Kun on porukan ainoa sinkku

Sain kurittomalle kesäkissalle tehdyn kollaasitaulun kun palasin Saksanreissultani takaisin kotiin (kiitos eräälle ihanalle naiselle täällä siitä!) ja yhdessä lehdessä leikatussa lapussa luki "kun sinä olet porukan sinkku". Sieltä se taas ponnahti vasten naamaani. Minä olen se meidän porukan sinkku, sillä lähes kaikki hyvät ystäväni ympärillä ovat pariutuneet aikojen saatossa, tai ainakin heillä on joku vakikumppani jonka kanssa usein leikitään kotista vaikkei ihan pari olisikaan. Entäpä minä? Olen ollut nyt yli vuoden sinkkuna ja rehellisesti voin sanoa että en oikeastaan edes kaipaa muutosta parisuhde statukseeni.
Olen kuitenkin huomannut, että ihmisillä on kova tarve yleensä pariutumiseen. Sinkut haikailevat kovasti oman kullan perään ja aivan kuin parisuhdestatus jotenkin määrittelisi meidän ihmisarvoamme. Minulle usein tulee olo, että sinkun ajatellaan olevan koko ajan saalistava petoeläin, mutta parisuhteessa oleva on rauhallinen kissaemo. Noh, itse en voi sanoa todellakaan olevani saalistavalla mielialalla, en juokse baareissa harvase päivä, saati sitten harrasta irtoseksiä kuin mikäkin jakorasia. En kyllä ole mikään rauhallinen kissaemokaan, mutta eipä minun tarvitsekaan olla.
Kysyin eräältä tuttavalta että mitä hänelle kuuluu ja vastaukseen sisältyi lause: "edelleen sinkkuna". Vastaus sai minut lähinnä kiehumaan sisäisesti, onko sinkkuus jotenkin olennaista ajatellen sitä mitä sinulle kuuluu? Ymmärtäisin kyllä jos olisi käynyt ero tai jotain, mutta ei itselleni ainakaan tule mieleen vastata ihmisille "ihan hyvää kuuluu, edelleen sinkkuna" - tyyppisellä vastauksella. Tästä tuleekin mieleen se, että moni ihminen kuvittelee että onnellinen voi olla vasta sitten kun on oma kulta kainalossa ja eletään täydellisessä symbioosissa.
VASTALAUSE! Itse koen olevani todella onnellinen tällä hetkellä, vaikka olenkin sinkku. Parisuhdetilanne ei määritä minusta millään tavalla ihmisen onnellisuuden tasoa, sitä kuinka tyytyväinen elämäänsä on. Jos sinkkuna kokee elämänsä jotenkin vajaaksi, en syy oikeasti ole siviilisäädyssä vaan omassa asenteessa elämään. Minusta on typerää hakea suhdetta vain suhteen takia. Jos ei kykene olemaan onnellinen itsekseen, ei kyllä toisenkaan kanssa.
En pistäisi pahakseni jos vierelleni löytyisi joku, joka osaa elää kanssani. Epäilen vain syvästi että sellaista ei kovin helpolla löydy ja siksi en oikeastaan osaa ketään kai kaivatakkaan. Elän aallonharjalla, olen koko ajan menossa ja olen todella jääräpäinen, moni ei perässäni pysyisi, saati muutenkaan elämässäni pitkän päälle kestäisi. Olen hyvä näin, yksinäni, ystävieni keskellä, ainoana sinkkuna. Ei se oikeastaan edes haittaa, sillä minä olen minä ja minä itse että he hyväksyvät minut juuri tälläisenä. Onhan minulla rakastavat ystävät ja perhe, joten miksi minä tarvisin ketään siippaa rinnalleni?
Olen yksin, mutta en yksinäinen. En kaipaa välttämättä ketään, mutta pidän silti silmäni auki, mutta en hakien. Ja ei, tämä ei ole oodi sinkkuudelle, tämä on lähinnä toteamus sinkkuudesta ja sinkuttomuudesta, lähinnä onnellisuudesta ja asenteista.
Ihanaa juhannusta ;)<3