Ongelmani on ollut läpi elämäni että tarvitsen aina hieman jotain käynnistääkseni itseni. Siihen sopii vaikka 1 olut, 1 bentso tai vaikka 1 tramali tai 1 panacodi. Jotain pitää kuitenkin saada. Jos olen ilman niin oloni on ankea, hieman huonovointinen ja väsynyt. Olen ollut myös jaksoja selvinpäin, mutta se ei varsinaisesti palkitse mitenkään. Täysin selvinpäin olen alivireinen ja elämä on tervassa tarpomista. Kahvi auttaa vain harvoin ja tekee olosta hermostuneemman. Joten mikä minua on koko elämäni vaivannut? Miksi elimistö tarvitsee pienen töytäisyn johonkin suuntaan jotta saan virtaa. Kun kehon saa herätettyä niin sitten jaksan mennä kuin teräsmies koko päivän.
Riippuvuus? Miten asiaa pitäisi hoitaa?
rtsr122
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on että olet totuttanut elimistösi kyseiseen toimintaan jo varmasti VUOSIKYMMENTEN ajan. Ainoa joka auttaa on TÄYSI vieroitus kaikista päihteistä VÄHINTÄÄN puoleksi vuodeksi niin sinullaon TEOREETTINEN mahdollisuus saada takaisin normaalin ihmisen kyky tuntea mielihyvää.
Ei ongelma ole mielihyvän puuttuminen vaan yleinen väsymys. Viihdyn kyllä selvinpäin, mutta jos haluan saada jotain aikaankin niin tarvitsen yleensä pienen annoksen jotakin. Periaatteessa ihan sama mitä se on. Oikeastaan kaikki aikaansaavimmat kauteni elämäni aikana olen ollut jonkin vaikutuksen alaisena.
mielenkiinnon puute= tässä tapauksessa sama kuin mielihyvän puute.
Ei ole kyse mielenkiinnosta. Kyllä motivaatiota löytyy. Keho on vain hyvin väsynyt ilman mitään lisäpotkua. En sano etten tekisi mitään selvinpäin. Teen kyllä, mutta se tuntuu monin verroin vaivalloisemmalta kuin esim. yhden oluen vaikutuksen alaisena. Kehoni vain toimii paremmin kun se on saanut jotain. Dopamiinin puutetta? Yleistä ahdistuneisuushäiriötä?
= mielihyvän puute.
Okei, olen siis mielestänne tavallaan masentunut?