http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015062519925638_ul.shtml
"Brysselin Kreikka-kokouksiin mahtuu monenlaisia käänteitä ja hämäystemppuja.
Vielä maanantaina eurojohtajien kokouksen jälkeen pääministeri Juha Sipilä (kesk) oli positiivisella mielellä ja kertoi uskovansa Kreikka-sovun syntyyn. Tuolloin Sipilä kuvasi tuntojaan näin:
-Kokouksessa tuli vahva viesti joka puolelta, että tämä saadaan ratkaistua. Se tuli myös Kreikan suunnasta, Sipilä kertoi.
Virkamieslähteiden mukaan eurojohtajien maanantainen positiivisuus oli kuitenkin taktikointia ja silmän lumetta.
Paluu todellisuuteen
Keskiviikkona tapahtui jälleen paluu karuun todellisuuteen, kun euroryhmän Kreikka-kokous lässähti alkuunsa.
Euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem päätti kokouksen vain tunnin tapaamisen jälkeen, koska ministereillä ei ollut edes sopimusehdotusta, josta he olisivat voineet keskustella.
-Mitään pohjapaperia ei ollut, valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) sanoi Brysselissä.
Stubbin mukaan euroryhmän tynkäkokous ei kuitenkaan ollut turha, koska se osoittaa muulle maailmalle, että euroryhmä on vakavissaan ratkomassa Kreikan ongelmia.
Kreikka kovana
Kreikan pääministerin Alexis Tsipraksen ja velkojien välisissä neuvotteluissa rahoitusehdoista ei keskiviikon aikana edetty muun muassa sen vuoksi, että Kreikka ei aio suostua velkojien vaatimuksiin palkkojen ja eläkkeiden leikkauksista. Tsipras on käärmeissään siitä, että Kreikan uudistusehdotuksiin ei suostuta, vaikka vastaavat toimet on hänen mukaansa hyväksytty muiden kriisimaiden kohdalla."
Sipilä vanhana liikemies lierona kääntelee takkiaan tilanteen mukaan !
Ja mitä helevetin johtajia nuo EU johtajat ovat? tanssivat gregujen pillin mukaan, vaikka jokaisella järjellä ajattelevalle on selvää kuin pläkki, jotta gregut eivät pysty velkojaan koskaan maksamaan!
Eivätkä edes aio maksaa, Kreikan valtio on konkurssien teossa spesialisti tekihän se ensimmäisen konkurssinsa jo 300 vuotta ennen ajanlaskun alkua !
Jos EU;n pampuilla olisi järki päässä he puhaltaisivat pelin poikki välittömästi, menkööt gregut, kohtahan lähtevät Britit EU,sta ja koko kolhoosi hajoaa kuitenkin ! Ne kun nuo kolhoosit eivät tahdo pysyä koossa, muualla kuin sekarotuisten jenkkilässä !
Late Lapista. SSSS Ry!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sipilä haluaa miellyttää kaikkia. Joskus on tehtävä ikäviä päätöksiä, jotka eivät miellytä kaikkia!
Onko tässä asiassa tehty mitään muita kuin "ikäviä päätöksiä" ja jos ne eivät kaikkia miellytäkään, niin keitä ne ovat tähän saakka miellyttäneet?
Ovat miellyttäneet varmaankin greguja, jotka pelasivat filungia jo EU;hun tullessaan valehtelemalla raha ja muut asiansa, ja nämä olli rehnit ja muut potkupallo huliganistit uskoivat gregujen valheisiin silmiään räpäyttämättä !
Late Lapista. SSSS Ry!
sekin on nähty juuri kuinka velallinen juoksuttaa velkojia.
Joo, on se maailma mallillaan!!!
Sipilä on kierä mielikuvienluoja ja Suomen kansan kyykyttäjä.