USA hyväksyi homoliitot

Yhdysvaltain korkein oikeus päätti tänään, että samaa sukupuolta olevilla pareilla on perustuslaillinen oikeus avioliittoon.

Yhdysvaltain korkein oikeus on päättänyt, että maan perustuslain mukaan samaa sukupuolta olevilla on oikeus avioliittoon. Päätöksen mukaan osavaltioilla ei perustuslain mukaan ole oikeutta kieltää homojen avioliitto-oikeutta.

Päätöksen myötä samaa sukupuolta olevien liitot tulevat lailliseksi 50 osavaltiossa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja Suomi hyväksyy myös

Äänestä
  • Ei kannata pahemmin pudotella saippuaa suihkussa kun karvainen, iso ja iloinen mies nauraa ja työntyy sisään. Siitähän jää elinikäiset traumat

    Äänestä

Tasa-arvo kuuluu demokratian perusoikeuksiin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin_se_menee kirjoitti:

Yhdysvaltain korkein oikeus päätti tänään, että samaa sukupuolta olevilla pareilla on perustuslaillinen oikeus avioliittoon.

Yhdysvaltain korkein oikeus on päättänyt, että maan perustuslain mukaan samaa sukupuolta olevilla on oikeus avioliittoon. Päätöksen mukaan osavaltioilla ei perustuslain mukaan ole oikeutta kieltää homojen avioliitto-oikeutta.

Päätöksen myötä samaa sukupuolta olevien liitot tulevat lailliseksi 50 osavaltiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu