Paras side, tamponi ja kuukuppi merkki!?

Niin eli paras side, tamponi ja kuukuppi merkki? Kokemuksia myös
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toivottavasti ei tule liian kuukuppipalvonta viesti, mutta kerronpa nyt kuitenkin omista kokemuksista siitä.
Ekan kerran kuukuppiin "törmäsin" aloitettuani opiskelun yliopistossa, jossa yhteen yleisen vessan seinään oli kirjoitettu jotain tyyliin: "Lunette kuukuppi; ei enää märkiä p***urättejä tai tappeja, voin saunoa ja uida jokaisena päivänä kuussa, olen vapaa ja onnelinen, heureka!" ja se jäi muhimaan mieleen neljäksi vuodeksi. Vasta kun kuulin livenä kaverilta miten nuo kuukupit oikeasti toimii niin ostin itselle sellaisen, Luneten kuukupin pienempää kokoa, kun olen aika pieni ja nuori ihminen eikä ole erityisen runsaat menkat. En ollut eläessäni käyttänyt tamponejakaan, vain terveyssiteitä.
Elettiin kesän hellekautta jolloin hiostavat siteet ovat ällöttävimmillään, ja siihen kuukuppi toi heti vapautuksen. Aivan ensimmäisellä kerralla oli hankala saada se kuppi sisään, vaikka noin muuten tunnen anatomiani hyvin (suosittelen tutustumaan jos tuntuu vaikealta, että tietää missä on aukko ja missä kulmassa se sisuksiin vie...). Oikean kupin suppuun taittelutavan (googlesta löytyy) löydyttyä ja harjoittelun myötä ei ole enää mikään ongelma. Oli vaikea myös säätää antenni oikean pituiseksi - toisaalta hirvitti jos katkookin sen liian lyhyeksi ja toisaalta se tuntui koko ajan jäävän vähän liian ulkopuolelle hinkkaamaan. Lopulta kun sen nirhaisi niin lyhyeksi kuin ilman kupin pohjan puhkomista pystyy ja hioi vielä jäljelle jääneen tapin kynsiviilalla pyöreäksi, todellakin tuntuu ettei sisällä mitään olisikaan. Jos oikein miettii niin pientä paineen tuntua, mutta ei kipua.
Kupin saa kyllä myös ulos syvältäkin jos vähän osaa punnertaa lihaksilla pois ottaessa. Toisaalta tuntuu että pelkästään punnertamalla se ei voi plopsahtaa sieltä vahingossa eikä ole tarvinnut tehdä niin että tyyliin vessakäynti kakkosen ajaksi ottaisi pois niin kuin jotkut tekee. Tyhjentäessä vaan olisi tosiaan hyvä olla vessassa/kopissa jossa on myös lavuaari niin homma hoituu hygieenisesti ja pääsee jatkamaan matkaa puhtain käsin. Mutta kun itsellä ainakin tarvitsee tehdä tuo vain aamulla lähtiessä ja illalla ennen nukkumaan menoa (12h välein siis) niin on aina voinut kodin rauhassa hoitaa homman. Kumman nopeasti pääsee julkisissa vessoissa päivän aikana elämässä eteenpäin kun ei tarvitse enää muutaman tunnin välein mitään rättejä vaihtaa. Mökille tms. olen edelleen kuukautisten sattuessa ottanut siteet juuri tuon hygieenisyyden vaalimiseksi. Mutta kyllä nyt jo nopeasti huomaa, että jää kivasti ylimääräistä rahaa kun ei mene siteisiin ja kuppi itsessään maksoi vain kolmisen kymppiä apteekista helposti ja nopeasti. Suosittelen ainakin kokeilemaan, ei ole hirveän iso kertamenekki ja säästyy aikaa, vaivaa ja rahaa sekä ympäristöäkin kun oppii käyttämään ja jos löytää sellaisen joka sopii omalle anatomialle/vuodon määrälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HeiMoi85 kirjoitti:

Niin eli paras side, tamponi ja kuukuppi merkki? Kokemuksia myös

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu