RUOTSISSA JÄRKEVÄ RATKAISU RASIMIONGELMAAN PERUS-

PÖLVÄSTIEN SISARPUOLUE RUOTSI DEMOKRAATIT on muiden muolueiden yhteisellä sopimuksella suljettu kaiken poliittisen yhteistyön ulkopuolelle. Ikuiseen oppositioon tuomittu puolue kuihtuu omia aikojaan, Suomessa ei tosin moisiin järjestelyihin tarvitse ryhtyä koska, viimeisten mielipidemittausten mukaan peruspölvästeille kannatus on kääntynyt laskuun.
41<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Tuo suomen kieli ei oikein suju sinulta eikä demokratian alkeetkaan...

Äänestä
  • Minäkin vastustan rasimia ja haukun muita pölvästeiksi

    Äänestä

Aloittaja on palstan kokkaretrolli.

Äänestä
  • Hohohooooooo eikö Persut sopineet kaikki asiat yhdessä kokoomuksen kanssa.

    Äänestä

  • Tai kepun tai sitten joku Hakkaraisen kaveri joka haluaa hämmentää hieman.

    Äänestä

Tervetullut järjestely myös Suomessa, Persuilla ei ole muuta sanottavaa kuin Somalien ja muiden maahanmuuttajien haukkumista.

Äänestä

Tollojen toilailuun kyllästyneet äänestäjät pitävät huolen ettei jatkossa enää tarvitse katsella ja kuunnella Persujen älyttömyyksiä.

Äänestä

Totuushan on, että ruotsidemokraattien kannatus on vaalien jälkeen noussut. Koko pohjola on saanut viherpunikeista tarpeekseen. Tanskassa paikalliset Persut ottivat juuri murskavoiton.

Äänestä
  • Mitähän se kannatuksen nousu mahtaa hyödyttää?? Suomessa PerusPölvästit on alamäessä, onneksi.

    Äänestä

  • Vihevasurit on selvinnyt sen verran juhanuksesta, että mollaus

    Äänestä

  • SiltäNäyttää kirjoitti:

    Mitähän se kannatuksen nousu mahtaa hyödyttää?? Suomessa PerusPölvästit on alamäessä, onneksi.

    Punikkien kannatus on historiallisen alhaalla.

    Tosin tulevaisuudessa tulee olemaan vielä alempi. Ikuinen oppositio-aika alkoi...

    Äänestä

  • jatkuujajatkuu kirjoitti:

    Vihevasurit on selvinnyt sen verran juhanuksesta, että mollaus

    Natsit voivat pitää turpansa kiinni kun eivät ymmärrä mistä puhellaan.

    Äänestä

Ruotsin malli on nerokas ja erittäin käyttökelpoinen myös Suomessa.

Äänestä
  • Epädemokraattisuus ei ole hyvä...punikkiparka:)

    Äänestä

  • diktatuuritkohyviä kirjoitti:

    Epädemokraattisuus ei ole hyvä...punikkiparka:)

    Hohohooooooo natseilla kynttilä himmeä hohohoooooo

    Äänestä

  • diktatuuritkohyviä kirjoitti:

    Epädemokraattisuus ei ole hyvä...punikkiparka:)

    Uusnatsit ei ymmärrä demokratiasta enempää kuin sika hopealusikoista.

    Äänestä

Ei kannata hötkyillä Persujen kannatus on kääntynyt laskuun, Persujen humoristin rajoja hipovat poliittiset takinkäännökset pitävät huolen että Persut kuihtuu kääpiöpuolueeksi.

Äänestä
  • Kuten vasemmisto, kuihtuuko samallalailla...vasensiipi kuolee omaan mahdottomuuteensa, ei euroakaan omaa tienattua rahaa, mutta miljardeja pitäisi saada syytää muiden rahoja kaikkiin kouhotuksiin...
    Nytkin vassarit potkivat väkeä pihalle, eikö kukaan anna heille rahaa elvytykseen...?

    Äänestä

Suomen Persut on TOLLOMPIA kuin Ruotsi Demokraatit.

Äänestä
  • Onneksi ei kuitenkaan niin tolloja kuin sinä.

    Äänestä

  • hooohhooohohooohhhoooooo kirjoitti:

    Onneksi ei kuitenkaan niin tolloja kuin sinä.

    Hohohoooooooooooooooooooo

    Äänestä

  • Hurrit ei ikinä valitsisi oikeusministeriksi umpitolloa sellunkeittäjää.

    Äänestä

  • JokuTolkkuTallella kirjoitti:

    Hurrit ei ikinä valitsisi oikeusministeriksi umpitolloa sellunkeittäjää.

    Persuilla ei ole mitään tolkkua ministerivalinnoissa.

    Äänestä

ruotsissa on pian sisällissota (käytännössähän se jo sotatannerta on) joten ei meidän kyllä heiltä oppia pidä ottaa.

Äänestä
  • Uusnatsit on aina hävinneet kaikki konfliktit, ja tulevat aina häviämään niin Ruotsissa kuin Suomessakin uusnatsit ei kuulu hyvinvointiyhteiskunnan kuvioihin.

    Äänestä

  • Lkkjjhgfdffghjkl kirjoitti:

    Uusnatsit on aina hävinneet kaikki konfliktit, ja tulevat aina häviämään niin Ruotsissa kuin Suomessakin uusnatsit ei kuulu hyvinvointiyhteiskunnan kuvioihin.

    Halla aho ja Soini edustavat Persujen eri siipiä ja kummallekin on omat kannattajansa, se on hyvä asia Suomen kannalta, puolue repeää takuu varmasti jossain vaiheessa.

    Äänestä

Terve järki ottaa ennen pitkää selkävoiton kaikissa asioissa - niin tulee käymään myös tässä maahanmuuttosekoilussa.

Järjen valon voittoa hidastaa se, että härskeimmin maahanmuuttosekoilusta hyötyvät eivät usko vaikka näkevät, ja hitaimmat eivät ongelmaa edes näe.

Ja palstan trollit ovat vielä oma lukunsa...

Äänestä
  • Peruspölvästeissä järki on kaikonnut, maahanmuuttopolitiikkaa piti uudistaa, miten kävi, Soini selittää "yhdessä" sovittiin että niin ja näin, käytännössä mikään ei muuttunut jos muuttui niin huonompaan suuntaan.

    Äänestä

Malliesimerkki miten uusnatsismia ja rasismia pitää torjua.

Äänestä
  • Ruotsissa on aina osattu hoitaa rasismia ja uusnatsien vouhotuksia järkevällä tavalla.

    Äänestä

Uusnatsit on yhtä sairas ilmiö kuin rasismi, ruotsin malli on paras mahdollinen keino heittää puolijauhoiset vouhottajat sivuun.

Äänestä

Peruspölvästien Tanskan sisarpuolue oli yhtä yhteistyökyvytön kuin Ruotsi Demokraatitkin, enemmistöhallitusta ei saatu syntymään. Mutta Ruotsin mallin mukainen uusnatsien sysääminen syrjään olisi hyvä liike myös Suomesa

Äänestä
  • Ei suju yhteistyö Suomessakaan, Persut kitisee Kokoomukselle vaikka on pelkkänä kusitolppana hallituksessa.

    Äänestä

Persuilmiö oli lyhyt ikäinen kannatus on nyt jyrkässä laskussa.

Äänestä

Suomalaiset äänestäjät ovat huomanneet Persujen kusetuksen, kannatus on jyrkässä laskussa, kaikkien onneksi.

Äänestä

Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä ruotsalaiset sitten keksivät kun Ruosidemokraatit saavat enemmistön valtiopäiville.

Äänestä
  • Taidat olla umpitollo, Ruotsi Demokraattien kannatus lähti laskuun kuten Persujen Suomessa

    Äänestä

Aloitus kertoo ihmisviha-asenteesta. Tuollainen nuorukainen katsoo Perussuomalaisten olevan pölvästejä siksi, kun Perussuomalaiset eivät tahdo suomen täyttyvän ei-toivotuilla aineksilla. Hyvä maahanmuuttaja on työperäinen, Kouluttautunut, järkityypit tajuavat, että raha on loppu sosiaalipakolaisten osalta tai että sosiaalipakolaisuutta ylläpidetään vero- ja velkarahoin.

Sosiaalipakolaisuutta tulee villiheimojen alueilta. Villiheimot eivät osaa elää rauhassa, eivät osaa yhteispeliä, eivätkä kehity, ovat taakkoina uusillakin alueilla.

Sellaisia ovat mm:ssa eräs väki, joka sietää vain omaa naista alistavaa uskontoa ja kulttuuriaan, eräs väki, joka ei saavuta mitään kehitystä ominpäin, vaikka heitä olisi miljardi. Kaikki kehitys on vielä miljoonan vuoden jälkeenkin ulkoa saapuvien keksintöjen varassa.

Äänestä

Ruotsi on monessa asiassa ollut edelläkävijä, myös rasisminvastaisessa taistelussa on tehty järkevä ratkaisu jättää Ruotsidemokraatit ulkopuolelle, näin tulisi tehdä myös Suomessa.

Äänestä

Suomen hyysäri puolue SDP:n kannatus on 14,8 % . Että silleen.

Äänestä

miksei samalla luovuta demokratiasta....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RuotsinMalli kirjoitti:

PÖLVÄSTIEN SISARPUOLUE RUOTSI DEMOKRAATIT on muiden muolueiden yhteisellä sopimuksella suljettu kaiken poliittisen yhteistyön ulkopuolelle. Ikuiseen oppositioon tuomittu puolue kuihtuu omia aikojaan, Suomessa ei tosin moisiin järjestelyihin tarvitse ryhtyä koska, viimeisten mielipidemittausten mukaan peruspölvästeille kannatus on kääntynyt laskuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu