http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/06/09/suomesta-litiumin-suurvalta-jos-hyvin-kay-tavaraa-riittaa-vuosikymmeniksi/20157400/12?n=1
"Vasta pikkuisen pintaa raapaistu"
Keliberin toimitusjohtaja Olle Siren uskoo kuitenkin, että tuotanto on kannattavaa heti käynnistyessään. Sirenin mukaan Suomessa tuotettava litium on puhtaampaa kuin suola-aavikoilta saatava, ja siksi siitä maksetaan jopa lähes kaksinkertainen hinta.
TALOUSTIEDOT
Keliber Oy
– Litiumin markkinahinnat ovat menneet maailmalla muulla tavalla kuin perusmetalleilla. Litiumin käyttö on kasvanut ja hinta noussut koko ajan, Siren sanoo.
Kaivos käynnistyy näillä näkymin vuonna 2017 tai 2018, Siren kertoo. Sitä ennen on vielä tehtävä selvityksiä sekä saatava tarvittavat luvat ja rahoitus.
____________
Toivottavasti tämä pidetään oman maan omistuksessa.
Litumi on myös tärkeä ravintoaine erityisesti hermostolle.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Litiumia käytettiin ennen esim, skitsojen hoitoon mutta se ei tuottanut
lääkeyhtiöille tarpeeksi rahaa koska se on todella halpaa,
joskin liika-annoksina myrkyllistä,
käyttömääriä ei osata arvioida joten siitä on luovuttu.
nyt käytetään mielihyvää antavia aineita jotka vievät kyvyn ajatella mutta pakottavat nauramaan, se ei ole aitoa mielihyvää.
Valitettavasti vaan Hannu Hanhi eli Norja on ehtinyt ostaa jo suurimman osan Pohjanmaan litiumvarannoista.
Täh, mistä tuollainen tieto, löytyyks linkkejä ???