Värikkäästä tekstailustaan tunnettu Toimi Kankaanniemi on näköjään painunut kokonaan perunakuoppaan.
Sääli, sillä olisi hauska seurata Toimin toilailuja mediassa näin kesälläkin.
Missä on Toimi Kankaanniemi?
6
<50
Vastaukset
- viestimies
Tosiaan, missä Toimi luuraa?
Missä toimi operoi?
- hiljanen_mies
Onko Toimi eduskunnan kellarissa säkki päässä ja tuhkaa ripoteltu päälle?
Seksiorjana perustoimistolla?
- Veljpuolet
Toimilta jäi Audin penkki - ja paljon muutakin - saamatta, niin nyt Toimi punkkaa Teuvon kanssa Jaguaarin penkillä pitkiä matkoja. Teuvollakin on ollut pieniä ongelmia saada kyyditettävää edes maksua vastaan. Onneksi on Toimi nyt seuraa pitämässä.
- JuurikinNäinOn
Tosiaankin, aivan todellakin sellainen mediakohu olisi nyt ihan paikallaan kesän lämmetessä ja ihmisten selaillessa uutisvirtaa pienessä huppelissa ja keskikaljapöhnässä! Miten ilahduttavaa olisikaan paheksua kristillisen liiton entistä ministeriä, joka nyt saadaan kiinni ikään kuin housut kintuissa ja kielipitkällä lipomassa, vaikka kotona odottaakin heteroavioliittoon vihitty pysyvä ja ainoa mahdollinen aviovaimo, jolla kirkkovihkimisen yhteydessä on jo luvattu uskollisuutta sekä myötä että vastamäessä ja nyt niitä vastamäkiä on enimmäkseen ollutkin. Perinteisistä kaikkein perinteisin poliitikko päätti siis langeta haureuden syntiin täysin julkisesti ja mitään mistään soveliaisuudesta piittaamatta, sillä himot ne ovat hiirelläkin, elikkä siis tylsääkin tylsemmällä tohvelisankarilla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571818Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18887- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2717- 63715
- 68695
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543