"Kulttuuriväen" ylilyönti.

Eilisessä Aamupostissa joukko ns. kultturiväkeä itki että aiheesta kirjoitetaan liian vähän lehdessä. Hommahan on päinvastoin. Tänään lehdessä kokosivun juttu "teoksesta" jossa puunoksa on taitettu renkaan muotoon ja ripustettu seinälle. Onneksi ei maksanut mitään. Eilen oli juttu yhdestä henkilöstä joka lähtee homojen "missikisoihin". Eilen myös tuntemattoman tangolaulajan mainostyyppinen esittely ja Hirvihaaran tanssipaikan esittelyjutty. Tänään Mustion linnan teatteria, pastorin runoilua, taide muutti työväentaloon ja vielä koko aukeaman edestä jos jonkinlaista kiekujaa ja heidän esiintymisensä mainostamista jutun muodossa. Kuinka se "kulttuuriväki" edes kehtaa, mutta kyllähän he kehtaavat.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä risurengas aina pyykkinarun rätteineen voittaa, koska siitä ei tarvinnut maksaa. Taiteilijoillahan on jokin sisäpiiri jota he itse ylistävät ja harrastelijoita halveksivat. Pitää olla matrikkelitaiteilija että risurenkaasta saadaan lehtikuvia.

Äänestä

Juuri näin. Kultturiväki on tottunut vaatimaan kohtuuttomia koska pitävät selvänä että joku muu maksaa aina viulut. Tämä juontaa siitä että lähes kaikki ovat töissä sektoreilla erilaisissa"toimistotöissä" missä palkat maksetaan verovaroista joten maailmakuva himmenee helposti.

Äänestä

Tänään joku kulttuuritäti Aapossa puolustelee puunoksataidetta. Nykyiset "taiteilijat" osaavat oksien ripustusta ja rättien asettelua naruille, mutta oikeaan taideteokseen heille ei kyvyt riitä. Muutama poikkeus on ja heidän teoksensa menevät kaupaksi ilman taidetukiaisia. Todellisten mestareiden teokset taas ovat huippuhinnoissa tavalliselle kadun tallaajalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OikeisiinTöihin kirjoitti:

Eilisessä Aamupostissa joukko ns. kultturiväkeä itki että aiheesta kirjoitetaan liian vähän lehdessä. Hommahan on päinvastoin. Tänään lehdessä kokosivun juttu "teoksesta" jossa puunoksa on taitettu renkaan muotoon ja ripustettu seinälle. Onneksi ei maksanut mitään. Eilen oli juttu yhdestä henkilöstä joka lähtee homojen "missikisoihin". Eilen myös tuntemattoman tangolaulajan mainostyyppinen esittely ja Hirvihaaran tanssipaikan esittelyjutty. Tänään Mustion linnan teatteria, pastorin runoilua, taide muutti työväentaloon ja vielä koko aukeaman edestä jos jonkinlaista kiekujaa ja heidän esiintymisensä mainostamista jutun muodossa. Kuinka se "kulttuuriväki" edes kehtaa, mutta kyllähän he kehtaavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu