PARISUHDE+opiskelu

Huono ennuste parisuhteelle lähteä eroon,niin että vain viikonloppuina näkee,olette aika nuoria,luottamus toiseeen ei ole ehtinut kasvaa aikuisiin mittoihin.Jos et halua pelata venäläistä rulettia suhteellasi niin pyydä poikakaveriasi tulemaan mukaan.

Itselläni oli aikoinaan sama tilanne - poikaystäväni joka ei halunnut tulla mukaan (muutin todellakin kauas kotikunnastamme, 600km:n päähän) jäi kotiin ruikuttamaan ja erohan siitä tuli seuraavan vuoden kuluessa.
Nyt asun onnellisesti samaa alaa opiskelevan suloisen miehen kanssa. Ei kaukosuhteita minulle, kiitos.

ai kuin se ei voi onnistua minusta se oli kuulkaas helppoa kaksi vuotta oltiin 230km päässä nyt kuus vuotta yhessä.

Sittenhän tiedät onko suhde sen arvoinen että kaukosuhde toimii. Ei sitä etukäteen kannata mitään päättää ennenkuin asia on täysin selvä onko suhde kannattava. Sitten sen oikeasti huomaa kuinka toisesta välittää kun välimatkaa syntyy. Jos toisen unohtaa tyystin täysin kun muuttaa muualle niin ei se sitten ole sen arvoinen, mutta jos ikävöi ja miettii toista niin kannattaa sitä suhdetta vaalia niin kauan kun vaan voi. Yrittänyttä ei laiteta.
Se voi sitäpaitsi tehdä hyvääkin välillä olla näkemättä. Uutta intoa parisuhteeseen kun näkee pitkästäaikaa. Mutta jos mieli on niin heikko että ei kestä olla pettämättä niin ei sitä silloin kannata edes miettiä vakavaa parisuhdetta, ei silloin vielä ole valmis sellaiseen, eli parempi olla sinkkuna. Neitona sinulla on vielä paljon kaikkea edessä. Kaikkea voimia ja ponnistuksia. Kyllä sitä kiitoksen aina saa ponnisteluista!

Mutta jos poikakaverisi olisi lähdössä mukaan niin sehän olis mukavaa.. Uusi yhteinen koti yms.. Toivottavasti poikaystävä ei unohdu kun löydät siellä uusia kavereita ja yhteisiä iltoja niiden kanssa, eli siisn poikaystävältäkin kaivataan ponnisteluja, ellei sekin sitten löydä sieltä uusia ystäviä jne.

Älä vielä murehdi mitään, eikä toi välimatka ole pitkä! Se on aina heikompi hetki sille kuka jää paikoilleen, ei sille kuka menee uuteen paikkaan.

Toivottavasti en sekoittanut päätäsi ja ymmärsit tekstiäni.

Onnea!

Minun ja avomieheni suhde alkoi kaukosuhteella. Tapasimme molempien kotikylässä, kumpikaan ei asunut siellä, välimatkaa meillä oli viikoilla reilu sata kilometriä.

Näimme viikonloppuisin, joskus jaksamisesta riippuen myös viikoilla (eli siis jaksamisesta: aamulla aikainen herätys koska töihin oli tunnin ajomatka). Olihan se rankkaa sitä en sano. Ikävä oli joskus abivan käsittämätön (etenkin jos viikolla ei nähty ollenkaan).

Pidimme päivittäin yhteyttä, juttelimme pitkiä tovia, kirjoittelimme sähköpostia ja tekstiviestejä. Jälleen näkemiset olivat aina yhtä ihania, eroamiset aina kamalia.

Luottamus toiseen ei kuitenkaan saa rakoilla ollenkaan. Minä en epäillyt kertaakaan mieheni uskollisuutta, eikä hän tietääkseni minun. Ainakaan se ei aiheuttanut välillemme mitään kahnauksia.

Jaksoimme kaukosuhdetta kahdeksan kuukautta. Sen jälkeen minä pakkasin tavarat ja muutin miehen paikkakunnalle asumaan. Hankimme oman yhteisen kodin ja aloitimme yhteisen elämän.

Minä tein myönnytyksen, omasta tahdostani, jätin kaiken entisen taakseni, ja aloitin kaiken alusta. Nyt olen tyytyväinen valintaani, enkä voisi kuvitellakaan eläväni ilman miestäni.

Useinhan nuo teinisuhteet loppuu juuri tuossa vaiheessa, kun lähdetään opiskelemaan. Yhtäkkiä avautuu ihan uusi maailma, jossa on uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Lisäksi saattaa tapahtua perinteinen "erilleen kasvaminen": huomataan, että aikuistuessa ollaankin ihan erilaisia ja on erilaiset kiinnostuksen kohteet. Eihän sitä kukaan omalla kohdallaan usko, että ero voisi tulla, mutta kummasti niin vaan käy lähes kaikille. Mutta tottakai on niitäkin, joilla teininä aloitettu suhde kestää myös aikuistumisen tuomat muutokset.

Onko poikakaverisi myös suunnittelemassa opiskeluja? Voisittehan pyrkiä opiskelemaan samaan kaupunkiin. Kannattaa silti miettiä, muutatteko heti samaan asuntoon vai aluksi kumpikin omaan kämppään. Yksin asumisesta on hyötyä, siinä itsenäistyy kunnolla, kun joutuu itse huolehtimaan kaikista asioista.

Ajan kanssa sinulle selviää, miten teidän suhteenne käy. Sitä ei voi etukäteen tietää. Kaikenlaista voi tapahtua: jompi kumpi tai molemmat voi löytää uuden ihastuksen, kaukosuhde alkaa kyllästyttämään tai huomaatte, että ette enää olekaan rakastuneita toisiinne. Tai sitten huomaatte, että suhteenne toimii edelleen ja päätätte jossakin vaiheessa muuttaa yhteen. Only time will tell!

Minulla on kaksi kokemusta kaukosuhteista. Ensimmäinen kaukosuhde oli, kun muutin opiskelujen takia ulkomaille vuodeksi. Lähtiessäni olin seurustellut miehen kanssa vajaa puoli vuotta. Suhde kaatui joululoman jälkeen oltuani ulkomailla muutaman kuukauden. Eron syynä oli pääasiassa mustasukkaisuus, joka johtui miesystäväni huonosta itsetunnosta.
Toinen kaukosuhde osui kohdalleni, kun olin seurustellut reilun vuoden nykyisen avomieheni kanssa. Taas lähdin opiskelujen perään vuodeksi, mutta tällä kertaa pysyin kuitenkin Suomessa. Välimatkaa oli kuitenkin n. 400 km. Suhde kesti hyvin tämän eron, ehkä jopa piristi sitä hieman. Tapasimme n. kolmena viikonloppuna kuukaudessa ja soittelimme päivittäin.
Eli sanoisin, että tällainen kaukosuhde on hyvä mittari suhteen kestävyydestä yleensä. Jos sen kestää, kestää aika paljon muutakin.
Ei muuta kuin tsemppiä teille!