Sain kurittomalle kesäkissalle tehdyn kollaasitaulun kun palasin Saksanreissultani takaisin kotiin (kiitos eräälle ihanalle naiselle täällä siitä!) ja yhdessä lehdessä leikatussa lapussa luki "kun sinä olet porukan sinkku". Sieltä se taas ponnahti vasten naamaani. Minä olen se meidän porukan sinkku, sillä lähes kaikki hyvät ystäväni ympärillä ovat pariutuneet aikojen saatossa, tai ainakin heillä on joku vakikumppani jonka kanssa usein leikitään kotista vaikkei ihan pari olisikaan. Entäpä minä? Olen ollut nyt yli vuoden sinkkuna ja rehellisesti voin sanoa että en oikeastaan edes kaipaa muutosta parisuhde statukseeni.
Olen kuitenkin huomannut, että ihmisillä on kova tarve yleensä pariutumiseen. Sinkut haikailevat kovasti oman kullan perään ja aivan kuin parisuhdestatus jotenkin määrittelisi meidän ihmisarvoamme. Minulle usein tulee olo, että sinkun ajatellaan olevan koko ajan saalistava petoeläin, mutta parisuhteessa oleva on rauhallinen kissaemo. Noh, itse en voi sanoa todellakaan olevani saalistavalla mielialalla, en juokse baareissa harvase päivä, saati sitten harrasta irtoseksiä kuin mikäkin jakorasia. En kyllä ole mikään rauhallinen kissaemokaan, mutta eipä minun tarvitsekaan olla.
Kysyin eräältä tuttavalta että mitä hänelle kuuluu ja vastaukseen sisältyi lause: "edelleen sinkkuna". Vastaus sai minut lähinnä kiehumaan sisäisesti, onko sinkkuus jotenkin olennaista ajatellen sitä mitä sinulle kuuluu? Ymmärtäisin kyllä jos olisi käynyt ero tai jotain, mutta ei itselleni ainakaan tule mieleen vastata ihmisille "ihan hyvää kuuluu, edelleen sinkkuna" - tyyppisellä vastauksella. Tästä tuleekin mieleen se, että moni ihminen kuvittelee että onnellinen voi olla vasta sitten kun on oma kulta kainalossa ja eletään täydellisessä symbioosissa.
VASTALAUSE! Itse koen olevani todella onnellinen tällä hetkellä, vaikka olenkin sinkku. Parisuhdetilanne ei määritä minusta millään tavalla ihmisen onnellisuuden tasoa, sitä kuinka tyytyväinen elämäänsä on. Jos sinkkuna kokee elämänsä jotenkin vajaaksi, en syy oikeasti ole siviilisäädyssä vaan omassa asenteessa elämään. Minusta on typerää hakea suhdetta vain suhteen takia. Jos ei kykene olemaan onnellinen itsekseen, ei kyllä toisenkaan kanssa.
En pistäisi pahakseni jos vierelleni löytyisi joku, joka osaa elää kanssani. Epäilen vain syvästi että sellaista ei kovin helpolla löydy ja siksi en oikeastaan osaa ketään kai kaivatakkaan. Elän aallonharjalla, olen koko ajan menossa ja olen todella jääräpäinen, moni ei perässäni pysyisi, saati muutenkaan elämässäni pitkän päälle kestäisi. Olen hyvä näin, yksinäni, ystävieni keskellä, ainoana sinkkuna. Ei se oikeastaan edes haittaa, sillä minä olen minä ja minä itse että he hyväksyvät minut juuri tälläisenä. Onhan minulla rakastavat ystävät ja perhe, joten miksi minä tarvisin ketään siippaa rinnalleni?
Olen yksin, mutta en yksinäinen. En kaipaa välttämättä ketään, mutta pidän silti silmäni auki, mutta en hakien. Ja ei, tämä ei ole oodi sinkkuudelle, tämä on lähinnä toteamus sinkkuudesta ja sinkuttomuudesta, lähinnä onnellisuudesta ja asenteista.
Ihanaa juhannusta ;)<3
Kun on porukan ainoa sinkku
8
<50
Vastaukset 8
- tuumatuokio
Se on olennaista siinä vaiheessa, kun "kello tikittää" ja haluaisi alkaa hiljalleen saamaan (näennäistä) turvaa elämäänsä ja saada päättää asioista sekä jakaa tärkeitä asioita jonkun muun kanssa. Toisaalta aidan takana ruoho on aina vihreämpää. On kiva maalailla maisemaa, jossa on jonkun kanssa. Mutta siinä vaiheessa, kun sattuu jonkun löytämään, haluaakin olla taas rauhassa. Parasta olisikin varmaan vain olla tyytyväinen nykyiseen tilaansa.
Olen samaa mieltä, ettei parisuhdestatuksella ole väliä mitä tulee ihmisen arvoon. Tärkeintä on, että se ei vaikuta hänen oman arvon tunteeseensa tai henkilö ei tunne olevansa yksin pakosta.- haistakaapaska_
Ihan oma syynne yksinäisyytenne
- ätmikäs
Ätmillä ei oo kavereita. Miehillä ei muutenkaan ole niin läheisiä kavereita kun naisilla, sillä mies ei halua leimautua homoksi
- ätmel
Hui kamala, ihanko vuoden olet ollut jo sinkkuna! 8O
- saattaenvaihdettu
On se tosi pitkä aika naiselle
"yli vuoden sinkkuna" Niinpä niin, "yli vuoden sinkkuna". Kai se on pitkä aika jos on nainen.
"pariutuneet aikojen saatossa"
Mitä "aikojen saattoja" 23-vuotias vielä muka on kokenut?- mmiumau
Ei toi vuosi ole pitkä aika sinkkuna. Itse olen ollut 3 vuotta sinkkuna enkä sitäkään älyttömän pitkänä aikana pidä. Sukulaiseni tosin pitävät... Nyt huomaa ettei kaipaa tai tarvitse miestä että olisi onnellinen. Se saa jostain vaan pölähtää elämääni jos niikseen tulee. En koe jääväni mistään paitsi.
Niin. Yleisellä tasolla se parisuhde on ihmisille kaikki kaikessa, kun ei heillä oikeen muutakaan elämää olisi, ilman sitä parisuhdetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761550
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.100758En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25493