Terapeutti puhuu Hesarissa ätmeistä vaikka ei

käytä ATM-sanaa:


"Pesosen mukaan on paljon sellaisia yli 20-vuotiaita miehiä, jotka ovat viettäneet nuoruutensa tietokoneella, eikä heillä ole lainkaan käytännön kokemusta seurustelusta.

"Sitten yritetään etsiä Tinderistä seuraa, ja heti pitäisi olla taitava rakastaja, vaikka ei ole koskaan edes pidetty ketään kädestä. Se vaihe, jossa katsellaan tyttöjä kauempaa ja käydään vähän moikkaamassa, on jäänyt välistä."

"Seurustelu on kuin kitaransoitto: sitä pitää harjoitella. Ei suoraan voi hypätä tositoimiin, olemaan se Cheekin biisien menestyjä."
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Voi tätä nykyaikaa, kun jo yläasteella on paineita "seurustella". Ei minun nuoruudessa vaan ollut mikään kummajainen jos ei vielä teininä ollut "seurustellut". Alle kaksikymppisten seukkailu nyt usein on sellaista teinihommaa. OsalIa voi olla ihan aito rakkaussuhde, ja silloin on tietysti hienoa että voi olla yhdessä hyväksytysti. Osa vain leikkii seurustelua kun se kuuluu asiaan - oikeasti kaverit ovat ykkössijalla, jolloin seurustelu ei ole mikään aikuisuuden merkki, päinvastoin. Pojat varsinkin voi olla kaksikymppisinä olla vielä ihan lapsia.

Saahan sitä treenata seurustelua, mutta on tosi typerää laittaa paineita ja asettaa ikärajoja. Jos jotain ikärajoja laittaa, niin kolmikymppiseksi mennessä olisi hyvä muuttaa kotoa ja hankkia jotain romanttista kokemusta. Muuten tipahtaa jo pahasti oman ikäluokan kelkasta, ja perheen perustaminenkin vaikeutuu. Sehän siinä vain on, että mistä sitä seurustelukokemusta yksinään hankkii.

Vaikka en ole terapeutti, niin en ihan hatusta heittele näitä mielipiteitä. Itse tuppasin itseni puoliväkisin seurustelemaan vajaa kolmikymppisenä. Tunnen tosi paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei ole seurustellut kertaakaan ennen 30 ikävuotta (molempia sukupuolia), ja olen jopa seurustellut itse sellaisen kanssa. En yhtään usko siihen, että etukäteistreenaaminen auttaa rakkaussuhteessa. Mutta jos kuitenkin haluaa vahvistaa itseluottamustaan tai hankkia elämänkokemusta treenaamalla "olisi edes joku" -pohjalta, kuten kai useimmat haluavat, niin mitä nuorempana sen hoitaa pois, sen parempi. Ja tietysti kaikille ei koskaan elämässä tule rakkautta eteen, niin onpa sitten edes jotain ihmissuhteita ollut. Vaikka eivät ne oikeaa rakkautta korvaakaan. :(

Äänestä
  • Mitähän ihmeen talvisotasukupolvea mahdat olla. Nyky-Suomessa 14-vuotiaita teininaisia on jo ehditty panna mustalla kyrvällä pilluun monta kertaa.

    Äänestä

  • Äädämi1111111 kirjoitti:

    Mitähän ihmeen talvisotasukupolvea mahdat olla. Nyky-Suomessa 14-vuotiaita teininaisia on jo ehditty panna mustalla kyrvällä pilluun monta kertaa.

    Tuo on myytti, joka ei pidä paikkaansa, mutta rohkaisee pedofiileja

    Äänestä

Tämän palstan miehet ovat enimmäkseen vähän yli kolmikymppisiä, mutta Ratikkaa lukuunottamatta, heidän tilanteensa muistuttaa tuossa kuvattua

Äänestä
  • Ei kaikki. Suolitrolli on melkein viisikymmentä tai vähän alle.

    Äänestä

  • persreikä kirjoitti:

    Ei kaikki. Suolitrolli on melkein viisikymmentä tai vähän alle.

    Trollisiili eli sillitrooli? On muuten lähtenyt palstalta tai eri nimellä.

    Äänestä

  • wdfwefvwef kirjoitti:

    Trollisiili eli sillitrooli? On muuten lähtenyt palstalta tai eri nimellä.

    Ei, ei hän. Tuo yksi harhainen on kuvitellut itselleen jonkin suoli-tyypin vihollisekseen ja näkee häntä vähän joka paikassa. Kyseisestä sekopäästä ei kannata välittää.

    Äänestä

En omistanut nuorena tietokonetta enkä ole tinderissä käynyt koskaan. Nuorena kävin baareissa hakemassa pakkeja, nykyään harvemmin edes yritän tehdä alotteita. aika turha sitä 36 vuotiaana mitään naista yrittää. Miten harjoitella seurustelua kun tulee palkkeja aina?

Äänestä

"Se vaihe, jossa katsellaan tyttöjä kauempaa ja käydään vähän moikkaamassa, on jäänyt välistä"

Ei tuntemattomia tyttöjä voi käydä vähän moikkaamassa, kun ne suhtautuisivat kuitenkin negatiivisesti.

Äänestä
  • Niin jos kyseessä on atmi tai kaikken pahinta on, jos kyseessä on yksinäinen atmi.

    Äänestä

  • Niin koska heti ne tytöt ovat kysymässä painostavaan sävyyn, että missä ne sun kaverit on, koska onhan normaali nuori mies aina kaverien kanssa liikkeellä. Siis ylipäätänsä ja kaikkialla, mutta varsinkin ruotsinlaivalla.

    Äänestä

Syy siihen miksi miehet viettävät nuoruutensa tietokoneella on se että naiset hyljeksivät näitä miehiä, ei miehet valitse tietokonetta naisen sijasta.
Itsekin kun sain vihdoin tyttöystävän niin olin silloin ennätyksellisen vähän koneella, ei ilman seuraa tule käytyä eri paikoissa koska pääasia on seura eikä se kohde.

Äänestä

Minusta terapeutille ei riitä, että on hieno koulutus ja kirjoja luettu. Pitäisi olla oikeasta elämästä kokemusta niistä asioista joista puhuu ja toisia neuvoo. Mieluiten omakohtaista, tai ainakin vähintään läheltä nähtyä. Elämänviisautta.

Maailmassa on hyvin paljon ihmisiä, jotka ovat naimisissa ensimmäisen kumppaninsa kanssa, olivatpa tavanneet tämän 20- tai 40-vuotiaana. Kun nyt mietin tuttujani, niin suosituinta oli mennä naimisiin toisen seurustelukumppanin kanssa. Hyvin se sujui. Siinä sitä on herra terapeutille parisuhteen treenausta.

Äänestä

On myös yli 30 ja yli 40v miehiä ilman käytännön kokemusta seurustelusta, tiedän yhden 68vuotiaankin sellaisen ja yhden joka kuoli samassa tilanteessa 74v.

Terapeutilla on kuitenkin nyt pahasti syy ja seuraussuhteet sekaisin. Eivät ne miehet ole jääneet seurustelemattomiksi siksi, että viettivät nuoruutensa tietokoneella vaan he valitsivat tietokoneen koska tytöt hyljeksivät heitä.

Ja sitäpaitsi moni YTM kaverini on nuorempana viettänyt satavarmasti miljoona kertaa enemmän aikaa tietokoneella pelaten ja muuta säätäen kuin moni ATM kaverini.

Äänestä
  • Totta puhut! On tietenkin pieni osa niitä, jotka elävät täysin virtuaalimaailmassa, mutta tietokone on harvemmin syy siihen ätmiyteen. Niitä ongelmia on jo aiemmin (esim. kaverittomuus/ hyljeksintä, koulukiusaaminen, sosiaalisten taitojen puuttuminen) ennen kuin joku haluaa sulkeutua virtuaalimaailmaansa. Ehtii naisiin tutustua vielä vanhemmallakin iällä. Kyse on pitkälti itseluottamuksesta. Ei ole rakettitiedettä.

    Äänestä

Minun teoria on, että olipa mies tai nainen se hyljeksityksi joutuminen alkaa jo lapsena, jos on hiljainen ja vähän ujo. Kuitenkin siinä vaiheessa kelpaa vielä leikkeihin mukaan, vaikkei suosittu olekaan. Viimeistään teininä tipahtaa kelkasta, jos ei ala polttaa tupakkaa ja kännätä viikonloppuisin (pitäähän sitä aikuisenakin perustella jos ei juo viinaa, ei kelpaa kun sanoo ettei vain halua juoda, ja on melkein joku sirkusfriikki sen takia. Tupakoimattomuutta ei sentään tarvi perustella, kun moni korsteenikin on lopettanut, tai yrittää lopettaa). Kukaan ei pyydä enää mihinkään, vaan saa istua yksin kotona, mistä seuraa se että sosiaaliset taidot ei kehity ja aina vain vaikeampi ja vaikeampi tehdä tuttavuutta keneenkään. Naisen tai tytön kohdalla suhde voi alkaa vain, jos joku ns. rohkea tyyppi olkoot sitten ytm iskee jostain syystä silmänsä tähän kyseiseen hiljaiseen naiseen ja tulee iskemään, muussa tapauksessa ei... Miesten kohdalla varmaan vielä vaikeampaa, sillä ujot at -naiset ei uskalla lähestyä miehiä ollenkaan, minkään tasoisia, ja ne suositummat kt - ja varsinkaan yt -naiset ei halua tehdä aloitetta.

Äänestä
  • Ainakin omalla kohdalla tipuin kelkasta armeijan jälkeen. Biletin kovaa, tein duunia ja viikonloppuisin ryyppäsin ja etsin naisia mutta sain pakkeja liukuhihnalla. No tehnyt duunia 15 vuotta, säästänyt rahaa on talo ja auto ja kaikkee muuta paitsi naista en ole saanut.

    Äänestä

Tämä nykyaika on outoa. Tuntuu että kaikki puhuu koko ajan puhelimeen tai lääppii sitä. Katsokaapa juuri nyt ympärillänne olevia ihmisiä. Kuinka moni lääppii jotain tai puhuu juuri nyt "tärkeää puhelua"?

Ihmiset kuvittelevat että teknoloia yhdistää heidät. Oikeasti se erkaannuttaa ihmiset toisistaan. Se pitää ihmiset erossa fyysisestä ja visuaalisesta kanssakäymisestä. Se pitää ihmiset eristettyinä koteihinsa ja työpaikkansa lokeroihin. Se kannustaa olemaan yksin. Ja vähän ajan päästä, ei osata hymyillä, ei sanoa käsipäivää ja tavattaessa halauskin tuntuu epämukavalta. Ja kaiken kukkuraksi, kun ihminen räplää koko ajan jotain niin se pitää aivot yliviritetyssä tilassa. Jos ihmisiltä otetaan lääpittävät laitteet pois niin ensimmäisen tunnin aikana on useita "tärkeitä juttuja" jotka pitäisi tarkistaa ihan heti. Mutta kuuden tunnin jälkeen vieroitusoireet vähenevät ja yönsäkkin voi nukkua rauhassa kun ei puhelin surise vatsapissaa koko ajan.

Ehkä meidän pitäisi aloittaa oikeasti alusta. Aloitetaan vaikka halaamalla toisiamme. Ei sitä "tv-halausta" jossa kasvot vähän koskettavat. Vaan han oikea halaus jossa navatkin ovat vastakkain.

Koska muuten viimeksi olette pitäneet paljaat navat vastakkain yli 5min? Kokeilkaapa. Tulee yllättäviä tuntemuksia. Ihmiskunta on vain erkaantunut kaikesta tällaisesta.

Äänestä

Onpas vähän pölhöjä vertauksia. Seurustelu on ihmiselle luontaista, kitaransoitto ei. Ei minulla ainakaan ole ollut mainittavia vaikeuksia aloittaa seurustelusuhdetta ensimmäistä kertaa 36-vuotiaana.

Äänestä
  • No hyvä niin. Hieno juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


teistäpuhutaan kirjoitti:

käytä ATM-sanaa:


"Pesosen mukaan on paljon sellaisia yli 20-vuotiaita miehiä, jotka ovat viettäneet nuoruutensa tietokoneella, eikä heillä ole lainkaan käytännön kokemusta seurustelusta.

"Sitten yritetään etsiä Tinderistä seuraa, ja heti pitäisi olla taitava rakastaja, vaikka ei ole koskaan edes pidetty ketään kädestä. Se vaihe, jossa katsellaan tyttöjä kauempaa ja käydään vähän moikkaamassa, on jäänyt välistä."

"Seurustelu on kuin kitaransoitto: sitä pitää harjoitella. Ei suoraan voi hypätä tositoimiin, olemaan se Cheekin biisien menestyjä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu