Eniten satuttaa ihmisten ilkeämielisyys

Välillä kun luen keskusteluja, joissa näen, että nuorempi osapuoli on rakastunut huomattavasti vanhempaan osapuoleen ja sitä nuorempaa työnnetään lokaan oikein kunnolla, mulle tulee erittäin paha mieli. Kun muistan mitä itse koin, kun 15-vuotiaana rakastuin huomattavasti vanhempaan 27-vuotiaaseen mieheen ja jos keskustelin asiasta keskustelupalstoilla, sain siitä aika rajuakin palautetta. Silti pahinta ei ollut se rakkaus, vaan se oli parhainta, pahinta oli ihmisten ilkeämielisyys, tuomitsevuus ja että nuorena, aika kokemattomana, keskeneräsenä tyttönä sai taistella raskaita tuulimyllyjä vastaan! Sillon minä mursin ensimmäisen kerran sydämeni ja erittäin pahasti.

En ymmärrä, miksi joidenkin ihmisten pitää olla niin ilkeitä ja tuomitsevia ihmisiä, etenkin nuorelle ihmiselle. Kyllä se tietysti satuttaa vanhempaakin.

Mitä minusta ja miehestä sitten kuitenkin tuli? lupaan rehellisesti teille kertoa sen. <3 Minä oon nyt 22-vuotias ja mies 34-vuotias, eli minä oon syntyny -93 ja mies on syntyny -81. Oltiin vuoden verran ystäviä, jonka jälkeen meidän seurustelusuhde vasta alkoi, eli silloin kun minä olin 16v ja mies 28v. 18v & 30v , avoliitto. 20v & 32v naimisiin. 21-vuotiaana aloin odottamaan esikoistamme ja ihana pienen pieni lapsemme syntyi nyt huhtikuussa 2015. Toiveissa olisi toinen lapsi myöhemmin myös lisää.

Sitä ihmettelin, kun olin kuitenkin melkein täys-ikänen ihminen meidän seurustelusuhteen alkaessa ja asuin myös jo omassa osoitteessa, niin silti jos kerroin ihmisille huvikseen keskustelupalstoilla meidän parisuhteesta, niin sain aivan järkyttävää lokaa niskaan! samoin mieheni.

Ja tottakai miehellä oli myös omat vaikeat taustat. Huumeongelma ja rikollisuutta. Vankilassa oli kerennyt päästä irti jo huumeista ja luvannut jättää myös rikollisuuden, aloittaa uuden elämän, tämä oli tilanne silloin kun me ensimmäisen kerran tutustuttiin eli silloin mies oli taas kuivilla molemmista ja oli ollut joskus aikaisemminkin usean kerran, mutta silti aina retkahtanut huonolle elämänpolulle jostain syystä takaisin. Sitä kun ei oo niin helppoa päästä irti huumeista ja rikollisuudesta! mut sit vähän taas tutustumisemme jälkeen retkahti uudelleen huonolle polulle, mutta sen jälkeen päätti tehdä sen lopullisen muutoksen ja sit se kans onnistui ja hän on kokonaan ollut huumeista ja rikollisuudesta kuivilla tammikuusta 2011 alkaen! ja nyt mennään kesäkuuta 2015, joten minusta se rupeaa olemaan jo ihan kivasti kun ensvuonna on 5v ollu kokonaan kuivilla tuollasesta huonosta elämästä ja retkahtamisen riskihän elää aina, mutta se pienenee jatkuvasti kun tulee vuosia lisää ja musta jo tällänen 4v kuivilla on aika hyvä saavutus siihen nähden että mies alotti rikollisen uransa ja narkkaamisen 14-vuotiaana ja harrasti sitä 27-vuotiaaks asti. Ja mies on sanonu, että mulla ja rakkaudella on ollu hirveän suuri merkitys siinä, et hän sai lisä potkua ja motivaatiota siitä hoitaa itsensä terveeksi ja nyt kun meillä on toi pieni 2kk ikäinen vauva täällä kotona niin se oma lapsi on kans miehelle niin suuri motivaattori että hän varmasti pitää ittesä viimeseen asti kuivilla huumeista ja rikollisuudesta, se tarkoittaa koko loppuelämää siitä hetkestä lähtien kun hän lopetti. Mies sanoi, että hän ei kaipaa mitään sieltä entisestä elämästä, ei sitä huumeiden aiheuttamaa huonoa oloa, ei niitä hörhöporukoita, ei sitä että on jatkuvasti linna kierteessä... vaikka huumeet on näyttäny hänelle, myös ihan helvetin siistejä juttuja, mutta enemmän niissä on ollu pahaa - kuin ikinä hyvää!

Ja mulla on myös omat vaikeat taustani, ehkä sekin autto ymmärtämään miestä silloin kun tutustuttiin ja vaikka mulla on ollu myös vaikeat taustat, mutta ei mitään rikollisuutta tai päihdeongelmaa, niin mulla on silti myös ollu ihan normaaleita ja oman ikäsiä poikaystäviä, kaikki ei oo ollu mitään rikollisia tai huumeheeboja. :>

Mun isä sai kuulla meidän parisuhteesta kun oltiin oltu vuoden verran yhdessä, eli minä olin 17v ja mies 29v, kyllähän isä ensiks vähän ihmetteli meidän parisuhdetta kun ikäeroo tuon verran, mutta ei se silti siitä mitään raivareita saanut ja pakkohan sen oli tuo juttu hyväksyä, koska minäkin asuin jo omillaan, hoidin omat asiani ja olin vuotta vaille täys-ikänen. Eniten isää kuitenkin huolestutti miehen taustat, se että se oli entinen rikollinen ja huumeongelmainen, mutta onneksi isäkin on saanut nyt nähdä ja todeta että mun mies on ihan kunnon ja muuttunut mies, isä on tosi onnellinen hänen terveestä lapsenlapsestaan. Ja isäni on 18-vuotta miestä vanhempi, joten hän vois olla myös mieheni isä.

Ja mä oon lukenu ihan normaalisti ammatin, mihin valmistuin 19-vuotiaana, oon ravintola-alalla töissä mutta nyt äitiyslomalla tietysti. Miehelläkin on nykyisin ammatti ja hän työskentelee sähköasentajana, tuo leipää pöytään kun mulla on ajatus hoitaa meidän lasta ainakin 3-vuotiaaksi asti kotona. Ollaan siis ihan tuikitavallinen perhe, asutaan rivitalossa, ajetaan farmari audilla.