Sytyttääkö nuori nainen?

tässäpohdiskelin

Sytyttääkö nuori nainen kolme- nelikymppisiä miehiä muuten kuin seksuaalisesti ja yleensä lähinnä ajatuksen tasolla? Voiko oikeasti aikuinen mies haluta parisuhteen parikymppisen naisen kanssa?

Ongelmani on, että ihastun yleensä itseäni parikymmentä vuotta vanhempiin miehiin, mutta tuntuu, että sen ikäiset pitävät naisopiskelijoita vielä ihan pikkutyttöinä. Ajattelisin olevani ikäisiäni kypsempi (kuten varmasti monet muutkin) ja näin minulle on sanottukin, mitä ikinä sillä on sitten tarkoitettukaan. Haaveilen kestävästä parisuhteesta ja perheestä, eikä mikään teinibilettäminen todellakaan ole oma juttuni. Oman ikäisistäni miehistä useimmat tuntuvat vielä ihan pikkupojilta, joilla mielessä on lähinnä seksi ja alkoholi. Ja saakin olla, itse en vain sellaista kaipaa, vaan ennemminkin haluaisin parisuhteelta henkistä läheisyyttä ja pysyvyyttä, ja koen, että sellainen suhde olisi helpompi saavuttaa hieman enemmän elämää nähneen kanssa. Olen myös huomannut, että arvoni ja asenteeni ovat paremmin linjassa omaa ikäluokkaani vanhempien kanssa, minkä takia usein myös viihdynkin itseäni vanhempien seurassa.

Lyhyesti, voiko kunnollinen mies kiinnostua lähes ystäviensä lasten ikäisestä naisesta myös henkisellä tasolla?

28

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pols

      Ei voi. Sellainen mies ei ole kunnollinen,vaan pelkästään nuoruutesiperässä ja kun vanhenet hän alkaa taas etsiä nuorempaa,Yli 10 v.ikäero on liikaa,koska toisella on ihan eri ajatusmaailma.jos haluat vanhemman mieluiten alle 10v.tässä menee raja.ja kokemusta todellakin on. vanhemmat eivät ole niin energisiäkään enään ja eivät ymmärrä kaikkea..ei kandee .

      • eikatsoikääei

        Monestako on kokemusta? Katkeranako vai pelkkänä rakona olit?


    • novoihantoki

      Kyllä voi. 20 vuotta ei oo mitään. Kun Se oikeesti iskee, niin ikä on vaan numeroita.

      • Niinpääääää

        Onko toisinkinpäin? ;)


      • pyhsanonminä

        Miehet unohtavat oman ikänsä jos nuori nainen on vastassa ja silloin hoetaan sitä ikuista "ikä on vain numeroita". Täysin eri asia kun tilanne on toisinpäin, sehän ei miehen mielestä ole edes mahdollista. Takinkääntäjiä koko porukka.


    • fazerinas

      Ikinä ei voi täysin, eihän sen tarvitsen olla kuin yksi poikkeava, joka sopii sinulle, silloin ei valtavirran muulla väestöllä ole merkitystä.

      Mutta noin suuntaa antavasti. valitit että ikäisesi pojat haluavat vain seksiä, mutta pahoin pelkään että itseäsi kaki kertaa vanhemmille sedille olet vieläkin enemmän seksiobjekti, kuin noille pojille, joiden kanssa kuitenkin ystävyyskin on todennäköisempää saman elämäntilanteen takia.

      Vanhempia setiä vetää nuoriin naisiin päin nimenomaan se kimmoisan ihon himo, ja useammilla saattaa olla itsensä kanssa jotain ongelmia. Eli kokevat ns samantasoiset ikäisensä naiset uhkina, ja pääsevät pätemään, jka jopa alistamana kokemattomapaa tyttöstä.

      Nuori tyttäö joutuu helposti hyväksikäytetyksi kun hakee tukea ja turvaa ja kokemusta, sitä "henkistä läheisyyttä" sedältä, joka kuitenkin pohjimmiltaan esineellistää naisen himojensa kohteeksi ja tyydyttäjäksi. Toki osaa sen elämänkokemuksensa tuomalla varmuudella hämätä, ja olla muka kiinnostunut naisen ajatuksista jne.

      En naisena ihmettele sitä, että vanhempi voi kiinnostaa, mutta ikävä kyllä se kaikki mitä vanhemmalta haet, on pelkkää illuusiota, ja se mitä todella saat on aivan jotakin muuta! Kokemusta on :( Ne vanhemmat esim vaikka vana nelikymppiset, jotka metsästää parikymppisiä on usien jollakin piilevällä tasolla häiriintyneitä. Seksuaalinen hyväksikäyttö, tai hyötyminen, tai alistaminen useimmilla motiivina. Koska vaikka kuinka olet varhaiskypsä jne, niin kuitenkin olet heikommassa asemassa elmänkokemuksne suhteen, kuin se setä, ja yleensä HYVÄT miehet haluavat tasaveroisen kumppanin, jollei heillä ole itsetunto-ongelmia.

      Lisäksi, jos ei nelikymppinen mies ole vielä ollut naisimissa ja saanut lapsia jne, niin pleijerin/kypsymättömyyden vaara on valtava! Hän voi olla vielä epäkypsempi kuin se ikäisesi järkevä ja sydämmellinen poika!

      Parasta sinulle olisi ehkä vähän alle kolmekymppiset miehet, heistä parhaat alkavat kolmissa kympeissä olemaan jo sitoutumiskyvykkäitä, järkeviä, muttei kuitenkaan mitään setiä vielä! Eli katso jotain ääripäiden väleiltä :) Tsemppiä!

    • miess72

      En osaa muista miehistä sanoa, mutta itse en syty tyttäreni ikäisistä naisista. Onhan noita useinkin baarissa tyrkyllä, mutta itselleni tulee vain kiusaantunut tunne ja tekisi vain mieli antaa isällisiä neuvoja. Ilmeisesti tämäkin ilmiö on seurausta avioeroista, kun tyttöparat hakevat isää, jota ei ole lapsena ollut. Itse voisin harkita ikäeroksi max /- 10 vuotta. Siinäkin on usein jo muutama vuosi liikaa.

    • Sytyttää

      Itselläni ei ole perhettä eikä lapsia. Työ on vienyt lähes kaiken aikani. Mulla taas ei ole ikäisteni naisten kanssa mitään yhteistä. Tulen paremmin toimeen nuorempien kanssa. Oman ikäiset naiset näyttää huomattavasti vanhemmilta, kuin itse olen. En myöskään näytä isältäsi ;). Jokainen tyylillään mikä sopii. Itse pidän nuoremmista.

      • Weppå

        Se ettei sinulla ole ikäistesi naisten kanssa mitään yhteistä, kertoo paljon sinun epäkypsyydestä...


    • Otahuomioon

      No voi, mutta valitettavan iso osa vanhemmista miehistä, jotka haluavat nuoria naisia, ovat vajaita. Tämän totesin kavereiden kanssa itse nuorena naisena. Omanikäisistäkin löytyi paljon fiksumpia. Kyllä niitä on, ja parempi pitkän liiton kanssa, se vanhempi mies kun ukkoutuu tietysti nopeammin.

    • thnntnthnh

      Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän nuoret naiset kiinnostavat - edes fyysisesti. 35-vuotiaana harrastin pari krt seksiä 19-vuotiaiden kanssa, mut nyt 10v myöhemmin ei vastaava nappaisi yhtään.

    • MuutamiaAjatuksia

      Ihmiset ovat herkästi tuomitsemassa muita, etenkin hyvin usein suomalaisilla on tämänkaltainen asenne ja se on valitettavaa. Mutta totuushan on että jos joku etsii nuorepaa/vanhempaa kumppania niin ei siinä muilla ole sananvaltaa suuntaan eikä toiseen. Muistutan myös että ihmisistä ei kannata tehdä minkäänlaisia päätelmiä harhapuheiden, omien kokemusten/oletusten, ennakko-luulojen tai ulkomuodon perusteella, se olen itsekin oppinut tässä vuosien varrella. Tiedän useita pareja joilla on reippaasti ikäeroa ja hyvin tuntuu heidän suhde toimivan kaikilta osin, nämä henkilöt ovat itse täysin tyytyväisiä suhteeseensa mutta muilla ihmisillä tuntuu olevan jokin ongelma heidän suhteensa. Nämä parit eivät siis ole mitään 20v. alusvaatemalli-80 vuotias miljonääripareja, vaan ihan tavallisia ihmisiä joissa toinen on esimerkiksi 27 ja toinen 40 vuotias. Valittajille sanoisin että eläkää ja antakaa toisten elää.

    • Aikasamanlaisetlinnut

      Minun vaimoni on 21 vuotta minua nuorempi. Tapasimme hänen ollessaan 25-vuotias ja olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Me molemmat halusimme perhettä ja stabiilisuutta elämään ja sitä me olemme myös saaneet. Talous meillä oli turvattu alusta lähtien mutta nykyään vielä ehkä vähän paremmin koska vaimo on nyt yrittäjä ja tienaa enemmän kuin minä. Lasten kasvua me seurataan ja siitä saadaan iloa elämään.

    • varovaro

      Osaa vanhemmista sedistä sytyttää nuoret naiset paljonkin. Ikävä kyllä useimmin nämä sedät ovat melko mätiä ratkaisuja naisen kannalta.

      Joo, haet sitä turvallista, stabiilia ja viisasta isähahmoa, niin osa naisista tekee. Ikävä kyllä se nuorien perässä juokseva setä on kuitenkin niin kaukana siitä kuin voi olla, ja oman ikäisesi poikakin voisi olla kypsempi.

      ERITYISESTI ´varokaa 40v. miehiä, jotka kiinnostaa itseään YLI 10v nuoremmista naisista ainoastaan, eikä koskaan ole ollut naimisissa, eikä ole lapsia.

      He ovat henkisesti jotenkin joko vajakkeja, tai sitten alistustahtoisia. Nuoremman kanssa kun saattaa saada anteeksi enemmän henkistä vajavaisuutta.... hakevat mahdollisimman nuorta naista, ksoka itse eivät koskaan kasvaneet aikuisiksi...tai sitten piilevä pedofilia. 20v tyttö voisi olla yli 40v sedän lapsi!

      • nanosekuntti

        Joo, jos kiihottuu naisesta joka voisi olla oma lapsi, tai oman tyttären kaveri tms... eli vaikka tuo 40v mies ja parikymppinen mimmi, niin se ON pedofiliaa! ja harva nainenkaan haluaa sänkyyn "isänsä" (mie sjoka voisi olla oma isä) kanssa yök!


    • m37tööt

      minä taas teihin terhakoihin ja villeihin, en tosin siiderivetelyksiin

    • n25v

      Ikävä kyllä olen itse todennut että 40v miehet, jotka etsivät parikymppistä ovat jääneet lapsen tasolle.
      Tämä on ikävää huomata ja todeta, sillä itse viehätyn vanhemmista miehistä ja olen kaikinpuolin ikäistäni kypsempi (kuulemma). Nautin 40v miesten seurasta, sillä useimmat heistä ovat kypsyneet sen verran, että heidän kanssaan voi keskustellakkin muusta kuin oluesta ja seksistä.

      Tapasin mukavan 40 miehen, mutta tapaillessani huomasin hänen olevan pahemmanluokan pleijeri ja epäkypsä. Siis TODELLA epäkypsä, kuin pieni poika. Tämän lisäksi aivan hukassa oman itsensä kanssa. Äidiksi en hänelle ryhtynyt.

    • zibulizis

      Kysytään Paavo Lipposelta ja Sauli Niinistöltä. Miehelle on suurinpiirtein sama minkälainen nainen on kunhan nainen on täyspäinen.

    • EiEnääItsekäänNuori

      Omalle kohdalle sattuneet itseäni yli 10 vuotta vanhemmat miehet ovat olleet uskomattoman kärsivällisiä, kunnioittavia miehiä. Oikeasti kiinnostuneita, omilla aivoillaan ajattelevia ja mielipiteitä omaavia miehiä. Kirsikkana kakun päällä vielä se, että he osoittautuivat todella hyviksi rakastajiksi. Suhteen päätyttyä he eivät ole käyttäytyneet huonosti, vaan todella kypsästi ja asiat on pystytty käymään kauniisti läpi. Väitän, että nuoremman naisen ka vanhemman miehen suhde voi hyvin toimia, tunteista se on kiinni.

    • poopi

      No suoraan sanoen en voisi koskaan kiinnostua parikymppisestä. En menisi edes sänkyyn, kun tuntuisi jotenkin hmm... väärältä, epäkiihottavalta. Ei lasten kanssa olla.

      Minulla on ikää 41v.

    • 1704

      "Lyhyesti, voiko kunnollinen mies kiinnostua lähes ystäviensä lasten ikäisestä naisesta myös henkisellä tasolla?"

      Juuri tästä onkin kysymys. Jos naisen henkinen taso vastaa miehen tasoa niin silloin kiinnostus herää. Itse olen 50v ja olen yllättynyt kuinka moni nuorempi nainen on henkisesti itseään huomattavasti kehittyneempi. Ja monet jotka huomaavat kiinnostukseni heränneen kiusaavat avoimesti nauttien tilanteesta.

      Kyse on kuitenkin siitä että seksi on rakkauden jatke. Toiset saattavat harrastaan merkityksetöntä seksiä mutta se on ikävä kyllä mekaanista suoritusta josta ei saa kuin hien. Itse pidän siitä että tuttavuuden pidentyessä on syntynyt syväystävyys ja yhteisymmärrys eri asioita. Ja kun aika on oikea, on sekinkin aika.

      Kyllähän nuoremmat naiset varsinkin pukeutumisellaan kääntävät päitä. Mutta kyllä se juju on kuitenkin siinä että pitää olla henkisesti samankaltaisia ennenkuin seksualinen puoli herää. Näin ainakin itsellä.

    • Mielenkiintoista. Ja varsin tyypillistä tuomitsemista. Itse tunnen pareja, joissa nainen on 10-20 vuotta miestä vanhempi, sekä pareja, joissa mies on saman verran naista vanhempi. Yhteistä näiden pariskuntien puolisoille on se, että he ovat muutenkin selvästi suvaitsevampia kuin keskiverto, itseään suvaitsevana pitävä suomalainen. He ovat ihmisiä, jotka osaavat kuunnella ja ymmärtää toisiaan, sopia ja sovitella, sekä ennenkaikkea ymmärtää ikäeron tuomat erot ja haasteet. Heillä on kyky keskustella. Heillä on myös on aivan samoja ristiriitoja arjen asioista, ajankäytöstä, lasten hoidosta ja kasvatuksesta, kuin muillakin pariskunnilla (joilla ikäero on se "normaali" - 5 vuotta). Mutta selkein ero on siinä, että he ovat keskimäärin tyytyväisempiä toisiinsa ja parisuhteeseensa, kuin "normaali parit". Suurimmat ongelmat ikäeroon liittyen tuntuukin olevan muilla ihmisillä, joille toisten ihmisten (epäsovinnainenkin) onni on ilmeisesti jotenkin käsityskyvyn ulottumattomissa oleva asia. Herää kysymys: kenen ongelma se lopulta on? Ja kannattaa kysyä itseltään kysymys: miksi se asia herättää minussa negatiivisia tuntemuksia? Ja kun luulet löytäneesi vastauksen, kysy vielä uudestaan: miksi?

      Ja kyllä. Kyllä jotkin 40 -vuotiaat miehet ja naiset voivat olla kiinnostuneita joistakin itseään 15 - 20 vuotta nuoremmista miehistä ja naisista muutenkin kuin seksuaalisesti. Eihän se tavallista ole, mutta ei tavatontakaan. Surullistahan tässä on se, että miehet ovat kautta historian kusseet kintuilleen tässäkin asiassa, kun pojat ovat oppineet vanhemmilta miehiltä moukkamaisuuden ja känniääliöyden "jalot taidot". Ärsyttävintä ja vihastuttavinta on juuri niiden keski-ikäisten paskamahojen osoittama keskinäinen kunnioitus ja toistensa sikailujen ihannointi, niin kuin ne olisivat jotakin suuria sankaritekoja, kun uskaltaa mennä 3 promillen jälkeen ehdottelemaan itseään puolta nuoremmalle (tai vielä nuoremmalle) seksiä ihraisen itsensä kanssa. En yhtään ihmettele, miksi naiset ajattelevat miesten olevan vain pillun perässä, sillä miehethän sen stereotypian ovat itse luoneet, ja ihmiselle tyypillisintä käytöstä on koettujen tunnereaktioiden pohjalta päätteleminen tilanteessa, jossa tietyt, samat avainärsykkeet ovat olemassa. Ensivaikutelmaan uskotaan myös helposti, sen perusteella muodostetaan mielipide, joka perustuu puutteelliseen tietoon ja käsittelemättömään tunnereaktioon. Aiemmin koetun ikävän tilanteen aiheuttama ahdistus ja inho nousevat pintaan ja ihminen nostaa puolustusvalmiuttaan ja aggressio-tasoaan. Ihmiseen, joka pelkää tai kokee vihan ja inhon tunteita on todella vaikeaa enää yrittää luoda keskustelusuhdetta ja yrittää saada tämä luottamaan siihen, että lähestyjällä voikin olla kunniallisempi tavoite. Siksi monet miehet tulevat torjutuiksi jo heti lähtöviivoilla.
      Tämä torjutuksi tuleminen tietysti koetaan eri tavoin. Petytään, lannistutaan, mennään epävarmaksi, vihastutaan, jne. Täällä netti-palstoilla se näkyy nimenomaan naisten syyllistämisenä, tyyliin "Miksi huoralutkille ei kelpaa kunnollinen kiltti-mies?". Itseasiassa syyttää pitäisi niitä munattomia känni-mursuja, jotka ovat kusseet koko mies-populaation päälle kohtelemalla naisia pelkkinä seksiesineinä. Näin se menee; pojat maksavat isiensä synnit. Valitettavasti naiset on vedetty samaan vääristymään, eikä se ainakaan helpota koko tilannetta.

      Mutta niinkuin aina on mahdollisuus: saatan olla väärässäkin.

    • 4994

      "Sytyttääkö nuori nainen kolme- nelikymppisiä miehiä muuten kuin seksuaalisesti ja yleensä lähinnä ajatuksen tasolla? Voiko oikeasti aikuinen mies haluta parisuhteen parikymppisen naisen kanssa?

      Ongelmani on, että ihastun yleensä itseäni parikymmentä vuotta vanhempiin miehiin, mutta tuntuu, että sen ikäiset pitävät naisopiskelijoita vielä ihan pikkutyttöinä. "

      Minun viimeisin ihastukseni oli yli 20v minua nuorempi. Ja henkisesti lähempänä minua kuin kukaan ikäiseni. Meillä oli samat harrastukset ja samantyyppinen luonne. Mutta kuinka ollakaan suhteen esteeksi tuli juuri tuo ikäero, koska nainen ei halunnut niin paljon itseään vanhempaa miestä, tulevaisuutta ajatellen. Ikäero näkyi eniten ehkä siinä että nuori halusi bilettää ja mennä ja minua ei taas baarielämä ole kiinnostanut enää aikoihin, tai oikeastan pitäisi sanoa ettei ole koskaan kiinnostanut. Ehkä suurin syy minkä takia tässä ollaankin vielä nelikymppisenä sinkkuna. Tuntuu olevan vaikea muuallakaan tutustua naisiin.

      Nuorissa naisissa on hienoa juuri tuo elämänilo, en nyt tarkoita tällä tuota bilettämistä vaan yleistä asennetta. Työkavereita kun vaikkapa katsoo niin tuntuu että mitä vanhempi naisesta tulee, sitä katkerampi ja itsekkäämpi hän on. Enkä ole yhtään ihmetellyt kun noiden naisten miehet ovat vaihtaneet toiseen.

      "Seksuaalinen hyväksikäyttö, tai hyötyminen, tai alistaminen useimmilla motiivina."
      "kokevat ns samantasoiset ikäisensä naiset uhkina"

      No huhhuh! Jos mies haluaa hyötyä naisesta ja alistaa häntä niin kyllä se on ihan luonteesta kiinni eikä iästä. Vai onko narsismiin alaikärajaa? Minä olen aidosti kiltti mies eikä tulisi mieleenkään lähteä mitään valtapelejä harrastamaan. Asiat voi sopia yhdessä ilman komentohierarkiaa.

      Ja tämä pätee toisinkin päin. Itse olen perheetön ja kohtalaisen vähän elämää kokenut eli voisi kuvitella että jo monessa suhteessa aiemmin ollut nainen olisi kaikinpuolin kokeneempi ja ottaisi vallan parisuhteessa. Mutta ei se niin helposti kävisi. Olen itsepäinen ja hyvän itsetunnon omaava mies. Jos nainen yrittäisi alkaa pomottamaan saisi huomata että typerimmät itkuvirret kaikuisivat kuuroille korville.

    • Sytyttääkö

      Toiset sytyttää toiset ei. Eikä se riipu iästä vaan ihan muista asioista.

      • Anonyymi

        Ei ole mitään järkeä etä vanhempi alkaa olee nuoren kanssa,siinä ei oma elämä parane vaikka nuorineito olis kuinka aktiivinen,en edeskehtais näyttäytyä lähes oman tyttäreni ikäsien seurassa huh huh!


    • Jos on jäänyt lapsen tasolle niin tuolloin voi.

      • Anonyymi

        Varmasti moni mies tahtois olla mutta täysjärkinen ei kyllä sellaista tee tuolla kun nuoria katselee niin en kyllä niistä yhtäkään ottaisi,ei ole enää mitään yhteistä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti moni mies tahtois olla mutta täysjärkinen ei kyllä sellaista tee tuolla kun nuoria katselee niin en kyllä niistä yhtäkään ottaisi,ei ole enää mitään yhteistä

        Juu antaa vaan nuorten olla omillaan mitä sinne papat menee enää sekoomaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2619
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      210
      2405
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      186
      1787
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe