Minulle asennettiin kuparikierukka maaliskuun alussa. Olen synnyttänyt kerran, eikä toinen raskaus ole vielä ajankohtainen. Kiertoni on ollut erittäin säännöllinen, korkeintaan 30 päivää, koko alkuvuoden.
En ole käyttänyt ovistestejä, mutta minulla oli ovulaatioon viittaavaa kosteutta juhannuksena. Mieheni ja minä olemme seksuaalisesti aktiivisia. Tällä viikolla mahaa on nipistellyt päivittäin. Kuukautiset eivät ole vielä myöhässä.
Voívatko kivut johtua kierukasta? Se ei ole ensimmäisinä kolmena kuukautena aiheuttanut mitään ongelmia, korkeintaan vuodon pitkittymistä. Tarkastuskäynti on heinäkuun lopussa.
Alkuraskauteeni kuului voimakasta rintojen kutinaa ja mahan pitkäkestoista nipistelyä, mutta kumpikaan ei alkanut ennen kiinnittymisvuotoa, joka oli heinäkuun 2013 lopussa. Toki kuparikierukka joskus harvoin pettää, mutta ei kai näin pian oletetun oviksen jälkeen voi tulla ainakaan raskausoireita?
Onko aihetta huoleen?
0
229
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802037Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271085- 1411038
- 94782
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa125751- 45717
- 59675
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 60644