Mikä mielestäsi on juutalaisuudessa tärkeintä?

Tärkeimpänä tietysti juutalaisuudessa on Jeesus Nasaretilainen sillä on Israelin Herra ja Juutalaisten Kuningas ja Immanuel ja Jumalan ja Ihmisen Poika ja monilla muillakin keskeisillä termeillä kutsutaan Isän oikealle puolelle noussutta Messiasta, joka pian tuo valtakuntansa ja kokoaa valittunsa siihen suureen perheyhteyteen ja suureen iloon ja rauhaan ja vanhurskauteen, ja rakkautensa on osoitettu ristillä ja verensä kautta on syntiemme anteeksiantamus ja elävän veden kautta on Jumala Jeesuksessa elävä ja voimallinen ja Isä taivaallinen, totisesti, ylistetään Isää Jeesuksen nimessä!
7480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Mikä on tärkeää juutalaisuudessa? Ihmisen suhtautuminen Israelin Herraan Jeesukseen!

Äänestä

Jeesus Nasaretilaisella ei ole mitään virkaa juutalaisuudessa eikä tule koskaan olemaankaan, vaikka mitä höpertelisit.

Äänestä
  • Jeesus Nasaretilaisella koko luomakunnassa, ja Jumala on evankeliumin antanut juutalaisten kautta ja Jeesus on ihan keskeinen Immanuel, ainoalaatuinen tässä asemassa, ja jo luomisessa ollut tämä, kuten valkeus erotettiin pimeydestä, mutta pimeys ei sitä ymmärtänyt, näin se näyttää sinullakin olevan vielä. Toivon että voit nöyrtyä parannukseen Israelin Herran opetuksen mukaan, ihan totuudellisesti tietysti.

    Äänestä

  • Aivan_keskeinen_osa kirjoitti:

    Jeesus Nasaretilaisella koko luomakunnassa, ja Jumala on evankeliumin antanut juutalaisten kautta ja Jeesus on ihan keskeinen Immanuel, ainoalaatuinen tässä asemassa, ja jo luomisessa ollut tämä, kuten valkeus erotettiin pimeydestä, mutta pimeys ei sitä ymmärtänyt, näin se näyttää sinullakin olevan vielä. Toivon että voit nöyrtyä parannukseen Israelin Herran opetuksen mukaan, ihan totuudellisesti tietysti.

    2000 vuotta sitten Jeesuksella oli merkitystä yhdelle prosentille juutalaisista ja sama yksi prosentti on voimassa tänäänkin, että silleen. 99 % heistä pitää Jeesusta silmänkääntäjänä ja temppumaakarina, joka ehkä oli alallaan parempi kuin useimmat mutta siinä se.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    2000 vuotta sitten Jeesuksella oli merkitystä yhdelle prosentille juutalaisista ja sama yksi prosentti on voimassa tänäänkin, että silleen. 99 % heistä pitää Jeesusta silmänkääntäjänä ja temppumaakarina, joka ehkä oli alallaan parempi kuin useimmat mutta siinä se.

    Näin nykyään mutta kuin Jumala vuodattaa Henkensä Israelin juutalaisten ja kaikkien sukukuntien jälkeläisten ja myös muiden ihmisten ylle niin se on elämä kuolleista hengellisesti juutalaisille ja israelilaisille ja kaikille hyvää janoaville ihan koko maailmassa. Kun Israelin hylkääminen on ollut siunauksena pakanakansoille, niin paljon enemmän heidän armoihin ottamisensa ja tätä varmaan myös sinä tahdot elämää Jumalassa ja runsasta Pyhän Hengen siunausta ihan konkreettisesti.

    Tietysti tästä seuraa hyvä iankaikkisen evankeliumin julistus koko maailmalle ja alkaen Jerusalemista, ja 3,5 vuoden jälkeen sitten Saatana voitetaan taivaassa ja heitetään alas, ja silloin alkaa toinen 3,5 vuoden jakso ja hävityksen kauhistus myös maan päällä, mutta kuten Jeesus voitti maailman ristinsä kantaneena, näin myös meillä seuraajinaan on mahdollisuus maailma voittaa eikä toista tietä olekaan kenelläkään ihmisellä Jumalassa eikä Jeesuksessa tässä ajassa ja lähitulevassa, toki Jumala tuntee meidät eikä anna koetusta enempää kuin kestää kukaan ihminen ja vähäisimmille annetaan korkeampia sijoja ettei eripuraa olisi Jumalan seurakunnassa.

    Äänestä

  • Hengen vuodatuksen tapahduttua ei enää ole kysymys tuhansista vaan miljoonista ja ehkä jopa miljardeista, sillä hävityksen kauhistuksen tullessa saa surmansa kolmas osa ihmiskunnasta ja syykin kerrottu Ilmestyskirjassa täysin totuudellisen Isän Jumalan antaman profetian kautta, mutta eihän epäuskoiset voi tätäkään uskoa tietenkään, sillä mammonan henkivalta on sokaissut sydämen silmänsä ja peite on vielä päällään sydämen tasolla.

    Jeesuksessa vasta sydämen ympärileikkaus poistaa sen sydämen silmien päällä olevan peitteen ja tässä hengellisessä juutalaisuuden tilassa voi jokainen ihmisen olla yhtä Jumalassa ja tunnustaa totuudellisesti sydämessään: "Jeesus Nasaretilainen on Herra ja Kuningas ja Jumala Isässä!"

    Äänestä

  • Hengen_vuodatuksen kirjoitti:

    Hengen vuodatuksen tapahduttua ei enää ole kysymys tuhansista vaan miljoonista ja ehkä jopa miljardeista, sillä hävityksen kauhistuksen tullessa saa surmansa kolmas osa ihmiskunnasta ja syykin kerrottu Ilmestyskirjassa täysin totuudellisen Isän Jumalan antaman profetian kautta, mutta eihän epäuskoiset voi tätäkään uskoa tietenkään, sillä mammonan henkivalta on sokaissut sydämen silmänsä ja peite on vielä päällään sydämen tasolla.

    Jeesuksessa vasta sydämen ympärileikkaus poistaa sen sydämen silmien päällä olevan peitteen ja tässä hengellisessä juutalaisuuden tilassa voi jokainen ihmisen olla yhtä Jumalassa ja tunnustaa totuudellisesti sydämessään: "Jeesus Nasaretilainen on Herra ja Kuningas ja Jumala Isässä!"

    Työnnäpä vastenmieliset verifantasiasi vaikka hanuriisi. Useimma ihmiset ovat jo kehittyneet edustamastasi wannabe-muinaisjuutalaisesta tasolle jolla on fiksumpiakin kiinnostuksen kohteita kuin seksi ja väkivalta.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Työnnäpä vastenmieliset verifantasiasi vaikka hanuriisi. Useimma ihmiset ovat jo kehittyneet edustamastasi wannabe-muinaisjuutalaisesta tasolle jolla on fiksumpiakin kiinnostuksen kohteita kuin seksi ja väkivalta.

    seksi ja väkivalta.

    Äänestä

Juutalaisuudesta! Kerro mikä hyvää ollut ihmiskunnalle, ja mitä voit pitää huononakin. Tietysti tällaisissa arvioissa ihmisen oma historia ja kokemukset ja tausta saavat suuren merkityksen ja tästä syystä aina subjektiivisia ovat tällaiset kommentit hyvästä ja huonosta, ja ihmisinä voimme tätä ymmärtää, ja hyvää tahtoa tarvitaan että voimme elää Jumalan tahdon mukaan maan päällä asioista keskustellessamme. Ei kannata Juutalaisuus -aihettakaan ajatella vain joidenkin ihmisten yksityisomaisuudeksi, sillä Jeesus tahtoo olla Herra ja Kuningas ihan jokaiselle juutalaiselle ensin ja samoin myös pakanataustaisille ihmisille, kuten myös antoi tunnustusta heille ja talletettu tämä Raamatun uuden liiton pyhiin juutalaisiin kirjoituksiin, siis JUUTALAISIIN, eikä mitään kristinuskoa ollut vielä moneen sataan vuoteen tästä ja noin 350 jKr vasta perustettiin valtionuskonto nimeltä kristinusko, ja Konstantiunus soti ristinmerkki sotilaidensa kilvissä, ja uskooko moni ihminen Jeesuksen näin toimineen, kun opetti, että joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu ja muutekin olemaan pahalle tekemättä vastarintaa sotilaallisesti miekalla tai aseilla maailmallisesti, toki Jumalan sanan miekka on hengellistä sodankäyntiä myös, mutta ei metallista taotusta miekalla vaan elävän Jumalan elävää sanaa tällä tarkoitetaan ja Jeesus myös rukoili niiden puolesta, jotka häntä syyttivät ja tahtoivat ristiinnaulittavaksi Israelin Jerusalemin Moorian vuoren pohjoisosissa kaupungin muurien ulkopuolella, kuten se paikka on Damasgon portin lähellä ja varoituksena ohikulkeville pohjoiseen meneville.

Äänestä

"Mikä on tärkeintä juutalaisuudessa"?

Aloittaja haluaa paloitella juutalaisuuden kokonaisuuden, nostaa sieltä mieleisiään kohtia "tärkeämmiksi", kieltäen muun.

Jeesus ei kuitenkaan kuulu juutalaisuuteen, joten hän ei voi mitenkään olla tärkeintä juutalaisuudessa. Juutalaisuus kieltää Jeesuksen messiaanisuuden. Tätä juutalaisuuden valintaa tulee myös kristittyjen kunnioittaa ja sallia heille tämä oikeus.

Juutalaisuuden kieltäessä Jeesuksen messiaanisuuden, Jeesus-usko annettiin pakanoille, syntyi kristinusko. Tämän historian tosiasian nämä uususkontoiset siis myöskin kieltävät. He kieltävät rabbiinisen juutalaisuuden, tarjoten sen tilalle omia pätkittyjä "oppejaan juutalaisuudesta". Koskaan en ole kuullut aloittajan kirjoittavan sanaakaan itse aidosta juutalaisuudesta. Se ei ole häntä koskaan kiinnostanut. Hän ei tunne juutalaisuutta alkuunkaan.

Samaten aloittaja herjaa kristinuskoa, jatkuvasti siirtäen Jeesuksen Kristuksen toiseen uskontoon, ulos kristinuskosta. Jeesuksen omien opetusten mukaan "kukaan ei voi samaan aikaan palvella kahta herraa." Jeesus siis on joko kristinuskon herra, tai juutalaisuuden herra, muttei molempia yhtäaikaa.

Tämän ketjun aloittaja ei siis ole mikään viaton herranoma, vaan asiaa todellakin tutkittaessa ja hänen tekojaan eritellessä paljastuukin aivan muuksi, kuin antaisi pintapuolisesti ymmärtää.

Koko aloitus on jälleen eksytystä, jota antijudaistinen, antikristillinen mikä-lie-messiaaninen-uusuuskonto levittää.

Tältä foorumilta on savustettu ulos kaikki todelliset, juutalaista uskontoa tunnustavat kirjoittajat. Tämä ei siis ole juutalainen foorumi siinä mielessä kuin annetaan ymmärtää.

Suomi 24 tietää tämän varsin hyvin, mutta sallii tämän ilkeän rasismin palstoillaan.

Myös rikospoliisi tietää tämän. Heille lähti päälle kuukausi sitten rikostutkintapyyntö, jonka he muilta kohdin käsittelivät pintapuolisesti, puuttumatta tutkimuksissaan lainkaan tällä foorumilla harjoitettavaan rasistiseen kiusantekoon.

Tämä on siis nyt tilanne Suomen juutalaisilla ja heille tarkoitetulla S24-foorumilla.

Omalta kohdaltani tahdon sanoa, että hengellisenä uskonani tunnustan nk. klassista kristinuskoa, jolla tarkoitetaan vanhaa Katolista kirkkoa, sekä siitä suoraan erkaantunutta luterilaista kirkkoa. Olen Suomen Ev.lut.kirkon jäsen. Itselläni on nk. gojim-, eli pakanajuurieni lisäksi joitain etnisiä juuria myös juutalaiseen kansaan.

Esim. helluntailaisuus ei kuulu klassisen kristinuskon piiriin, vaan on jo alunperin perustettu ja suunnattu tätä vastaan. Helluntailaisuuden juuret ovat keskiajan jälkeisessä anabaptismissa, varsinaiseksi uususkonnoksi se vapaamuurarien toimesta luotiin 1800-1900-lukujen vaihteessa.

Juutalaisuutta en pidä kristinuskon vihollisena, vaan alku-uskona, josta kristinusko erkaantui ja jota tulee kunnioittaa. En hyväksy juutalaisten pakkokäännytystä, painostusta, jota kristinusko aiempina vuosisatoina, mutta helluntaimessiaaninen uususkonto tänä päivänä juutalaisia vastaan harjoittaa. Kristityt eivät tänäpäivänä pakkokäännytä juutalaisia.

Kristittyjen tuleekin kunnioittaa juutalaisuutta. On sitten juutalaisten oma valinta, kunnioittavatko he meitä.

Paavali: "Kunnioittakaa kaikkia". "Kaikille minä olen kaikkea: juutalaiselle juutalainen ja kreikkalaiselle kreikkalainen." Tällä ap. Paavali tarkoitti hyvää ja kunnioittavaa käytöstä myös toisenuskoisia kohtaan.

Äänestä

  • Kirjoituksestasi tuli minulle uusia tietoja. Kiitos :)
    Minä kaipaisin juutalaisten kirjoituksia, koska heillähän on erityistä tietoa Vanhan Testamentin sisällöstä.

    Äänestä

  • Paavalin.sandaaleissa haluaa vain riitaa haastaa aloittajan suhteen.

    Äänestä

Juutalaiset eivät lue Vanhaa testamenttia.

Äänestä
  • Täsmennän tätä väitettäni. Aloitetaan juutalaisuudesta, sen perusteella mitä itse asiaa tunnen. Juutalaiset voivat korjata mahd. virheellisiä käsityksiäni.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisuus

    Juutalaisuus sisältää kymmenittäin juutalaisuudelle pyhiä kirjoituksia, mahd. sadoittain. Juutalaisuuden pyhimmät kirjat tunnetaan juutalaisuudessa kirjakoosteina (suomeksi:) Talmud, Kirjoitukset ja Profeetat. Näillä on juutalaisuudessa varsinaiset, hepreankieliset nimityksensä. Nämä kirjat yhdessä tunnetaan nimellä TaNaKh.

    Näiden pyhien kirjojen lisäksi juutalaisilla on myös muuta, rabbiinista kirjallisuutta, kuten Talmud. On myös muita pyhiä kirjoituksia.

    Juutalaisuudessa on erilaisia suuntauksia, kuten hassidismi, sekä mm. kabbalismi, joka on salaoppia, juutalaista okkultismia.

    Jeesus Nasaretilaisen aloitettua oman henghellisen työnsä (kristillisen ajanlaskun mukaan n. v. 26), juutalaisuus sai eräänlaisen uuden oppisuuntauksen. Jeesuksella oli kannattajansa, sekä vastustajansa. Rabbiininen juutalaisuus ehdottomasti kielsi hänen opetustensa hengellisyyden. Tiedämme kuinka kävi. Tällöin syntyi uusi uskonsuunta, joka erotettiin pois juutalaisuudesta. Tämä uskonsuunta, kristinusko, levisi nk. pakanoiden keskuuteen. Nämä kaksi uskonsuuntaa: rabbininen juutalaisuus, sekä kristinusko olivat voimakkaasti toinen toisiaan vastaan. Syntyi molemminpuolista vainoa.

    Kristillinen kirkko siis syntyi juutalaisten, Jeesuksen seuraajien, erityisten apostolien opetusten pohjalta pakanoiden keskuuteen. Nk. pakanasyntyinen (ei-juutalainen) papisto sai sitten selvitettäväkseen ja tutkittavakseen juutalaisia kirjoituksia, käsitellen eri kirjoitusten nk. arvoa kristinuskon näkökulmasta. Näin kirkolliskokouksissa kehitettiin kristittyjen Raamattu. Raamattuja on ollut erilaisia. Raamattu on kooste kristittyjen ensisijaisista pyhistä kirjoituksista. Kirjoituksia on satamäärin, jopa nk. alkukirkon ajoilta.

    Kristittyjen varsinaiseen Raamattuun, nk. (opillisesti) Uuden Testamentin puolelle, kelpuutettiin pyhiksi kirjoiksi ainoastaan todistettavat Jeesuksen opetuslasten, sekä Saulus Tarsolaisen (Paavali), eli apostolien omat opetuskirjeet alkuajan kristillisille seurakunnille, jotka koostuivat pääasiassa pakanuudesta kristinuskoon tulleista käännynnäisistä / uskovista kristityistä.

    Kristityillä on hallussaan myös monia muita alkuajan kristillisyyteen liittyviä kirjoituksia, samaten myös mitä ilmeisimpiä kirjallisia väärennöksiä, joilla on siis kullakin erilainen hengellinen arvonsa. Joillakin on suurempi hengellinen arvonsa, jotkut ovat täyttä roskaa. Ne ovat kuitenkin tallessa, eritasoisina, nk. apokryfikirjoina.

    Koska kristillinen oppi opettaa juutalaisuuden edustavan nk. vanhaa liittoa ja kristinuskon edustavan nk. uutta liittoa, tästä syystä kristillinen Raamattu / Biblia on jaettu kahteen erilliseen osaan: nk. Vanhaan testamenttiin ja Uuteen testamenttiin. Nk. Vanhalla testamentilla, eli sen kirjoituksilla on kristityille eräänlainen profeetallinen merkitys: kirjoitukset ovat pyhät, niissä luetaan "salaisesti" Kristuksen läsnäolo jo tulemus.

    Juutalaiset eivät näe tällaista "Jeesuksen läsnäoloa" kirjoituksissaan. Heillä ei ole mitään "vanhaatestamenttia", vaan kirjoitukset ovat heille aivan tämän päivän uskoa: TaNakh, "Raamattu".

    Psalmi 110
    1 Daavidin virsi. Herra sanoi minun herralleni: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi".
    2 Herra ojentaa sinun valtasi valtikan Siionista; hallitse vihollistesi keskellä.
    3 Altis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta.
    4 Herra on vannonut eikä sitä kadu: "Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan".
    5 Herra on sinun oikealla puolellasi, hän musertaa kuninkaat vihansa päivänä.
    6 Hän tuomitsee pakanat: ruumiita viruu kaikkialla; hän murskaa päitä laajalti maan päällä.
    7 Hän juo purosta tien varrelta; sentähden hän kohottaa päänsä.

    Näin siis kirjoitti kuningas Daavid, kauan ennen Jeesuksen syntymää.

    Kuka on "minun Herrani", Jolle Herra (JHWH) sanoo: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksesi"? Kenet Daavid tunsi Herrakseen, joka oli hänen Herransa, yhdessä Herran, Sebaotin, JHWH:n kanssa? Kristinusko näkee tässä juutalaisuuden sisällä piilleen messianisuuden, jonka Daavid tunsi, mutta jonka myöhemmät juutalaiset rabbit kielsivät, itse kohdatessaan tämän Herran.

    Mutta. Näin piti tapahtua. Tälläkin oli tarkoituksensa.

    Äänestä

  • Pakanakristitty kirjoitti:

    Täsmennän tätä väitettäni. Aloitetaan juutalaisuudesta, sen perusteella mitä itse asiaa tunnen. Juutalaiset voivat korjata mahd. virheellisiä käsityksiäni.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisuus

    Juutalaisuus sisältää kymmenittäin juutalaisuudelle pyhiä kirjoituksia, mahd. sadoittain. Juutalaisuuden pyhimmät kirjat tunnetaan juutalaisuudessa kirjakoosteina (suomeksi:) Talmud, Kirjoitukset ja Profeetat. Näillä on juutalaisuudessa varsinaiset, hepreankieliset nimityksensä. Nämä kirjat yhdessä tunnetaan nimellä TaNaKh.

    Näiden pyhien kirjojen lisäksi juutalaisilla on myös muuta, rabbiinista kirjallisuutta, kuten Talmud. On myös muita pyhiä kirjoituksia.

    Juutalaisuudessa on erilaisia suuntauksia, kuten hassidismi, sekä mm. kabbalismi, joka on salaoppia, juutalaista okkultismia.

    Jeesus Nasaretilaisen aloitettua oman henghellisen työnsä (kristillisen ajanlaskun mukaan n. v. 26), juutalaisuus sai eräänlaisen uuden oppisuuntauksen. Jeesuksella oli kannattajansa, sekä vastustajansa. Rabbiininen juutalaisuus ehdottomasti kielsi hänen opetustensa hengellisyyden. Tiedämme kuinka kävi. Tällöin syntyi uusi uskonsuunta, joka erotettiin pois juutalaisuudesta. Tämä uskonsuunta, kristinusko, levisi nk. pakanoiden keskuuteen. Nämä kaksi uskonsuuntaa: rabbininen juutalaisuus, sekä kristinusko olivat voimakkaasti toinen toisiaan vastaan. Syntyi molemminpuolista vainoa.

    Kristillinen kirkko siis syntyi juutalaisten, Jeesuksen seuraajien, erityisten apostolien opetusten pohjalta pakanoiden keskuuteen. Nk. pakanasyntyinen (ei-juutalainen) papisto sai sitten selvitettäväkseen ja tutkittavakseen juutalaisia kirjoituksia, käsitellen eri kirjoitusten nk. arvoa kristinuskon näkökulmasta. Näin kirkolliskokouksissa kehitettiin kristittyjen Raamattu. Raamattuja on ollut erilaisia. Raamattu on kooste kristittyjen ensisijaisista pyhistä kirjoituksista. Kirjoituksia on satamäärin, jopa nk. alkukirkon ajoilta.

    Kristittyjen varsinaiseen Raamattuun, nk. (opillisesti) Uuden Testamentin puolelle, kelpuutettiin pyhiksi kirjoiksi ainoastaan todistettavat Jeesuksen opetuslasten, sekä Saulus Tarsolaisen (Paavali), eli apostolien omat opetuskirjeet alkuajan kristillisille seurakunnille, jotka koostuivat pääasiassa pakanuudesta kristinuskoon tulleista käännynnäisistä / uskovista kristityistä.

    Kristityillä on hallussaan myös monia muita alkuajan kristillisyyteen liittyviä kirjoituksia, samaten myös mitä ilmeisimpiä kirjallisia väärennöksiä, joilla on siis kullakin erilainen hengellinen arvonsa. Joillakin on suurempi hengellinen arvonsa, jotkut ovat täyttä roskaa. Ne ovat kuitenkin tallessa, eritasoisina, nk. apokryfikirjoina.

    Koska kristillinen oppi opettaa juutalaisuuden edustavan nk. vanhaa liittoa ja kristinuskon edustavan nk. uutta liittoa, tästä syystä kristillinen Raamattu / Biblia on jaettu kahteen erilliseen osaan: nk. Vanhaan testamenttiin ja Uuteen testamenttiin. Nk. Vanhalla testamentilla, eli sen kirjoituksilla on kristityille eräänlainen profeetallinen merkitys: kirjoitukset ovat pyhät, niissä luetaan "salaisesti" Kristuksen läsnäolo jo tulemus.

    Juutalaiset eivät näe tällaista "Jeesuksen läsnäoloa" kirjoituksissaan. Heillä ei ole mitään "vanhaatestamenttia", vaan kirjoitukset ovat heille aivan tämän päivän uskoa: TaNakh, "Raamattu".

    Psalmi 110
    1 Daavidin virsi. Herra sanoi minun herralleni: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi".
    2 Herra ojentaa sinun valtasi valtikan Siionista; hallitse vihollistesi keskellä.
    3 Altis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta.
    4 Herra on vannonut eikä sitä kadu: "Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan".
    5 Herra on sinun oikealla puolellasi, hän musertaa kuninkaat vihansa päivänä.
    6 Hän tuomitsee pakanat: ruumiita viruu kaikkialla; hän murskaa päitä laajalti maan päällä.
    7 Hän juo purosta tien varrelta; sentähden hän kohottaa päänsä.

    Näin siis kirjoitti kuningas Daavid, kauan ennen Jeesuksen syntymää.

    Kuka on "minun Herrani", Jolle Herra (JHWH) sanoo: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksesi"? Kenet Daavid tunsi Herrakseen, joka oli hänen Herransa, yhdessä Herran, Sebaotin, JHWH:n kanssa? Kristinusko näkee tässä juutalaisuuden sisällä piilleen messianisuuden, jonka Daavid tunsi, mutta jonka myöhemmät juutalaiset rabbit kielsivät, itse kohdatessaan tämän Herran.

    Mutta. Näin piti tapahtua. Tälläkin oli tarkoituksensa.

    Kirjoitusvirhe: Juutalaisten TaNaKh (kristittyjen Vanha testamentti) koostuu tietenkin kirjoituksista Toorah, Kirjoitukset ja Profeetat (ei tässä kohdinTalmud!)

    Äänestä

  • mutta ymmärtääkö?

    Äänestä

  • osa on tällainen Jumalaan ja myös lähimmäisiinsä nähden.

    Äänestä

Vielä kerran muistutan idioottikristityillä että Jeesuksella ei ole mitään sijaa juutalaisuudessa.

Äänestä
  • Hmmm.

    Käänteisesti voisi nyt päätellä, että on.

    Äänestä

  • Saatanalle kirjoitti:

    Hmmm.

    Käänteisesti voisi nyt päätellä, että on.

    Eikä ole, juutalaiset eivät ole hyväksyneet jeesuseta vaikka sitä on kuinka tarjottu ja tuputettu ja kristityt eivät ole oikeastaan kunnostautuneet mihinkään muuhun kuin juutalaisten tappamiseen massoittain.

    Äänestä

  • "...ja kristityt eivät ole oikeastaan kunnostautuneet mihinkään muuhun kuin juutalaisten tappamiseen massoittain."

    Olen eri mieltä. Olemme me muussakin kunnostautuneet.

    Äänestä

  • Pakanakristitty kirjoitti:

    "...ja kristityt eivät ole oikeastaan kunnostautuneet mihinkään muuhun kuin juutalaisten tappamiseen massoittain."

    Olen eri mieltä. Olemme me muussakin kunnostautuneet.

    No joo,kuten massa pedofiliassa ja muden uskontojen edustajien massamurhaamiseen.

    Äänestä

  • UPDATE_10548885 kirjoitti:

    No joo,kuten massa pedofiliassa ja muden uskontojen edustajien massamurhaamiseen.

    Sillä Juutalaisuus on Jumalasta eikä juutalaisista ihmisistä, ja jos juutalaiset ihmisinä voivat olla väärässä, niin Jumala antaessaan Jeesuksen Juutalaisuudesta, ei voi koskaan olla väärässä, ja vaikka 70 juutalaista Jeesuksen apostolia lähti pois tyköään, kun Jeesus puhui kovan puheen, niin 12 jäi, ja Jeesus kysyi näiltä juutalaisilta valitsemiltaan apostoleilta "tahdotteko tekin mennä pois?" Pietari Jeesuksen juutalaisena apostolina vastasi hyvin "Herra, kenen tykö me menisimme, sillä sinulla on iankaikkisen elämän sanat!"

    Tietysti Jeesus on juutalaisuudessa ihan keskeinen ja sen pienen jäännöksen Herra ja Kuningas, ja toisaalta voi olla koko Israelin juutalaisen kansankin Jumala, kun vain aika on siihen otollinen Jumalan puolelta, ei ihmisten, sillä Jumala säätää asiat ja ihmisten on hyvä etsiä Jumalan Juutalaisten Valtakuntaa Jeesuksessa, myös pakanakansoista lähtöisin olevien ihmisten, sillä ei ole muuta pelastusta ihmisille missään kansassa kuin juutalaisuudesta eli Jeesus Nasaretilaisesta, ympärileikattu kahdeksan päivän vanhana, ja pyhitetty esikoisena Jumalalle kyyhkyn uhrilla, sillä vähävaraisia olivat Messias Jeesuksen vanhemmat, ja synnytys tapahtui Beetlehemissä eläinten suojassa, sillä majatalon kaikki huoneet ihmisille olivat täynnä, mutta idän tietäjät kumarsivat Jeesusta ja antoivat kultaa ja suitsuketta ja mirhaa Jeesuksen vanhemmille heidän synnytettyään esikoisensa, ja myös juutalaiset paimenet saivat Isän Jumalan enkeleiltä ilmoituksen Juutalaisten Kuninkaan syntymästä, ja samoin tästä syystä myös Herodes lähetti armeijansa surmaan sieltä kaikki alle kaksivuotiaat, ja ihan täyttä todellisuutta nämä, eikä mitään satua lainkaan, ja Egyptiin oli paenneet Joosef ja Miriam ja Jehoshua, kuten nimensä oli hepreaksi, ja autuaat nämä tutkii ja ymmärtää mistä oli kysymys, eikä vain kristillistä hapatusta eikä edes koko kristillisyydestä ollut mitään tietoa missään maailmassa näiden tapahduttua ihan konkreettisesti, mutta valheen ja vihan isä on sama myös nykyään kuin silloin Jehoshuan syntymän aikaan, ja hyvä ymmärtää tämäkin, ja varoa Herodeksen kaltaisia psykopaatteja todellakin.

    Äänestä

  • Paljon tärkeämpää se, että tiedän mitä Jeesus Nasaretilainen on!

    Tiedän mitä olen kokenut elämässäni juutalaisilta.

    Tiedän mitä olen kokenut elämässäni islam-uskoilta.

    Tiedän mitä olen kokenut elämässäni kristityiltä.

    Tiedän mitä olen kokenut Suomen esivallan taholta.

    Tiedän mitä olen kokenut erinäisiltä suomalaisilta.

    En tiedä mitä olen kokenut Jumalalta, ellei sitten tulkita niin ihmisen elämää, että kaikki ihmisen kokema on aina Jumalalta eikä oteta lainkaan huomioon sitä, että Jumalan vastustajalla on myös osa Isän Jumalan asioissa, kuten myös Nasaretilaisella Yehoshualla on se tärkein ja keskeisin osa juutalaisuudessa ja kaikessa Jumalan valtakunnan osalta koskien juutalaisia ensin ja samoin kaikkia ihmisiä kaikissa kansoissa myös, ja näiden kahden yhteensovittamisessa onkin se suurin haaste ihmisen osalla, sillä ihmisinä Jumalassa olemme aina vajavaisia ja samoin tietomme ja Jumalan profetioiden tulkintamme ovat aina vajaisia eli subjektiivisia, ja kuinka helppoa olisikaan elää aina oikeassa olevana eli psykopaatina, ja tuomita kaikki eri mieltä olevat kuten islamistit tekevät surutta ja luulevat palvelevansa elävää Jumalaa, mutta eivät tunne Yehoshuaa, joka Jumalana ei tahtonut Kuninkaan osaa ottaa maan päällä vaan tahtoi Isän Jumalan tahdon mukaan kantaa ristinsä ja kieltää itsensä kuten oli anonut Isältä sen kärsimysmaljan ohitse menemistä juomattaan, mutta Isä Jumala opetti Poikaansa ja kehotti kantamaan ristinsä ja juomaan kärsimysmaljan, ja samaa Yehoshua oli kehottanut jo aiemmin opetuslapsilleen, ja sanoi näin: "ellei ihminen seuraa "Jumalan Poikaa" ja kanna ristiään ei ole arvollinen Jumalan valtakuntaan". Lisäksi Yehoshua opetti ettei ihminen ole valmis juomaan kärsimysmaljaansa kuten Mestarinsa, ei ole arvollinen Jumalan valtakuntaan kuten ainoa Mestarinsa ja ainoa Herransa. Näin se menee nykyajassa ja lähitulevassa myös, mutta vellihousut uskonnollisina ihmisinä voivat keksiä toisenlaisia satuja tietysti.

    Äänestä

  • UPDATE_10548885 kirjoitti:

    No joo,kuten massa pedofiliassa ja muden uskontojen edustajien massamurhaamiseen.

    Ohoh! Kristitytkö ovat tuollaisessa kunnostautuneet? Hitler ja natsit, ne juutalaisten kaasuttajat, olivat satanisteja. Herrasi palvojia. Heillä oli bunkkereita, joissa palvoivat Saatanaa.

    Tästä koko juutalaisten joukkomurhassa olikin "hengellisesti" kysymys: satanistien antamasta uhrista herrallesi Saatanalle. Samaa tekoa oli myös 9/11-isku: tunhansien ihmisten joukkouhraus Saatanalle.

    Kristityt eivät harjoita uhraamista. Jopa juutalaiset harjoittavat eläinuhreja, kristityt eivät. Kristinusko syntyi vasta Jeesuksen ylösnousemuksesta, emmekä me "uhranneet" Jeesusta. Jeesuksen kuolema ymmärrettiin uhriksi vasta jälkeenpäin.

    Juutalainen ylipappi Kaifas: "On parempi, että yksi (Yksi) kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu." Ymmärtäkää tuo lause miten tahdotte.

    Äänestä

  • Yksi.kuoli.puolestamme kirjoitti:

    Ohoh! Kristitytkö ovat tuollaisessa kunnostautuneet? Hitler ja natsit, ne juutalaisten kaasuttajat, olivat satanisteja. Herrasi palvojia. Heillä oli bunkkereita, joissa palvoivat Saatanaa.

    Tästä koko juutalaisten joukkomurhassa olikin "hengellisesti" kysymys: satanistien antamasta uhrista herrallesi Saatanalle. Samaa tekoa oli myös 9/11-isku: tunhansien ihmisten joukkouhraus Saatanalle.

    Kristityt eivät harjoita uhraamista. Jopa juutalaiset harjoittavat eläinuhreja, kristityt eivät. Kristinusko syntyi vasta Jeesuksen ylösnousemuksesta, emmekä me "uhranneet" Jeesusta. Jeesuksen kuolema ymmärrettiin uhriksi vasta jälkeenpäin.

    Juutalainen ylipappi Kaifas: "On parempi, että yksi (Yksi) kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu." Ymmärtäkää tuo lause miten tahdotte.

    Hitler ja Natsit oliva kylläkin todistetusti kristittyjä ja Hitlerillä oli paavin täysi tuki.

    "9/11-isku: tunhansien ihmisten joukkouhraus Saatanalle."

    Ettei vain olisi kuule ollut ihan kostoisku USAlle siitä kun USAn valtio veti tukensa pois Al-Quaidalta pois kesken tsetsenian sotaa.

    Äänestä

  • UPDATE_10548885 kirjoitti:

    Hitler ja Natsit oliva kylläkin todistetusti kristittyjä ja Hitlerillä oli paavin täysi tuki.

    "9/11-isku: tunhansien ihmisten joukkouhraus Saatanalle."

    Ettei vain olisi kuule ollut ihan kostoisku USAlle siitä kun USAn valtio veti tukensa pois Al-Quaidalta pois kesken tsetsenian sotaa.

    Jeesuksessa oli täysin juutalainen, kuten Herran valitsemat apostolit myös, ja kymmeniä tuhansia juutalaisia oli alkuseurakunnassa ennenkuin ensimmäinen pakanataustainen siihen liittyi ja täyttyi Pyhällä Hengellä myös.

    Valitettavasti monien tietämys Raamatun totuuksista ja Jeesuksen juutalaisuudesta ovat täydellisesti kadoksissa ja voi vain ihmetellä, miten yleensä osaavat lukeakkaan mutta eivät ymmärrä ainakaan Raamatun tekstejä esittäessään ettei Jeesus kuulu juutalaisuuteen. Daavid todisti Herrasta Jeesuksesta ja samoin Mooses ja Aabrahamin luona vieraili Israelin Herra.

    Toki totuuden vastustaja toimii omalla tavallaan tietysti.

    Äänestä

  • Jumalan_seurakunta kirjoitti:

    Jeesuksessa oli täysin juutalainen, kuten Herran valitsemat apostolit myös, ja kymmeniä tuhansia juutalaisia oli alkuseurakunnassa ennenkuin ensimmäinen pakanataustainen siihen liittyi ja täyttyi Pyhällä Hengellä myös.

    Valitettavasti monien tietämys Raamatun totuuksista ja Jeesuksen juutalaisuudesta ovat täydellisesti kadoksissa ja voi vain ihmetellä, miten yleensä osaavat lukeakkaan mutta eivät ymmärrä ainakaan Raamatun tekstejä esittäessään ettei Jeesus kuulu juutalaisuuteen. Daavid todisti Herrasta Jeesuksesta ja samoin Mooses ja Aabrahamin luona vieraili Israelin Herra.

    Toki totuuden vastustaja toimii omalla tavallaan tietysti.

    Jeesus oli kyllä erittäin huono juutalainen kun ei suostunut alistumaan juutalaisiin perinteisiin, suorittaa juutalaisia riittejä ja puhui kokoajan juutalaisten lakien vastaisesti sekä pilkkasi juutalaisia perinteitä.

    Äänestä

  • UPDATE_10548885 kirjoitti:

    Jeesus oli kyllä erittäin huono juutalainen kun ei suostunut alistumaan juutalaisiin perinteisiin, suorittaa juutalaisia riittejä ja puhui kokoajan juutalaisten lakien vastaisesti sekä pilkkasi juutalaisia perinteitä.

    Mene siis pois!

    Äänestä

aloituksen peruskysymykseen: "Mikä keskeistä ihmisille juutalaisuudessa?"

Vastaus hyvin selvä: "Jeesus Nasaretilainen, ja opetuksensa juutalaisille apostoleilleen tehdän kuten laupias samarialainen teki juutalaiselle!"

Äänestä
  • hyvän arvosanan ottaen huomioon pakanakansoilta saamansa vastaanoton, ja tahdon rakastaa juutalaisia kuten Jeesus on osoittanut ristillä ja apostolinsa sen jälkeen Pyhän Hengen täyteydessä, ja tahdon rakastaa myös pakanakansoista pelastuneita vedestä ja Hengestä, ja tahdon rakastaa esivaltaa kaikissa kansakunnissa ja tahdon rakastaa myös Jeesuksen vihollisia, sillä näin Israelin Herra ja Juutalaisten Kuningas täydellisenä Ihmisen Poikana on opettanut minuakin rakastamaan myös vihollisiani, eikä tämä ole ihmisestä vaan Jumalasta, joka on luonut ihmisen kuvakseen ja kaiken muunkin noin kuusi vuosituhatta sitten kuudessa päivässä ja tuhatvuotinen Jeesuksen valtakunta on kuin sapatin seitsemäs päivä, ja Luoja lepäsi kaikesta teostaan ja siunasi sen päivän eli lauantain ja kehotti ihmisiä sen pyhittämään Mooseksen kautta, ja Jumalan laki on pysyvä ja Yehoshua on Sapatin Herra, ja Yeshua lyhennys nimestään ja Jesus englanniksi ja Jeesus suomennettuna. Autuaat tämän kaiken ymmärtää, enkä tahdo hakea ihmisten suosita vaan tehdä Isän Jumalan opetuksen mukaan ja olla valona ja suolana tässä pimeässä maailmassa, ja tiedän etteivät syyttäjäni tästä pidä lainkaan edelleenkään. Shema Israel! Yehoshua Eloheinu!

    Äänestä

  • Annan_juutalaisille kirjoitti:

    hyvän arvosanan ottaen huomioon pakanakansoilta saamansa vastaanoton, ja tahdon rakastaa juutalaisia kuten Jeesus on osoittanut ristillä ja apostolinsa sen jälkeen Pyhän Hengen täyteydessä, ja tahdon rakastaa myös pakanakansoista pelastuneita vedestä ja Hengestä, ja tahdon rakastaa esivaltaa kaikissa kansakunnissa ja tahdon rakastaa myös Jeesuksen vihollisia, sillä näin Israelin Herra ja Juutalaisten Kuningas täydellisenä Ihmisen Poikana on opettanut minuakin rakastamaan myös vihollisiani, eikä tämä ole ihmisestä vaan Jumalasta, joka on luonut ihmisen kuvakseen ja kaiken muunkin noin kuusi vuosituhatta sitten kuudessa päivässä ja tuhatvuotinen Jeesuksen valtakunta on kuin sapatin seitsemäs päivä, ja Luoja lepäsi kaikesta teostaan ja siunasi sen päivän eli lauantain ja kehotti ihmisiä sen pyhittämään Mooseksen kautta, ja Jumalan laki on pysyvä ja Yehoshua on Sapatin Herra, ja Yeshua lyhennys nimestään ja Jesus englanniksi ja Jeesus suomennettuna. Autuaat tämän kaiken ymmärtää, enkä tahdo hakea ihmisten suosita vaan tehdä Isän Jumalan opetuksen mukaan ja olla valona ja suolana tässä pimeässä maailmassa, ja tiedän etteivät syyttäjäni tästä pidä lainkaan edelleenkään. Shema Israel! Yehoshua Eloheinu!

    Juutalaisilta saaneet olemme hyvän Jeesuksen valtakunnasta kuten alkuseurakunta oli sitä myös Israelin profeetat osaltaan, toki Mooses ja monet profeetat olivat muista sukukunnista kuin Juudasta, ja Jeesus vie työnsä päätökseen varmuudella, ja Joosefista on kaksinkertainen apostolien määrä lähitulevaisuudessa ja Daan poissa siitä listasta ja muista yksi kustakin eli 12 000, ja näin yhteensä 144 000 (12x12 000).

    Äänestä

tahdon myös antaa hyvän haasteen Jumalassa: "Olkaa kuin Jeesus Nasaretilainen!"

Tehkää kuten Jeesus Nasaretilainen!

Ihan riittävästi olen nähnyt ja kuullut ihmisten uskonnollisuutta.

Äänestä

Raamatun pyhät kirjoitukset ja uuden liiton lupauksen paremmat kuin vanhemman.

Aadam Jumalasta kuvakseen luotuna, toki karkotettiin Paratiisista, sillä rikkoi Jumalan opetuksia ja antoi Alkuperäisen Käärmeen eli Pimeyden Herran pettää itseään vaimonsa Eevan kautta.

Aabel Jumalasta, sillä Jumala Isänään mielistyi antamaansa eläinuhriin.

Hanok eli Eenok Jumalasta, sillä vaelsi Isän yhteydessä 365 vuotta.

Aabraham Jumalasta, sillä uskon Israelin Herran kehotusta lähteä luvattuun maahan ja lisäksi rakasti Isää Jumalaa koska oli valmis antamaan ainokaisen lupauksen Pojan Iisakin rakkauden uhrina Jumalalle eli Israelin Herralle ja Juutalaisten Kuninkaalle, joka Moorian samalla vuorella oli valmis kantamaan ristinsä ja juomaan Isän antaman kärsimysmaljan, vaikka pyysikin Ihmisen Poikana sen ohitseen menemistä juomattaan. Jumala on hyvä ja pitkämielinen ihmisen Isänä.

Iisakista ja Jaakobista, joka sai nimen Israel voimme lukea Raamatusta, ja Jumala siunasi elämiänsä. Israelista syntyi kaksitoista siunattua sukukuntaa, toki erilaisia ja Jumalan perillisiä siltikin, ainakin yleisesti, mutta myös nimeltä kutsuttuina, eikä Jaakob isänään voinut kaikeen yhtyä, mitä tekivät poikinaan neljästä eri naisesta syntyneinä.

Mooseksen voimme jokainen tuntea tässä ajassa Egyptin prinssinä myös, mutta ennenkaikkea Yehoshuan uskollisena palvelija Raamatun pyhien kirjoituksien opetuksen mukaan. Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa Mooseksen kautta Jumalalta, eikä keltään muulta, toki Yehoshua Isän rakkaaana Poikana ihan keskeisessä asemassa tässä kaikessa, ja jokainen vedestä ja Hengestä syntynyt juutalinen tämän voi ymmärtää, ja myös leeviläinen.

Israelin tuomarista ja profeetoista ja pyhistä ihmistä voimme lukea Raamatun kirjoituksista, ja mitä muuta tarvitsemme tunteaksemme Israelin Herran.

Uuden liiton pyhät kirjoitukset ja niissä kerrotut ovat tietysti kuin pistä iin päällä, ja viisaat tämän ymmärtää mitään tähän lisäämättä.

Äänestä

suunnattomasti minua häiritsee ihmisten uppiniskaisuus Jumalaa ja Luojaa kohtaan, ja näin on myös kerrottu Raamatun pyhissä kirjoituksissa ihan Aabrahamin jälkeläisistä, ja Jaafetin jälkeläisistä on kerrottu:

´ Jumala laajentakoon Jaafetin, ja asukoon hän Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa." ´ (1. Moos. 9:27)

Mutta paljon tätä tärkeämpi on tietysti 1. Moos. 9:26:
´ Vielä hän sanoi: "Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja olkoon Kanaan heidän orjansa. ´ (1. Moos. 9:26)

Tietysti Israelin Herrassa Yeshuassa poistuu kaikki ihmisten ja edeltävien sukupolvien kiroukset, ja Isän Jumalan armollinen siunaus alkaa varmuudella Israelin Herrassa ja Juutalaisten Kuningas Yehoshuassa, sillä näin on kirjoitettu, ja vain Jumalan vastustaja voi antaa toisenlaista näkemystä, kuten nähdään maailmallisissa hapatuksissa laajasti myös, ja tietysti paha käyttää "hallitse ja hajota" periaatetta kuten myös psykopaatti Herodes Israelia hallitessaan.

Äänestä
  • mitä kanaanilaisilla tarkoitetaan!

    Äänestä

tärkeää ottaa vastaan Jeesus ihan omakohtaisena Pelastajana, eikä sotia Jumalan antaa ilmoitusta eli ilosanomaa eli evankeliumia vastaan.

Mistä ihminen sitten voi tietää varmuudella, että Jeesus on Israelin Hyvä Herra? Tietysti hyvästä hedelmästään, eikä vain Israelia vaan myös Jaafetin jälkeläisiä ja samoin Kanaanin jälkeläisiä kohtaan, sillä Jeesuksessa poistuvat varmuudella ihan kaikki kiroukset ihmisten sukukunnissa ja samoin Isän Jumalan siunauksen saavat sijan ihan jokaisen ihmisen elämässä, näin uskon ja toivon ja rakkaus on Jeesuksen ristissä ja kaikista sukunnista ja kielistä ja ihmisten jälkeläisistä saavat Isän Jumalan siunauksen Jeesukessa, eikä kenessäkään muussa.

Pystyykö ihminen sitten nöyrtymään Jumalassa, jos on kirotusta ihmissuvusta? Varmuudella, sillä Isä on Jumala eikä ihminen.

Äänestä

näitä ihmisenä ilman Jumalaa? Ei tietenkään vaikka voikin ihmisenä olla Jumalaansa Jeesuksessa täydellisesti tuntematta, sillä aina ihmisenä olemme vajavaisia, kuten Raamatun kautta Paavali on kirjoittanut ihan totuudellisesti, ja ymmärsi tästä asiasta hyvinkin konkreettisesti omasta elämästään, enkä nyt aloittaja viittaa lainkaan omaan elämääni, sillä juutalaisuus on aina ollut ikäänkuin rakasta omalla kohdallani, ja olen saanut myös Jumalassa yöpyä "King of Daavid" hotellissa.

Äänestä
  • King David -hotellissa.

    Äänestä

  • Korjataan_nyt kirjoitti:

    King David -hotellissa.

    King of Daavidin hotellissa on Jeesuksen valtakunta varmuudella, kuten Daavidin profetiat ovat Raamatussa meillekin talletetut tutkittavaksemme ettemme olisi oman tietomme varassa vaan Jumalan profeettojen ja pyhien ihan monissa sukupolvissa Israelissa varsinkin.

    En juurikaan ole kiinnostunut kirkollisista Raamatun antamisen jälkeen, sillä vähän niitä tutkittuani, olivat kuin nykyisten ihmislakimiesten tekstiä.

    Äänestä

ihmisten kautta on Jumalassa aina vajavaista ja myös Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä. Jos et tätä usko, et vain ymmärrä Jumalan ilmoituksen luotettavuutta. Tietysti Jeesuksen sanat ovat Immanuelilta ja Ilmestyskirja suoraan Isältä Jumalalta Jeesuksessa Johannekselle ja siksi siinä profetiassa onkin kirjoitettu "jos joku poistaa yhden sanan tai lisää yhden sanan vastoin tätä profetiaa, niin poistaa Isä Jumala hänen osansa Jeesuksen pyhään kaupunkiin", näin vapaasti käännettynä, ja tiedän että tästäkin jakeesta on erilaisia tulkintoja annettu koko Raamattuun, mutta niiden tekijät eivät tunne Jeesusta Herrana eikä Isää Jumalaa Ilmestyskirjan Antajana.

Äänestä
  • Jeesuksessa ja Jumalan lasten ymmärryksessä varmuudella.

    Äänestä

voidaan ymmärtää Raamatun ilmoituksen kautta, ja ihmiset voivat sotia ihan surutta myös kaiken luomakunnan luonutta Luojaa ja ainoaa Poikaansa Jeesusta vastaan, ja tästäkin Raamatun pyhät kirjoitukset meitä ihmisinä opettaa, sillä ihmisten sydämet ovat pahoja ja petollisia ylitse kaiken, ja näin Raamatussa Jumala meitä ihmisiä opettaa. Uskotko enemmän Jumalaa vai uskonnollisia ihmisiä tämän maailman mammonan herran tahdon mukaan, ja tästä on kysymys Jeesuksessa, kun ainoa Jumalan Poika arvioitiin kolmenkymmenen hopeakolikon arvoiseksi ja tiedätkö yhtään mitä se on nykyrahassa, ja mitä on tämän ajan maailmallisesti rikkaiden ihmisten omaisuus tai arvo myös kun heitä arvostetaan esiintymään julkisesti ikäänkuin herrana tai rouvana myös näin nykyajassa.

Äänestä
  • liiallisesti, etteivät loukkaantuisi.

    Äänestä

yhtään, mihin hintaa kolmekymmentä hopearahaa myydään nykyjan markkinassa, ja miten on nykyajan oligarkkien omaisuudet, toki nyt lainaan tässä enemmän yhden suunnan maan hallitsijoita kuin näin läntisen?

Äänestä
  • Annetaan kunnia Isälle Jumalalle Jeesuksen nimessä, tämä riittää, ja tietysti on hyvä kunnioittaa ihmisenä myös kaikkia ihmisiä, ja näin Jumala tahtoo meidän elävän, ja rakastavan myös niitä, jotka pedon merkin hyväksyy valtaapitävien taholta.

    Äänestä

tärkeintä Juutalaisten Jumalassa on ymmärtää aina, että ihmisten laupeus on tärkeintä Jumalassa, ja tästä syystä myös pahat saavat ihmisten keskuudessa rohkeutensa tuoda pedon merkkinsä, ja näin on sen Jumala Isänä myös tarkoittanut, sillä kaikki on aina Jumalassa Isän päätettävissä vaikka tahtookin monet ihmiset kantamaan ristiään kuten Jeesus Israelin Jerusalemissa ja Golgatalla ristiinnaulittiin Juutalaisten Kuningas varmuudella, ja vain harvat ihmiset olivat häntä seuraajinaan seuraamassa, ja Pietari myös osaltaan tämän hyvin ymmärsi, ja täysin Isästä Jumalasta ja ihmisinä ja juutalaisina voi olla vaikeakin tätä ymmärtää, sillä ihmisen sydän on paha ja petollinen ylitse kaiken, ja vain omakohtaisesti kokenut Pietari voi tämän ymmärtää osaltaan, näin se menee myös osaltaan.

Äänestä

Anotaan Jumalalta Jeesuksen nimessä Henkensä vuodatusta ja vanhurskauden sadetta, sillä se on otollista kaikille ihmisille, ja juutalaisille ensin.

Äänestä
  • Jeesukseen toivomme asettaessamme hyvinkin voimme olla ihmisistä hyvinkin surkeassa tilassa ja Jumala suokoon armonsa ja totuutensa jokaiselle ihmiselle, ettei enää toista ihmistä tarvitse olla kuin Juudas Iskariot. Tietysti Jeesus Juudaksen myös valitsi, emmekä voi tätä kenties ihmisenä ymmärtää, kun Jeesus on hyvä paimen ja jokaiselle ihmiselle se ainoa hyvä pelastuksen lähde varmuudella.

    Äänestä

Jumalan lupauksista huolimatta elää laupiaasti siellä maassa, mihin Jumala antoi lupaukset jälkeläisilleen. Tässä on hyvää laupeutta oppiaksemme sitä Jumalalta. Tietysti Aabraham oli tullut siihen luvattuun maahan, jossa jo asui ihmisiä ja kuninkaita ja kansoja. Mitä siis Jumalan lupaus tarkoitti Aabrahamille että jälkeläisensä saisivat sen maan, heti Iisakin jälkeläisten kautta tapahtuvaa vai vasta noin viisisataa myöhemmin tapahtuvaa?

Raamatussa totuudellinen vastaus kanaanin kirotun kansan syntivelasta ja sen täyttymisestä.

Samoin tietysti Aabrahamin siemenestä vie oman aikansa että voi olla siinä riittävän lukuisa joukko kuin merenrannan hiekalla oleva murujen määrä.

Muuttaako Jumala sitten siunausten tapahtumien aikatauluja, jos tahtoo tai näkee siihen syytä? Tästäkin on kerrottu Mooseksen kautta annetuissa pyhissä kirjoituksissa.

Oliko Jumalan säätämys sitten Israelin kansan loukkaantuminen Jeesukseen? Jokaisen tätäkin kannattaa tutkia uuden liiton pyhien kirjoitusten ja samoin aiemmin annettujen kautta myös.

Tunnemmeko Jumalaa riittävästi, että voimme häntä palvella häiriintymättä kaikista näistä kysymyksistä ja muistakin ihan arkipäiväisistä asioista, ja tästäkin Paavali meille on opetusta antanut ja Jeesus samoin kertonut naimattomuuden armolahjasta.

Äänestä
  • Elikö Aabraham kuin juutalaiset nykyään vai kuin kristityt nykyään vai kuin islam-uskoiset nykyään?

    Äänestä

Israelissa juutalaisten keskuudessa, ja syytettiin Beelsebulin palvelijaksi, ja voiko enää tämän enempää loukata Israelin Herraa ja Juutalaisten Kuningasta, mutta koska oli Immanuel ja Mestari, saattoi rukoilla pahantekijöiden puolesta "Isä, anna heille anteeksi, sillä eivät tiedä mitä tekevät".

Me kaikki ihmisinä tietysti olemme ihan eri asemassa kuin Jeesus, jonka hinnaksi arvoioitiin 30 hopearahaa, ja me ihmisinä Jumalassa olemme tähän suhteutettuna tietysti aina "ei mitään", kuten Jumala valitsee omiaan ihmisistä ja vain sairaat itse tietävät tarvitsevansa Parantajaa Jeesuksen nimessä, ja erittäin suurta Isän Jumalan armoa aina tietysti tällainen asenne ihmiselle, joka ei itseään korota Luojansa edessä, mutta silti kiittää luotuna ihmisenä Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä, joka on noussut sinne täysin asemansa ja kuuliaisuutensa kautta, ja selkeästi itsemme tuntevina voimme vain tunnustaa Herrallemme: "sinä tiedät kaiken", ja siltikin ihmisinä meissä on aina se oma ihmisyytemme, ja onko hyvää vai huonoa Jumalasta ja kuvakseen luotuna tai sitten väärää itsensä korottamista langenneen haydenin mukaan, sen tietää Isä Jumala varmuudella, mutta ihmisenä saamme Jeesuksen nimessä ja opetuksen mukaan kilvoitella, ja sitten näemme miten pärjäsimme kun tuomiolla sen Jumalalta kuulemme, toki voi ihminen saada tunnustusta jo eläessään maan päällä ja samoin Jumalan armolahjat voivat toimia moninaisesti myös, mutta samoin on vaarana valheellisista hengistä olevat jäljennökset, kuten Raamatussa kerrottu tästä pilkkopimeästä ajasta, ja Jeesus opetti Nooan ja Sodoman ajasta.

Äänestä
  • nähdään kaikista teoistaan ja viisaus on Isästä Jumalasta varmuudella.

    Äänestä

Jeesus kuuluu vain ja ainoastaan kristinoppiin. Ei judaismiin eikä saatanan synagoogaan.

Äänestä
  • Juutalaisuus Jeesuksessa on ihan muuta kuin tuo mitä esität, ja toki Raamatusta olet sen lainannut, mutta Saatana myös Jeesusta kiusatessaan teki aivan samoin. Koko kristinuskoa ei ollut vielä olemassakaan eikä sitä sanaakaan kun Jeesus ristillä huusi "Se on täytetty!" viimeisenä kommenttinaan ja juutalaiset profetiat Raamatussa, kuten on juutalaisuutta laajasti, ja lisänä israelilaisuutta eikä krsitillisyyttä muukin Raamatussa juutalaisuuden lisänä, joten sanon sinulle KTS: "Mene pois Saatana, sillä sinä et tuo esiin sitä mikä on Jumalasta vaan sitä mikä on valheellista ihmisestä ja Saatanasta!"

    Toki tee parannus ja Jeesuksessa on syntiesi antaaksiantamus varmuudella.

    Äänestä

  • Juutalaisuus_Jeesuksessa kirjoitti:

    Juutalaisuus Jeesuksessa on ihan muuta kuin tuo mitä esität, ja toki Raamatusta olet sen lainannut, mutta Saatana myös Jeesusta kiusatessaan teki aivan samoin. Koko kristinuskoa ei ollut vielä olemassakaan eikä sitä sanaakaan kun Jeesus ristillä huusi "Se on täytetty!" viimeisenä kommenttinaan ja juutalaiset profetiat Raamatussa, kuten on juutalaisuutta laajasti, ja lisänä israelilaisuutta eikä krsitillisyyttä muukin Raamatussa juutalaisuuden lisänä, joten sanon sinulle KTS: "Mene pois Saatana, sillä sinä et tuo esiin sitä mikä on Jumalasta vaan sitä mikä on valheellista ihmisestä ja Saatanasta!"

    Toki tee parannus ja Jeesuksessa on syntiesi antaaksiantamus varmuudella.

    ja näin Isää Jumalaa Totuuden Hengessä.

    Äänestä

aika "hyvää" kristillisyyttä kuten myös Martti Luther ja kirjansa "juutalaiset ja heidän valheensa", mutta ei lähellekään sitä hyvää mitä juutalaisuus on Raamatussa ihan totuudellisesti Pyhässä Hengessä ja Israelin Herrassa Jeesuksessa, ja jokainen Jumalan lapsi ymmärtää että Jeesus on myös Juutalaisten Kuningas, ja KTS esittikin ettei kuulu juutalaisuuteen ja myös Luther on esittänyt ihan mielettömiä juutalaisista, ja samaa sakkia tai lössiä näin KTS:n termeillä.

Äänestä
  • tässä maailmassa olla väärässä?

    Äänestä

Jeesuksessa eli Isässä ja Pojassa ja Pyhässä Hengessä on tietysti parasta ja ainoaa myös missä ihminen voi tuottaa hyvää hedelmää eli sellaista rukousta Jumalassa, joka miellyttää Jumalaa eli Luojaa, eikä tarvitse mennä Jerusalemiin rukoilemaan vaan ihan omassa kammiossaan voi lähestyä Isää ja pyytää anteeksi syntejään ja antaa kiitoksen Jeesuksen Uhrilammasverestä ja lupauksista ja elävästä vedestä ja ennenkaikkea Pyhästä Hengestä ja siitä, että ihmisenä nimemme voi olla Jumalan elämänkirjassa.

Tähän meitä kutsutaan juutalaisuudesta ja kristillisyydestä ja myös KTS:n lössistä!

Äänestä

Juutalaisten Jumala Jeesuksessa tahtoo jokaiselta juutalaiselta ja pakanataustaiselta ihmiseltä pyhistystä totuudessa ja ihan salatuimpaan saakka myös, ja nähdään tästä ettei varmuudella voi koskaan loppua yhdeltäkään ihmiseltä se kilvoitelunsa siihen, ettei enää ole hyvää tavoitetta elämässään, mutta toki monia muita vaaroja on ihmisellä janota palavaa rakkaussuhdessa Jeesukseen ja penseys on yksi suurimmista ja maailmanrakkaus toinen ja muitakin samoin, ja tämän maailman ruhtinas varmuudella osaa niitä käyttää hyväkseen kiertäessään Jeesukseen uskovien ympärillä kuin kiljuva jalopeura ja syyttää moninaisesti aina Jeesukseen uskovia, kuten myös Jeesusta ja tästä myös Jeesus opetti ja hedelmistään tunnetaan totuudelliset israelilaiset ja juutalaiset ja myös pakanakansoista nimensä Jeesuksen elämänkirjaan saaneet Jumalan lapset.

Kavahdetaan kaikkia epäjumalanpalvelijoita ja riidanhaastajia ja laittomuuden ja ahneuden ja epäuskon edustajia, vaikka tekeytyvätkin Jumalan palvelijoiksi ja kemuilevat maailman ihmisten kanssa syyttäen Jumalan valittuja kuten myös Jeesusta ettei kuuluisi juutalaisuuteen Jeesus vaan korvaushapatuksen mukaan vain kristillisyyteen. Hedelmistään tunnemme kaikki hyvän hengellisen juutalaisuuden vastustajat ja ovat samalla kaiken terveen opin vastustajia Jumalassa myös, ja suosivat laittomuuksia sillä elävät pimeydessä täysin tässä maailmassa nautinnoissaan.

Äänestä

Myös juutalaiset täällä ovat sanoneet, ettei Jeesus kuulu juutalaisuuteen vaan kristinoppiin joten mee pois määkimästä.

Äänestä
  • kaiken sen jälkeen mitä olet esittänyt Juutalaisten palstalla menemmällä heidän taaksensa piiloon, mutta sopii persoonaasi ihan hyvin.

    Äänestä

"Miksi me juutalaiset EMME usko Jeesukseen?"

Vastauks t täällä myöskin köklöpölöttäjälle:

http://www.aish.com/jw/s/48892792.html

Eivät ole siis minun vastauksiani vaan juutalaisten!

Äänestä
  • ja eripuraa juutalaisuudesta ja kaikkien ihmisten keskuudessa, jotka tahtoo olla juutalaisille hyvää esilläpitäviä Jeesuksessa, sillä Herra on juutalainen. Sinun korttisi ovat jo esitetyt aikoja sitten.

    Äänestä

eli Juutalaisten ihmisten takaisin maahansa kokoamisella on tärkeä tunnusmerkki myös Jumalan toimimisesta, sillä Jeesus on hyvä paimen juutalaisille ja uskollinen valitsemalleen kansalle eli juutalaisille vaikka uskottomuus olisi vielä juutalaisten sydämen tila Israelin Herraa kohtaan. Tästä myös voimme ymmärtää Jumalan sydämen asennetta ja hyvää rakkauttaan juutalaista kansaansa kohtaan, ja pakanakansat tätä vihaavat erityisen paljon, kuten myös Raamatusta näemme pakanakansojen vihaa kun Israelin lupaukset alkavat täyttyä Jumalansa lupauksien suhteen ja alkoivat rakentaa temppeliä Jumalalleen ja tässä viimeisessä sukupolvessa nuo 144 000 apostolia Israelin yhdestätoista sukukunnasta muodostavat sen Jeesuksen temppelin muurin perustuksen ylimmän kerroksen ja Israelin profeetat ja Jeesuksen apostolit ja Jeesus itse kulmakivenä ovat sen ylimmän perustuksen tai alimman muurinkivien perustuksena ihan tarkemmin tästä esitettynä. Jeesus on hyvä Israelin Herra ja Juutalaisten Kunigas, ja verensä Uhrilampaana antanut ja Mooseksen kautta pääsiäisen asetuksessa se lampaan veri asetettiin oven pieliin, että tuhooja menisi ohitse kun Jumalan tuomiot tulevat ja näin on ennenkaikkea tässä lähitulevaisuudessa tapahtuvat ja kuka ei tahto Jeesuksen suojaa jää pakanakansojen tapaan ilman Israelin Herran nimen ja persoonan suojaa. Älä ole tyhmä vaan viisas ja Herran Jeesuksen pelko on jokaiselle ihmiselle se viisauden alku, ja jokainen voi ymmärtää Israelia ja Jerusalemia kohdanneet kahden vuosituhannen takaa, mutta Jumala luo uutta Pojassaan Jeesuksessa, eikä entisiä enää muisteta kun parannuksen tahtoo juutalainen tai kuka tahansa ihminen tehdä, totisesti, kiitetään Jumalaa Jeesuksen nimessä, sillä on Herra!

Äänestä

juutalaisuudesta ei muutu sen mukaan, mitä mieltä ihminen Raamatun lukina on siitä mieltä, ja tämä on tärkeää ymmärtää jokaisen ja olla Aabrahamin lapsi tekemällä tekojensa mukaista myös Israelin Herran suhteen, ja samoin tietysti kaikille ihmisille tämä sama sopii täysin, sillä jokaisen Jumalan lapseuteen syntyneen Jeesuksessa on tärkeää tuoda sitä hyvää hedelmää elämässään mitä myös Aabraham on tuonut, ja rakkautensa kesti ja olisi kestänyt jopa Iisakin uhraamiseen. Tietysti Jumalan enkeli esti sen, sillä Jeesus on se Jumalan Uhrilammas, joka Moorian vuoren Golgatalla ristiinaulittiin ja orjantappurakruunu oli päässänsä, kuten myös se uhrilammas oli tarttunut pensaaseen sarvistaan kun Aabraham oli valmis uhraamaan Iisakin Moorian vuorella Israelin Jerusalemissa.

Äänestä

Juutalaisuus hyvää kaikin puolin ja Jeesus juutalaisuudesta täysin ja samoin Raamattu. Tämä riittää hyvin, ja kaikki riidanhaastajat ja muut voivat tietysti toimia kuten tahtovat. Pitäydytään hyvässä juutalaisuudessa, amen, halleluja!

Äänestä

Nyt hyvä aika lakata keskustelemasta enää noiden riidanhaastajien kanssa.

Äänestä
  • täällä on mieleltään sairaita ihmisiä, toki en osaa sanoa keitä ovat ja edustavat, enkä välitä tietääkkään sitä.

    Äänestä

Tästä on hyvä jokaisen ihmisen lähteä rakentamaan sitä hyvää juutalaisuuttaan omaan elämäänsä, ja Jumalan lupaukset seuraavat sitä, joka Jeesuksen nimessä lähestyy Jumalaa, ja Raamatussa tästä kaikesta meille ihmisille kerrottu, ja autuaina saamme uskoa ja uudistua ja hyljätä kaiken pahan ja pyhittyä totuudessa ja hyvässä juutalaisuudessa, totisesti, ylistetään Isää Jeesuksen nimessä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monia_asioita kirjoitti:

Tärkeimpänä tietysti juutalaisuudessa on Jeesus Nasaretilainen sillä on Israelin Herra ja Juutalaisten Kuningas ja Immanuel ja Jumalan ja Ihmisen Poika ja monilla muillakin keskeisillä termeillä kutsutaan Isän oikealle puolelle noussutta Messiasta, joka pian tuo valtakuntansa ja kokoaa valittunsa siihen suureen perheyhteyteen ja suureen iloon ja rauhaan ja vanhurskauteen, ja rakkautensa on osoitettu ristillä ja verensä kautta on syntiemme anteeksiantamus ja elävän veden kautta on Jumala Jeesuksessa elävä ja voimallinen ja Isä taivaallinen, totisesti, ylistetään Isää Jeesuksen nimessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu