Minulta avattiin paise, siihen jätettiin onkalo mihin pitäisi tunkea jotain nauhaa. Reikä kuitenkin kasvaa nopea umpeen, niinpä nauhaa on ollut vaikea tunkea. Olen nyt tehnyt niin, että pidän haavan puhtaana. Sieltä tulee vähän valkoista hajutonta mönjää, siis todella lievästi. Sitä on tullut ehkä 1.5mm pätkä. En oikeasti jaksa alkaa sitä nauhaa tunkemaan, niinpä kait se paranee kun on terveen näköinenkin? Ei mätäkuussa viitsisi avoimia haavoja jättää. Haava/ onkalo on ehkä millin leveä.
Paiseen hoito?
5
5995
Vastaukset
- dippadaa
Jos se paiseontelo ei sulkeudu sieltä pohjalta, niin sitten siihen tulee uusi paise. Sen takia se nauha sinne laitetaan, että se umpeutuu kokonaan.
- Apua-tarviva
Kiitos vastauksesta.
Ymmärrän tuon. Uskon kuitenkin että se sulkeutui, koska kolme kertaa nauhaa laitettiin ja aina meni pienempi määrä. Viimeinen nauha tuli itsekseen ulos eli irtosi. Sitte haava olikin jo niin pieni. Kolmessa päivässä kasvoi umpeen ja neljäntenä oli jo kiinni - Haavahoitaja
Noin pieneen haavaan ei Sorbactia enää mene. Oikein hoidettu.
- Paiseesta
Suosittelen huuhtelemaan avatun paiseen viileällä vedellä useita kertoja päivässä. Paisehaava pitäisikin pysyä mahdollisimman kauan aukinaisena, jotta se alkaa parantua normaalisti pohjalta. Sanoisin, että tuo säännöllinen huuhtelu on tärkeämpää kuin se langan työntäminen avattuun paiseeseen. Muista painella haava kuivaksi puhtaalla paperilla, ei pyyhkeellä. Hengittävät vaatteita kannattaa nyt suosia.
- Antibioot
Ei sen haavan nyt liian pitkään auki kannata olla. Helvetti mätäkuu ja kaikki. Toisekseen paljon on haavoja jotka ei umpeudu ikinä just siksi kun liian kauan olleet auki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892648Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031678- 1161610
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411471Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641232Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 67871
- 45867
- 61835