karmeuden.
Toivotaan, että tästä seuraa Euron ja EU hajoaminen ja tämä EU korttitalo hajoaa kokonaan. Päästään tästä pe..leen luomasta huijauksesta eroon.

Äänestä

Kreikalla ei taida olla Drakmoja tallessa ja niiden painattaminen ja lyöminen vie aikansa, joten Kreikka vain ajautuu maksukyvyttömyyteen ja irtautuu EU:ta ja Eurosta, mutta Euro valuuttana säilyy, kunnes Drakmat saadaan painettua kansan käsiin.
Velat jäävät toki maksamatta ja Suomenkin osuutta niistä nostaa tuo Suomen osuus myös IMF ja EKP:n veloista ja Kreikalle annetuista tukirahoista. Molemmat elävät valtioiden maksamien osuuksien varassa.

Suomi joutuu tietysti osuutensa vakuuksista maksamaan ja koska Kreikan pankit ajautuvat maksukyvyttömyyteen myös, ne joutuvat Kreikan valtion hallintaan ja Kreikan valtion ei tarvitse vastata pankkien vakuuksista, jotka Kreikan pankki on antanut Suomen valtion lainoista. Se siis niistä vakuuksista.

Kreikan oma keskuspankki voi Euro eron jälkeen antaa setelirahoituksella valtiolle kaiken sen, mitä se tarvitsee hoitaakseen valtion palkan- ja eläkkeiden maksut ja muut velvoitteet, sekä nostaa valtion käsiin ajautuneet pankit jälleen toimintakykyisiksi.

Kreikan keskuspankki voi alkuun pitää kiinteän vaihtokurssin Euron ja Drakman välillä, jotta kansa ei joudu kauheaan tilanteeseen.

Toivotaan, että Kreikan nykyhallitus uskaltaa tehdä rohkeita päätöksiä, sillä Euromaiden vaatimus velkojen maksamisesta on mahdoton. Kreikka on ajettu hirvittävään taloudelliseen ahdinkoon, bruttokansantuote on pudonnut yli 25 % ja työttömys on noussut 11 % 26 % ja nuorisotyöttömyys yli 50 %. Troikka ajoi Kreikan täydelliseen maksukyvyttömyyteen vaatimalla palkkojen rajuja leikkauksia ja eläkkeiden puolituksia ja leikkaamalla terveydenhoidon menoja rajusti. Valtion verotulot romahtivat ja Kreikan kyky hoitaa lainoja meni sen sileän tien mahdottomaksi.

Tämä tuhon aiheutti Troikan pankkiherrat, jotka halusivat tehdä Kreikasta esimerkin ja hyvän bisneksen pankeille ja suuryrityksille, kun vaadittiin, että Kreikan valtion on myytävä kaikki tuottavat yritykset yksityisille pilkkahinnalla. Tappiolliset yritykset Kreikan valtio sai toki pitää itse.

Oikea tie olisi ollut olemassa, mutta sitä ei valittu - takana on vahvat poliittiset intressit. Merkel haluaa, että Kreikan nykyhallitus ajetaan eroamaan! Vasemmiston vaalivoitto yllätti Merkelin ja hän haluaa korjata tilanteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

gsff kirjoitti:

Mikäli jos käy niin ( kuten vielä hiukan epäilen ) että Kreikka eroaa tai erotetaan eurosta niin minkälaisella aikataululla asiat alkavat etenemään ja miten ?

Tämän viikon torstaina on Kreikan kannalta äärimmäisen tärkeä ja kriittinen kokous brysselissä ja tämän kokouksen päätökset tai päätösten puuttumiset voivat vaikuttaa siihen että järjestetäänkö la tai su ylimääräinen kokous.

Mikäli kokousista huolimatta sopua ei synny ja ero eurosta on edessä niin tarkoittaako se sitä että 1.7.2015 Kreikassa on käytössä Drakma ?

Mitä tulevien päivien aikana tapahtuu ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu