Tässä näitä keskusteluja lukiessa tuli mieleeni, että on meillä moninaiset murheet. Yksi kantaa huolta Katajalaaksossa tapahtuneesta surullisesta kuolemasta ja toinen tonttien hinnoista.
Itse täällä kärvistelen rahahuolien kanssa. Joskus, kuten nytkin, mietin, että kauanko jaksaa arkea pyörittää, kun helpotusta kurjuuteen ei näy, eikä edes toivoa paremmasta.
Nyt joku siellä ruudun toisella puolella miettii moraalisaarnan kirjoittamista - älä tee sitä! Olen kyllä jo itse itseäni moralisoinut ihan riittävästi! Mene töihin! Käyn töissä ja saan siitä joka kuukausi palkkaa, ruhtinaalliset 1100€ saan kk käteen ja siitä kun maksan vuokran, sähkön ja ja ja niin ja tietysti yritän huolehtia, että lapseni ei kokisi syrjäytymistä, eriarvoisuutta ja vähäosaisuutta, siis yritän. Velkaantunut olen, juu, mutta ihan yksin en ole syyllinen kaikkeen tähän. Velkaneuvojallakin on jo käyty ja päätöstä tässä odottelen, tai edes jotain tietoa. Mutta odottelu ei paljon lämmitä tähän hätään, laskut eivät odota. Sossussakin olen toki käynyt ja olenhan sieltä saanutkin vähän rahaa - se vähän ei vain tahdo riittää, kun esim. autoröttelöäni ei oteta huomioon, vaikka tarvitsenkin sitä työmatkoihin ihan välttämättä. Miksikö vuokra on nyt maksamatta? No siksi, että tuo saamarin auto hajosi, enkä minä itse osaa korjata mitään. Siinä kun korjautat, hankit kesärenkaat, katsastutat ja mitä vielä, siinäpä sitä ollaankin..ihan vaan siksi, että pääsisin töihin ja voisin pitää rakastamani työpaikan. Niin, minä tosiaan rakastan työtani yli kaiken ja se, vaikka palkka onkin surkea, on henkireikäni. On tämä järjetöntäkin. Oven ulkopuolella yritän esittää iloista ja hyväntuulista, vaikka hartiat eivät tahdo taakkaa jaksaa kantaa. Kotona lapsen nähden yritän olla sama iloinen, hyväntuulinen ja kunnollinen äiti. Samaa esitän työpaikallani, siellä kannan muiden murheita.
Tänään taas mietin, että koskahan olen ollut oikein tuolta syvältä sisimmästäni iloinen - en edes muista.
Mietin sitäkin, että olisipa minulla se paljon puhuttu tukiverkosto; vanhemmat, sisarukset, muut sukulaiset. Vaan ei ole niitäkään. Olisipa lapsenkin kannalta suuri henkinen rikkaus "omistaa" isovanhemmat - voi miten murehdinkaan lapseni puolesta tätäkin asiaa, miten pieni hänenkin elinpiirinsä onkaan; koulu, pari kaveria, äiti ja tietysti sitten harrastus, josta olen pitänyt kiinni kynsin hampain, rahat siihen on löytyttävä vaikka mistä.
Köyhyydestäni kertonee sekin jotain, etten ole 10 vuoteen käynyt parturissa, ei ole ollut varaa tähänkään "perustarpeeseen". TV on hajonnut, eikä uuteen, edes käytettyyn ole varaa. Iloitsen kuitenkin, että minä sain entiseltä työkaveriltani lahjaksi hänen vanhan tietokoneen, joka nyt ollut minullakin jo liki 10 vuotta.
Ja onhan minulla haaveet ja unelmat (vaikka aina ei ole voimia edes unelmointiin); ehkä joku päivä postilaatikossani on kirje, että olen perinyt muutaman tonnin rahaa tai ehkä jostain ilmestyy joku ihminen, joka päättää lainata minulle niin paljon, että saan pakolliset velkani maksettua. Noh, näillä unelmilla en elä - tiedetään! Tiedän senkin, etten ole ainoa. Kaupan kassajonossa joskus mietin, että kuinkahan moni meistä siinä jonossa on yhtä laihan lompakon kanssa matkassa? Varmasti siellä jonossa on niitäkin. Ja ihan yhtä varmasti he kantavat samanlaista häpen taakkaa kuin minäkin, omasta köyhyydestään, tai ei siitäkään niin paljon kuin näistä maksamattomista laskuista - niistä minun häpeäni on tehty.

Vastaukset 18
Vanhimmat
on paljon, jotka olemme samanlaisessa vaikeassa asemassa. Sinulla kuitenkin on elämäsi sisältönä lapsi. Itse olen etsinyt lohtua uskonnosta:
https://www.rauhanyhdistys.fi/seinajoki/public/page/104
Sieltä saattaa saada kavereita ja apuakin vaikeissa tilanteissa.
Kurja juttu sinulla ap. Eipä tuohon paljon muu auta kuin aika. Parempi ne hyvät päivät edessä kuin takana.
Voi kun rahallinen tilanne helpottas vielä joku päivä.Ymmärrän täysin sun huolesi ja murheesi.Itellä on rahaa tavalliseen elämään ja ei ole velkaa.Mutta sitten on vakava sairaus.Eikä tietoa miten kaikki etenee.Mutta monenlaista murhetta on ihmisillä.Erilaisia ja yhtä lailla ne koskettaa oli sitten mitä vaan.Toivon sulle kaikkee hyvää <3
Voih, nyt tuntuu, että minun murheeni ovat kuin hiekanmuruja erämaassa verrattuna sinun vakavaan sairauteesi.
Onko sinulla Huoli74 toivoa paranemisesta, paremmasta?
Todellakin, murheet ovat hyvin moninaiset. Katukuvasta ei voi päätellä, miten raskaita taakkoja ihmisten harteilla on kannettavana, eikä yksikään ole toistaan vähäpätöisempi. Toki terveys ja sen menettäminen on aina suuri taakka ja raskas kannettava, sen rinnalla rahahuolet eivät oikeasti ole mitään. Voimia sinulle!
Vuodatusta minkä ikäinen olet?
1100e/kk ei ole mikään maailmanloppu vaikka varmasti vaikeaa onkin.
Etsi ahkerasti parempaa työtä.
Siitä se lähtee ja kulut minimiin eikä mitään yms yms laskuja.
"Köyhyydestäni kertonee sekin jotain, etten ole 10 vuoteen käynyt parturissa, ei ole ollut varaa tähänkään "perustarpeeseen"."
Höpö höpö.. jos jää 1100e/kk käteen niin kyllä kerran kymmenessä vuodessa parturiin pääsee tai sitten sun kulutustottumuksissa on jtn pahasti pielessä.
"ehkä joku päivä postilaatikossani on kirje, että olen perinyt muutaman tonnin rahaa tai ehkä jostain ilmestyy joku ihminen, joka päättää lainata minulle niin paljon, että saan pakolliset velkani maksettua."
Joku tulee ja laittaa kaiken kuntoon??
Ei. Ei tule. Sun pitää ihan itse maksaa velkasi. Se että lainaat rahaa maksaaksesi velan ei poista sitä velkaa?
Nyt vähän itteä niskasta kiinni.
Lapsi ei rahaa kaipaa vaan rakastavan vanhemman.
Minkä ikäinen aloittajan lapsi on ja millaisesta velkasummasta nyt puhutaan?
Sanoit että käteen jää 1100e.
Onko tästä jo mennyt ulosottoa?
Tuli paljon kysymyksiä mutta nää on pakollisia että saa jonkun käsityksen sun tilanteesta.
Käteen jää siis 1100€, verojen, maksujen ja uo:n jälkeen. Olen matalapalkkaisessa, mutta minulle kovin rakkaassa työssä.
Vuokra 670€, johon asumistukea 81€, vesi, sähkö sähkölämmitys, ruoka, vaatetus, lapsen harrastus lääkemenot, auto (joka onkin se iso menoerä, mutta työn takia pakollinen) yms, yms. Lapsi on murrosikäinen, eli juuri siinä iässä, että kasvuvauhti on huima ja hänen harrastusmenot on viimeinen, josta luovun.
Tuosta voi jokainen laskea ja todeta, ettei tässä hussaamiseen ole rahaa, eikä täällä eletä ylileveästi, eikä nyt enää ole mahdollisuutta nipistää menoista.
Tässä kohtaa joku varmaankin toteaa, että "älä hae kaljaa kaupasta, niin rahat riittävät". Minun rahat eivät riitä kaljaan, eikä yleensäkään alkoholiin, eivät ole ikinä riittäneet.
Tässäkin viestiketjussa joku manitsi, että toki tuolla rahalla nyt parturiin voi mennä - ei muuten voi, paitsi lapsi on pakkokin joskus käyttää...jos on rahaa. Itseään niskasta kiinni ottaminen ei näytä auttavan, sitähän teen koko ajan.
Sellainen, joka ei itse tätä koe, ei voi ymmärtää mitä on elää oikeasti vähällä rahalla ja pohtia,miten pärjäät, miten maksat laskut, että saat kodin säilymään, miten ja miten - tuo syö energiaa aika paljon.
Mutta, ettei tämä menisi ihan valittamisen puolelle, niin onhan tässä elämässämme paljon hyvääkin; oma ja lapsen terveys, ei väkivaltaa, ei alkoholismia, paljon rakkautta ja huolenpitoa, kunnioitus muita kohtaan...:-)
Jokin ei nyt täsmää tuossa laskukaavassa.Sos tukeen otetaan huomioon myös lääkekulut ja sähkö vesilaskut.Saat ilmeisesti lisäksi lapsilisää elatusmaksuja?
Auto pois ensiksi !! ,mites tupakointi ? , ruokailu ? karkit ja limut ? videot / pelit ?
Kaikki turha mitä ei tarvitse pitää myydä !! Lapsen harrastusmaksut pienemmiksi
Autoko pois? Milläs käyn sen jälkeen töissä?..en millään. Kerroin kyllä jo aiemmin, että auto on pakollinen = työmatka, ei julkisiin mahdollisuutta, eikä 20km:n matkaa ihan fillarilla kulje. Ja senkin jo tuolla kerroin,että toimeentulotukea saan, joskus. Mutta, kun tuohon tukeen ei huomioida autoa, eikä siitä aiheutuvia kuluja, EI vaikka auto on pakollinen työn vuoksi, tuleekin katastrofi juuri silloin, kun kosla menee rikki, vakuutusmaksut, katsastus, bensat ja ja ja ja....Kaikki menot on jo minimoitu, siis oikeasti. Ihan syödään pottuja ja soosia. Lapsella on yksi ainoa harrastus, jonka koen hänelle erittäin tärkeäksi. Harrastus ei ole kalleimmasta päästä (luojan kiitos), mutta mikään ohjattu harrastus ei ole ilmaista, kuten varmasti tiedät..vai tiedätkö?
Jo tuolla aiemmin yritin kertoa, etten ole ylivarojeni elävä snobbailija, eikä tässä taloudessa kuljeta merkkivaatteissa, eikä viimeisimpien kännykkämerkkien kanssa, eikä edes täytetä jääkaappia ylellisyysherkuilla. Kun liki 20 vuotta vanha telkkari äskettäin meni rikki, niin siinä se nököttää hyllyllä ja odottaa kierrätykseen menoa...uutta ei tilalle tule, kun ei ole rahaa, minulle ylellisyyteen, monelle ehkä peruskalustukseen.
Vielä sinulle: kaikki köyhät eivät ole kulutusjuhlien pienuuden vuoksi marisijoita, vaan ehkäpä jopa oikeasti köyhiä, tässä hyvinvointilintukodossamme.
Vastaus= Et ole vähäosainen ,,,monet saa esim osa-aika työstä 500-700 euroa käteen.Lisäksi siihen voi saada jos hakee toimeentulotukea.Vuokrat kumminkin syö kokonaisuudessaa palkan.
Lisäksi joillakin on asiat vielä hullumin ja kantavat raskaita taakkoja.On mennyt työ ,toimeentulo ,perhe,lapset ,vapaus , terveys ,ystävät ,kaverit yms yms....
Että siinä mielessä sinulla on vielä jotain kunhan laitat turhat menoerät kuriin !
Olet vähäosainen. Itse tienaan n. 2500 euroa nettona, enkä pärjäisi noilla tuloilla ja näillä menoilla mitenkään. Miehellä nettotulot on saman verran. Toki maksamme viimeisiä asuntolainan eriä ja pari teiniä talossa, joiden harrastuksiin ja muuhun menee kuukausittain paljon rahaa, eikä lapsilisiäkään enää tule. Omaan harrastukseen menee n. 200e kuukaudessa ja perintömökkiin n. 100e. Kuukausittain jää 50-200 euroa "pahan päivän varalle". Mitenkään vauraaksi tai erityisen onnekkaaksi en itseäni koe, mutta näillä tuloilla ja menoilla pärjään. Hyvä, että olet terve ja pystyt töissä käymään, toisaalta koulutus paremmin palkattuun työhön voisi olla hyvä vaihtoehto.
ei se oo vähäosaanen ,,yllättävän monilla on just suurinpiirtein tuollainen palkka nettona.kyllä todelliset vähäosaiset on ihan jotain muuta esim juuri 500 euron nettopalkalla....
Tsemppiä70...tulosi kuulostaa ihan ruhtinaalliselta, kun vertaan omaan palkkaani. Vaikka olen suhteellisen hyvin kouluttautunut, niin palkkatasoni on tällä alalla yleisestikin surkea..mutta työhän onkin kutsumus ja sitä minulle oikeasti kyllä on..:-)
Itse en ole kyennyt varmaan koskaan käymään missään maksullisessa harrastuksessa, mutta onneksi on näitä maksuttomia, joskaan ei sosiaalista verkkoa kasvattavia harrastuksia.
Ajatus uudelleenkouluttautumisesta ei nyt tässä tilanteessa kuulosta järkevältä. Toki tuotakin olen miettinyt, että jos jatkokoulutan itseäni, mutta...nykypäivänä työllisyystilanne on sellainen, että laittaa miettimään tosissaan; jätänkö nykyisen työni ja menen koulunpenkille, vai otanko edes tämän palkan, minulle rakkaasta työstä.
ISO kiitos tsempeistäsi ja mukavaa kesän jatkoa ja tulevia,tai jo olevia lomia!
Jos ulosoton jälkeen jää 1100e käteen niin ihan normi palkkahan sulla on.
Ei tuo mikään matalapalkka ole.
Se vaan on niin että velat pitää joskus maksaa.
Miten olis halvempi asunto?
670e kk sähkölämmitys on tossa tilanteessa ihan järjetontä.
Kaupungilta saat 600e sellaisen kämpän johon kuuluu vesi ja lämmitys.
Taitaa vika olla aloittajan päässä jos velatkaan eivät mielestää ole itse aiheutettuja.
Halpoja asuntoja on aika vaikea saada. Omastani maksan 500e/kk, kun palkka on vajaa 900e/kk bruttona, ei siitä paljoa muuhun jää.
Ei tulisi mieleenkään lasta hommata elätettäväksi tässä tilanteessa. Pitää olla tulevaisuus aika varmalla pohjalla, jos lasta aikoo elättää. Sen verran kallista kaikki nykyään.
Elämää Suomessa , ei mitään erikoisen poikkeavaa samaa suota rämpii hyvin monta . Ja köyhyys " pärjäämättömyys " tulee lisääntymään ilman omaakin syytä .
Oikea vähäosainen on sellainen henkilö jollle sossu maksaa toimeentulon perusosaa josta hetkellisesti, on vähennetty se -40% tälläinen henkilö on ainut ns oikea köyhä ja todella kurjassa elämäntilanteessa, ja jos mitään töitä ei ole edes näkyvissä ja ettei perintöä ole odotettavissa koskaan yms yms ja että hän asuu vuokralla ja että hänellä on jokin sairaus tai sairauksia ja että hän on vielä yksinäinen ihminen ilman ainuttakaan kaveria tai ystävää......
Jos kuuluu ev.lut seurakuntaan, voi diakoniatoimistosta saada avustusta esim. sähkölaskuun, mikäli toimeentulotukimahd. jo käytetty. Itse sain muutamaan laskuun apua ja lapun ruokakassiin Ystävän Tuvalle, kun oma tilanteeni oli pahimmillaan. Suuri merkitys oli myös ymmärtämyksellä ja hyvillä keskusteluilla diakoniatyöntekijän kanssa. Ei tarvitse olla mikään uskovainen, riittää, että on seurakunnan jäsen. SPR:llä myös työntekijä, jolta sai maksusitoumuksen kauppaan kaikkein vaikeimpana talvena. Vaikka nyt tuntuu, ettei tilanne koskaan parane, niin elämässä ei mikään ole muuttumatonta. Lapsi kasvaa ja nousee aikanaan omille jaloilleen ansiostasi. Toisten murheita ei tarvitse kohtuuttomasti kantaa. Aikuiset työkaverit ovat kykeneviä hakemaan itselleen tukea muualtakin. Säästä henkisiä voimiasi, jotta jaksat pyörittää arkea, huolehtia lapsestasi ja omasta hyvinvoinnistasi. Kuulostat vahvalta ihmiseltä, pärjäät kyllä, vaikka välillä heikottaa (ja siihen on lupa).