Ruokakauppa poisti säilytyslokeronsa

"Malmölainen ruokakauppa poisti säilytyslokeronsa, ja heitti samalla säilytyslokeroissa olleet tavarat suoraan roskalavalle. Roskalava tyhjennettiin ja sen sisältö tuhottiin.

Sunnuntaina kahdeksan EU-alueelta kotoisin olevaa siirtolaista totesi kauppaan tullessaan, että heidän säilytyslokeroissa olleet passinsa, rahansa, lääkkeensä ja muut henkilökohtaiset tavaransa olivat hävinneet".

http://yle.fi/uutiset/ruokakauppa_poisti_sailytyslokeronsa_ruotsissa__heitti_siirtolaisten_passit_ja_rahat_roskikseen/8099066?origin=rss

Ruokakaupan omistajan mukaan säilytyslokeroita on käytetty tavaroiden pitkäaikaiseen säilytykseen, ja se on koettu kaupassa ongelmalliseksi. Hänen mukaansa säilytyslokerot tyhjennettiin hygieniasyistä.

– Vain neljä 24 kaapista oli vapaina, ja monissa kaapeissa oli ruoantähteitä. Olemme yrittäneet löytää tähän ratkaisua jo pitkään ja nyt olemme luovuttaneet, omistaja Peter Åkesson sanoo Sydsvenskanissa.

Eikö teidän olisi pitänyt laittaa tavarat talteen ja odottaa päivän loppuun, ennen kuin heitätte ne pois?

– On vaikea sanoa, mikä tässä tilanteessa on oikein ja väärin. Emmehän halua tonkia ihmisten henkilökohtaisia tavaroita, Åkesson selittää.

EU-siirtolaisia auttavassa verkostossa työskentelevä Lina Andersson ihmettelee, miksi ruokakauppa ei tiedottanut säilytyslokeroiden tyhjentämisestä etukäteen eri kielillä. Hän tuntee monet siirtolaisista, jotka menettivät omaisuuttaan.

– He ovat kodittomia, eikä heillä ole mitään paikkaa, missä säilyttää kaikista tärkeimmät tavaransa – varsinkaan silloin, kun sataa, Andersson sanoo Sydsvenskanissa.

Hän auttoi siirtolaisia tekemään rikosilmoituksen kauppaa vastaan. Poliisi on kuitenkin ilmoittanut, että se ei aio aloittaa tapahtuneesta esitutkintaa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Milläs mamut nyt siellä pärjää ?

Äänestä

Roskat vaan roskiin, sinne ne kuuluvatkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oliko_julma_teko kirjoitti:

"Malmölainen ruokakauppa poisti säilytyslokeronsa, ja heitti samalla säilytyslokeroissa olleet tavarat suoraan roskalavalle. Roskalava tyhjennettiin ja sen sisältö tuhottiin.

Sunnuntaina kahdeksan EU-alueelta kotoisin olevaa siirtolaista totesi kauppaan tullessaan, että heidän säilytyslokeroissa olleet passinsa, rahansa, lääkkeensä ja muut henkilökohtaiset tavaransa olivat hävinneet".

http://yle.fi/uutiset/ruokakauppa_poisti_sailytyslokeronsa_ruotsissa__heitti_siirtolaisten_passit_ja_rahat_roskikseen/8099066?origin=rss

Ruokakaupan omistajan mukaan säilytyslokeroita on käytetty tavaroiden pitkäaikaiseen säilytykseen, ja se on koettu kaupassa ongelmalliseksi. Hänen mukaansa säilytyslokerot tyhjennettiin hygieniasyistä.

– Vain neljä 24 kaapista oli vapaina, ja monissa kaapeissa oli ruoantähteitä. Olemme yrittäneet löytää tähän ratkaisua jo pitkään ja nyt olemme luovuttaneet, omistaja Peter Åkesson sanoo Sydsvenskanissa.

Eikö teidän olisi pitänyt laittaa tavarat talteen ja odottaa päivän loppuun, ennen kuin heitätte ne pois?

– On vaikea sanoa, mikä tässä tilanteessa on oikein ja väärin. Emmehän halua tonkia ihmisten henkilökohtaisia tavaroita, Åkesson selittää.

EU-siirtolaisia auttavassa verkostossa työskentelevä Lina Andersson ihmettelee, miksi ruokakauppa ei tiedottanut säilytyslokeroiden tyhjentämisestä etukäteen eri kielillä. Hän tuntee monet siirtolaisista, jotka menettivät omaisuuttaan.

– He ovat kodittomia, eikä heillä ole mitään paikkaa, missä säilyttää kaikista tärkeimmät tavaransa – varsinkaan silloin, kun sataa, Andersson sanoo Sydsvenskanissa.

Hän auttoi siirtolaisia tekemään rikosilmoituksen kauppaa vastaan. Poliisi on kuitenkin ilmoittanut, että se ei aio aloittaa tapahtuneesta esitutkintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu