Kreika velkakriisin käsittely saa yhä erikoisempia piirteitä. Kreikka kertoo lähettäneensä yöllä Brysseliin väärät paperit ja lupaa pian uuden esityksen. Kreikka ei kuitenkaan tarkentanut, kuinka pian.
Varaton Kreikka yrittää siis jälleen kerran pelata aikaa.
Varaton Kreikka yrittää siis jälleen kerran pelata aikaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Paskavarvas maan kuolinkorahtelua.
Siellä väärennettiin taseita jo 6 vuotta sitten.Pankkeja tässä on tuettu ei kreikkalaisia.
Kreikka ja Kreikkalaiset ovat lusmuja suurilta osin. Mädännäisyys on myös kansassa, ei vain poliitikoissa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/virolainen-kreikka-lupaa-tehda-uudistuksia-mutta-kun-aika-tulee-niita-ei-tehda/700357/
Väärät paperit, vittu mitä kusettajia koko sakki.
Kreikkalle kenkää.
Kreikkaa kovistellaan ja ollaan tiukkana. Mutta Ukrainalle jaetaan avokätisesti rahaa, vaikka Ukraina on ilmoittanut, ettei se edes maksaa niitä takasin.
mistä näitä sentejä tulee.
Sipilä sössötti aamu-uutisissa että kaikki EU pääministerit ovat valmiita tekemään kovasti "töitä" Kreikan jatkorahoituksen eteen. Kreikka on kuulemma luvannut tehdä uudistuksia.
Vuosia jatkunut touhu jatkuu. Kreikka lupailee tehdä uudistuksia, EU- pomot ovat olevinaan tiukkoja lainan saanti ehdoissa. Eikö olisi aiheellista ensin katsoa että uudistukset käytännössä toteutuvat edes vuoden ajan ja sen jälkeen vasta mietitään rahan jakamista. Lupailla voi mitä vaan, mutta se ei pitäisi riittää, vaan ne lupaukset pitäisi myös toteuttaa. Kyllä meitä kansalaisia pidetään tyhminä, kun luullaan että me uskomme näiden EU- ja suomenkin päättäjien selittelyjä. Kreikan päättäjät vaan naureskelee ja ottavat EU-sta kaiken irti minkä saavat.
olisi voinut tehdä saman mutta täytyy leikkiä niin hienoo niin hienoo että.
suomalaispolitiikkoja on helppo vedättää koska ne ovat oikeesti tyhmiä.
Onneksi en tunne yhtään kreikkalaista.