Kansalaisaloiten venäläisten maakauppojen

12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hieman vaikeaselkoista luettavaa , mutta ihan ok aloite..

Äänestä

Allekirjoitin aloitteen juuri.

Äänestä

Turhan monimutkainen. Riittäisi kun siinä lukisi: maan myynti ulkomaalaisille estettävä.

Äänestä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096



Kymäläisen kansalaisaloite täysi floppi: "Aion huutaa kansaa apuun"

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on pettynyt kansalaisaloitteensa heikkoon suosioon. Hän aikoo ottaa kiinteistönhankintaa rajoittavan lainsäädännön esille uudelleen niin monta kertaa, että se lopulta etenee eduskuntakäsittelyyn asti.
Etelä-Karjala
Kansanedustaja Suna Kymäläisen aikaan saama kansalaisaloite jäänee toistamiseen käsittelemättä eduskunnassa.
EU:n ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistönhankintaa rajoittavan lain säätämiseen tähtäävän kansalaisaloitteen on allekirjoittanut 10 000 henkilöä. Eduskuntakäsittelyä varten tarvittaisiin 50 000 nimeä.
– Tarvittava allekirjoitusten määrä oli tarkoitus saavuttaa parissa kuukaudessa. Niin ei kuitenkaan käynyt, sanoo pettynyt Kymäläinen.

Äänestä
  • On sen takia ollu floppi, kun aloite on esitetty vaikeaselkoisesti. Jos aloite olisi kirjoitettu: esim. "Ulkomaalaisten maakauppoja rajoitettava" , olisi 50 000 nimeä varmaan tullu täyteen ajat sitten..

    Äänestä

Avauksessa on virheellinen otsikko.
Sitäpaitsi Kymäläisen aloitteessa ei tunneta oikeita termejä, ei myöskään suomalaisia kiinteistöjen maksukäytäntöjä.

Äänestä

Saa mieltä edellisten kanssa. Hyvä aloite menee hukkaan kun otsikko on vaikeaselkoinen. Pitäisi olla esim. "Venäläisten maaostot luvanvaraisiksi". Mutta vielä ehtii https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096

Äänestä

Tuossa muodossa ei voi toteutua,tuohan on syrjivä kun se kohdistetaan tiettyihin maihin.
Joko kielletään kaikilta ulkomaalaisilta tai sitten ei keltään.

Äänestä
  • Lakialoite koskee EU:n ulkopuolisia kansalaisia ja yhteisöjä.

    Äänestä

  • "tuohan on syrjivä kun se kohdistetaan tiettyihin maihin."
    Mitäs sitten?
    Teidän paskaryssien on enää turha vedota mihinkään oikeudenmukaisuuteen yhtään missään asiassa.

    Äänestä

  • Voi_kyllä kirjoitti:

    Lakialoite koskee EU:n ulkopuolisia kansalaisia ja yhteisöjä.

    Ei voi tehdä lakia jossa eri maan kansalaiset olisi eri asemassa!
    Siitä syntyisi varsinainen sekasotku ja sota.
    Lakialoitteita tietysti voi tehdä vaikka sikojen armeijaan pakottamiseksi.

    Äänestä

Vaatii todella todella kovan loppukirin mennäkseen läpi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannattaa_kannattaa kirjoitti:

Rajoittamiseksi:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu