Menikö Pirkko Jalovaara pilaamaan karismaattisuuden mahdollisuudet kansankirkossa?
John Vikström on todennut vuonna 2008:
Piispat sanovat siis mahdollisimman selvästi, että sellainen kristillisyys, jossa on karismaattisia aineksia, on ”osa seurakuntiemme elämää.” Tämän olemme saaneet kokea kirkossamme jo usean vuosikymmenen aikana. Seurakunnissa on järjestetty Sanan ja rukouksen iltoja. Pirkko Jalovaara on toiminut (karismaattisessa hengessä) läheisessä yhteistyössä seurakuntien kanssa, ja ns. Nokian herätys sai alkunsa luterilaisessa seurakunnassa.
Edellä mainitsemani esimerkit riittänevät osoittamaan, että tämän päivän luterilaisuudessa nähdään karismaattisuus yleensä myönteisenä ilmiönä, jolla on paljon annettavaa kirkkojen hengelliselle elämälle. Kriittinen tarkkailija voi tietysti kysyä, mitkä ovat ne motiivit, jotka piilevät tämän myönteisyyden takana. Onko kyseessä vain kirkkopoliittinen laskelmointi ja taktikointi tilanteessa, missä karismaattinen kristillisyys leviää ja osoittaa suurta dynaamisuutta ja elinvoimaa samanaikaisesti, kun perinteiset kirkot menettävät jäseniä ja vaikutusvaltaa kristinuskon vanhoilla alueilla. Onko tämä myönteisyys siis vain taktista mukautumista uuteen tilanteeseen ja pyrkimystä mahdollisimman nopeasti integroida tämä liike kirkkojen elämään?
Näin voi tietysti kysyä, ja näin pitääkin kysyä, koska apostolin kehotus ”koetelkaa kaikkea” suuntaa katseemme tietysti myös kirkkoja eikä vain uusia ilmiöitä kohtaan. Mutta tällainen kriittisyys ei kuitenkaan saa johtaa siihen, ettemme vakavasti tutki, onko luterilaisuuden avautuminen karismaattisuudelle näinä vuosina aito ja johdonmukainen ilmaus jostakin sellaisesta, joka on keskeistä luterilaisessa uskontulkinnassa. Tämä on se suuri ja tärkeä kysymys, joka on puheenvuoroni taustalla.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jalovaaara ja Nokian herätys ovat molemmat todellisuudessa saaneet "herätyksen" Toronton herätyksestä, eli edustavat äärikarismaattisuutta, mikä on se harhaoppi, joka leviää maailmalla aina uudessa muodossa tai eri nimellä.
Karismaattisuus on asia erikseen, vaikka tietysti vaara on, että heistä jotkut kävisivät noissa äärikarismaattisissa kirkon ulkopuolisissa, tai sitten joku muu, jolloin tietenkin se leviää taas.
Esim. Jalovaarahan kävi Healing Rooms -kokouksissa myös koska oli eräänlainen yhteiskristitty, joka kävi missä tahansa, eikä tutkinut missä.
Eli siellä voi saastua hengestä/hengistä, mutta ihmiset eivät ymmärrä varoa sitä, vaan juoksentelevat joka paikassa, eivätkä ymmärrä, ettei siellä kaikki ole Jumalasta.
>> mitkä ovat ne [kirkon] motiivit, jotka piilevät tämän myönteisyyden takana <<
Kirkossa on jo useita eri herätysliikkeitä ja miksipä karimaattinen liike ei mahtuisi mukaan. Uskoisin, että nykyisenä jäsenkadon aikana kirkolle kelpaa lähes kaikki uskonnollinen toimeliaisuus.
>> karismaattinen kristillisyys leviää ja osoittaa suurta dynaamisuutta ja elinvoimaa <<
Mutta ei täällä Suomessa.
liberaalit ulos kirkosta ja Iraniin menolipulla.
Pirkosta sen verran että liberaalit halusi hänet ulos kirkosta.
Pirkosta en ole kuullut mitään pitkähköön aikaan. Vieläkö ajelee Skoda Superbilla kohti uusia seikkailuja?
Miksi ei ajalisi.
Rikossyytteet taisivat vetää vesiperän :)
Samassa ajassa aarniolle sentään on jo luettu kymmeniä syytteitä.
Iltalehti 18.3.2015. Pirkko Jalovaaran rikostutkinta valmis. Epäilty rikoshyöty satoja tuhansia euroja. Paperit syyttäjälle.
Eipä ole mitään kuulunut kuukausiin :)
Ei moisen asian selvittely näin kauaa vie.
Suomessa talousrikosten käsittely venyy helposti 3 vuotta.Sittenpähän nähdään.Tulee mieleen se syöpäkeräys missä tuotosta meni kohteelle 5 prosenttia.Työntekijät toki saivat palkkansa.Helvi Sipilän ollessa 60 luvulla partiolaisten johtaja , afrikan keräysrahoista meni puolet esikunnan matkaan kyseiseen rahojen luovutustapahtumaan.Että osaa sitä muutkin kupata tyhmää kansaa.Uskon varjolla.Aina vaan ei voi tietää auttaessaan koko todellisuutta.Punaisen ristin asiat ovat usein olleet tosi sekaisin.