Huono itsetunto avoliitossa

Kun olet onnistunut palauttamaan itsetuntosi kerran, onnistut siinä myös uudelleen. Muista se!

Pari huomiota. Sinä oletat että poikaystäväsi haaveilee erilaisesta naisesta kuin millainen sinä olet. Kuitenkaan poikaystäväsi ei ole koskaan sellaisesta sanonut, joten muista että kyseessä on vain heikon itsetuntosi värittämä luulosi, sinun tunteesi. Se ei ole mitään konkreettista ja todellista, mitä tietäisit. Poikaystäväsi on sinun kanssasi, joten miksi olettaisit että hän haluaisi muuta.

Jos tarkoitat sillä että hän "ohjaa" sinua tekemään asioita sitä, että hän esimerkiksi kannustaa urheilemaan tai haluaa että syötte terveellisesti, niin se johtunee ihan puhtaasti siitä, että liikunta tekee hyvää ihmisen terveydelle, pitää mielen virkeänä, on mukavaa kunhan liikkeelle pääsee, ja terveellinen ruoka samoinkin parantaa yleistä hyvinvointia. Ei sen tarvitse olla ulkonäköön missään yhteydessä. Tämäkin on siis vain sinun oletus.

Kaikki miehet eivät kovin paljoa kehu luonnostaan. Ei minunkaan mies. Hän on sellainen (ihana) mörri. Hyvä mies, mutta ei lätise liikoja. Hän ei siis myöskään kehuskele muita naisia. Vain se olisi huolestuttavaa, jos kehuu muita kovasti, mutta ei omaa naistaan. Sellaisesta vain sinun tulisi huolestua.

Ja toisen ihmisen kehuilla pelkästään et itsetuntoasi voisi nostaakaan, koska et voi rakentaa itsetuntoa muiden varaan. Rakenna se itsesi varaan, niin silloin se kestää. Toki voit jutella miehellesi, että kaipaat vähän hänen tukeaan, ja olis kiva jos kerran kuussa muistaisi sanoa, jos näytät hänen mielestään nätiltä...:)

Tärkeintä on kuitenkin se, mitä itse ajattelet kun katsot peiliin.

Ulkonäön suhteen makuja on monia. Läheskään kaikki ei ihaile fitness-tyyppejä, tms. Ole paras sinä, ja se riittää. Jos ITSE haluat muuttaa jotain itsessäsi, niin muuta. Jos et halua muuttaa, niin älä muuta. Mutta älä tee mitään muutoksia muiden takia.

Joka tuutista meille kaikille tulee koko ajan niitä ulkonököpaineita. Se on tosiasia. Pitää muistaa että ensinnäkin vain yksi vaihtoehto ei ole kaunis, vaan voi olla kaunis eri tavoilla. Toisekseen ulkonäkö on marginaalisen pieni osuus ihmisenä olosta. Itsetunto pitää rakentaa aivan eri asioiden varaan. Oletko hyvä ystävä? Oletko ystävällinen? Oletko ahkera? Oletko empaattinen? Mitkä ovat niitä seikkoja sinussa, joista pidät, ja joiden varaan voit rakentaa itsetuntosi? Ukonäkö rapistuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, eikä itsetunto saisi rapistua sittenkään.

Hmm... Ethän käytä e-pillereitä tai muita lääkkeitä? Niillä on ikäviä sivuvaikutuksia. Ja masennus yhdessä heikon itsetunnon kanssa ovat yleisempia kuin puhutaan. Tai ethän juo zero (aspartaami) juomia etkä syö "pikaruokaloissa" (roskaruokaloissa)?

Toinen asia on poikaystäväsi. Oletko varma ettei hän ole narsistinen luonne? Pysähdy hetkeksi ja mieti millainen hän luonteeltaan on. Vaikkei hän ole sanonut ääneen unelmiensa naisesta niin siti tiedät hänen katselevan sellaisia. Ja varsinkin se lause jossa sanoit ettei teillä paljon tunteilla, se selittäisi paljon.

Vaatiiko hän sinua osallistumaan kaikki kustannuksiin 50% osuudella vai maksaako hän isommat laskut itse jos on varaa? Oletko sinä talouden kotiorja jonka tehtävä on pitää talous ja julkisivu kunnossa? Vaatiiko hän sinua kuntoilemaan? Onko hänellä omaa aikaa ja sinulla ei?

On myös mahdollista että sinua ei ole tarkoitettu kivikylään. Saatat olla luontoihminen. Kaupungit usein suunnitellaan niin että kun katsoo mihin tahansa niin näkee vain korttelin verran. Sen jälkeen kun talo tai kallio niin että se luo "kuoleman" ilmapiirin. Ihmiseten näköpiirissä on roska-astioita ja usein ne pursuavat yli. Talojen ikkunoistakin näkyy vain toisten talojen seiniä, eikä avaraa näkymää saa olla missään. Tämä masentaa ihmisiä ja tekee heistä apaattisia. Tämäon yksi arkkitehtuurin linjoista joilla ihmisten energiaa hallitaan suurissa väestötiheyksisissä paikoissa.

Mutta kuten sanoin, pysähdy ja mieti hetki. Loppuelämäsi tulee olla onnellinen.

itselläni vähän samanlainen tilanne kuin jutun aloittaneella. Olen ollut suhteessa kohta 7 vuotta ja tuntuu ettei enää itsetuntoa ole jäljellä. Nykyään mietin vain pitääkö mieheni enää minusta? Onko hän minun takia vain koska ei taloudellisesti pystyisi asumaan yksin? Seksiä meillä on ehkä kerran kk, pahimmillaan ollut puolen vuoden tauko. Hän on KERRAN SEITSEMÄN VUODEN AIKANA sanonut minua kauniiksi, ja sekin suhteen alkuaikana. Ei muuten. Ei mitään kivaa pientä sanaa. Alkaa mennä toivo tähän suhteeseen :( Muuten hän kyllä osallistuu, esim. tiskaa, siivoo, pyykkää jne.. mutta tunteitaan ja ajatuksiaan ei sano millään lailla.

Kiitos viesteistä. Olen nyt pohtinut näitä asioita. Tunteet ja ajatukset heilahtelevat kahden ääripään välillä. Tuntuu, että irtipäästäminen keventäisi tätä ahdistusta ja kurjaa oloa.. En tiedä olenko vain itse muuttunut, mutta tuntuu, kuin kumppanini olisi eri henkilö.. Katson häntä, enkä näe enää sitä mitä ennen näin. Mutta tosiaan.. Olen tainnut muuttua.. Arvomaailmani ja toiveeni elämästä ja suhteesta ovat muuttuneet.. ikävöin jotain mitä meidän suhteessa ei ilmeisesti ole. Jotain puuttuu, enkä tiedä mitä/mikä se on. Kaipaus on niin suuri, että tunnen huutavani sisäisesti kuuroille korville ja sokeille silmille. Tunnen itseni yksinäiseksi.
Toisaalta ajattelen niin, että tämä on vain yksi iso haaste/testi, joka minun täytyy ylittää ja läpäistä.. Ja jonka jälkeen suhteemme on entistä vahvempi.