Yksi pelistä pois

Miksi olette yhdessä?

Kertomus oman lapsen kohtalosta ,laittaa uusioperheen ykköseksi,en ihmettele miksi entinen elämä on mennyt rikki....arvostus lapsiaan kohtaan nolla...

Ei näytä hyvältä. Sinun velvollisuutesi on katsoa lapsesi puolta. Oletko puolustanut häntä? Ellet ole, jos olet vain pysynyt hiljaa, lapsesi jää siihen luuloon ettet välitä. Aikuisenakin hän vielä miettii että miksi äiti ei puuttunut asiaan.
On aivan kauheaa katsoa sellaista avioliittoa missä mies on tyranni. Kun kaikki sujuu hänen mielensä mukaan, vaimo ja lapset ovat kuin lomalla. Mutta tyranni ei paljoa tarvitse kun räjähtää. Arvaa millaista elämää lapsesi joutuu elämään kun hänkin pelkää että koska miehesi alkaa taas sättiä häntä! Hän ja myös sinä joudutte elämään uhan alla.
Ehkä miehesi on mustasukkainen toisen miehen lapselle. Arvaan että hän on poika, eikö olekin?
Takana on mustasukkaisuus ja erittäin huono itsetunto. Hänen täytyy aina muka olla oikeassa, huono itsetunto ei siedä vastaväitteitä. Ole varovainen ettei jonain päivänä tule nyrkistä.
Myös itsehillinnän puute kertoo tietynlaisesta henkisestä keskenkasvuisuudesta.

Alkuperäisen viestin kirjoittaneena kiitän tähän viestiin kommentoineita.
Eli ei näitä riitoja olisikaan näin kovin, jos olisin vain hiljaa. Siis todellakin puolustan lastani ja olen sanoittanut lapselle, että missä kohtaa aikuinen on toiminut ylivaltaisesti tai miten sanomiset vaikuttavat meihin kaikkiin. Samalla olen sanonut miehelleni, että huomaatko missä kohtaa menit yli.
Ja kyllä, kyse on pojasta ja uskon tuohon, että kyseessä on mustasukkaisuuttakin. Hänet itse on henkisesti hylätty samanikäisenä kuin lapseni nyt. Äitinä osoitan välittämistä ja huolenpitoa, joka saattaa laukaista miehessäni jotain mitä hänkään ei tiedosta.
Joka tapauksessa kulunut viikko on käyty miehen kanssa taas kerran keskustelujen merkeissä. Pelisäännöt on tehty kirkkaan selviksi ja kodissa kaikkien pitää tuntea olonsa turvatuksi.

Uusioperhe on AINA iso riski ja varsibkin jos toinen osapuoli on mustsukkaine,sillä se kohdistuu lapsiin,vaikka he ovat aikuisia,50vuotiaita ja yli.erityisesti vihamielisyys voi kohdistua lapsenlapsiin.vain pieni lause kertoo aika paljon."Syökööt kaikki herkut ,mulle jää sitten vain vanhat kannikat"jne.sellaisessa suhteessa joutuu äidin ja mummonrakkaus koville.

Ap, kumpi on sinulle tärkeämpi: mies vai oma lapsesi? En usko, että missään tilanteessa voisin olla aloittajan kaltaisessa tilanteessa; niin rakas ja tärkeä oma lapseni on.

Toivotaan että saat asiasi kuntoon ,olen saanut lapseni takaisin alkuperäiseen kotiin,koska uusioperheessä oli sama ongelma,Lapsilla on nyt hyvä elää turvallisesti eikä pelätä kokoajan.Toinen toivoo vielä että saa lapset takaisin uusioperheeseen,mutta lapseni on sanoneet( EI KOSKAAN ENÄÄ MEE )

Kovin monissa uusioperheissä on tätä samaa, oman vanhemman pitää lapsensa puolta, niin että lapsia saa elää turvallisesti. Jos ei onnistu on syytä jättää kumppani ja pelastaa lapselle turvallinen elämä. Eihän se helppo ratkaisu ole jos on tähän kumppaniinsa kovin ihastunut, rakkaudeksi en sanoisi, jos tuolla tavoin käyttäytyy, mutta parempaa tuskin on tulossa, lapsi lennätetään ehti pois kuin suinkin mahdollista, olipa koulut kuinka kesken hyvänsä.

Eräs tapaus oli niin, että lapsi ei ollut vielä täysi-ikäinen kun joutui lähtemään, no hänelle ostettiin pieni yksiö läheltä ja äiti huolsi lapsen ruuan ja pyykin sekä katsoi perään. No pientä vallattomuutta tuli kavereiden myötä. Pojasta kasvoi vastuullinen aikuinen, isä ei koskaan tunnustanut lasta eikä poika täten edes tiedä isäänsä eikä koskaan ole ollut hänen kanssaan. Tässä syy että äiti ei lähtenyt oli toinen lapsi uuden kumppanin kanssa. Tosin tämä toinen lapsi nyt nuorena aikuisena näkee asiat ja ei kovin hyvällä isäänsä katso, että asioilla on montakin puolta.
Jokainen tapaus on erilainen, mutta pelastakaa lapsenne tällaisilta.

LÄHDE! Olin samanlaisessa tilanteessa vuosia sitten. Kadun ainoastaan sitä, että en lähtenyt aiemmin.

Alkuperäisenä vastaan teille kirjoittaneille. Tiedän, että näillä lähtökohdilla tilanne on jo itsessään haastava, koskien kaikkia osapuolia. Ei ketään voi jättää yksin haasteiden kanssa, mutta tietynlaista käytöstä ei tarvitse hyväksyäkään. Lapset ovat tärkeintä ja lapsia koskevissa tilanteissa en välttele sanomisilta.
Mutta siis sopu ja ymmärrys on nähtävillä kipuilevien asioiden suhteen. Rajani tuli aiemmin vastaan näissä asioissa ja nyt on punnittu aikuisten kesken jatkoa. Katsotaan mihin asti yhteinen tahto riittää. Ei tässä elellä ruusunpunaiset lasit silmillä, eikä vältellä työsarkaa parisuhteenkaan kanssa, mutta pelisäännöt käyttäytymisen suhteen ovat selvillä. Sen vaikutus muuten kertaantuu ikävällä tavalla.
Tilanteen myönteisen muutoksen ensiaskeleita ovat olleet mieheni keskustelut lapsen kanssa aiemmista tapahtumista ja sen myötä anteeksipyytäminen.