pitäisikö kertoa?

Petin poikakaveriani ollessani todella kovassa humalassa. Selvin päin en sitä ikinä olisi tehnyt. Se tapahtui vain kerran ja sen miehen kanssa sovin että mieheni ei saa ikinä tietää. Itselläni on kuitenkin todella huono omatunto tapahtuneesta ja sen jälkeen olen itkenyt melkein kaiket päivät ja yöt. Ruoka ei enää maistu, enkä saa öisin nukuttua. Joskus kun kysyin poikaystävältäni, että voisiko hän antaa pettämisen anteeksi, hän sanoi voivansa, muttei kykenisi luottamaan enää, koska se aika varmasti tapahtuisi uudestaan. Hänen menneisyydessään on aikasemminkin käynyt niin. Itse voin kyllä sanoa että sitä en enää ikinä tee. Mutta suhde ei kuitenkaan voi olla ikinä samanlainen, jos hän saa tietää... Eikä tietysti muutenkaan. Rakastan miestäni yli kaiken ja haluanloppuelämäni viettää hänen kanssaan. Aiemmin en ole hänelle valehdelut mistään. Nyt valehteleminen tuntuu todella pahalta.

Kertokaa omia kokemuksianne. Oletteko itse pystyneet unohtamaan ja jatkamaan elämää normaalisti? Tai jos olette kertoneet, niin mitkä ovat olleet seuraukset? Oletteko selvinneet siitä? Itse olen valmis tekemään mitä tahansa, jotta saisin pitää mieheni!!!! Kannattaako kertoa? En haluaisi satuttaa häntä!
315037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Jos olet varma siitä, ettet enää koskaan petä, älä missään nimessä kerro. Teillä voi olla edessänne koko tulevaisuutenne yhdessä. Miehesi on onnellinen kanssasi, koska ei tiedä sinun kerran hairahtuneen. Jos kerrot, hänen luottamuksensa menee ja pahimmassa tapauksessa suhteenne loppuu. Sen jälkeen olisitte molemmat onnettomia. Nyt miehesi on onnellinen ja sinä kierit huonon omantuntosi kanssa. Sinä olet rangaistuksesi ansainnut, mutta miehesi ei ole tehnyt mitään väärää. Älä siis pahoita hänen mieltään kertomalla, koska kertomisesta ei enää seuraa mitään hyvää. Mennyt on mennyttä, etkä sitä voi enää muuttaa. Kärsi vain syyllisyyden tuntosi itse!

Äänestä
  • Miehelläsi on oikeus tietää totuus. Sinä teit virheen ja hän päättää mikä on virheen hinta. Et sinä.
    Seuraavaksi ehkä teet toisen syrjähypyn ja ehkä vielä tuut paksuksi jollekin toiselle. Senkin sitten tietty salaisit ja pitäisit ukkosi maksamaan toisen lapsen.

    Rehellisyys kunniaan vaikka hinta olisi mikätahansa.

    Äänestä

  • höpö kirjoitti:

    Miehelläsi on oikeus tietää totuus. Sinä teit virheen ja hän päättää mikä on virheen hinta. Et sinä.
    Seuraavaksi ehkä teet toisen syrjähypyn ja ehkä vielä tuut paksuksi jollekin toiselle. Senkin sitten tietty salaisit ja pitäisit ukkosi maksamaan toisen lapsen.

    Rehellisyys kunniaan vaikka hinta olisi mikätahansa.

    kokenut sen tuskan saatuasi tietää!
    En todellakaan suosittele.
    Sitä tuskaa ja katkeruutta, surua ja pettymystä ei tiedä jos ei ole kokenut.
    Jälkeenpäin sanoisin, etten olisi sitä yhtä humalapanoa todellakaan halunnut tietää.

    Äänestä

  • höpö kirjoitti:

    Miehelläsi on oikeus tietää totuus. Sinä teit virheen ja hän päättää mikä on virheen hinta. Et sinä.
    Seuraavaksi ehkä teet toisen syrjähypyn ja ehkä vielä tuut paksuksi jollekin toiselle. Senkin sitten tietty salaisit ja pitäisit ukkosi maksamaan toisen lapsen.

    Rehellisyys kunniaan vaikka hinta olisi mikätahansa.

    höpö höpö, dna-testit on keksitty isyydestä. Älä kerro, se voi lopettaa suhteen, mutta mieti sopiiko viina sulle, jos se aiheuttaa pettämisvietin,,

    Äänestä

neuvon kuin Tane: älä kerro. Ihminen on erehtyväinen, eikä minun mielestäni yhden virheen takia tarvitse menettää hyvää ihmissuhdetta.. Kuka tahansa meistä voi joskus hairahtua. Kadut selvästi tekoasi ja olet varmastikin läksysi oppinut. Toinen asia sitten on tietysti se, että pystytkö elämään huonon omantuntosi kanssa? Olosi on varmasti todella kurja tällä hetkellä (nimim. kokemusta on samantyyppisestä tilanteesta..), mutta usko pois, ajan myötä valehtelun ja kertomatta jättämisen tuottama paha olo helpottaa kyllä.. Minusta tärkeintä on, että kadut ja olet tajunnut rakastavasi miestäsi yli kaiken. Et ole huono ihminen sen vuoksi, että olet tehnyt yhden virheen.

Tsemppiä sinulle!

Äänestä
  • Juups!
    yksi virhe..
    toinen virhe..
    kolmas virhe...
    neljäs virhe...
    miksi kertoa..???
    viides virhe...
    kuudes virhe..
    ihminenhän on erehtyväinen...
    seitsemäs virhe..
    kahdeksas virhe..
    niin miksi kertoa eihän kenenkään tarvitse tietää..
    yhdeksäs virhe..
    sehän on vain mun omaa elämää...
    mitä se muille kuuluu..
    kymmes virhe..
    = avoinsuhde..., jossa kaikki saa panna ketä huvittaa...

    = omaelämä ...
    Eiks nii? Hih!

    Äänestä

  • Olen sitä mieltä, että sinun pitäisi kertoa. Suhteenne jatko siis riippuu paljon kumppanistasi, niin kuin pitääkin. Jos kumppanisi epäilee jotain ja huomaa sinusta, että jokin on vialla, niin sillon sinun pitäisi ehdottomasti kertoa. Mikään ei tapa suhdetta yhtä tehokkaasti kuin tietämättömuus. Itse olen siinä tilanteessa, että olen lähes varma että kumppanillani on suhde, mutta asiasta kerrotaan minulle mitä ihmeellisimpiä selityksiä. Ei ole hääviä sekään.
    Ja sitten vielä herää kysymys: Eroavatko ihmiset pettämisen vai valehtelun takia???

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että sinun pitäisi kertoa. Suhteenne jatko siis riippuu paljon kumppanistasi, niin kuin pitääkin. Jos kumppanisi epäilee jotain ja huomaa sinusta, että jokin on vialla, niin sillon sinun pitäisi ehdottomasti kertoa. Mikään ei tapa suhdetta yhtä tehokkaasti kuin tietämättömuus. Itse olen siinä tilanteessa, että olen lähes varma että kumppanillani on suhde, mutta asiasta kerrotaan minulle mitä ihmeellisimpiä selityksiä. Ei ole hääviä sekään.
    Ja sitten vielä herää kysymys: Eroavatko ihmiset pettämisen vai valehtelun takia???

    Omakohtaisesta kokemuksesta sanon, että valehtelu on kaikista pahinta pettämistä. Samaa mieltä kuin edellinen, että kumppanin on päätettävä, miten hän haluaa toimia tultuaan petetyksi. Ja totta sekin, että jos kerran voi hairahtua ja onnistua sen peittämään, ei toisen kerran kynnys olekaan enää niin korkea. Olkaa avoimia toisillenne, se kannattaa!

    Äänestä

Enpä suosittele kertomaa, saa aikaan vaan pahaa mieltä ja eripuraa. Tulevaisuus nyky-miehesi kanssa voi kestää vaikka kuinka kauan, ja tekevälle sattuu. Jonain päivänä koko juttu unohtuu ja pahimmassakin tapauksessa sinulle jää vain muistutus siitä, ettet ainakaan moralisoi muita "erehtyväisiä". Tekevälle sattuu eikä kaikkea kannata kertoa, sillä tekee elämästä yksinkertaisempaa - itselle ja muille.

Äänestä

Sinun pitää päättää siitä kerrotko vai et, ja myös omasta alkoholinkäytöstä, mistä voit olla niin varma, ettei enää koskaan, ei edes ympäripäissään.

Äänestä

Mitä sä luulet, onko poikaystäväsi sokea ja vailla tuntosarvia sinuun, jos kerran rakastatte toisianne ? Luuletko ettei hän pikkuhiljaa huomaa, ettet syö, nuku ? Kukaan ei ole niin tyhmä etteikö näkisi jonkun muuttuneen, vaikka ei välttämättä osaisi nimetä sitä heti. Haluaisitko itse jäädä ihmettelemään mikä rakatettuasi vaivaa, jos hän käyttäytyisi samoin, vai tuntuisiko sinusta tärkeältä tietää, oli syy mikä tahansa. Käsittääkseni rakkautta ei ole olla virheetön, täydellinen, vaan se, että haluaa olla toisen kanssa hänen ja omista virheistään huolimatta. Kuka kuvittelee, että parisuhde suojaa töppäilyiltä ? Eiköhän kyse pikemminkin ole siitä, että kaikesta huolimatta haluaa antaa toiselle anteeksi, ei halua menettää. Epäilen että sinulle tulee kokoajan vain pahempi mieli, jonka poikaystäväsi vaistoaa ennen kuin sinä itse olet sinut tekosi kanssa. Ei mitenkään helppoa, mutta kuitenkin hieman hellävaraisempaa kun kerrot mahdollisimman pian. Muutoin tuossa käy niin, ettet itkemättä ja masentumatta osaa ottaa häneltä mitään hyvää vastaan, kun jatkuvasti peilaat ajatusta, että jospa hän tietäisi. Tuolla metodilla suhteenne tulee mitä varmimmin kaatumaan ennen pitkää, kertomalla se kaatuu heti, tai kasvaa entisestään.

Äänestä
  • ei kannata kertoa ja helpottaa sillä vain omaa oloaan. miksi tuhota mahdollisesti hyväkin liitto sillä että oma kantti ei kestä,
    pidä suusi kiinni ja kärsi nahoissasi

    Äänestä

Käännäpäs teidän osat vastakkain, että sinut olisi petetty,,eli sinun ikioma kultasi olisi tuikannut oman pikku pilinsä jonkun ihastuksen suloiseen rakohon..Mitäs sinä siitä haluaisit sitten kokonaisuudessaan tietää?
Haluaisitko tietää kuinka kauan se kesti? Kenen kanssa? Olisiko se sinusta lohdullisempaa jos se oli joku ventovieras vai ehkä joku lähipiirin tuttu?
Eli noita kysymyksiä riittää ja ne on kaikki käytävä läpi, jos aiot selviytyä tilanteestasi!

Se on sinun asiasi jos yrität selvitä vaikeasta tilanteesta yhdessä sinun miehesi kanssa vai ilman häntä!
En tiedä teidän suhteestanne mitään, joten mahdatteko te edes paljon yhdessä mitään ikinä tehdäkkään??
Parisuhde on oiva paikka harrastaa seksiä. Siellä on turvassa valehteluilta. Jos sen oikein ymmärtää, niin vaikka olisi KUINKA jurrissa niin ikinä ei voisi pettää.
Eli sinä et ole vielä löytänyt todellista rakkautta! Se on aika vaikea asia ymmärtää ja selvittää itselle että ei todellakaan rakasta sitä toista niinpaljon..
Kerro kerro kuvasti ken on maassa petollisin!

No mun omia kokemuksia on molemmista!
Eli olen pettänyt, mutta silloin en osannut rakastaa.. Olen tullut petetyksi, silloin ihmettelin että eikös sen toisen pitänyt olla juuri minua varten..itse asiassa olin melkein 100% varma, että hän olisi se oikea.
Koin elämäni tämän astisen täräyksen viime lauantaina baarissa, kun minun nykyinen avopuolisoni oli kaulaillut jotain toista miestä.
Olen vieläkin ihan hämmennyksissäni, en oikein tiedä että onko tämä totta vai mitä!
Luulin jo tuntevani todellisen rakkauden, olen kohta 30-vuotta ja mielestäni todella tunneihminen.. Tänään olen viisi kertaa miettinyt tilannetta enkä ole vielä päässyt mihinkään. Tiedän että nyt on menossa jonkun sortin prosessi. Onneksi sain sanottua heti tunteeni avopuolisolleni ja kaikille muille lähimmäisilleni..

Äänestä

"...Itse voin kyllä sanoa että sitä en enää ikinä tee. ..."

Miksi edes teit tämän ensimmäisen kerran? - Ai niin olit kännissä. Sehän onkin aivan loistava syy tehdä "luvallisesti" typeryyksiä. Mitä sitten tapahtuu, kun olet juot seuraavan kerran? Kontrolli pitää yhtä hyvin kuin tällä ensimmäiselläkin kerralla.

On aivan sama kerrotko vai et kyllä miehesi sen saa tietää seuraavan kerran jälkeen tai myöhemmin. Silloin on enää turha vinkua anteeksi.

ps. Satutit jo.

Äänestä
  • "ps. Satutit jo."

    Mitähän tuo muka tarkoittaa? Tässä tapauksessa puolisoa ei vielä ole satutettu, koska puoliso ei tiedä tapahtuneesta. Satuttaminen tarkoittaa sitä, että aiheutetaan kipua - joko henkistä tai fyysistä. No missä se kipu on? Kipua ei vielä ole, joten vielä ei olla satutettu.

    Monesti pettäjät kertovat pettämisestä, koska haluavat itse synninpäästön. Eivät halua elää huonon omatuntonsa kanssa, joten kertovat asiasta puolisolle. Tuo on ihan perseestä. Puolisoa satutetaan, jotta saadaan omatunto puhtaaksi. Kyllä asia on niin, että puoliso on syytön tapahtuneeseen. Siksi tuollaisesta yhdestä hairahduksesta ei pidä mennä kertomaan. Totuus on se, että vasta se kertominen satuttaa. Monet ovat pettäneet ja salanneet asian loppuelämänsä ajan. Suhde voi olla puolison mielestä täysin onnellinen. Miksi hänen onnensa pitäisi rikkoa? Siksikö, että pettäjä saisi puhtaan omatunnon?

    Tässä tapauksessa pettäjä selvästi katuu, joten asiaa ei auta se, että hän tunnustaa tekonsa. Pitäköön sen sisällään ja kärsiköön teostaan kunnolla. Mikä oikeus hänellä on helpottaa omaa oloaan satuttamalla puolisoaan?

    Äänestä

"Pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan..."
Sinuna kertoisin asian poikakaverille silläkin uhalla, että suhteenne saattaisi katketa.
Sulla on niin kauan huono omatunto kunnes saat kerrottua.

Oletko muuten varma ettei "se mies" kerro tästä jollekin vaikka kännipäissään ja näin tieto saattaa mennä poikaystäväsi korville muuta kautta ?! Vannomatta paras !

Äänestä

Tottakai kerrot ja sanot olevasi pahoillasi.
Otat riskin että suhde kariutuu, mutta olet ollut rehellinen ja nukut yösi hyvin. JOs et kerro se kalvaa sinua loppuelämäsi ja miehesi tietää pettämisesi jo alitajuisesti kuitenkin, katso vain hänen käytöstään. Hän aavistaa. Pettämisen aavistaa aina. Se on sinussa kuin pimeä viitta, joka tappaa elämänilon. Valosi on poissa..

Äänestä

Minä petin myös miestäni, ja olisin pitänyt sen omana tietonani loppuelämäni ja kärsinyt yksin sen kaiken syyllisyyden ja häpeän..uskon nimittäin myös niin että jos on pettänyt ei siitä tulisi kertoa, siinä satuttaa vain turhaan toista syytöntä osapuolta. Syyllisyys pitäisi kärsiä omissa nahoissaan eikä kipata toisen niskaan keventääkseen omaa oloaan.
Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan mieheni sai selville uskottomuuteni muuta kautta. Seuraukset: ahdistus oli molemmin puolin suunnaton, niin vaikea kestää että jouduin etsimään itselleni asunnon ja muuttamaan pois mieheni luota. Toisaalta en olisi halunnut,eikä miehenikään olisi halunnut, ja toisaalta taas tilanne oli niin ahdistava ja tukahduttava että muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Muutin siis pois, mutta kuitenkin emme tavallaan "eronneet" siitä huolimatta että asuin muualla. Näimme jatkuvasti ja vietimme öitä toistemme luona. Näin jatkui puolisen vuotta. Siihen sisältyi monia kamalia mustasukkaisuuskohtauksia, hirveitä riitoja, surua, syyllisyyttä, molemminpuolista toisiinsa ripustautumista ja toisaalta taas aika ajoin voimakasta yritystä irrottautua toisesta lopullisesti. Tämän kaiken rinnalla kasvoi kuitenkin tunne siitä että kaikesta huolimatta rakkautta on vielä jäljellä, ja että kannattaisi yrittää vielä yhdessä josko suhteellamme olisi mahdollisuuksia toipua tästä.

Niinpä sitten muutin takaisin mieheni luo. Nyt kun aikaa on kulunut tiedän että se oli oikea valinta. Sen voin sanoa että luottamus on hiukkasen parantunut, mutta täysin ennalleen se ei palaa ehkä koskaan. Ja anteeksi en tekoani ole saanut. Toivon että ehkä vielä jonain päivänä mieheni pystyy antamaan anteeksi. Mutta välttämättä niinkään ei käy. Mikään ei ole enää varmaa, ja ainut keino jatkaa siitä huolimatta on oppia hyväksymään se että mikään ei ole enää varmaa, ja elää sen tiedon kanssa. Elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista, ja monia riitoja on edelleenkin aika ajoi läpikäyty. Kuitenkin molemminpuolinen rakkaus pitää meidät edelleen yhdessä. Ja omalta puoleltani olen vakaasti päättänyt että en sitä koskaan enää riskeeraa.

Sanoisin siis sinulle, surullinen pettäjä, että älä kerro. Niin minä olisin tehnyt. Sitä surua ja tuskaa ei voi kuvaillakkaan mikä molemmille (ja varsinkin petetylle osapuolelle) seuraa siitä kun pettäminen tulee ilmi.
Päätä, että et enää koskaan anna moista tapahtua, ja jatka elämääsi. Kävi miten kävi, et kuitenkaan koskaan pääse syyllisyydestäsi eroon. En minäkään pääse, vaikka mieheni tietääkin. Sen kanssa täytyy vain oppia elämään.

Äänestä

Heips! olin itse vastaavassa tilanteessa noin kaksi sitten. Petin poikaystävääni hänen kaverinsa kanssa. Olimme molemmat todella humalassa, mikä ei kylläkään ole mikään puolustus. Ja voi itku, mikä olo siitä seurasi! Sovimme yhdessä, ettemme kerro rakkaalleni mitään. Aikaa kului, en voinut unohtaa ja lopulta kerroin totuuden. Poikaystäväni päätyi antamaan minulle anteeksi. Mutta luottamuksen puute teki suhteeseemme ammottavan reiän. Hänkin uskoi, että jos pettää kerran, pettää toisenkin. Vannoin itselleni ja muille, ettei näin käy. Kuinkas ollakaan, löysin itseni vähän myöhemmin taas tämän hänen saman kaverinsa sängystä. Vihasin itseäni. En ymmärrä vieläkään miksi niin tein. Poikaystäväni oli tilanteen vuoksi aivan hajalla. Välit tämän hänen ystävänsä kanssa tulehtuivat täysin. Jostain syystä hän jonkin aikaa mietittyään halusi kuitenkin antaa suhteellemme vielä yhden mahdollisuuden. Alku tuntui toivottomalta. Kaikkia menojani kytättiin. Ja jatkuvasti kuulusteltiin. Tuntui välillä, etten jaksa enää. Elämä oli vähän aikaa hirveää, tappelimme jatkuvasti ja minä olin ahdistunut, vaikka toisaalta olin itse omilla teoillani ansainnut "kahlitsemisen". Sitten, pikku hiljaa elämä alkoi helpottaa. Olemme edelleen yhdessä, luottamus on palannut, emme tappele kyseisestä aiasta enää ikinä. En tunne enää mieletöntä syyllisyyttä, jos esim. telkkarissa puhutaan uskottomuudesta. Me pääsimme asian yli. Tiedän, ettei se todellakaan aina onnistu.Itsekin olin jo luovuttaa, mutta ajattelin etten yksinkertaisesti voi jättää poikaystävääni! Minähän olin pettänyt häntä ja hän antanut minulle uuden mahdollisuuden? Kuinka olisin voinut loukata häntä kieltäytymällä siitä? Tunsin, ettei minulla ollut edes oikeutta jättää häntä. Onneksi en niin tehnytkään. Pystymme nykyään menemään rauhassa omat menomme, ilman kyttäilyä. Myös poikakaverini ja hän, jonka kanssa petin ovat jälleen väleissä. Itselläni ei koskaan ole ollut todellisia tunteita tähän toiseen jätkään. valitettavasti en nyt osaa sinua neuvoa siinä kerrotko vai et. Itse tiedät, jaksatko kantaa syyllisyytesi. Minä en jaksanut, vaan halusin teoistani rangaistuksen. Mikään muu ei ole niin kamala tunne kuin huono omatunto. Toiset sanovat että pettäjä yrittää tunnustamalla puhdistaa oman tuntonsa.. en tiedä. Itse en usko niin. Itse kertomistilannekin oli hirveä. Mutta voimia sinulle! Jos nyt tuntuu, että voit elää itseksesi asian kanssa, niin älä kerro. Sinun miehesi ei välttämättä anna sinulle uutta tilaisuutta. Voimia:)

Äänestä
  • Pettäminen on väärin ja vielä pahempaa pettämistä on sen salaaminen! Jos pettämisen salaa,suhde ei voi enää koskaan olla ennallaan koska omatunto vaivaa koko loppuelämän ja se näkyy kyllä tavalla tai toisella päällepäin.Ennemmin tai myöhemmin.Totuuden kertominenkin saattaa toki tuhota suhteen mutta ainakin suhteella on mahdollisuus vielä joskus tulla onnelliseksi.Pettämisen salaaminen tuhoaa mielenterveyden. Naurettavaa puolustella ja keksiä tekosyitä että kertomatta jättäminen olisi parempi,koska ei halua satuttaa puolisoa! Se on vain itsekästä ajattelua koska ei halua pilata omaa elämäänsä ja on helpompaa olla hiljaa kuin ottaa vastuu tekemisistään.Vastuun pakenemista.Jos puolisoaan rakastaa ja hänestä välittää,silloin pitää olla myös rehellinen! Vaikka se tekisi kipeää. Ja humalatilaa on naurettavaa puolustella. Se on täysin omalla käytöksellä aiheutettu ja itse päästetty tilanne käsistä vaikka mahdollisuus olisi tehdä toisinkin.Kuinkahan moni pettämistapaus tapahtuu nimenomaan baarireissujen aikana?!

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    Pettäminen on väärin ja vielä pahempaa pettämistä on sen salaaminen! Jos pettämisen salaa,suhde ei voi enää koskaan olla ennallaan koska omatunto vaivaa koko loppuelämän ja se näkyy kyllä tavalla tai toisella päällepäin.Ennemmin tai myöhemmin.Totuuden kertominenkin saattaa toki tuhota suhteen mutta ainakin suhteella on mahdollisuus vielä joskus tulla onnelliseksi.Pettämisen salaaminen tuhoaa mielenterveyden. Naurettavaa puolustella ja keksiä tekosyitä että kertomatta jättäminen olisi parempi,koska ei halua satuttaa puolisoa! Se on vain itsekästä ajattelua koska ei halua pilata omaa elämäänsä ja on helpompaa olla hiljaa kuin ottaa vastuu tekemisistään.Vastuun pakenemista.Jos puolisoaan rakastaa ja hänestä välittää,silloin pitää olla myös rehellinen! Vaikka se tekisi kipeää. Ja humalatilaa on naurettavaa puolustella. Se on täysin omalla käytöksellä aiheutettu ja itse päästetty tilanne käsistä vaikka mahdollisuus olisi tehdä toisinkin.Kuinkahan moni pettämistapaus tapahtuu nimenomaan baarireissujen aikana?!

    käynyt läpi sen tunteen, kun saat kuulla tulleesi petetyksi. En suosittele sitä kenellekään. Luottamus mieheen ja rakkauteen meni. Yhdessä ollaan hänen toivomuksestaan.

    Äänestä

  • Minä olen kirjoitti:

    käynyt läpi sen tunteen, kun saat kuulla tulleesi petetyksi. En suosittele sitä kenellekään. Luottamus mieheen ja rakkauteen meni. Yhdessä ollaan hänen toivomuksestaan.

    MInä olen myös enkä missään tapauksessa haluaisi olla tietämättä asiaa!

    Äänestä

  • Horo mikä horo!! Turhaan siinnä selittelet ja muita neuvot!! Luuletko että joku voisi ottaa sinut joskus vakavasti??

    Äänestä

Kumppanini petti minua. Sain tietää siitä, kun suhde oli jo hiipumassa. Tuska oli hirveä. Ja vielä enemmän siitä, että hän oli valehdellut. Pettämisen voi jotenkin jopa ymmärtää, yrittää elää sen kanssa, kun se kerran on ohi. Valehtelemista en voi ymmärtää millään.
Olen sitä mieltä, että pettäjä, joka ei kerro, ei suinkaan halua suojella kumppaniaan vaan lähinnä itseään. Raukkoja!

Äänestä

Virhe ei ole virhe jos siitä oppii jotain.

Äänestä

Jos on huono omatunto, kärsi itse ! Sinähän sen sopan aiheutit. Älä siirrä sitä rakkaallesi. Hän voi sinulle antaa anteeksi, mutta todellisuudessa asia jää takaraivoon tykyttämään, eikä hän ikinä sinuun enää luota. Sen sijaan itse voit asiasta jotain oppia...

Äänestä
  • Kun virhe on kerran tapahtunut niin enää ei ole helppoja ratkaisuja jäljellä. Mielestäni parempi on kuitenkin kertoa mahdollisimman pian, koska vuosien päästä se voi satuttaa petettyä vielä enemmän, kun tuntee menettäneensä valehtelijan kanssa ison osan elämäänsä.
    Taannoin tuli jossain dokumentissa tapauksesta, jossa vuosia äidin kuoltua ja yhden lapsista sairastuttua vakavasti selvisi, että kukaan lapsista ei ollut kuvitellun isän omia. - Se vasta satuttaa ja muitakin kuin puolisoa.
    Jos suhde kestää kertomisen, niin se voi olla entistä parempi.

    Äänestä

On aivan varmaa, että pettämisesi paljastuu jossain vaiheessa ja on erittäin todennäköistä, että petät uudelleen.

Eli: kerro heti, niin voit yrittää kertoa tapahtumista siistin version...

Äänestä
  • Miten voi pettämisestä kertoa jonkun siistin version ? Onko jotain naimisen välimuotoa, joka on naimista ja pettämistä mutta ei ole sitä kuitenkaan. Kyllä on hyviä neuvoja, ei voi muuta sanoa. Jokainenhan voi tehdä niinkuin hyväksi näkee, mutta kannattaisi muistaa kaikella olevan hintansa, niin rehellisyydellä kuin valheellakin. Valheet vaan tuppaavat maksamaan enemmän, yleensä ne tulee maksuun korkojen kanssa.

    Äänestä

  • mirmar kirjoitti:

    Miten voi pettämisestä kertoa jonkun siistin version ? Onko jotain naimisen välimuotoa, joka on naimista ja pettämistä mutta ei ole sitä kuitenkaan. Kyllä on hyviä neuvoja, ei voi muuta sanoa. Jokainenhan voi tehdä niinkuin hyväksi näkee, mutta kannattaisi muistaa kaikella olevan hintansa, niin rehellisyydellä kuin valheellakin. Valheet vaan tuppaavat maksamaan enemmän, yleensä ne tulee maksuun korkojen kanssa.

    "Voi YRITTÄÄ kertoa siistin version..."

    Olet oikeassa: ei ole olemassa mitään välimuotoa!

    Äänestä

Ni sais sun miehes tilaisuuden parempaan elämään, jonku luotettavan kumppanin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinen pettäjä kirjoitti:

Petin poikakaveriani ollessani todella kovassa humalassa. Selvin päin en sitä ikinä olisi tehnyt. Se tapahtui vain kerran ja sen miehen kanssa sovin että mieheni ei saa ikinä tietää. Itselläni on kuitenkin todella huono omatunto tapahtuneesta ja sen jälkeen olen itkenyt melkein kaiket päivät ja yöt. Ruoka ei enää maistu, enkä saa öisin nukuttua. Joskus kun kysyin poikaystävältäni, että voisiko hän antaa pettämisen anteeksi, hän sanoi voivansa, muttei kykenisi luottamaan enää, koska se aika varmasti tapahtuisi uudestaan. Hänen menneisyydessään on aikasemminkin käynyt niin. Itse voin kyllä sanoa että sitä en enää ikinä tee. Mutta suhde ei kuitenkaan voi olla ikinä samanlainen, jos hän saa tietää... Eikä tietysti muutenkaan. Rakastan miestäni yli kaiken ja haluanloppuelämäni viettää hänen kanssaan. Aiemmin en ole hänelle valehdelut mistään. Nyt valehteleminen tuntuu todella pahalta.

Kertokaa omia kokemuksianne. Oletteko itse pystyneet unohtamaan ja jatkamaan elämää normaalisti? Tai jos olette kertoneet, niin mitkä ovat olleet seuraukset? Oletteko selvinneet siitä? Itse olen valmis tekemään mitä tahansa, jotta saisin pitää mieheni!!!! Kannattaako kertoa? En haluaisi satuttaa häntä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu