Mitä puoliso aikoo/aikoi?

Kuvailen alla muutaman viime kuukauden tapahtumat aviomiehen silmin:
- Lähtötilanne: pitkä avioliitto takana (10 vuotta), kumpikin 40 , kouluikäiset lapset
- Vaimo oli yksin muutaman päivän kotipuolessa melko kaukana yhteisestä kodistamme ja kävi myös kaverinsa kanssa baarissa. Tällä reissulla hän törmäsi vanhoihin miespuolisiin tuttaviinsa, joita ei ollut tavannut yli kymmeneen vuoteen. Baari-illan päätteeksi hän meni miesten majapaikkaan yöksi. Minulle hän paljasti asian epähuomiossa ja sanoi halunneensa vain säästää kalliin taksimaksun omaan majapaikkaansa. Mitään nukkumista kummempaa ei kuulemma tapahtunut.
- Minä tietenkin asiasta mieleni pahoitin, mutta uskoin selitykset ettei vaimo ollut pettänyt. Normaali arki jatkui. Jossain vaihhessa vaimo aktivoitui normaalia enemmän makuuhuoneen puolellakin.
- Koko perhe kävi vaimon kotipuolessa. Vaimo kävi taas kavereidensa kanssa baarissa. Kaikki meni hyvin.
- Arki jatkuu normaaliin tapaan. Vaimo käy taas yksin kotipuolssa ja kavereiden kanssa baarissa.
- Hieman tämän reissun jälkeen ihmettelen suurta kännykkälaskua. Selviää aktiivinen viestittely ja puhelut outoon numeroon. Saan selville liittymän omistajan, joma on minulle aivan outo mieshenkilö.
- Alan selvittämään asiaa vaimon kanssa. Tämä lähes romahtaa, kun huomaa minun tietävän viestittelystä. Vaimo vakuuttaa kaiken yhteydenpidon olleen viatonta elämän ja elämäntilanteiden pohdiskelua. Yhtään viestiä ei tietenkään ole tallessa esitettäväksi. Soitan kyseiselle henkilölle asiallisen puhelun ja kysyn yhteydenpidosta. Mies vahvistaa vaimoni tarinan.
- Lisää keskusteluja vaimon kanssa. Luottamus ainakin toistaiseksi menettetty, joten haluaa olla avoin. Selviää, että kyseinen mies oli samassa asunnossa ensimmäisen baarireissun jälkeen ja nähnyt myös tämän muillakin baarireissuilla. Lisäksi selvisi, ettei vaimo ollutkaan mennyt viimeisellä kerralla bussilla kotipuoleensa, vaan tämän miehen kyydissä.
- Vaimo vakuuttaa ettei ole pettänyt, vaan ollut ainoastaan pettynyt normaaliin arkeen ja yhteisen ajan sekä keskustelujen puutteeseen. Tätä pahaa oloaan hän on purkanut ja pohdiskellut elämäänsä tämän vanhan tuttavansa kanssa. Lisäksi sain kuulla, että mies on täydellinen herrasmies eikä ole yrittänyt mitään vaimon kanssa, mutta haluaisi kuitenkin enemmän kuin pelkkää kaveruutta.
- Tilanne nyt: olen yrittänyt panostaa enemmän yhteiseen aikaan, kotitöihin ja keskusteluihin. Vaimo edelleen hieman etäinen. Olemme sopineet täydellisesta avoimuudesta, mutta silti pari puhelua miehelle. Pari lähettämäänsä tekstaria on minulle kuitenkin näyttänyt. Vaimo ei kuulemma haluaisi menettää näin äkillisesti ystävää, joka on auttanut pääsemään yli jonkinlaisesta ikäkriisistä. Minä taas haluaisin, että vaimo lopettaisi kaiken yhteydenpidon, koska vaikka mies kunnioittaisikin vaimoni toiveita, niin hän on kuitenkin tähän ihastunut.

Nyt toivoisin erityisesti naisnäkökulmaa asiaan. Mitä vaimon mielessä on liikkunut ja mitä minun/meidän kannattaisi tehdä lähitulevaisuudessa? Vaimo sanoo olevansa sitoutunut meidän parisuhteeseemme ja perheeseensä.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sinun pitää laittaa nyt omat ajatuksesi tärkesyjärjestykseen: Haluatko jatkaa vaimosi kanssa yhteiseloa, vai haluatko selvittää mitä on tapahtunut.

Jos haluat jatkaa vaimosi kanssa yhteiseloa, uskot mitä sinulle kerrotaan ja lopeta asian kaivelu. Kerro vaimollesi mitä häneltä odotat.

Jos haluat selvittää mitä on oikeasti tapahtunut, kuulustele ja kaivele ja ruoki mustasukkaisuuttasi. Totuus ei välttämättä ole se, minkä haluaist kuulla. Ja vaikka olisikin, kaivelu tuottaa tuskaa.

Ole aikuinen. Sehän on ihan selvä, että vaimosi on maannut sen miehen kanssa. Jos ei olisi rakastellut kiihkeästi ja vielä panosta pitänyt, niin miksi hän haluaisi tavata miestä toista kertaa? Uskotko, että aikuinen nainen riskeeraisi avioliittonsa ensin vaan nukkumalla vieraan miehen kanssa virekkäin pikkupöksyt jalassa ja sen jälkeen vielä sopisi tämän kanssa treffit ja kotiinkuljetukset, jos mies olisi hänelle yhdentekevä. Höpsistä!

Mutta mitä väliä sillä on? Jos vaimosi haluaa olla kanssasi, hän on seuraavalla kerralla vähän tarkempi. Nyt hän on sen verran peloissaan, että muutaman kuuauden on varmasti uskollinen.

Äänestä

Jormalla taitaa olla astetta isompi jorma, ei siihen muuta tarvita. Ei siis ihme, että vaimo on pettynyt arkeenne ja mieli halajaa Jorman jormaan..!

Äänestä

vaimosi on jo kertonut, että on ollut tyytymätön avioliittoon ja on jutellut asiasta toisen miehen kanssa. Vaikka sänkyyn ei olisi mentykään, onhan tuo toiminta tekstiviesteineen ihan sopimatonta naimisissa olevalle.

Itse en enää hirveästi miettisi sitä, mitä vaimon mielessä on liikkunut. Jos vaimosi on sitoutunut perheeseensä ja sinuun ja on muutenkin tervejärkinen, hänen täytyy ymmärtää, että on loukannut sinua. Ja täytyy pyytää anteeksi. Ja täytyy lopettaa IHAN kaikki yhteydenpito tämän toisen miehen kanssa. Ei joskus tulevaisuudessa vaan nyt heti. Aikuisella, naimisissa olevalla naisella tulee olla ystävänä toisia naisia, tai jos ei ole, niitä pitää etsiä. Tämmönen juttu kun sun vaimolla on, ei ei ja ei.

Eli sinuna laittaisin hänet selkä seinää vasten: avioliitto jatkuu, jos vaimosi lopettaa yhteydenpidon. Muuten ei. Olettaen, että sinulla on taloudellisia mahdollisuuksia erota. ja vaimon täytyy ymmärtää, että se on välttämätöntä eikä olla vihainen sinulle.

Ole siis jämäkkä äläkä ala myötäileen! Oma avioliittoni päättyi tässä taannoin, kun aviomieheni rakastuikin "ystäväänsä".

Äänestä

Ajattelisin niin, että vaimostasi on tuntunut mukavalta, kun joku on häneen ihastunut ja hän on saanut huomiota mieheltä. Itse myös kaipaisin mieheltäni huomiota, muutakin kuin sellaista arkista, että mies tuo kaupasta maitoa minulle.
Arvostan sitäkin kovasti, mutta toivoisin myös jotain romanttista huomiota. Miehet tuppaa suhteen alussa olemaan romanttisia, mutta sitten se unohtuu, kun suhde on vakiintunut. Aina ei ole aikaa, mutta silloin tällöin, jotta nainen ei tunne olevansa itsestäänselvyys.
Tuo pieni seikkailu on voinut olla ihan viaton ja vaimosi todella voi olla sitoutunut teidän parisuhteeseen ja perheeseen. Silti hän on kaivannut jotain ekstraa arkeen ja mies on sitten ihastunut.
Ei kai ole muuta vaihtoehtoa, kuin joko päästä tästä yli, tai sitten erota.
Jos olet avoimesti kertonut, että heidän yhteydenpitonsa loukkaa sinua, olisi vaimoltasi reilua lopettaa yhteydenpito tai ainakin harventaa sitä reilusti ja tehdä selväksi miehelle, että lapset ja sinä olette tärkeimmät ja mies vain ystävä.
Itsekin olen ollut mustasukkainen, kun miehen naispuolinen lapsuudenystävä on lähettänyt jotain mielestäni liian helliä pusi pusi -viestejä, jotka ovat mielestäni ylittäneet kaveruuden rajat. Tai että he ovat käyneet yhdessä oluella, mutta ymmärrän, että he ovat vain hyviä ystäviä ja tunteneet lapsuudesta asti ja nainen on tavallaan kuin sisko, jota miehelläni ei koskaan ollut.
En tiedä miten suhtautuisin, jos tämä nainen olisi todella kaunis. Ehkä olisin ihan eri tavalla mustasukkainen.

Äänestä

Ihan täyttä paskaa jauhaa. Naisena sanon että aivan 100% vaimos hakee sääliä ja rakkautta ja huomiota toiselta ja siihen kuule kuuluu 110% varmasti myös seksi. Eipä tietenkään mies kerro totuutta jos ja kun asiasta on sovittu. Vaimo itkee ettei tiedä mitä tekee, mutta älä kerro totuutta koska ei halua erota, ainakaan vielä sinulle. Voi mennä ohi tuollainen vouhottaminen mutta jakasatko sinä? Baari ja kaverit, baari ja kaverit......ei kuulosta hyvältä.

Äänestä

Mitä välii onko vaimosi ollut yhdynnässä vaiko ei! Suurempi ongelma on se, että avioliittonne on perseestä, olipa yhdyntää tapahtunut tai ei. Ymmärrätkö? Se on ongelma että parisuhteessanne toinen ei ole tyytyväinen, ei se, onko hän saanut ylimääräisen orgasmin vaiko ei.

Äänestä

"Arki jatkuu normaaliin tapaan,Vaimo sanoo olevansa sitoutunut meidän parisuhteeseemme ja perheeseensä." Lopeta asian kaivelu,et saa mitään hyötyä tuosta mustasukkaisesta vahtimisesta,ihan oksettaa moinen,sä et pysty niitten yhteydenpitoa estämään mitenkään,vaikka kuinka yrittäisit,joten lopeta.typerää mennä soittelemaan vieraalle miehelle,teet itsesi naurettavaksi,luulitko oikeesti että se mies jotakin paljastaa,eihän se nyt niin tyhmä ole.Ja sitäpaitsi se mies ei ole sulle tilivelvollinen mistään,ekä sen ees tarvi jutella sun kanssa,eihän se sun kanssa asu...

Äänestä
  • Vai aikuinen nainen luulet olevasi? Hei meneppä tuonne terasseille katsomaan miesten ja pettureiden nauratettavaksi ja huomaa lopuksi että siellä on vaan teinejä, jotka on oikeasti ihmisiä joilla voi olla elämä edessä. Siis voi olla, jolleivat nelikymppisinä ole kadottaneet sitä. Ap kertoi vain siitä, mikä typerintä. Vanhaa harppua joo.. Voisit olla jotain, mutta haluat olla joku puuma tai kuumaa seksiä. Olisit elänyt silloin kun piti, etkä ellostelisi vanhana.

    Äänestä

  • Häh olipa outo kommentti,en kyllä ymmärrä yhtään, szsddfsdz...onko tuo ed kommentti eksynyt väärään paikkaan? Mitä tarkoitat?mistä ihmeen harpusta puhut?

    Äänestä

Pitkälti samanlaisia piirteitä kuin omassa tarinassani. Juttukaveri vain oli entinen työkaveri, samalla paikkakunnalla asuva. Kotona oli kaikki periaatteessa ok, mutta kuitenkaan ei tuntunut siltä. En hakenut jännitystä elämään tai ihastumisen/rakastumisen tunnetta, vaan aikuisen ihmisen juttuseuraa ja näkökantoja, kun oman miehen kanssa ei keskusteluyhteys toiminut. Jokunen kuukausi tuota vaihetta jatkui ja miehelleni siitä "jäin kiinni" - halusin kai vain jotenkin pitää asian omanani, mutta totta kai salailu aiheutti skismaa ja salasuhde-epäilyn. Ymmärsin, että tiiviistä yhteydenpidostamme saattoi saada muunkinlaisen kuvan kuin mikä tilanne oli. En voi sanoa, että "valitsin mieheni", koska en edes ollut sellaisessa tilanteessa = vaihtamassa miestä. Kerroin tilanteesta ystävälleni ja että on parempi jättää yhteydenpito vähemmälle ja hän sen ymmärsi. Kyllä me edelleenkin silloin tällöin kuulumisia vaihdamme, mutta ei sen kummempaa.

Joten enpä menisi sanomaan, että vaimosi pettää sinua sumeilematta ja on taitava selittelijä.

Äänestä
  • Kiitokset kommenteista kaikille.

    Äänestä

Aloittaja on huono mies eikä ansaitse vaimoaa. Toivotaan että vaimosi löytää vielä uuden miehen joka huomioi paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä_nyt kirjoitti:

Kuvailen alla muutaman viime kuukauden tapahtumat aviomiehen silmin:
- Lähtötilanne: pitkä avioliitto takana (10 vuotta), kumpikin 40 , kouluikäiset lapset
- Vaimo oli yksin muutaman päivän kotipuolessa melko kaukana yhteisestä kodistamme ja kävi myös kaverinsa kanssa baarissa. Tällä reissulla hän törmäsi vanhoihin miespuolisiin tuttaviinsa, joita ei ollut tavannut yli kymmeneen vuoteen. Baari-illan päätteeksi hän meni miesten majapaikkaan yöksi. Minulle hän paljasti asian epähuomiossa ja sanoi halunneensa vain säästää kalliin taksimaksun omaan majapaikkaansa. Mitään nukkumista kummempaa ei kuulemma tapahtunut.
- Minä tietenkin asiasta mieleni pahoitin, mutta uskoin selitykset ettei vaimo ollut pettänyt. Normaali arki jatkui. Jossain vaihhessa vaimo aktivoitui normaalia enemmän makuuhuoneen puolellakin.
- Koko perhe kävi vaimon kotipuolessa. Vaimo kävi taas kavereidensa kanssa baarissa. Kaikki meni hyvin.
- Arki jatkuu normaaliin tapaan. Vaimo käy taas yksin kotipuolssa ja kavereiden kanssa baarissa.
- Hieman tämän reissun jälkeen ihmettelen suurta kännykkälaskua. Selviää aktiivinen viestittely ja puhelut outoon numeroon. Saan selville liittymän omistajan, joma on minulle aivan outo mieshenkilö.
- Alan selvittämään asiaa vaimon kanssa. Tämä lähes romahtaa, kun huomaa minun tietävän viestittelystä. Vaimo vakuuttaa kaiken yhteydenpidon olleen viatonta elämän ja elämäntilanteiden pohdiskelua. Yhtään viestiä ei tietenkään ole tallessa esitettäväksi. Soitan kyseiselle henkilölle asiallisen puhelun ja kysyn yhteydenpidosta. Mies vahvistaa vaimoni tarinan.
- Lisää keskusteluja vaimon kanssa. Luottamus ainakin toistaiseksi menettetty, joten haluaa olla avoin. Selviää, että kyseinen mies oli samassa asunnossa ensimmäisen baarireissun jälkeen ja nähnyt myös tämän muillakin baarireissuilla. Lisäksi selvisi, ettei vaimo ollutkaan mennyt viimeisellä kerralla bussilla kotipuoleensa, vaan tämän miehen kyydissä.
- Vaimo vakuuttaa ettei ole pettänyt, vaan ollut ainoastaan pettynyt normaaliin arkeen ja yhteisen ajan sekä keskustelujen puutteeseen. Tätä pahaa oloaan hän on purkanut ja pohdiskellut elämäänsä tämän vanhan tuttavansa kanssa. Lisäksi sain kuulla, että mies on täydellinen herrasmies eikä ole yrittänyt mitään vaimon kanssa, mutta haluaisi kuitenkin enemmän kuin pelkkää kaveruutta.
- Tilanne nyt: olen yrittänyt panostaa enemmän yhteiseen aikaan, kotitöihin ja keskusteluihin. Vaimo edelleen hieman etäinen. Olemme sopineet täydellisesta avoimuudesta, mutta silti pari puhelua miehelle. Pari lähettämäänsä tekstaria on minulle kuitenkin näyttänyt. Vaimo ei kuulemma haluaisi menettää näin äkillisesti ystävää, joka on auttanut pääsemään yli jonkinlaisesta ikäkriisistä. Minä taas haluaisin, että vaimo lopettaisi kaiken yhteydenpidon, koska vaikka mies kunnioittaisikin vaimoni toiveita, niin hän on kuitenkin tähän ihastunut.

Nyt toivoisin erityisesti naisnäkökulmaa asiaan. Mitä vaimon mielessä on liikkunut ja mitä minun/meidän kannattaisi tehdä lähitulevaisuudessa? Vaimo sanoo olevansa sitoutunut meidän parisuhteeseemme ja perheeseensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu