Hiljaisuus

Kiitos mietitystä vastauksesta.
Jään sitä sulattelemaan.
Ongelma tosiaankin on kommunikointi, koska nyt kaikki tapahtuu ainoastaan toisen ehdoilla,ja iitselläni ei ole aavistustakaan mitä tapahtuu.

"on parempi etäännyttää toinen siitä, mitä tunnet edes hetkeksi, silloin molempien stressi vähenee. "
"Etäisyys antaa levon molemmille."
Paitsi jos tuostakaan ei puhuta, jolloin menettämisen pelkoiselle ihmiselle tuo on sama kuin sovittaisi hänelle muovipussia päähän, yhtä rentouttavaa ja virkistävää.

Ei se tasaveroista kumppanuutta olekaan, jos toisella ei ole puheeseen oikeutta, vaan toisen kontrollointia ja alistamista.

Yhtä hyvin toisen pakottaminen puhumaan on oman tahdon läpi viemistä väkisin.

Puhumattomuus kertoo siitä, että ei ole opetellut käsittelemään ikäviä asioita puhumalla. Se on opeteltavissa oleva taito, tosin toisille helpompi oppia kuin toisille. Samoin hyökkäävästi puhuva ihminen ei ole oppinut keskustelemaan ikävistä asioista rakentavalla tavalla. Puhumattomuus voi kertoa myös ahdistuksesta, jota tilanne aiheuttaa. Hyökkäävä puhe taas voi olla reaktio siihen, että toinen osapuoli ei suostu keskustelemaan asioista joista olisi pakko keskustella, jolloin toinen lisää kierroksia saadakseen edes jonkin reaktion.

Monesti tavat käsitellä ongelmia on kopioitu lapsuuden ympäristöstä. Jos ikävistä asioista ei saanut puhua, vaan ne hyssyteltiin ja lakaistiin maton alle, niin samaa voi jatkaa aikuisenakin. Jos taas pienistäkin asioista haukuttiin joka kerta pataluhaksi, niin se ehkä tuntuu itsestä normaalilta käytökseltä. Kummallakaan tavalla asiat tuskin ratkeavat parhain päin.

Mykkäkoululaisen kotona ei ehkä koskaan riidelty, teeskenneltiin vain ettei mitään ongelmia ole. Jos joku käyttäytyi ikävästi perheen sisällä tai ulkopuolella, niin siihen alistuttiin marttyyriasenteella itseä puolustamatta, ja koettiin että ollaan silloin parempia ihmisiä kuin ikävästi käyttäyvä. Siksi on mahdotonta itse ilmaista mitään negatiivista tunnetta, koska silloin menettäisi omasta mielestä tämän pyhimyksen sädekehän. Aggressiivisen lähipiirissä, kotona tai vaikka lapsiporukassa taas raivoaminen tai ilkeä puhe oli toimiva strategia saada tahtonsa läpi, joten hän toimii näin aikuisenakin. Tietysti myös luontainen temperamentti vaikuttaa toimintaan, jotkut ovat hiljaisempia ja toiset tulisempia.

Asiallinen keskustelu ei voi alkaa niin kauan kun ongelmista puhumaton pitää itseään hillittynä ja hyvinkäyttäytyvänä tai huutaja rehellisenä ja ilmaa puhdistavana.

Juuri noin täysin samaa mieltä henkilön näinsemenee kanssa...

Olisitko sitten iloinen, kun toinen lopettaisi mykkäkoulun ja kertoisi suoraan päin naamaa, mitä juuri sillä hetkellä kiukkuisena ajattelee sinusta? Sittenkö sanoisit, että ihanaa, kun olet noin avoin ja puhut tunteistasi?

Minulta on iso ponnistus pysyä mykkäkoulussa, ja aina se ei valitettavasti onnistu. Hyvässä tapauksessa puhun vasta sitten, kun en ole enää vihainen ja pystyn olemaan asiallinen. Vaikka ilmeisesti olet hyvin kontrolloiva ihminen, joka haluaa määrätä toistenkin puhumisesta, niin en suosittelisi murtamaan sitä mykkyyttä ihan oman mielenrauhasi takia.

Voihan sitä sitten sanoa, etten nyt kykene puhumaan asiasta, koska olen niin vihainen enkä pysty olemaan asiallinen. Voit sanoa, että puhutaan huomenna, kun olen rauhoittunut. Tärkeintä on, että kuitenkin puhutaan ja kerrotaan, mikä on ongelma, eikä jätetä toista yksin ihmettelemään.
Tuollainen "iso ponnistus" pysyä mykkäkoulussa vaikuttaa todella ääliömäiseltä.

Mykkikset lienevät usein ääliöitä; sanattomia, verbaalisesti lahjattomia, ajattelemattomia oman navan ympärillä pyörijöitä, jotka eivät osaa ajatella mitään toisen puolesta. Empatiakyky uupuu täysin ja kokonaan kun oma loukkaantuminen täyttää pienen elämän piirin niin täydellisesti että muu maailma lakkaa olemasta.

ponnistele kirjoitti:

Voihan sitä sitten sanoa, etten nyt kykene puhumaan asiasta, koska olen niin vihainen enkä pysty olemaan asiallinen. Voit sanoa, että puhutaan huomenna, kun olen rauhoittunut. Tärkeintä on, että kuitenkin puhutaan ja kerrotaan, mikä on ongelma, eikä jätetä toista yksin ihmettelemään.
Tuollainen "iso ponnistus" pysyä mykkäkoulussa vaikuttaa todella ääliömäiseltä.

Lue lisää

No kuule sinähän se parisuhteessa päätät aina koska puhutaan ja koska ollaan hiljaa. Jos toinen on hiljaa kun sen sinun mielestäsi pitää puhua, niin ääliöhän se silloin on. Sinä et koskaan ole ääliö, koska sinä tiedät oikeat hetket puhumiseen ja hiljaa oloon.

Onko käynyt mielessä, että voit olla ihan vain yksikseen, istua kotona verhot kiinni. Ei enää häiritse muiden ihmisten puhumattomuudet eikä puhumiset. Itse saat päättää että milloin ääntä pääsee ilmoille ja milloin ei. Olisiko tämä nyt se tuhannen taalan ratkaisu sun kauheisiin ongelmiisi? Kun ei tuo asiallinen kommunikointi taida olla ihan sinunkaan leipälajisi.

Yeap, kaikki ei ole narsismia, mutta muitakin persoonallisuushäröjä on yllin kyllin.

Kahdenkauppaseon kirjoitti:

Yeap, kaikki ei ole narsismia, mutta muitakin persoonallisuushäröjä on yllin kyllin.

Kyllä. Se on varmaankin persoonallisuushäiriön ilmentymä, että kun toinen ei juuri sillä sekunnilla halua puhua, pysty puhumaan tai pidä viisaana puhua, niin häntä nimitetään ääliöksi tai narsistiksi, mikä ettei persoonallisuushäiriöiseksi. Se on vallankäyttöä. Kotona se onnistuu, jos puoliso ei ole riittävän sanavalmis antamaan takaisin samalla mitalla tai yrittää välttää huutamista. Sitten kun nimittelijä saa vastusta, niin eiköhän ole kohta itse se hiljainen? Kyllä toisen hiljaiseksi saa, kun tarpeeksi itse huutaa.

Silloin on turha syytellä toista keskustelun puutteesta, kun oma "keskustelu" on ääliöksi nimittelyä. Tosiasia on se, että sekä ääliöksi huutelijat että ongelmien maton alle lakaisijat tarvitsevat oppia keskustelutaidosta.

Täällä toiset nimittävät mykkäkouluksi sitä, että ongelmista ei puhuta milloinkaan. Toiset taas sitä, jos toinen haluaa rauhoittua ennen puhumista. Kolmannet sitäkin, jos toinen viihtyy välillä omissa oloissaan. Minusta vain ensimmäinen on ongelma. Kakkonen on positiivinen asia: on hyvä jos ei keskustele vihaisena, niin ei tule nimitelleeksi toista narsistiksi tai ääliöksi. Kolmas on kai lähinnä persoonallisuuden piirre.

(Jos nyt totta puhutaan, niin persoonallisuushäiriöiden olemassaolo oikeana psykiatrisena diagnoosina on hyvin kiistelty asia. Loppujen lopuksi jokaisen persoonallisuudessa on jotain häikkää, mutta jokainen huomaa vain toisten viat. Esimerkiksi suuri osa ihmisistä on manipuloitavissa tekemään hirveitä tekoja tietyissä oloissa tai ihan arkielämässä osallistumaan kiusaamiseen, mutta ei voida ajatella, että he kaikki olisivat jotenkin diagnosoitavissa. Ja jos paljon lievempiä asioita ajatellaan, niin on hyvin yleinen ja silti täysin häiriintynyt tapa heitellä toisille erilaisia psykiatrisia diagnooseja netissä.)

Tottakai se on. Etkö ole lukenut tätä ketjua? Mietipä uudestaan.

Sorry baby, kyllä se on sellaista aina, jos sinä et halua kertoa ja selvittää, sanoa ja puhua, ilmaista ja selventää ... Maailmat eivät koskaan kohtaa ilman rehellistä verbaalista tiedonantoa siitä mikä sinä olet ja mitä sinä haluat siitä toisesta tietää. Tunnisteet ja tuntemukset eivät riitä, jos niitten rehellinen käsittely ei ole aitoa ja rehellistä kanssakäymistä, jota esim. nämä sivustot eivät mukavuudestaan huolimatta ole.

mykkäkoululle: Kuulostat yksin päättäneen asian, jos kyse oli suhteesta. Miten on, luuletko, että toinen osaa lukea ajatuksesi..voi olla, että teet pahan virhearvion ja etenkin loukkaat toista mykkäkoulullasi. Luulee, ei tiedä. Sillä mennään, meetkö sääkin? Kaikki asiat ilmeisesti selvittämättä? Näin sivusta heitän vaan.

Viisas sivustaheitto, "M...A...N" (?). Jotkut tyypit eivät vain jaksa välittää tarpeeksi. Pienoista kiinnostusta ei uskalla sanoiksi säveltää oikeassa elämässä.

Nyrkkeilysäkeistä juolahti: olen ollut häissä, joissa yksi häälahja oli nyrkkeilyhanskat molemmille, toiset punaiset, toiset siniset. Vitsikäs lahja, mutta suoraan asian ytimeen osunut ajatus. Vitsittömyydestään huolimatta.