Taisin laittaa tämän viestin alun perin väärään paikkaan, mutta...
Olen todella kypsä työpaikkaani. Minut pestattiin tänne suunnilleen pelastamaan yritys. Henki on umpisurkea. Ihan kammottava. Haluan lähteä.
Jos kerron toimitusjohtajalle, joka on myös lähin esimieheni, avoimesti että etsin itselleni uutta työpaikkaa, onko se laillinen irtisanomissyy ? Olen logistiikkapäällikkö; ylempi toimihenkilö siis.
Joku tietenkin ihmettelee, että miksi kerrot ylipäätään. No, siksi että toivon sen vievän paineita vähän niskastani (matkustamispakkoa ym. tulospakkoa, joka tähtää tulevaisuuteen)
Jos tiedetään, että lähden, varaani lakataan laskemasta. Ja painostamasta. Olen kaikkien roskakori ja juoksupoika ja sen ohella pitäisi viedä firman prosessit tälle vuosisadalle. Siis luoda kaikki ihan nollapisteestä lähtien, tehdä kaikki yksin, toteuttaa yksin, naputtaa koneelle yksin ja vielä siinä ohessa pyörittää firman operatiiviset toiminnot.
Pomolle kun yrittää puhua, hän väittää, että minä teen vain liian lyhyitä päiviä. Teen vähintään 40 t työviikkoa tätä nykyä, koska ylitöiden tekeminen ei auttanut mitään ja aloin todella väsyä. Tästä ei ihan oikeasti kukaan voi selvitä, mutta pomo ilmeisesti aidosti kuvittelee niin. Siksi pelkään että hän yrittää löytää tekosyitä irtisanomiseeni ja se taas ei näytä hyvältä CV:ssä. Siksi lähtisin mieluummin itse.
Onko laillinen irtisanomissyy ?
7
131
Vastaukset
- 208
No etkös sinä voi sopia sen pomosi kanssa että sinut irtisanotaan "tuotannollisista ja taloudellisista syistä", vaikkei näin olisikaan. Ei sitä kukaan myöhemmin tutki.
Tai sitten otat vaan itse lopputilin, siihen vaan tulee se 3 kk karenssi. - jlfgdf
Ei ole laillinen irtisanomissyy. Toki voivat "muistaa" sinua, jos tulee YT:t. Se on laillista, jos saavat perusteltua irtisanomisesi tuotannollisilla syillä. Tämä on helppoa Suomessa.
Toisaalta, oikeutta on käyty yhden ihmisen YT:stä niinkin, että yritys on hävinnyt tämän. - joopajoo_
Ylempänä toimihenkilönä varmasti tiedät, että mitä voisit tehdä ja mitä et, milloin ja miten voit itsesi irtisanoa ja mitä siitä seuraa vai seuraako mitään...Luulisi myös sinun ylempänä toimihenkilönä tietävän mikä on laillinen syy ja tarvitsetko edes mitään syytä.
- loppulappu
Jaahas, no miten se , että olen ylempi toimihenkilö nyt sitten viittaisi siihen, että tietäisin kaiken laillisista irtisanomissyistä ?? Taitaapa lähinnä olla niin, että "joopajoo" ei tunne koko käsitettä....
Satun kyllä tietämään, että laillisia irtisanomissyitä on jos minkälaisia ja että tosielämässä työntekijän oikeudet ovat vähäisiä. Meillä "ylemmillä toimihenkilöillä" kun usein on sopimus, jossa luetellaan mm tulosvastuualueet huolellisesti yksilöiden... tosin ei käydä läpi sitä, että jos työtaakkasi on niin hillitön, että et edes ehdi tulosmittareita luomaan.
Olen nyt kesälomalla ja harkitsen jopa sitä irtisanoutumista. Mulle on kyllä olemassa markkinoita, vaikka joutuisi vähän pitempää hakemaan tällaisena aikana.
Mutta olen muutenkin alkanut kyseenalaistamaan koko työn mielekkyyttä. Kaikkein mieluiten menisin johonkin matalampipalkkaiseen hanttihommaan, jossa olisi mukava työyhteisö, jä jättäisin tällaisen tulosvastuu/kunnianhimoduunin muille.
Jaa, että miksikö sitten en mene ? Takaan että yritetty on. Jos edes pääsee haastatteluun, seinä nousee vastaan kahdella argumentilla. Toinen on, että "pitkästyisit vaan tälllaisessa" ja toinen on. että kukaan ei palkkaa alaisekseen itseään kokeneempaa. Kun ei uskota, että en kärky pomon paikkaa. - maiqqqqu
Itsehän haluat irtisanoutua. Ei järkevä työnantaja irtisano sinua sen vuoksi. Jos laittaisi syyksi tal. ja tuot. syyt...ottaisi riskin että vedät oikeuteen kun uusi palkataan...
Irtisanoudu nyt vaan itse ja tavoittele parempaa duunia. - outocvmuotosulla
Itselläni ei ainakaan ole cv:tä missä näkyy työsuhteen päättymisen syyt. Eikä kukaan ole koskaan niitä kysynyt.
- itsetehohuipussaan
Oman egonsa korostamistarve saattaa välillä johtaa siihen, että kuvittelee olevansa korvaamaton ja ainoa hyvä työntekijä. Itselläni on juuri tällainen henkilö esimiehenä. Hän alleviivaa titteliään ja muistaa mainita sen päivittäin, varmaan itselleen vakuutellen.
Alipalkkaa ihmisiä ja pyrkii rikkomaan työehtosopimusta. Vedättää alaisinaan ja teettää heillä töitä niin, että edes ruokataukoon ei jää aikaa. Haukkui edeltäjänsä saamattomaksi, vaikkei edes tiennyt tämän työn kuvaa. Vähättelee muita (jopa ylempiään) ja ottaa kontolleen asioita, mitkä ei oikeasti edes hänelle kuuluisi.
Ehdottomasti v-mäisin ihminen mitä olen koskaan tavannut. Kaikki päällikköämme myöten toivoo hänen irtisanoutuvan tehtävästään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san661883- 541176
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731039Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182980Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 92921
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu116908