Olisiko maailma ja ihmiskunta parempi jos kaikki

uskoisivat jälleensyntymiseen ja siihen liittyvään Karman lakiin?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Uskonnot on kaiken pahan alku ja juuri.

Äänestä

No, ainakin monilla kristityillä näyttää olevan vaikeuksia ajatella saavansa ansionsa mukaan kuoleman jälkeen. Mikä onkaan mukavampaa kun opetetaan olevan joku syntipukki joka on sovittanut mun syntini ja törttöilyni.Eipä ole tuolloin pelkoa helvettiin joutumisesta tai myöskään jälleensyntymisestä. Joten miksi kehittyä.Ja kun itsehän sitä tietenkin kukin on taivaaseen menossa, niin silloinhan kaikki pääsevät taivaaseen.

Äänestä

Yksi tapaus: eräällä jälleensyntymäuskoisella oli vaikeuksia hahmottaa syy-seuraus-suhteita tässäkään ajassa. Hän mielellään etsi syytä kohtaamiinsa ristiriitatilanteisiin entisistä elämistään, vaikka muut samassa yhteisössä olijat näkivät ihan selkeät syyt tässä ja nyt. Tämä henkilö usein oli mielestään oikeassa ja saattoi jopa huutaa toisille kun itse oli tehnyt väärin. Toisaalta kyllä kun kanssaan rauhallisesti perustellen keskusteli, niin saattoi sitten aikojen päästä myöntää, että tässä ja tässä asiassa hänen täytyy kehittyä.Samassa yhteisössä olleet itseään uskovina pitäneet kristityt taas eivät koskaan pyytäneet anteeksi.

Äänestä

jos uskoo karman lakiin ja jälleensyntymiseen niin ei tee koskaan mitään pahaa koska seuraavassa elämässä pahan teon joutuu hyvittämään. Tekee vain hyvää koska myös hyvä heijastuu karman lain mukaan takaisin. Mitä kylvät sitä niität. Jopa paha ajatuskin heijastuu takaisin kuin myös sana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karmanlaki kirjoitti:

uskoisivat jälleensyntymiseen ja siihen liittyvään Karman lakiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu