Pettikö vaimoni?

Pettikö

Epäilen että vaimoni petti minua mökkireissullaan. Lähti kavereidensa kanssa joista yksi miespuolinen on ihastunut häneen ja oli nukkunut hänen kanssaan kahdestaan mökissä. Olivat juhlineet ja valvoneet aamuun. Epäilykseni lähinnä johtuu siitä kun vaimo on kerran jäänyt kiinni pettämisestä, tosin monta vuotta sitten. Välillä olen kyllä aiemminkin epäillyt kun on jäänyt juhlimisen jälkeen monesti kaverin luo yöksi. Joskus olen myös tutkinut hieman puhelinta ja sieltä löysin kerran viestin jossa joku mies oli pyytänyt vaimoani hänen luokseen ja hän oli vastannut että ei vielä tai jotain siihen suuntaan. Enempää tuosta ei sitten selvinnyt. Nyt kun tutkistelin puhelinta vaimon palattua, siellä oli hänen naispuolinen ystävänsä laittanut viestiä joka viittasi siihen suuntaan että siellä olisi tapahtunut jotain eli sellaisen kuvan joka vihjasi että "tehkää se". Ja vastaavan hän oli laittanut myös toisena päivänä, mutta kun uudelleen katsoin viestejä niin tämä toinen viesti oli poistettu. Kaiken lisäksi lakana joka hänellä oli matkassa näytti ihan siltä kuin sitä ei olisi käytettykään ja pyykkikoriin hän sen suoraan laittoi.
Itse hän kertoi että nukkuivat samassa mökissä, juhlivat ja valvoivat, mutta ei sen enempää, enkä uskaltanut alkaa kuulustella. Kaiken lisäksi hänestä tuli yhtäkkiä halukas, kahdesti päivän aikana seksiä kun normaalisti sitä on ollut kerran pari kuussa. Ensimmäisenä päivänä reissusta tultuaan hän kyllä oli hieman etäisempi... En uskalla alkaa puhua aiheesta vielä hänen kanssaan kun en varma ole...

22

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suneitarvisietää

      Petti ja haluaa edelleen sitä toista. Puhu asiasta hänen kanssaan.

      Mä en vois elää sen kaa. Sulla täytyy olla samat vapaudet kun hänellä. Olkaa vapaamielisiä kummatkin tai jätä hänet. Voisit varata esim seksimatkan kaverisi kanssa alkuun.

      • Pettikö

        Niin kyllähän tuo vahvasti siltä vaikuttaa ja aika todennäköiseltä. Ei vain tiedä uskoako vai eikö epäilyyni. On kuitenkin 2 lastakin. Ja nyt on muutenkin sellainen tilanne etten halua mitään "sekasortoa". Täytyy yrittää löytää 100% faktaa asiasta. Tuo vapaamielisyys ei minulle sovi. Kyllä tässä ero tulee jos on pettänyt...


      • OnneaMatkaan
        Pettikö kirjoitti:

        Niin kyllähän tuo vahvasti siltä vaikuttaa ja aika todennäköiseltä. Ei vain tiedä uskoako vai eikö epäilyyni. On kuitenkin 2 lastakin. Ja nyt on muutenkin sellainen tilanne etten halua mitään "sekasortoa". Täytyy yrittää löytää 100% faktaa asiasta. Tuo vapaamielisyys ei minulle sovi. Kyllä tässä ero tulee jos on pettänyt...

        Et saa 100% varmistusta ilman tunnustusta. Kannattaa aloittaa

        Lapset ja pitkä suhde ei ole este pettämiselle. Kaikki äkillinen ja selvä muutos kumppanin käytöksessä.. jokin syy siihen on. Se, että et usko, johtuu siitä, ettet halua uskoa. Nyt touutta päin ja keskustelemaan vaimosi kanssa, heti.


      • Pettikö

        Kuten sanoin, nyt on huono tilanne keskustella tuosta asiasta. Joudun vielä hetken aikaa pitämään pään kylmänä vaikka välillä se vaikealta tuntuu kun jatkuvasti tuota ajattelee. Ehkäpä löydän vielä lisää todistusaineistoa...


      • Pettikö

        Kai se nyt täytyy alkaa ottaa asia puheeksi ja alkaa kysyä tapahtumista kun sitä koko ajan miettii ja tilannekkin nyt parempi. Seksi loppui siihen pariin päivään sitten, ei enää ollutkaan ehdottelemassa. Parina ensimmäisenä päivänä palattuaan jotain pientä puhui reissusta mutta jälkeen ei.


    • Vuoroinvieraissa

      Vaimoni jäi kiinni pettämisestä 9 vuotta sitten työkaverinsa kanssa, anoppini ja appiukkoni käräyttivät tyttärensä. Olisin silloin jättänyt vaimoni, hänen itkunsa, rukoilunsa ja lupauksensa eivät sitä estäneet mutta poikamme tähden jäin, en halunnut pojan(silloin 12v) kärsivän sillä meillä on aina ollut rakas ja hyvä isä/poika suhde keskenämme. Eniten minua loukkasi se kun tunsin tämän salarakkaan erittäin hyvin(serkkuni) ja sekin että heidän suhteensa oli kestänyt liki 4 vuotta eli senajan minulle oli valehdeltu sekä minua oli pidetty täytenä pellenä. Tämän pettäjäserkun veli kyllä vihjaili välillä jotain aika rohkeastikin mutta ei kertonut ihan suoraan mistä ja keiden "huoraamisesta" oli kyse. Tapasin taannoin erittäin kiinnostavan sekä miellyttävän ulkomaalaistaustaisen täällä asuvan leskinaisen ja suureksi hämmästyksekseni hän olisi halukas tutustumaan minuun vaikka olen varattu. En tiedä olenko tyhmä mutta minulla on aikomus tavata tämä nainen ja ennen tapaamistamme ilmoitan sen vaimolleni, saapi nähdä miten hän reagoi. Jos vaimoni alkaa kiukuttelemaan niin kerron hänelle suoraan että minä sentään olen rehellinen ja oikeastaan olen oikeutettukin yhteen tälläiseen suhteeseen. Nytkun poikakaan ei asu enää kotona niin eroaminenkin sopii minulle ihan hyvin, ei varmaankaan yhtä helposti vaimolleni joka on taloudellisesti aika riippuvainen minusta. Tekisi mieli sanoa hänelle että vaimokulta, sen edestään löytää minkä taakseen jättää, nyt se on hänellä edessä minkä itse aikanaan koin.

      • Nöyryytä_huoravaimoasi

        Rupea harjoittamaan seksiä kotonasi avoimesti tämän uuden daamin kanssa.


      • äläkostaitsesivuoksi

        Älä tee noin. Älä kosta. Eroa ensin, vasta sitten uudet naiset. Ihan siksi, että säilyy hyvä mieli ja hyvä omatunto, itsellä. Oman itsen arvostus ja kunnioitus säilyy pysyy, kun pitää omat periaatteet. Loukkausta ei kannata kostaa, kun on rehti luonne. Siitä jää vain paha maku suuhun, loppuelämäksi.


    • Omanäkemys2124

      Kannattaa keskustella asiasta... Älä kuitenkaan anna keskustelussa ohjia vaimollesi, koska hän kuitenkin veisi keskustelua miten haluaa, ja lopulta saisit tietää vain sen, mitä hän haluaa kertoa. Kaiva faktat esille, kysy suoraan, tarkastele reaktioita ja tuo sinua huolestuttavia asioita esille, jos toinen on täyttä teflonia. Saat olla loukkaantunut, mutta älä heittäydy uhriksi. Mikäli keskustelu ei valota asiaa voit soittaa tarvittaessa jollekin hänen kavereistaan ja kysyä suoraan, mitä tietää asiasta. Mahdollisesti voit soittaa vaikka tälle miehelle tai mene jonnekin missä törmäät mieheen ja kysy asiaa suoraan, mutta älä uhkaa tätä mitenkään. Maltti on valttia, mutta älä hyväksy huonoa kohtelua.

      • Pettikö

        Meikäläinen on melko huono keskustelija. Pitää tarkkaan miettiä etukäteen mitä sanoo... Kyllä tässä vuosien aikana toki on oppinut tuntemaan sen verran hyvin että koska valehtelee ja koska ei, ainakin luulisin. Sen tiedän että on turha alkaa soitella ja kysyä, sieltä ei varmasti myönnetä mitään.


    • suvimaaria234

      Kai ymmärrät, että nuo epäilyt ja mustasukkaisuus ovat jo vaikuttaneet sinuun ei-toivotulla tavalla. Tutkit vaimon kännykkää salaa. Pengot pyykkikoria ja tutkit lakanoita...
      Ota asia esille, ennenkuin mielesi myrkyttyy pahemmin.

      • Huiks

        Totta, itse en pystyisi olemaan suhteessa missä on uskottomuutta en sitten millään.


      • pettikö

        No nyt on asiastapuhuttu vähän niinku ohimennen ja tietysti suuttui ja kielsi kaiken. En tosin kaikkea maininnu miksi epäilen. Lyhyeksihän se keskustelu jäi mutta oikealla ajalla keskustellaan loppuun. Joka asiasta hän tilittää normaalisti ystävälleen mutta nyt ei viesteissä näkynyt mitään eli todennäköisesti poistanut ne.


    • simpukantytär

      Jos et uskalla ja pysty puhumaan kaikesta parisuhteessasi, niin onko se sitten sinusta hyvä ja arvokas suhde? Tarvitseeko sinun mielestä hyvässä parisuhteessa miettiä, pettikö vai ei, eikö siitä tarvitse kahdenkesken puhua? Kuuluuko sinusta hyvään parisuhteeseen se, että toisen tarvii katsella kumppaninsa puhelinta ja lakanoita reissujen jälkeen? Oletko oikeesti onnellinen parisuhteessasi?

    • Pettikö

      Otin taas asian esille. Vastauksena miksi kyselet vieläkin, miksi pettäisin kun rakastan sinua, mitään ei tapahtunut jne ja useampaan kertaan toisti noita. Silmiin katsoi hetken ja kasvot alkoi punottaa ja piti pöytiä alkaa pyyhkimään. Sanoi että voin vaikka tältä mieheltä kysyä, johon totesin että hänhän voi sanoa mitä vaan ja siihen vastasi oudosti mielestäni: "Miksi hän mitään sanoisi kun mitään ei ole tapahtunut". Nyt soitti ystävälleen ja hän alkoi pommittaa viesteillä miksi epäilen tuollaista kun heillä ei ole mitään tunteita toisiaan kohtaan eikä mitään ole tapahtunut. Lakanoita ja viestejä en vielä ottanut puheeksi. Hieman epäilyttävää käytöstä mielestäni vai joko olen vainoharhainen???

      • Pettikö

        Ja lisäksi yhtäkkiä "muisti" että oli kuukautiset tuolloin.


      • Vitun_aisuri_miehisty
        Pettikö kirjoitti:

        Ja lisäksi yhtäkkiä "muisti" että oli kuukautiset tuolloin.

        Ny paiskot turpaan sitä huoraas! Tajuutko höynä!


      • toimari45v
        Vitun_aisuri_miehisty kirjoitti:

        Ny paiskot turpaan sitä huoraas! Tajuutko höynä!

        No näin minä tein aikoinaan ja leikkasin häneltä puolipäätä kaljuksi(pitkät hiukset)...Siis oli ennen! Nyt ei kuulemma edes uskalla moista miettiä, ja pillua saa vaikka 3 kertaa/vrk.

        Tästä on aikaa jo 8vuotta.


    • Offcourseitsit

      Off course

    • fiiliskertookaikensiitä

      Älä epäile itseäsi enää

    • Heihuomionyasiaan

      No tasan tarkkaan petti

      • Potkaise-pellolle

        Suosittelen hankkiutumaan eroon vaimostasi, pettureita ei kukaan tarvitse elämäänsä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2240
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1792
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1563
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1295
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1287
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1106
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1041
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1006
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      722
    Aihe