NATO-TROLLIT SAIVAT UUDEN RAHOITUSKOROTUKSEN

Aikaisemmin asialla olivat vanhat ryss*vihaajaperheiden pojat. Nyt kun on saatu päivystäviä medianomeja joista jotkut on käynyt jopa USA:ssa ja Virossa koulutuksessa on teho ja volyymi kasvanut niin että palsta tukkeutuu. Rahoitus menee kuitenkin hukkaan kun havaittiin eyyä kansa on immuuni manipulaatiolle. Ja pääpukareille Suomen göbbelseille Stubille ja Haglundille osoitettiin paikkansa viime vaaleissa (maahan koira, maahan).
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Tiltujen valeet eivät menesty tälläkään palstalla.

Stubb ja Haglund olivat vaaleissa 3. ja 4. suosituimmat poliitikot.

Stubb on keskeisessä ministeritehtävässä edelleen.

Äänestä

Tosiaan , Haglund on samassa NATO:n sotateollisuuden rahoitettavien kultapossukerhossa kuin Stubbkin. Ennätys vaalibudjetti: 120000€ - Ruotsin natokomentokeskus oli laskenut että sukellusvene-huijaus oli riittävä tulivalmistelu jolla finjävelit ajetaan NATO:n tykinruuaksi.

Äänestä
  • Haglund sai jonkin verran tukea liikemiehiltä. Stubbin rahoitus tuli pääasiassa puolueelta.
    Ruotsin sukellusvenejupakalla ei ollut mitään osaa asiassa.

    Äänestä

  • Stubb sentään myötää että vaalirahat tulee ulkomailta ja sotateollisuudelta. Haglundin lahjukset peitellään nimettömiksi 1500e paketeiksi.

    Äänestä

  • Paksua valetta. Stubbin vaalirahoitus on kokoomukselta ja yksityisiltä. Se on avoin selvitys.

    Sama koske Haglundia.

    Äänestä


  • Positiivisinta asiassa on, että toistaiseksi kukaan ei ole myöntänyt saaneeensa vaalirahaa Venäjältä.

    Äänestä

Alustus on tehty automaattiohjelmalla verkkoon kytketyllä tietokoneella!

Äänestä
  • Tietysti joku hyvä ohjelmoija voisi tehdä automaattisen vastaaja/kommentti-ohjelman. Näin tietokoneet keskustelisivat keskenään. Ohjelman teko ei liene vaikeaa: hakusanojen perusteella ohjelma valitsee joukon lauseita iskulausekokoelman joukosta. Iskulauseita löytyy vanhoista kommenteista vaikka kuinka paljon. Tosin jotkut sanat toistuvat ärsyttävän usein. Esimerkiksi sana "kiima". Uskosin, että hyvä ohjelma tuottaa tasokkaamman keskustelun kahden tietokoneen välillä kuin mitä me olemme tähän saakka nähneet.

    Äänestä

  • NATOn tekoäly voittaa. Apple Siri ohjaa maailman massoja universaalissa sodassa eli amerikkalasessa imperiumin voitonparaatissa.

    Äänestä

  • Miksi sitten Nato häviää Afgoissa, Irakissa, Libyassa ja kaikkialla. Onko äly Pentagonista karannut iPony puhelimiin.

    Äänestä

  • Tiltun ongrelma on se, että NATO EI OLE OLLUT EDES Afganistanissa tai Irakissa! Libyan lyhyen ilmasodan se hoiti ILMAN USA:ta.

    Siitä on pitkä matka "kaikkialla oloon"!

    Äänestä

Luvassa kaikille NATO-ministereille Hummeri ryyppyreissuille.

Äänestä
  • Mulle kans missä pääsee Nato-sotilaaks?

    Äänestä

  • Voit aloittaa täällä natonistien Little Trooper osastolla.

    Äänestä

  • HeiHurraa kirjoitti:

    Mulle kans missä pääsee Nato-sotilaaks?

    Jep. Mulle ja ... H1, OD värisenä kiitos. :)

    Äänestä

Helsingin Sanomat, presidentti Niinistö, puolustusministeri Haglund saivat herätetyksi Venäjä-kateellset Venäjä-vihaajat, jotka nyt mölyävät netissä ja kiusaavat meitä normaaleja terveitä suomalaisia.

Äänestä
  • järjettömiä valeitaan Suomen poliittisesta johdosta. Yksikään esitetty väite ei ole totta.

    Äänestä

  • Tietokone korvaisi tämän papukaijatiltuttelijan yhdellä lauseella: Tiltut valehtelevat.

    Äänestä

  • Tiltu itse on varsin kaukana sekä normaalista että terveestä! Tiltu on pelkkä virkaheitto kielitaidoton ja koulujakäymätön paperimies Valkeakoskelta!

    Äänestä

Liity sinäkin lännen trolliksi, saat 10-kertaisen palkan ja ahkeruudesta palkankorotus parin kuukauden väliajoin!

Äänestä

Luultavasti useat nato-rollit ovat Sanoma-yhtiön palkkalistalla. Niin paljon linkitystä IS- ja HS roskauutisiin on viestien sisältönä.

Äänestä
  • Näin on.Usalaiset sotalaivat vierailuillaan saivat HS-toimituksen orgasmin par-
    taalle otsikoinneissaan.Mutta siitähän he maksun saavat ;) Vot!

    Äänestä

  • Suomessa ei ole kovin epätavallista se, että HS tulee kotiin ja seuraa iltalehtiä! Ei siitä kukaan palkkaa maksaa niin kuin Venäjän Tiltuille maksetaan!

    Äänestä

  • Ei sotalaivat HS:ää hetkuttaneety!

    Sen sijaan käpykaartilaiset saivat Bupin pitkällisen riemuorgasmin huipulle! Vasurilla löytyy aina omat ilonaiheensa!

    Äänestä

  • Bror-Erik kirjoitti:

    Näin on.Usalaiset sotalaivat vierailuillaan saivat HS-toimituksen orgasmin par-
    taalle otsikoinneissaan.Mutta siitähän he maksun saavat ;) Vot!

    Kumma kyllä kun kaksi USA:n konetta lensi puoli tuntia luvatta Suomen ilmatilassa niin Sanoma ei paljon huomioinut asiaa. Jokaista minuutin hipaisua ilmatilaan Suomenlahdella hehkutellaan päiväkausia kun venäläiskone on kyseessä. Kerrotaan että Räty on Sanoma-median syväkurkku joka ohjailee mediailmastoa NATO:n sponsoroimana.

    Äänestä

Ai että "kerrotaan"? Näin varmaan kun Bupi itse kertoo asian itselleen eli keksii jutun!

Lehdet julkaisevat mitä lystäävät! Ei niitä voi määräillä!

Äänestä

Lainaus aloittajalta ... "Rahoitus menee kuitenkin hukkaan kun havaittiin eyyä kansa on immuuni manipulaatiolle."

Miksi sitten Maanpetturi, Vellipersekoirastiltujen Rectumit lotkottaa "Kremlin ulkopoliittista ripulipaskapropagandaa" 24/7/365 Prosatanus , Myrkkykääpiö V.V. Putlerin ja sen Fasistihäntyreiden ohjeistamana. 3 sanaa, jotka saavat Maanpetturi, Vellipersetiltun leijumaan ilmassa. "I Luv Rus..", eiku ... "Vedä Ittes Hirteen". :p

Äänestä
  • Ja keskusteluohjelma vastaa
    Natoon!

    Äänestä

  • Toinen versio vielä parantaa

    Heti Natoon !

    Äänestä

ovat palstalla vähemmistössä.
Tosin he ovat huomattavasti rehellisempiä kuin Kremlin kellokkaina intoilevat tiltut. Nämä taas lykkäävät järjettömiä valeita Suomen poliittisen johdon toimista yhtä suurella innolla kuin mustamaalaavat länsimaita yleensäkin.

Palstan parhaimmistoa ovat molempien perättömyyksiä oikovat rehelliset kansalaiset. Onneksi on heitäkin.

Äänestä

Sanoman ja puolustusvoimien lisäksi valtio on nyt merkittävä trollien työnantaja. Sauli Niinistö yrittää tehdä Suomesta omavaraisen trollauksessa että USAn ja NATO ei tarvitse maksaa Suomen trollausta.

Sauli Niinistön 100 uutta trollia ovat siirtyneet Usan ja Naton trollauksen teoriaopinnoista käytännön harjoitteluun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Rauha-Suomen-turva kirjoitti:

Aikaisemmin asialla olivat vanhat ryss*vihaajaperheiden pojat. Nyt kun on saatu päivystäviä medianomeja joista jotkut on käynyt jopa USA:ssa ja Virossa koulutuksessa on teho ja volyymi kasvanut niin että palsta tukkeutuu. Rahoitus menee kuitenkin hukkaan kun havaittiin eyyä kansa on immuuni manipulaatiolle. Ja pääpukareille Suomen göbbelseille Stubille ja Haglundille osoitettiin paikkansa viime vaaleissa (maahan koira, maahan).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu