tein sitten sydäntä raastavan teon että poistin lapsen ja hänen avopuolisonsa puh.numerot. kun lapsi kävi sanomassa et niillä menee hyvin jos meistä ei kuulu mitään.voi mua .yritän tulla sen asian kanssa jotenki toimeen vaikka itku pääsi kyllä ensin. ei voi sitte pakottaa. odottaa et aika pehmentää.
välit poikki vaiko ei
12
206
Vastaukset
- Muistamme
Kirjoitan omassa ketjussani kiukunpuuskan seurauksista, ja siinä on loukattuna puolena vanhemmat. Vastauksista voi huomata, että vanhemmilla ei ole oikeutta loukkaantua ja katkeroitua lasten käytöksestä Nuorempi polvi sen sijaan voi katkaista välit vanhempiinsa ja kieltää yhteydenpidon, ja siihen ei tunnu olevaan kenelläkään kommentoitavaa.
Arvaan, että jos kommentteja tulee, niistä loistaa se vakaumus, että syy välirikkoon on vanhemmissa, ja yksin heissä. Ja vaikka ei olisikaan, on vanhempien velvollisuus unohtaa ja antaa anteeksi.
Nuoremmilta sitä ei odoteta. - isovanhempi
Tässäkin jäi kertomatta syy välien katkaisemiseen. Ihmiset eivät katkaise välejään vanhempiin noin vain, kyllä takana on painavia syitä.
Edellinen kirjoittaja kirjoittaa syystä - niin, pitääkö kaikkeen löytyä aina syyllinen ja syyllisyys jakaa? Kannattaa miettiä moista ajattelutapaa, sillä se voi olla iso este sovun löytymiselle. Jos oma ajattelutapa kertoo syyllisten etsimisestä, niin vaikea on ymmärtää toisen näkökulmaa ja asettua hänen asemaansa. Sovun edellytys on kuitenkin se, että molemmat kykenevät asettumaan toistensa asemaan - empatiakykyä. Ilman empatiakykyä ihmissuhteista tulee taistelua ja oikeassaolemista. - isovanhempi
"Vanhemmilla ei ole oikeutta loukkaantua ja katkeroitua lasten käytöksestä."
Antamasi esimerkki juuri kertoi, että tällaisen oikeuden käyttäminen on katsottu oikeutetuksi. Onko se sitten suurikin oikeus elämässä, että saa katkeroitua ja loukkaantua? Minusta ei. Katkeroitumisella karkoittaa kaikki ihmiset ympäriltään, se on kivettynyttä, ilmaisematonta vihaa. Se vahvistuu hautomalla pahimmillaan elämänasenteeksi. Syynä ovat puutteelliset ihmissuhdetaidot, usein juuri se, ettei osata asettua toisen ihmisen asemaan eli nähdä asioita myös muiden kuin oman kokemuksen kautta.
Tottahan lapsetkin osaavat katkeroitua. Ihmissuhteet lähimpien kanssa ovat vaikeita, surullista on, jos päädytään täyteen välirikkoon. Toivon, että ajan kanssa asioita voidaan nähdä monipuolisemmin molempien näkökantoja ja kokemusta ymmärtäen. - kipeääiti
Reagointisi vaikuttaa dramaattiselta. Jos olet jatkuvasti kysellyt vointeja, kuulumisia ja onko nyt kaikki hyvin, niin lapsesi on kyllästynyt jatkuvaan draaman etsintääsi ja käynyt ilmoittamassa asiallisesti suoraan että kaikki on hyvin vaikka ei joka päivä siitä raportoisikaan.
- Syy.löytyy
Kuten sanottu: Niin tai näin ja aina väärinpäin, vanhemmat ovat kanto kaskessa. Aina.
- kesäkuinen
Aloittajan kanssa samoilla mielin.Onhan se surullista ettei voi olla osana lasten elämässä.Nuoripari ja ehkä vielä lapsenlapsetkin haluaa elää elämäänsä ilman vanhempia tai isovanhempia.Itse en aio enää vierailla tai ottaa yhteyttä lasteni perheisiin.Minä pärjään hyvin ilman heitäkin.Sama neuvo aloittajalle.
- lettumuori
Se on sääli jos noin käyttäydytään. Niin teki meilläkin poika ensin. Mutta ilmoitin että ihan miten vain. Meillä oli elämää ennen hänen syntymäänsä ja on vielä sen jälkeenkin kun hän on maailmalle lähteny. Suuttui kun en antanu rueta määräilemään miten meillä eletään kun tulevat käymään. Meni pari kuukautta ja sitten soitti ja pyysi anteeksi. Nyt on menny hyvin monta vuotta, kumpikin kunnioittaa toistemme koteja ja mölyt pitää mahassaan.
Sattuihan se mutta päätin että jos ei kelpaa niin ei pakoteta. Elämä olisi jatkunut ilman heitä kuitenkin. Olisi varmasti tullut ikävä välillä, mutta tilalle olisi tullut jotain muuta. Ei elämä siihen lopu että lapsi pistää välit poikki. Sattuu se on varmaa mutta tuskaahan tää elämä tuo aina välillä.
Uskon että lopulta ottavat sinuun yhteyttä. Mutta älä ala silloin pyytelemään anteeksi ja paapomaan. Muista että olet ansainnu kunnioitettavan kohtelun. Olet hänen äiti, et heittopussi jota voi kohdella miten hyväänsä.
Voimia sinulle. - raskasta
Aloittaja ei ole millään lailla kertonut, mikä siellä taustalla välejä on hiertänyt. Sillä siellä täytyy olla aika paljon ns väärinkäsityksiä tai vastaavaa, ei kukaan välejä pane poikki noin vain.
- Veikkailennäin
Nyt taisi jäädä jotain kertomatta? Ei kai ne ihan turhasta hermostunut? Taisit vähän liikaa tunkea heidän elämäänsä säätelemään ja "neuvomaan"?
- 916
Alkuperäinen kirjoittaja "Nykyaikaako", mitä teidän väleillenne oikein tapahtui? kai tuossa jotain särmää on ollut jos lapsi tulee sanomaan että heillä menee hyvin ilman sinua? mitä on tapahtunut ennen tätä tapahtumaa?
Mitä olet tehnyt?
- vähärauhaa
nojoo, eiköhän nuo draamat ole suurimmaksi osaksi varmaan ohimeneviä.. jos vaikka on sotaa miniän ja anopin välillä ja poika joultuu valitsemaan puolensa.. elikkä empä nyt usko että montaa kuukautta kuluu kunnes numerot on kännyssä ja sopu taloissa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle443022Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362641Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532594Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1042277Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle482104Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3421893- 1501556
- 731408
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231228Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281185