Venäjä harjoitellut Ahvenanmaan miehittämistä

Eurooppalaisen politiikan analysointiin keskittyvän Cepan tuore raportti väittää Venäjän harjoitelleen maaliskuussa Ahvenanmaan haltuun ottoa, kertoo Iltalehti.

Raportin mukaan Venäjä järjesti maaliskuussa suuren sotaharjoituksen, johon osallistui yli 30 000 sotilasta. Harjoituksen skenaario oli Cepan mukaan Ahvenanmaan, Ruotsin Gotlannin, Tanskan Bornholmin sekä Norjan pohjoisten osien haltuun ottaminen.
Venäjän suurimmaksi mielenkiinnon kohteeksi kerrotaan Arktiset alueet. Selvityksen mukaan Venäjä haluaisi palauttaa naapurimaidensa keskuuteen sellaisen valta-aseman, jossa mitään ei tapahtuisi Venäjän tietämättä, tai hyväksymättä.mtv

Raportin mukaan Baltian kannalta vaarallisin asia on Kaliningradin tilanne, jonka turvallisuuden Venäjä haluaa turvata. Toisaalta Cepan selvityksessä todetaan myös, että Venäjän täytyy kyetä yhteistyöhön ainakin Liettuan kanssa voidakseen huolehtia Kaliningradista.

Raportissa huomautetaan, että Venäjä ei halua rikkoa keskinäisiä suhteitaan länteen, koska se tiedostaa jäävänsä alakynteen mahdollisessa konfliktissa EU:n ja Naton kanssa.

Venäjän viimeaikaisen uhittelun Baltian maissa uskotaan olevan lähinnä psykologista sodankäyntiä.

Raportin mukaan varmin tae turvallisuudelle Itämerellä olisi yhteisen puolustuksen lisääminen. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin turvallisuuden kannata tärkeäksi nähdään yhteistyön lisääminen Natoon kuuluvien naapurimaiden kanssa.
1191358
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 119

Vanhimmat

Amerikkalaisraportti väittää: Venäjä harjoitellut Ahvenanmaan miehittämistä

Asia käy ilmi eurooppalaisen politiikan analysointiin keskittyneen Cepan tuoreesta raportista.Sen mukaan
Venäjä järjesti maaliskuussa suuren sotaharjoituksen, johon osallistui yli 30 000 sotilasta. Harjoituksen skenaario oli Cepan mukaan Ahvenanmaan, Ruotsin Gotlannin, Tanskan Bornholmin sekä Norjan pohjoisten osien haltuun ottaminen.

Cepan varajohtajan, Itä-Euroopan maihin erikoistuneen toimittajan ja energia-, tiedustelu- ja kyberturvallisuuden asiantuntijan Edward Lucasin laatimasta raportista ei ilmene tarkemmin, mihin harjoitukseen raportissa viitataan.

Tiedotusvälineissä on laajalti uutisoitu, että Venäjä järjesti maaliskuussa useita sotaharjoituksia eri puolilla, aina arktisilta alueilta Mustallemerelle.
Arktinen kiinnostus

Viiden Pohjoismaan, kolmen Baltian maan sekä Puolan turvallisuustilannetta pohtivassa raportissa todetaan kuitenkin, ettei Venäjällä ole sotilaallisesti juurikaan mielenkiintoa kyseisiä Itämeren alueen maita kohtaan.

Venäjän mainitaan olevan taloudellisessa mielessä kiinnostunut ainoastaan Arktisesta alueesta.

Selvityksen mukaan Venäjä haluaa palauttaa naapureidensa keskuudessa sellaisen valta-aseman, jossa ei tapahtuisi mitään, mistä Venäjä ei tietäisi, tai mitään, mitä Venäjä ei hyväksyisi.

"Yllätyshyökkäys mahdollinen"

Raportin mukaan Baltian alueen kannalta kenties vaarallisin asia on Kaliningradin tilanne, jonka turvallisuuden Venäjä haluaa kiihkeästi turvata.

- On mahdollista, joskin epätodennäköistä, että Venäjä suunnittelee yllätyshyökkäystä Baltiaan, Puolaan ja Pohjoismaihin. Tämä on kuitenkin mahdollista vsiinä tapauksessa, että Venäjä vetää 15 000-20 000 sotilastaan pois Ukrainan alueelta. Venäjä ei pysty käymään kahta sotaa samanaikaisesti, raportissa todetaan.

Toisaalta Cepan selvityksessä huomautetaan, että Venäjän täytyy kyetä yhteistyöhön ainakin Liettuan kanssa pystyäkseen huolehtimaan Kaliningradista.

Venäjän ei uskota haluavan rikkoa keskeisiä suhteitaan länteen, koska se tiedostaa jäävänsä alakynteen mahdollisessa konfliktissa EU:n ja Naton kanssa.

Venäjän Itämeren alueen maihin kohdistaman lisääntyneen uhittelun arvellaan olevan toistaiseksi pelottelua ja psykologista sodankäyntiä.
Propaganda lisääntynyt

Cepan raportti ottaa kantaa myös kiivastuneeseen sananvaihtoon Venäjän ja naapurimaiden välillä.

Raportissa huomautetaan, että Venäjä on jo vahvistanut propagandaansa Baltiaa ja pohjoisia naapureitaan kohtaan. Esimerkkinä mainitaan Venäjän mediassa Suomea kohtaan esitetyt syytökset taannoisessa lapsikaappaustapauksessa.

Raportissa todetaan lopuksi, että paras tapa välttää ydinasekonflikti Itämeren alueella on vahvistaa yhteistä puolustusta. Skenaariossa Itämeren alue miellettäisiin kokonaisuudeksi, jossa suuremmat maat auttaisivat pienempiä.
Suomen ja Ruotsin turvallisuuden kannalta tärkeäksi nähdään yhteistyön lisääminen Natoon kuuluvien naapurimaiden kanssa.

Suomen ja Ruotsin mahdollisesta Nato-jäsenyydestä todetaan, että lyhyellä aikavälillä liittymispäätös provosoisi Venäjää. Samassa yhteydessä selvityksessä muistutetaan, että Suomen kanta Natoon liittymisestä on jo lieventynyt Ukrainan kriisin myötä.il

1Äänestä
  • Mikä ihmeen Cepa?

    Joka tapauksessa skenaario Ahvenanmaan, Gotlannin ja Bornholmin miehittämisestä kuulostaisi ajastaan jälkeen jääneeltä, 1900-luvun alun strategiselta ajattelulta.

    Toisaalta armeijathan nyt harjoittelevat jos millaisia taktisia skenaarioita, niin tekee myös Suomi. Suuri osa skenaarioista ei ole realistisesti toteuttamiskelpoisia.

    1700-luvun skenaariossa Venäjä pyrki isonvihan aikana autioittamaan Pohjanmaata, koska sen pelättiin olevan Ruotsin armeijan hyökkäystie Suomeen. Vielä 1800-luvun puolenvälin tienoilla Venäjä lähetti merisotilaitaan Päijänteelle, jonne piti saada kelvolliset navigointikartat ja laivastokapasiteettia siltä varalta, että Ruotsi hyökkää Pohjanmaan suunnasta. Nykynäkökulmista outoja skenaarioita.

    1930-luvulla varauduttiin kaasunaamarein sodankäyntiin, joka ensimmäisen maailmansodan kokemusten mukaan käytäisiin pitkälle kaasuasein. Toisessa maailmansodassa niillä ei tosin juuri ollut merkitystä.

    Ahvenanmaan ja Gotlannin valtausidea on ajoilta, kun laivastot vielä hallitsivat meriä. Itämerellä ajatus ei toiminut oikein enää toisessa maailmansodassakaan.

    Äänestä

  • Venäjä harjoitellut Ahvenanmaan miehittämistä

    1Äänestä

Jos Ahvenanmaalle tulee pakkovenäjä niin mitäpä tuo haittaa. Saisivat Ahvenanmaalla vähän vertailukohtaa miten asiat voivat olla. Otetaan sitten takaisin kun pyytävät. Kumpiko vihaa Suomea nykyisin enemmän, Ahvenanmaa vai Venäjä?

Äänestä
  • Kyllä se haittaa. r...ät ei Suomen alueelle pääse. Suomen ja Ruotsin on vamistauduttava yhdessä torjumaan idän uhkan ja vahvistettava puolustusta ahvenanmaalla.

    1Äänestä

  • erommel kirjoitti:

    Kyllä se haittaa. r...ät ei Suomen alueelle pääse. Suomen ja Ruotsin on vamistauduttava yhdessä torjumaan idän uhkan ja vahvistettava puolustusta ahvenanmaalla.

    Ei haittaa. Ahvenanmaanlaisille ei Suomi kelpaa joten kokeilkoon Venäjää :) Tulisi Suomellekin paljon halvemmaksi kun ei tarvitse rahoittaa ko. aluetta vuodesta toiseen :)

    Äänestä

  • vittu mitä p...a! törkeitä nämä itä trollit. Onneksi pohjoismaat tehostavat yhteistyötään ja toivottavasti pian ollaan natossa. r..ät ei koskaann tule onnistumaan jos yrittävät.

    1Äänestä

  • bror-erik kirjoitti:

    vittu mitä p...a! törkeitä nämä itä trollit. Onneksi pohjoismaat tehostavat yhteistyötään ja toivottavasti pian ollaan natossa. r..ät ei koskaann tule onnistumaan jos yrittävät.

    Kyllä se on ahvenanmaalaisille ihan oikein jos Venäjä sen hetkeksi ottaisi haltuunsa. Eivät käy armeijaa eivätkä opiskele suomea joten opiskelkoon venäjää. Siellä istuvat Suomen rahoittamina ja suojeluksessa. Putin voisi vähän opettaa noille tapoja niin eiköhän se alkaisi suomikin taas maittaan :)

    Äänestä

  • Ahvenanmaalaisilla ei asevelvollisuutta!Kansainväliset sopimukset eivät sodan aikana päde!Nyt suomalaiset isänmaalliset haluavat riemusta hihkuen puolustaa tuota joutoaluetta!

    Äänestä

Ja Nato harjoittelee kovalla tohinalla "Pietarin valloitusta" ym...
Tätähän tämä varustelukierre on.
Seis ja poikki. Uhkakuvat ja sotahullu sodanlietsonta.

Äänestä
  • missä ja milloin on Pietarin valloitusta harjoiteltu?

    Nato yrittää kaapia kokoon nopean toiminnan joukkoja, jotka pystyisivät estämään Baltian kaappauksen Krimin malliin.

    1Äänestä

  • Näin juuri. USA:n joukot pois Suomesta. Ei USA:n maa-, meri- ja ilmavoimien harjoituksia enää massamme. Ei provosoida naapuriamme. Eihän Venäjäkään harjoittele Kuubassa....

    Niin, ja myös niiden USA:n pienlennokkien harjoittelu Suomessa stop myös.

    Äänestä

  • Tiltun toive on jo toteutunut.

    Tosin kansainvälisiä harjoituksia kyllä jatketaan.

    1Äänestä

  • Kerrankin-asiaa kirjoitti:

    Tiltun toive on jo toteutunut.

    Tosin kansainvälisiä harjoituksia kyllä jatketaan.

    Tiltulle tuli kai yllätyksenä, että kansainväliset joukot poistuivat Suomesta harjoitusten jälkeen sovittujen aikataulujen mukaan.
    Ei venäläiset koskaan poistu jos pääsevät vieraalle maaperälle harjoittelemaan ..

    1Äänestä

  • ylläri-tiltulle kirjoitti:

    Tiltulle tuli kai yllätyksenä, että kansainväliset joukot poistuivat Suomesta harjoitusten jälkeen sovittujen aikataulujen mukaan.
    Ei venäläiset koskaan poistu jos pääsevät vieraalle maaperälle harjoittelemaan ..

    Postuu ne ... mutta kylläkin muonavahvuudesta. :-)

    Äänestä

No tämä riski on ollut vuoskikymmeniä tiedossa, koska porukka ei edes suostu käymään armeijaa. Sivarit sitten puolustaako?

Äänestä
  • on lailla vapautettu asepalveluksesta, koska alue on demilitarisoitu.

    Sotatilanteessa Suomella on puolustusvelvoite.

    1Äänestä

  • Ahvenanmaalaiset kirjoitti:

    on lailla vapautettu asepalveluksesta, koska alue on demilitarisoitu.

    Sotatilanteessa Suomella on puolustusvelvoite.

    Se on täsmälleen noin.

    -44.Div.-

    Äänestä

mahdollista ja suunnitelma laitetaan toteen jos Suomi tai Ruotsi aikoo liittyä Natoon.

Äänestä
  • r...ät ei ikinä tule saamaan aluetta ja se tulee muutenkin estää. Pohjoismaiden tulee panostaa alueiden puolustukseen yhdessä

    1Äänestä

  • Natoon kirjoitti:

    r...ät ei ikinä tule saamaan aluetta ja se tulee muutenkin estää. Pohjoismaiden tulee panostaa alueiden puolustukseen yhdessä

    et Venäjä ottaa ne väkisin jos Suomi tai Ruotsi aikoo liittyä Natoon. Niihin rynnitään sellaisella voimalla et oksat pois.

    Äänestä

  • r...lä ei ole sellaisia voimia ja suosikkisi putler on myöntänyt että ei pärjää Länsimaille. Tämäkin todistaa sen että itä trollien itkuihin ei ole luottamista vaan yhteistyötä tulee tiivistää niin pohjoismiaden kun puolustusliitto Naton kanssa. r..ät oli tyhmiä kun kuvasi hölmönä videon missä uhoaa.

    1Äänestä

  • Natoon kirjoitti:

    r...lä ei ole sellaisia voimia ja suosikkisi putler on myöntänyt että ei pärjää Länsimaille. Tämäkin todistaa sen että itä trollien itkuihin ei ole luottamista vaan yhteistyötä tulee tiivistää niin pohjoismiaden kun puolustusliitto Naton kanssa. r..ät oli tyhmiä kun kuvasi hölmönä videon missä uhoaa.

    On venäläisillä voimia niin paljon että sinulta raukka itku pääsee ja ripulisonta housuun viimeistään huomenna. Putin on ovela shakinpelaaja, ilmoittaa lännelle että ei pärjää ja vain hullu kuvittelee ettei Venäjä hyökkää. Näin lännen nössöt sitten yllätetään housut nilkoissa, niin kuin sinutkin kun olet peloissasi ripulisonnalla. Et ehdi hep sanoa kun huusisi lähtee kuuta kiertävälle radalle.

    Äänestä

  • aina noita märkiä uniaan.
    Ja herätessä on käsi potassa...

    1Äänestä

  • Venäjänihailija kirjoitti:

    On venäläisillä voimia niin paljon että sinulta raukka itku pääsee ja ripulisonta housuun viimeistään huomenna. Putin on ovela shakinpelaaja, ilmoittaa lännelle että ei pärjää ja vain hullu kuvittelee ettei Venäjä hyökkää. Näin lännen nössöt sitten yllätetään housut nilkoissa, niin kuin sinutkin kun olet peloissasi ripulisonnalla. Et ehdi hep sanoa kun huusisi lähtee kuuta kiertävälle radalle.

    Tämä paljastaa koko itä trollien juonen juuri tätä olen sanonut koko ajan juuri näin r..ät ja niiden kätyrit yrittää mutta Länsi ja sen liittolaiset tietää sen. Natoon niin lujaa että itä trollin kallossa soi viikon ainakin.

    1Äänestä

  • itä trollit kuriin

    1Äänestä

  • Natoon kirjoitti:

    r...lä ei ole sellaisia voimia ja suosikkisi putler on myöntänyt että ei pärjää Länsimaille. Tämäkin todistaa sen että itä trollien itkuihin ei ole luottamista vaan yhteistyötä tulee tiivistää niin pohjoismiaden kun puolustusliitto Naton kanssa. r..ät oli tyhmiä kun kuvasi hölmönä videon missä uhoaa.

    Natolle ei kukaan mahda mitään, Putleri vapisee Naton edessä.

    Heti Natoon!

    Äänestä

  • SeOnSilviissiin kirjoitti:

    et Venäjä ottaa ne väkisin jos Suomi tai Ruotsi aikoo liittyä Natoon. Niihin rynnitään sellaisella voimalla et oksat pois.

    ... ja pusseissa takaisin ryssälään ....

    1Äänestä

Olemme siis valmiudessa. Vapautamme Afvenäänmaan!

Äänestä

Natoon heti ja pohjoismaiden tulee tiivistää yhteistyötään kunnolla. Näin ne r...en juonet paljastuu.

1Äänestä

Venäjä tietää että se saa merkittävästi vastusta NATOsta, jätän arvioimatta kumpi on vahvempi.
Näin ollen Venäjän täytyy kehitellä taktiikoita, joilla se voi parantaa omia mahdollisuuksiaan mahdollisessa sotatilanteessa. Yksi niistä on alueiden eristäminen ja erottaminen. Pohjoismaissa idea on luoda Venäjälle "silta" Pohjois-Norja - Ahvenanmaa - Gotlanti - Kaliningrad - Valko-Venäjä, mikä jättää Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Baltian mottiin. Samantapainen idea on esimerkiksi Romanian eristäminen katkaisemalla maan länsiosa, jolloin Venäjän silta tuolla alueella olisi Ukraina - Serbia - Bulgaria. Kaukasiassa tätä vastaa Azerbaidzanin pussitus Venäjän, Armenian ja Iranin väliin.
Venäläiset shakkimestarit osaavat asiansa, myös sotataktiikassa. Nyt tilanteen kiristyttyä on hyvä käydä katselemassa noita paikkoja "ennakolta".

Äänestä
  • ei kyllä mestaruuksiin ylletä shakissakaan. Ei synny motteja noilla keinoilla.

    1Äänestä

Heti Natoon

Äänestä
  • Suomeen? Venäjä tarkkailee kaiken tilannetta tarkasti ja jos Nato-kiima vielä lisääntyy Suomessa niin Venäjä on pakotettu miehittämään Ahvenanmaan Itämeren intressiensä suojelemiseksi. Silloin ollaan sodassa Venäjää vastaan.

    Äänestä

  • siinä olisi edessä.
    Sitäkö tiltu-parka toivot?

    1Äänestä

  • Venäjän-tuho kirjoitti:

    siinä olisi edessä.
    Sitäkö tiltu-parka toivot?

    maailman johtava ydinasevalta, joten muut maat kärsisivät isompia tappioita.

    Äänestä

  • Venäjän tuhoa, kunhan muut kärsivät enemmän?

    Karkasitko hoitopaikasta?

    EU-maahan hyökkääminen tarkoittaisi sotaa, jossa Venäjä ei voi voittaa.

    Moskovassa se ymmärretään, tiltut eivät.

    1Äänestä

  • Siis-toivot kirjoitti:

    Venäjän tuhoa, kunhan muut kärsivät enemmän?

    Karkasitko hoitopaikasta?

    EU-maahan hyökkääminen tarkoittaisi sotaa, jossa Venäjä ei voi voittaa.

    Moskovassa se ymmärretään, tiltut eivät.

    Venäjä huvikseen harjoittele Gotlannin ja Ahvenanmaan miehitystä. Harjoittelu on sitä varten, että suunnitelma pannaan toimeen jos Nato uhkaa laajeta Suomeen tai Ruotsiin. Nykytilanteessa ei tarvetta toimenpiteisiin ja siitä syystä juuri kukaan ei ole esittämässä Nato-jäsenyyttä. EU ei sitä paitsi uskalla sotatoimiin Venäjän kaltaista ydinasevaltaa vastaan tosipaikan tullen vaan toimet olisivat korkeintaan poliittista ja taloudellista eristämistä.

    Äänestä

  • sotajoukoilla, suurilla harjoituksilla ja ydinaseilla.

    Länsi valmistautuu puolustautumaan, jos Venäjä hyökkää. Tosin se on tiltujen pettymykseksi ilmoittanut, että Nato-maihin hyökkääminen on sulaa hulluutta. Näin Suomi ja ruotsi olisivat turvassa Naton jäseninä.

    1Äänestä

  • EiKaiNyt kirjoitti:

    Venäjä huvikseen harjoittele Gotlannin ja Ahvenanmaan miehitystä. Harjoittelu on sitä varten, että suunnitelma pannaan toimeen jos Nato uhkaa laajeta Suomeen tai Ruotsiin. Nykytilanteessa ei tarvetta toimenpiteisiin ja siitä syystä juuri kukaan ei ole esittämässä Nato-jäsenyyttä. EU ei sitä paitsi uskalla sotatoimiin Venäjän kaltaista ydinasevaltaa vastaan tosipaikan tullen vaan toimet olisivat korkeintaan poliittista ja taloudellista eristämistä.

    "Harjoittelu on sitä varten, että suunnitelma pannaan toimeen jos Nato uhkaa laajeta Suomeen tai Ruotsiin. Nykytilanteessa ei tarvetta toimenpiteisiin ja siitä syystä juuri kukaan ei ole esittämässä Nato-jäsenyyttä. "

    MIHIN IHMEESEEN TÄMÄ AJATELMA PERUSTUU? Siis mielestäsi KUN Suomi ja Ruotsi liittyisivät Natoon olisi Venäjän ensimmäinen toimenpide SAADA AIKAAN SOTAILA NATOA VASTAAN miehittämällä Ahvenanmaa ja Gotlanti? MIKSI Venäjä ottaisi riskin suursodasta ja viime kädessä ydinsodasta!

    Tässä on ollut vastaavia tapahtumia jo aiemmin! Kun Viro liittyi Natoon niin kas kun Venäjä ei miehittänyt Saarenmaata! Vastaavia esimerkkejä voisi esittää lukemattomia!

    Tiltujen himohommia on laoitella sotatoimia muiden puolesta kun taas Putte itse tietää suursodan riskit eikä moiseen sorrru!

    1Äänestä

Natoon

1Äänestä

Natoon

1Äänestä

Natoon välittömästi

1Äänestä

Natoon välittömästi

1Äänestä

Puolustus kuntoon ja Pohjoismainen ja Nato yhteistyöhön vauhtia,

1Äänestä

Natoon välittömästi

1Äänestä

Raportin mukaan Venäjä järjesti maaliskuussa suuren sotaharjoituksen, johon osallistui yli 30 000 sotilasta. Harjoituksen skenaario oli Cepan mukaan Ahvenanmaan, Ruotsin Gotlannin, Tanskan Bornholmin sekä Norjan pohjoisten osien haltuun ottaminen.

1Äänestä
  • Välittömästi natoon kukaan ei luota enää itä trollien valehteluun.

    1Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Välittömästi natoon kukaan ei luota enää itä trollien valehteluun.

    Laitahan jotakin muuta kuin tuulestatemmattuja huhupuheita.

    Äänestä

Natoon

Äänestä

välittömästi Natoon

Äänestä

Natoon

1Äänestä

Natoon

1Äänestä

Ei auta NATO, jos Venäjä avaa rajansa ja päästää 100 000 pakolaista Suomeen. Ollaan jo nyt konkurssissa.

Äänestä

Oltuaan Venäjällä on meillä 100 000 Venäjän oloissa NATO-myönteisiksi kääntynyttä pakolaista. Venäjä on aina NATO:n paras myyntimies

1Äänestä
  • Venäjältä on tullu vain 200 pakolaist suomeen.

    Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Venäjän kansanedustajien kirjoitus – vaativat kiekkojoukkueeltaan ”sotapoliittista” voittoa ”Natoon pyrkivästä” Suomesta

Äänestä

Venäjä miehittää Talvivaaran, koska se saastuttaa myös Venäjän vesistöjä ja suomalaiset eivät tee asialle mitään.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Menen hoitoon heti. Sorry nuo paskat kommentit.

Äänestä

r...ä perustaa 3 uutta divisioonaa miksi? sillä ei itä trollien mukaan ole mitään suunnitelmia mutta taitaa olla taas p..an jauhantaa itä nuolijoiden puheet.

1Äänestä
  • Natoon

    Äänestä

  • mihin r.,,ät tarvitsee 3 uutta divisioonaa?

    Äänestä

Natoon

Äänestä

Suomen ja Ruotsin tulee yhdessä turvata alue ja molemmat Natoon heti

1Äänestä
  • Aito ERommel ei ikinä löperteleisi noin naiveja näkemyksiä.

    Aloittajan väittämään: Hyvä, että Venäjä on harjoitellut. Olisihan se karmea tilanne, jos tuossa Suomen pitkän rajan takana olisi sotilaallinen tyhjiö. Nato olisi muuten siellä heti "tuhoamassa oletettuja joukkotuhoaseita".

    Äänestä

  • Je-suis-ERommel kirjoitti:

    Aito ERommel ei ikinä löperteleisi noin naiveja näkemyksiä.

    Aloittajan väittämään: Hyvä, että Venäjä on harjoitellut. Olisihan se karmea tilanne, jos tuossa Suomen pitkän rajan takana olisi sotilaallinen tyhjiö. Nato olisi muuten siellä heti "tuhoamassa oletettuja joukkotuhoaseita".

    Ei Nato mitään tuhoa, Nato suojelee ja toimii rauhan asialla.

    Heti Natoon!

    1Äänestä

  • daidai kirjoitti:

    Ei Nato mitään tuhoa, Nato suojelee ja toimii rauhan asialla.

    Heti Natoon!

    Ei siltä näytä kun aina on sota siellä missä NATOjoukotkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siltä näytä kun aina on sota siellä missä NATOjoukotkin

    Niin .... NATO on tässä ulottuvuudessa se ainoa järjestö, jolla on niin iso haukkari, että se kykenee rauhoittamaan tilanteen. Siis ... vähän niin kuin hyvähermoinen ovimies, joka pitää lähiräkäläs reppanatkin ruodussa.

    -44.Div.-

    1Äänestä

Natoon

Äänestä

Masokistikin palstoilla, huomenta.
Joko ruoskat viuhuu?

Äänestä

TERVE JÄRKI HOIIIIIIII

ensinnäkin, lapsikin ymmärtää ettei suomi uhkaa venäjää millään tavoin. Suomi lienee koko maailmassa ainut valtio joka rakastaa rauhaa todella paljon ja tekee paljon sen eteen. Ahtisaari ym.

Mikä on Venäjän etu ?

Venäjän etu on hyvät naapuruussuhteet Suomeen.
Tässä viestiketjussa spekuloidaan venäjän toimista suomea vastaan. Miksi Venäjä niin teksisi? Kaiken järjen ja ymmärryksen mukaan Suomen luulisi olevan vihon viimenen maa jota venäjä uhkaisi.

Miksi ylipäätään venäjä uhkaisi naapureitaan ? Venäjä on valtavan suuri maa. Venäjällä on valtavat luonnonrikkaudet. Kukaan eikä mikään valtio uhkaa Venäjää.

Päin vastoin, monet maat tahtoisi investoida venäjälle rakentaa tehtaita, antaa apua
tietotaitoa luonnorikkauksien hyödyntämiseen. tämä toisi hyvinvointia koko venäjän kansalle. toivokaamme että näin tapahtuisi.

Veteraaninen perinnön sanoma on ettei enää koskaan sotia. Siksi koko ihmiskunnan on ponnisteltava että rauha säilyisi. Ilmaston muutokset, luonnon saastuminen, uusien energioiden kehittäminen, terrorismin torjunta, ruuan saannin turvaaminen koko maailman väestolle, näitä haasteita voisi luetella vaikka kuinka paljon. Niiden ratkaisemiseen ja voittamiseen tarvitaan koko ihmiskunnan voimavarat ja yksimielisyys.

Äänestä

Natoon

1Äänestä

Natoon

1Äänestä

Heti natoon jos r...ä uhoaa yhtään enempää

1Äänestä

Pohjoismaiden ja Naton tulee vastata itä uhoon.

1Äänestä

Mitäs mahtaisivat sanoa jos anaalisoisivat lännen politiikkaa?

Päät pois pyllyistä ihmiset, ettekö tosiaan näe mitä on tekeillä?

Amerikkalaiset valloittavat Eurooppaa tälläkin hetkellä, kaikki vaan näyttää jotenkin menevän täysin ohi teiltä, miten tämä voi olla mahdollista?

Keskitytte Venäjään niin paljon että ette mukamas näe mitä ympärillänne tapahtuu, tai sitten haluatte vain ummistaa silmänne asioilta ja pysyä omassa söpössä pikku kuplassanne. Huolestuttavaa.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Nopeita puolustusratkaisuja idän uhka kasvaa?

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Suomi ja Ruotsi Natoon

Äänestä
  • Natoon olisi pitänyt ymmärtää hakeutua jo 10-15 vuotta sitten, eli "hyvän sään aikana".

    Nytkin ainoa viisas ja paras ratkaisu on Nato.

    1Äänestä

Pohjoismaiden valtiojohto kävi Washingtonissa juttelemassa. Turvallisuudesta käytiin Niinistön ja Soinin mukaan mielenkiintoisia keskusteluja hyvässä hengessä.
Itämeri säilyy kansainvälisenä kaikkien vapaasti seilattavissa olevana merenä. Invaasiot saarille eivät ole realistisia vaihtoehtoja se on tehty Venäjälle selväksi. Sotilaspoliittinen kissa ja hiiri -leikki sen sijaan voi jatkua.

1Äänestä
  • Viisi pohjoismaata oli kutsuttu viralliselle valtiovierailulle Yhdysvaltoihin ja se on täysin eri asia kuin vierailu tai juttelemassa käyminen.

    Yhdysvallat kutsuu viralliselle vltiovierailulle, vain joitakin harvoja kertoja vuodessa.

    Kysymys oli siis poikkeuksellisen kovasta noteerauksesta, tällainen oli mahdollista, kun kutsuttiin kaikki viisi Pohjoismaata yhdessä.

    Yhdysvallat halusi näin viestittää selkokielellä, kuinka tärkeitä ystäviä kaikki viisi pohjoismaata sille ovat. (Tämä oli Suomelle tärkein viesti)

    Yhdysvaltojen valtiojohto antoi tuon virallisen valtiovierailun yhteydessä monta tiukkaa ja selväsanaista viestiä suhteestaan Pohjoismaihin ja siis myös Suomeen. mm.
    "Vaikka kaikki Pohjoismaat eivät ole Natossa, koko alueen turvallisuus on Yhdysvaltojen keskeisten kansallisten etujen joukossa".
    "Ovi Natoon on Suomelle ja Ruotsille auki ja pysyy auki."
    "Maat ovat niin läheisiä kumppaneita, kuin ne voivat olla olematta Naton jäseniä".
    "Yhdysvaltojen läheinen suhde Pohjoismaihin, on KIVEEN HAKATTU"

    Viesti kaikille Pohjoismaiden uhkaajille oli selvä, sitä on turhaa tuon enempää selventää.

    Tulee mieleen tarina punatukkaisesta pojasta, jota kiusattiin koulun pihalla.
    Kiusaaminen loppui heti, kun tuo poika sanoi: " Älä töni ja kiusaa minua, minulla on isoveli yläluokalla"

    1Äänestä

Ahvenanmaan miehityksen harjoittelu on poliittinen hyökkäys Eurooppaa ja Yhdysvaltoja kohti. Se myös osoittaa, ettei Putin kunnioita aiempia kansainvälisiä sopimuksia Ahvenanmaan asemasta.

1Äänestä

Ahvenanmaan takia Suomi siis joutuu vihollisuuksiin Venäjän kanssa riippumatta siitä onko NATO jäsen vai ei. Suomen kannalta olisi tyhmää olla yksin, Venäjälle se sopisi oikein hyvin ja siksi tiltut saavat tehtäväkseen trollata NATOa vastaan ylikierroksilla.

Ja kaikki tämä vain sen takia että Venäjän piti ryöstää sotasaaliina ikivanha saksalaiskaupunki itselleen eikä se voi luopua varastamastaan vaikka kyseinen kaupunki on nyt vain erillinen jännitystä lietsova saareke NATO:n alueen sisällä.

1Äänestä

Ahvenanmaan miehityksen harjoittelu on "hyökkäys" koko kansainvälistä yhteisöä kohtaan. Tällaisilla uhkailuilla Putin eristää Venäjää diplomaattisissa suhteissa. Tuskin edes Venäjän omat diplomaatit ovat samaa mieltä Putinin sopimuksia loukkaavista toimista.

1Äänestä
  • Putin ei kunnioita mitään aiempia sopimuksia.

    Äänestä

Ensinnäkään ei ole aitoa todistetta koko harjoituksesta, eli todennäköisesti aloitus on täysin perusteeton?
Toisaalta on muistettava että jenkit ovat jo pitkään provosoineet Itämeren alueella ja liittäneet entisiä Varsovan liiton maita Natoon....vastoin tehtyjä sopimuksia.
Tätä tosiasiaa vasten on ymmärrettävää että sotilaat harjoittelevat erilaisten eskaloituvien kriisien varalta....ei Venäjällä ole mitään syytä varautua 'pelkästään' Suomen asevoimien tähden.

Äänestä
  • Naton jäsenyyttä haetaan, Natossa jo olevilta jäsenmailta, ei pelkästään USA:lta.

    Mihin sopimukseen viittaat, kun väität että olisi olemassa joku sopimus , joka kieltää entisiltä Varsovanliiton mailta Naton jäsenyyden?

    Tuosta provosoimisesta voisi syyttää jotakin muutakin tahoa, kuin Jenkkejä.

    1Äänestä

ja liittäneet entisiä Varsovan liiton maita Natoon....vastoin tehtyjä sopimuksia.
----------------------------------------------

r..än nuolijoille tiedoksi jokaisella maalla on oikeus hakea Naton jäsenyyttä eikä sitä r..ät päätä kuka saa kuulua natoon ja kuka ei. R...än nuolijat kuriin

1Äänestä

Yhtä satuilua pitää venäjä tekee Ahvenanmaalla!Ei sitten mitään.Hangon tukikohtakin tuli tarpeettomaksi jo 1950-luvulla ei ohjusaikana tarvi miehittää mitään.Tietenkin jo olemassa oleva esim.laivastotukikohta strategisesti tärkeässä paikassa kuten ,ei Ahvennanmaalla.

Äänestä

Historia tosin opettaa, että Ahvenanmaa on aina vallattu lännestä käsin:

Saksan laivasto otti Ahvenanmaan haltuunsa maihinnousulla 5.3. 1918. Läsnäolollaan se pakotti samoissa aikeissa maihinnousseen Ruotsin armeijaosaston vetäytymään. Se myös karkotti sieltä sekä punaisten että valkoisten suomalaisten joukot.

Toisen maailmansodan Itämeren-rintaman loppuvaiheessa elokuussa 1944 Saksalla oli suunnitteilla operaatio Tanne West, jossa Saksa ottaisi haltuunsa Ahvenanmaan, mikäli Saksan liittolaissopimus Suomen kanssa alkaisi rakoilla. Rinnakkaissuunnitelmassa Tanne Ost olisi haltuun otettu suomalaisilta myös Suursaari. Jälkimmäinen kilpistyi suomalaisten, entisten liittolaisten vastarintaan. Ahvenanmaan osalta Saksan suunnitelma kariutui vain siksi, että voimavarat maihinnousua varten olivat jo liiaksi huvenneet. Ehkä Ahvenanmaan haltuunotto olisi joo edesauttanut Saksan asiaa? Saksalaissotilaiden vetäytyminen Pohjois-Suomesta olisi käynyt Itämeren poikki paremmin kuin Norjan kautta? Siirto olisi voinut jopa vielä ehtiä Berliinin avuksi? No, mitäpä minä Hitleriä pelastamaan.

Äänestä

Ei Venäjä voi Ahvenanmaata vallata.

Venäläiset eivät osaa ruotsia.

Äänestä

suomen pitää varautua muiden pohjoismaiden kanssa puolustamaan ahvenanmaata jos r..ät sinne yrittää. Koska miehitys estäisi merikuljetuksia ym. Natoon

1Äänestä

Ahvenanmaalla on aina ollut enemmän strategista merkitystä lännen kuin kuin idän suunnalle. Ruotsille se on tavallaan Tukholman lukko ja Perämeren portti.

1918 saksalaiset valtasivat saariryhmän. Samaan aikaan valtausta yritti Ruotsin armeijakin, jonka saksalaiset tosin ajoivat pois.

1944 Saksa suunnitteli Ahvenanmaan valtausta. Tiettävästi Neuvostoliitto ei edes silloin suunnitellut Ahvenanmaan varalle mitään. Painopiste oli muualla.

1Äänestä

Onko Suomella tuolle saariryhmälle jotain merkitystä?

Äänestä
  • On! jos r..ä sen saisi se voisi estää kaiken meriliikenteen. Onneksi Pohjoismaat tiivistää yhteistyötä ja Nato auttaa.

    1Äänestä

Ahvenanmaalla on merkitystä Suomelle ja Ruotsille. Kolmatta osapuolta Ahvenanmaan isäntänä ei voi kuvitella. Varsinkaan sellaista, joka kontrolloisi puolestamme Perämeren satamaliikennettä.

Ahvenanmaa voisi olla myös itsenäinen pikkuvaltio San Marinon tai Monacon tapaan, joskaan parinkymmenentuhannen asukkaan pohjalla sillä ei ehkä kestävää talouspohjaa olisikaan. Eikä sillä ole ruhtinaskunnan perinteitäkään.

Venäjälle Ahvenanmaa on väärässä paikassa kiinnostaakseen.

Mihin muuten pohjautuu "uutinen", että Venäjä harjoittelisi satojen saarten Ahvenanmaan valtaamista? Missä Venäjällä ylipäätään on paikka, jossa voi harjoitella saaristosotaa karikkoisessa ja matalassa murtovedessä? Kaspianmerellä?

Äänestä

"Uutinen" (tässä vaiheessa kai jo "vanhanen") Venäjän aikeista harjoitella Ahvenanmaan miehitystä tuli Iltalehdestä, joka sanoi siteeranneensa eurooppalaista politiikkaa seuraavalta ajatuspaja Cepalta. Täytyy tarkistaa alkuperäislähteet väitteelle.

Joka tapauksessa sotaharjoitus, johon jutussa viitattiin, oli ilmeisesti Venäjän ilmavoimien Ladoga-harjoitus, jonka se tiedotti tapahtuvan Laatokalla tänä vuonna 50 lentäjän voimin. Lentokoneiden määrää ei ilmoitettu, mutta määrä oli ilmoitetun mukaan pienempi edellistä Ladoga-harjoitusta, jossa lentokoneita (mm. MIGin eri tyyppejä) oli yli 70.

Miten ilmasotatesti Laatokalla liittyy Ahvenanmaan valtaamissuunnitelmaan, jäi vielä hämäräksi, mutta yritän toki tutkia vielä asiaa.

Äänestä

Ainahan jotain löytyi kun etsi. Aloitusjuttu oli siis jo pian vuoden takaa, keväältä 2015. Cepa.org -sivun artikkeli tätäkin vanhempi viitaten maaliskuun 2013 sotaharjoitukseen Venäjällä. Siihen olisi osallistunut 33000 sotilasta, ja se oli vastatoimi Kiovan Maidan-tapahtumille.

Mihin artikkeli pohjasi tiedon, että harjoituksessa olisi kohteena ollut Pohjois-Norjan, Ruotsin Gotlannin, Tanskan Bornholmin ja Suomen Ahvenanmaan valtaamisen harjoitteleminen, ei artikkelista selviä. Tuskin Venäjän armeijan omaan tiedotteeseen?

Äänestä

Korjauksena edelliseen, kyse oli maaliskuusta 2014, jolloin myös Kiovan Maidan-tapahtumat eskaloituivat.

Äänestä

24.6. 2015 CEPA = Center for European Policy Analysis (Washington DC – lisäksi toimipiste Varsovassa)

“Baltic Sea Security: The Coming Storm”

Raportin tekijä Edward Lucas.
-Kutsuu viiden pohjoismaan, kolmen Baltian maan plus Puolan kokoonpanoa termillä NBP9.
Näin NBP9:läisenä mielenkiintoista luettavaa amerikkalaisesta näkökulmasta. Tunnustusta artikkelille voin antaa pohjoismaisten erisnimien aivan korrektista oikeinkirjoituksesta. Jopa Öland ja Åland menneet oikein, eikä edes viittauksissa Suomen Kuvalehden artikkeleihin kangerreltu, vaikka lukijakunnan enemmistön suomenkielentaito varmasti onkin vajavainen.

Niin, se artikkelin Ahvenanmaa-viittaus (raportin sivu 9) lyhykäisyydessään:

“..exercises in March (2014), involving probably 33,000 troops, took
place in response to a notional Western attempt to
create a “Maidan” uprising in Moscow. The scenario
included the speedy seizure of northern Norway,
the Åland islands (demilitarized Finnish territory,
populated by Swedish-speakers), the Swedish island
of Gotland and the Danish island of Bornholm.”

Mihin CEPA pohjaa tietonsa, että juuri nämä olivat 2014 harjoituksen kuvitteellisena kohteena, ei selviä artikkelista.

Sen sijaan selkeä NATO-henkinen tarkoitushakuisuus selviää seuraavasta lauseesta:

“ If carried out successfully, control of those territories
would make it all but impossible for NATO allies to
reinforce the Baltic states.”

Eli ”Onnistuneesti toteutettaessa näiden alueiden kontrolli mahdollistaisi (”tekisi kaikkea muuta kuin mahdottomaksi”) NATO-liittolaisille Baltian maiden vahvistamisen.”

Siis vaikka Venäjää eivät Pohjois-Norja, Gotlanti, Bornholm ja Ahvenanmaa hirveästi kiinnostaisi, NATO:n ne kiinnostavat Baltian puolustuksen sillanpääasemina – ainakin tapauksissa, että Baltian maihin sijoitetut NATO-resurssit ilmenisivät riittämättömiksi. Täten maihinnoususta Ahvenanmaalle ei suinkaan haaveile Venäjä, vaan NATO.
http://cepa.org/index/?id=c81515bd823be1bece85f08897b0dcc1

Mitä ”kontrollia” Edward Lucas sitten tarkoittaneekaan. Minusta Bornholm, Gotlanti, Pohjois-Norja ja Ahvenanmaa ovat parhaillaankin ao. Pohjoismaiden kontrollissa.

Äänestä

Ahvenanmaa on aina vallattu lännestä käsin.

Nytkin NATO on siitä Venäjää kiinnostuneempi.

Äänestä
  • "Ahvenanmaa on aina vallattu lännestä käsin."
    Jos tuo on totta, niin miksi ihmeessä se on nykyisin osa Suomea? Eikö läntinen valtaaja huolinutkaan sitä ja väkisin työnsi meidän harmiksi?

    1Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon välittömästi

Äänestä

Natoon

Äänestä
  • Nyt älkää enää miettikö vaan pankaa töpinäksi...MENKÄÄ nyt jo NOPEASTI!

    Äänestä

Natoon vielä kun ehditään r..ä raahaa yli 100.000 ukkoa Lännen rajalle.

Äänestä
  • me pohjalaiset iloitsemme jos venäjä miehittää tämän hurrien pyhän paikan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    me pohjalaiset iloitsemme jos venäjä miehittää tämän hurrien pyhän paikan.

    Niihää myöä karrjjalaisekii iloittemma nii jotta hiiala hiiala halituli halituli hiiala hiiala

    Äänestä

Eurooppalaisen politiikan analysointiin keskittyvän Cepan tuorein raportti kertoo Venäjän harjoitelleen huhtuikuussa ydinasein Tanskansalmille vaihtoehtoisen syväväylän raivausta pohjoiselta itämereltä Tukholman - Götan kanalin ja Oslon kautta pohjanmerelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Natoon kirjoitti:

Eurooppalaisen politiikan analysointiin keskittyvän Cepan tuore raportti väittää Venäjän harjoitelleen maaliskuussa Ahvenanmaan haltuun ottoa, kertoo Iltalehti.

Raportin mukaan Venäjä järjesti maaliskuussa suuren sotaharjoituksen, johon osallistui yli 30 000 sotilasta. Harjoituksen skenaario oli Cepan mukaan Ahvenanmaan, Ruotsin Gotlannin, Tanskan Bornholmin sekä Norjan pohjoisten osien haltuun ottaminen.
Venäjän suurimmaksi mielenkiinnon kohteeksi kerrotaan Arktiset alueet. Selvityksen mukaan Venäjä haluaisi palauttaa naapurimaidensa keskuuteen sellaisen valta-aseman, jossa mitään ei tapahtuisi Venäjän tietämättä, tai hyväksymättä.mtv

Raportin mukaan Baltian kannalta vaarallisin asia on Kaliningradin tilanne, jonka turvallisuuden Venäjä haluaa turvata. Toisaalta Cepan selvityksessä todetaan myös, että Venäjän täytyy kyetä yhteistyöhön ainakin Liettuan kanssa voidakseen huolehtia Kaliningradista.

Raportissa huomautetaan, että Venäjä ei halua rikkoa keskinäisiä suhteitaan länteen, koska se tiedostaa jäävänsä alakynteen mahdollisessa konfliktissa EU:n ja Naton kanssa.

Venäjän viimeaikaisen uhittelun Baltian maissa uskotaan olevan lähinnä psykologista sodankäyntiä.

Raportin mukaan varmin tae turvallisuudelle Itämerellä olisi yhteisen puolustuksen lisääminen. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin turvallisuuden kannata tärkeäksi nähdään yhteistyön lisääminen Natoon kuuluvien naapurimaiden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu