Tämä vasuripunikki on saanut Kreikan täydelliseen sekasortoon.
Milloin kreikkalaiset vetävät tsiprasin hirteen?
frawrwrwerew
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taitaa syy olla aikaisempien kokkarikapitalistien
Aikaisempi hallitus kylläkin noudatti Kreikalle annettua talousohjelmaa, ja maan talous oli noususuunnassa. Sitten tulivat vasuripunikit valtaan ja lopettivat talousohjelman noudattamisen.
Ja nyt nähdään, mikä on lopputulos.
Lopputulos on hyvä siinä mielessä ,että jollain maalla on munaa panna troikan kurjuutuspolitiikkaa vastaan.
Ne,jotka sielä kärsii,on tavallisia ihmisiä.Mutta meillähän on tilanne täälä sama.Kokoomuskeskusta haluu halpatyövoimaa ja kurjuutta,ja yksi imbesilli hokee Suomen noususta.Vaikka turha sulle on mitään selittää,aivopesty kun olet.
Kekkonen oli oikeassa kok suhteen kaikki on Suomessa mennyt päin p,,,,,,,.
Kreikka nousee vain eroamalla eusta ja eurosta, muuten velka vain kasvaa ja kansa kärsii.