Mitä mieltä olette?

Erosimme mieheni kanssa hetkeksi viime kesänä. Mieheni palkkasi sitten yritykseensä tilalleni toisen henkilön tehtäviini, koska yhdessä työskentely oli mahdotonta tuolloin.
Palasimme kuitenkin yhteen ja palasin töihin, tälle henkilölle, joka oli palkattu tilanne annettiin toinen työnkuva ja hän jatkoi yrityksessä.
Vuosi tästä (tänään siis) sain selville sattumalta, että miehelläni ja tällä palkatulla henkilöllä oli ollut seksisuhde, ennen siis kuin mieheni kanssa tavattiin. Mieheni oli pitänyt koko tämän vuoden tämän henkilön kanssa asian salassa, ja tuskin olisi koskaan minulle tästä kertonutkaan, ellen itse olisi vahingossa tätä saanut selville.
Heillä ei ole ollut tänä aikana suhdetta ja tämä työntekijäkin on tahollaan naimisissa nykyisin.
Koen, että tämä salaaminen oli kuitenkin törkeää, siellä me yhdessä iloisesti olemme työskennelleet, koko panoperhe, kuin yhtäsuurta perhettä.
Mitä mieltä olette?
Koen olevani loukattu, en siksi että tällainen suhde on ollut vaan siksi, että asia on salattu minulta, ja olen kuitenkin avainasemassa oleva henkilö ja pitänyt tälle työntekijälle kehityskeskusteluja ja muita.
Mitä ajattelette mieheni toiminnasta te muut. Miten reagoisitte?
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Miehesi on ollut todella hankalassa tilanteessa, koska on ja on ollut sinun miesystäväsi, on ollut sen toisen kanssa ja teidän molempien työnantaja.

Vaikka olen melko loogisesti ajatteleva tyyppi, en todellakaan ole varma, miten tuossa tilanteessa olisi pitänyt tehdä.

Äänestä
  • siis. huom olemme naimisissa. Mieheni on vaatinut minulta alun perin täyttä rehellisyyttä kaikessa ja sitä olen antanutkin. Mutta hänellä on olisi ollut mahdollisuus kertoa tämä kun palasin töihin ja sitten olisimme voineet asian ratkaista.
    Miten minun tulisi toimia nyt, olla iloisena töissä ja pitää palavereita kuten ennenkin..
    Minua ei haittaa tuo suhde, enemmänkin ahdistaa epärehellisyys..

    Äänestä

Menneet on menneitä. Työ ja yksityiselämä pitäisi osata pitää erilleen. Joiltain se sujuu. Toisten täytyy harjoitella.

Tunnen parin, joka alun perin työskenteli molemmat miehen yrityksessä, yli 20 vuotta. Yritykseen tuli uusi työntekijä, nainen. Naiselle ja miehelle kehkeytyi suhde. Mies erosi vaimostaan. Myöhemmin mies ja tämä uusi nainen avioituivat. Kolmikko jatkoi töitään sulassa sovussa. Mies ja ex-vaimonsa edelleen tiiviissä yhteistyössä. Miehen ex ja uusi nainen ystävystyivät. Monet yrityksen työntekijät alkuun ihmettelivät tilannetta. Mutta se meni pian ohi, koska he huomasivat kaiken sujuvan paremmin kuin hyvin. Tiedän lähes vastaavia tapauksia muitakin. Olen miettinyt mistä johtuu, ettei toiset voi millään kestää edes ajatusta työskentelystä ex-puolison kanssa. Toisilta se sujuu aivan "luonnostaan". Varmaankin kovin paljon vaikutusta sillä, millainen entisten ja nykyisten puolisoiden välinen suhde on.

Äänestä

Ja siis mieheni sai älyttömät raivarit siitä kerran kun oli googlannut (tutki sivuhistoriaani), erästä miestä kenen kanssa kävin pari kertaa treffeillä, että mitä tälle henkilölle kuuluu.. ja toisen kerran siitä, kun kuvatiedostoihin oli unohtunut kuva eksästäni vahingossa..

Äänestä
  • Teillä on siis molemmin puolin luottamuspulaa... Ongelma ei nyt ole tuo nainen, joka on samassa firmassa töissä, koska mitään pettämistä ei ole tapahtunut. Kyse on siitä, että kumpikaan miehenne kanssa ette luota toisiinne, koette tarpeelliseksi salailla asioita yms. (Mies ei ole kertonut vanhasta panokaverista, sinä olet kokenut että pitäisi putsailla tietokoneen sivuhistoriaa ja katsellut exän kuvia... ) Luultavasti teillä on muissakin asioissa ollut luottamusongelmia?

    Ei siis pidä takertua nyt yksittäiseen seikkaan, tuohon naiseen, vaan tiedostakaa parisuhteenne ongelmat. Olette kerran jo eronneet, ja nähtävästi riitaisasti, koska ette pystyneet edes työskentelemään yhdessä. Olisiko vihdoin aika hakea pitkäjänteistä pariterapiaa? Jos ette sille tielle lähde, olen aika varma että suhteenne tulee ennemmin tai myöhemmin kaatumaan. Te ette pysty olemaan avoimia, te ette selvästikään opettele luottamaan ja puhumaan asioista yms. Te seisotte omissa syyttävissä poteroissanne, taisteluasemissa. Että kumpi nyt on tehnyt enemmän väärin... Käyttäydytte molemmat väärit parisuhdettanne kohtaan.

    Äänestä

Tuollaisia pettäjiä naiset haluaa.

Äänestä
  • Eli olet siis sitä mieltä, että tämä salaus on törkeää?

    Äänestä

  • luottamusmeni kirjoitti:

    Eli olet siis sitä mieltä, että tämä salaus on törkeää?

    Ei tuo salailu ole törkeää, vaan se että elätte suhteessa jossa kumpikaan ei luota, ja molemmat syyttelevät vuorotellen toisiaan. Yök.

    Äänestä

Miksi ihmeessä sinulle olisi pitänyt kertoa siitä että miehesi ja tämä nainen ovat joskus ammoisina aikoina vuosia sitten panneet keskenään, kun kerran suhde on ollut ohi jo vuosia eikä nähtävästi ole vaaraa että se jatkuisi? Mitä ihmeen lisäarvoa se olisi tuonut yrityksen toimintaan ja teidän väleihinne

"asia on salattu minulta, ja olen kuitenkin avainasemassa oleva henkilö ja pitänyt tälle työntekijälle kehityskeskusteluja ja muita."

???? Ja jos olisit tiennyt niin ne kehityskeskustelut olisivat sitten sujuneet jotenkin eri tavalla? Olisit halunnut keskustella siitä millä tavoin miehesi ja tämä nainen aikoinaan nussivat, ja miten miehesi on sittemmin kehittynyt? Vai miten?

Ehkä miehesi ymmärsi (ja syystäkin, kuten näkyy) että et kykene käsittelemään asiaa vaan kilahdat aivan turhasta. Ei siitä työpaikan ilmapiiri ainakaan parane.

Äänestä

Melkoine pelimies sulla miehenä. Sellasia nyt naiset aina haluaa joten mitä muiden mielipiteillä on väliä. Varmaan se on komea joten et voi erota.

Äänestä

Typerien ja lapsellisten ihmisten ongelmiin ei ole ratkaisua.

Äänestä
  • Hyvin sanottu! Kyllä aloittajalla on itselleen oman tasoinen mies.;)

    Äänestä

  • iuhojio kirjoitti:

    Hyvin sanottu! Kyllä aloittajalla on itselleen oman tasoinen mies.;)

    Hahhhaaah, kyllä täytyy sanoa, että vähissä ovat itseään arvostavat naiset. Jokainen arvonsa tunteva nainen tietää, että mies toimi väärin. Miestä puolustavat lienevät kohtuu vaatimattomia naisia jotka tyytyvät siihen mitä saavat. Asiaa!

    Äänestä

  • Laatuaelämään kirjoitti:

    Hahhhaaah, kyllä täytyy sanoa, että vähissä ovat itseään arvostavat naiset. Jokainen arvonsa tunteva nainen tietää, että mies toimi väärin. Miestä puolustavat lienevät kohtuu vaatimattomia naisia jotka tyytyvät siihen mitä saavat. Asiaa!

    Eihän kaksi edellistä puolustanut miestä, todellakaan, vaan totesivat että mies on ääliä, ja nainen on toinen ääliö?

    Äänestä

  • pokemonitus kirjoitti:

    Eihän kaksi edellistä puolustanut miestä, todellakaan, vaan totesivat että mies on ääliä, ja nainen on toinen ääliö?

    heh, tämän kirjoittaja lienee myös itsekin`"ääliä" kuten kommenttinsa myötä tuo ilmi :DDDDD

    Äänestä

  • pokemonitus kirjoitti:

    Eihän kaksi edellistä puolustanut miestä, todellakaan, vaan totesivat että mies on ääliä, ja nainen on toinen ääliö?

    haha, tämä kommentoija lienee kirjoituksensa perusteella itsekin "ääliä"

    Äänestä

Eihän siinä ole mitään pahaa. Et sinäkään ole varmaan kertonut kaikista suhtestasi miehellesi. Ja mitä sitten. Vanha sanonta sanoo:"Pidä ystävät lähelläsi ja vihamiehet vielä lähempänä".

Äänestä

Epärehellistähän tuo on ollut, ettei ole kerrottu työntekijän taustaa sinulle. Voin kuvitella, että koet itsesi narriksi asian tiimoilla.
Nyt kysytään sinulta kovaa luonnetta.
Vaikka olisit oikeutettu omasta mielestäsi ja ehkä toistenkin, pitämään asiasta hulabaloon, niin en kehoittaisi siihen.

Joskus on vaan niin, että jotkin asiat on nieltävä oman itsekunnioituksen tähden. Nimittäin näytät heikkoutesi, aran kohdan, mikäli reagoit asiaan.
Kehoitan sinua nostamaan pääsi pystyyn ylpeänä ja olla niin kuin mitään, täysin pokerina.
Näin säilytät kunniasi.
Jos alat änkkäämään asiasta miehellesi tai hänen vanhalle heilalleen, joudut alentumaan "heidän tasolleen" sarjassa salataan-tämä-juttu-nyksältä.

Muutenkin... ala harjoittamaan kovempaa ulkokuorta, mutta säilytä sydän pehmeänä niitä asioita varten, joihin tarvitaan myötätuntoa.
Asiat ja ihmiset, jotka eivät tarvitse myötätuntoa, pidät erossa tunnemaailmastasi. Niihin voi ottaa järjellisyyden, tarkoituksenmukaisen ja ääriasiallisen suhtautumisen.

Miehen entiseen naisystävään otat siis täydellisen ääriasiallisen ja oikeudenmukaisen asenteen. Mitään tunnetason juttuja ei siis ilmaista.
Myöskin miehellesi et hiiskahda asiasta, annat tämän asian suhteen siis samaa lääkettä. Voit sanoa, että tiedät asiasta, mutta tunneilmaisu pois.
Et tilitä, et kysele, et itke, naura, ei mustasukkaisuutta, et ilmaise uteliaisuutta. Vain toteamus, eikä enempää.
Itse en suostuisi sen jälkeen keskustelemaan asiasta en ikinä, en koskaan asianomistajien kanssa.
Näillä keinoin asettuisin tilanteen yläpuolelle ainakin näiden salaajien silmien edessä.

Vain täydellisen luotettavan ystävän kanssa kävisin lävitse omat tunteeni ja pelkoni kyseisen asian suhteen.

Äänestä

Rivien välistä tulkitsen, että tiedolla olisi ollut (on) vaikutusta suhtautumiseesi ko. henkilöön esimerkiksi kehityskeskusteluissa. Näinhän ei saa olla. Parempi siis olisi, ettet tietäisi asiasta edelleenkään ja jos nyt kohtelet häntä jotenkin eri tavalla kuin muita niin kyse on syrjinnästä, joka on lailla kielletty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luottamusmeni kirjoitti:

Erosimme mieheni kanssa hetkeksi viime kesänä. Mieheni palkkasi sitten yritykseensä tilalleni toisen henkilön tehtäviini, koska yhdessä työskentely oli mahdotonta tuolloin.
Palasimme kuitenkin yhteen ja palasin töihin, tälle henkilölle, joka oli palkattu tilanne annettiin toinen työnkuva ja hän jatkoi yrityksessä.
Vuosi tästä (tänään siis) sain selville sattumalta, että miehelläni ja tällä palkatulla henkilöllä oli ollut seksisuhde, ennen siis kuin mieheni kanssa tavattiin. Mieheni oli pitänyt koko tämän vuoden tämän henkilön kanssa asian salassa, ja tuskin olisi koskaan minulle tästä kertonutkaan, ellen itse olisi vahingossa tätä saanut selville.
Heillä ei ole ollut tänä aikana suhdetta ja tämä työntekijäkin on tahollaan naimisissa nykyisin.
Koen, että tämä salaaminen oli kuitenkin törkeää, siellä me yhdessä iloisesti olemme työskennelleet, koko panoperhe, kuin yhtäsuurta perhettä.
Mitä mieltä olette?
Koen olevani loukattu, en siksi että tällainen suhde on ollut vaan siksi, että asia on salattu minulta, ja olen kuitenkin avainasemassa oleva henkilö ja pitänyt tälle työntekijälle kehityskeskusteluja ja muita.
Mitä ajattelette mieheni toiminnasta te muut. Miten reagoisitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu