Oletko sinäkin tuputtava anoppi?

Ei voi olla totta. Tuohan on sitä vanhanajan elämää. Ennen näin teki kaikki. Minunkin mummoni teki samaa. Mutta kun sen tiesi niin piti huolen että vatsa oli tyhjä kun sinne meni. Sillä syömistähän se oli koko ajan. Jotenkin tuntuu että hän on kotoisin jostakin itä- tai keskisuomesta ja juuret karjalaan. Sillä siellä se on yleistä vielä tänäänkin. Eli ei mitään ilkeyttä kulttuurien erosta kyse vain.
Hän tuntisi ittensä huonksi emäänäksi jos tarjoilu ei kelpaisi. Menkää nälkäsinä ja syökää nautinnolla vatsa täyteen. Te saatte vatsan täyteen ja hän saa hyvän mielen kun on osannut pitää vieraistaan huolta niin kuin hänen kultuurissaan kuuluukin. Ei teillä ole oikeutta loukata häntä. Hänet on kasvatettu sellaiseksi kuin hän on ja teidän tulee häntä kunnioittaa.

Tietysti ottaa,sillä hän ymmärtää että hän ei osaa tarjota sellaista jota sinä arvostaisit. Kuten edellä on kerrottu hänet on kasvatettu näihin arvoihin. Et voi vaatia että hän muutaa tapojaan vain sinun vuoksi. Sinä nuorempana sopeudut hänen tapoihinsa olethan hänen kotonaan. Ja vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa samoin ymmärtää se että miten heidät on kasvatettu ja mitkä arvot heillä on.

itsellä samanlainen anoppi. ymmärsi vasta sitten kun tyhjensin lautasen roskikseen, kun oli sen täyttänyt vastoin tahtoani.

Voi olla noinkin mutta yksi entisen naisystävän äiti teki ruokaa ja ei koskaan kysynyt syödäänkö vai ei. Parikertaa kun naiseni oli lauantaina töissä niin sovittiin että mennää pitsalla ja oluelle hänen töiden jälkeen ja äiti teki ruokaa mutta ei kysynyt että tullaanko syömään ja otti herneen nenään kun mentiikin lauantai-illan kunniaksi pitsalle ja se siitä. kerran sanoin että voi kyllä kysyä että syödäänkö vain onko muuta menoa.

Kyllä noita tuputtajia riittää vanhemmassa polvessa heimotaustasta riippumatta.

Se on ihan hyvä, että sinä pidät omat rajasi. Näin sinun lapsesikin oppivat noudattamaan oman kehonsa ääntä. Jos anoppiasi kuuntelisi, niin kaikki olisivat pian liikalihavuutta ja diabetesta kärsimässä.

On toisenlaisiakin anoppeja. Kuten esm minä. En ole ikinä kiinnostunut ruoanlaitosta pätkääkään ja pidän ihmeenä sitä, että kaksi mukulaani selvisivät hengissä aikuiseksi asti.

Turha uneksiakaan miniöiden, että joskus saisivat minun valmistaman aterian.

Anoppi tykkää, kun ruoka maistuu. Aika harvoin hänen pöydässään syömme, joten kyllä niillä kerroilla voi ottaa vähän enempi kuin oikeasti jaksaisi. Toista kertaa santsatessa otan lähinnä salaattia, muuta ruokaa vain näön vuoksi. Täydestä menee, anoppi on tyytyväinen, enkä mä siinä mitään häviä. Kotona voi sitten syödä just kuten itse haluaa.

Minä en ole missään lakossa ikinä mutta en oikein kykene syömään nälän tunteesta ihan täysin riippumatta ja vielä reippaasti yli äyräiden siihenkin nähden mitä söisin jos nälkä edes olisi. Että pari lautasta ruokaa jo valmiiksi kylläiseen mahaan? Tulee oikeasti paha olo joten vaikea tajuta mikä ihmeen neuvo se on olevinaan että syöt vaan mukisematta ettei tule kelleen paha mieli. Kai sillä vatsalaukulla jotkut rajat on teilläkin jotka vaan päätätte syöttekö tai ette siitä riippumatta oliko nälkä vai ei? Vai miten se elimistö teillä oikein toimii? Nämä tietyntyyppiset ihmiset tekevät sitä ruokaa sitä paitsi sitä enemmän mitä enemmän sitä menee, että vaikka kuinka koittaisi syödä niin ei voi koskaan voittaa, ikinä ei voi syödä tarpeeksi.

Se on perinne ajalta, jolloin nähtiin nälkää. Nykyään huono tapa. Kerran lapsena oksensin, kun mummi söin jälkiruoan, vaikka en olisi jaksanut, kun en jaksanut kuunnella mummin meteliä siitä, että en syönyt hyvää jälkiruokaa.

Opin mummilta maistamaan kaikkia ruokia ja pitämään tosi erikoisistakin ruokalajeista. Hän oli myös loistava kokki. Mutta jos olisin hänen lapsensa, niin minulla olisi todennäköisesti jokin syömishäiriö, koska hänelle oli kunniakysymys että kaikkea hänen valmistamaansa syödään, ja hän teki siitä aina hyvin nopeasti valtataistelun. Minä yleensä lapsena olin iloinen tarjotusta ruoasta ja hyvä syömään, silti noita tilanteita tuli joskus. Hänen lapsenaan olisin kuka ties murrosiän kapinana kehittänyt anoreksian. Toisaalta häneltä myös perin nautinnollisen suhtautumisen ruokaan.

Omat vanhemmat eivät tuputtaneet, eivät myöskään laittaneet erikoisia herkkuja, ei isä varsinkaan. Heiltä opin, että sitä syödään, mitä joku joka on kotona on osannut laittaa. En ole ollut koskaan vaativainen ruoan suhteen. Jos ei jaksanut, niin sai jättää. Vanhemmat eivät juuri osanneet opettaa ruoanlaittoa ja äiti ei missään tapauksessa halunnut ketään keittiöön sähläämään, kun muutenkin oli kiireinen ja väsynyt. Mummi opetti minut laittamaan ruokaa ja otti mielellään auttamaan, ja oli hyvin iloinen saadessaan opettaa jotain.

Eläimille kun tuputtaa, niistä tulee nirsoja. Saattaa päteä ihmisiinkin..

Tajusin vasta kun jouduin tuputuksen uhriksi.
Olin tuputtava anoppi: syökää, ottakaa, syökää. Pöydän löin aina täpötäyteen tarjottavaa.
Kerran menimme mieheni kanssa juhannusta viettämään perhetutuillemme. Siellä oli emäntä lyönyt pöydän täyteen, mitä ikinä pakastimesta ja kaapista löytänyt, lisäksi miehensä oli leiponut pullaa ja piirakkaa.
Muistan tunteen, kun istahdimme pursuavan tarjoilupöydän ääreen. Nämäkö kaikki syötävä?
Ja emäntä tuputtaa, pistää puoliväkisin lautaselle, vaikka maha ratkeamispisteessä.
Vielä viiniä päälle ja taas eikun ottamaan. Ottakaa, ottakaa!
Keho keskivaiheiltaan ja kuin lehmän apilapötsi, täynnä ruokaa ja ilmaa, pyrkien molemmista päistä ulos.
Ei kun vietetään iltaa, veskiin ei kehdannut mennä itseään tyhjentämään, ja lähtiessä vielä: keitetään kahvit. Ottakaa kakkua, oikein täytekakkua.
Emäntä touhuissaan tarjoilee, ei hoikkatyttönä itse ota kuin pikkiriikkisen sieltä täältä, mutta me syöttöpossut istutaan ruoasta halkeamaisillaan, vain teurastusta vailla.
Kyllä oli helpotus päästä kotiin ja vessaan ja päästää ulos itsestään liiat ruoat ja ilmat ilman häveliäisyyttä.
Siitäpä tämä anoppi oppi kantapään kautta, kuinka tuskaisa on vieraille tuputtava emäntä ja täpötäysi kahvileipä ym. pöytä... kun vieraat laitetaan urakkaluonteiseen syömiseen.
En sen koommin tuputa, en laita pöytään tarjottavia liikaa, vieraat saavat määrätä ottamisensa tai olla jopa ottamatta.

parempi kun ei tarjoa mitään enää, sillä jokainen itse vastaa syökö vai ei..

Täytyy sanoa että mitään muuta en näistä kirjoituksista saa selvää kuin sen että miten itsekkäiksi ja epäkunnioittaviksi nämä ihmiset on tulleet. Ei enää kunnioiteta vanhempia ihmisiä vaan minä.minä.minä. Enpä ihmettele miksi nykynuoriso voi niin huonosti, sitä kun ei vain tässä maailmassa saa kaikkea mitä haluaa, eikä kaikki ihmiset pompi heidän pilliensä mukaan.

pakko tunnustaa olevani itsekin hieman tuputtava nuorisolle, kun aina saa pelätä että pienituloisina opiskelijoina siellä joudutaan jopa pihistämään ruoasta eikä herkkuihin ole varaa. Mielellään sitä katsoo kun toiset syövät kerrankin mahansa täyteen siitä itse maksamatta. Liittyy varmaan hoivaviettiin tuo. Enää en niin kamalasti hössötä kun minua on tehokkasti kielletty ja hyvä niin :D etteivät raukat halkea syöttösikoinani ollessa..