Jos ei aikaisemminkaan ole tullut ihailtua ulkkismiehiä, niin nyt ollaan pahasti pakkasella. Olin viikonloppuna ystäväni kanssa Helsinkiläisessä ravintolassa, kunnes paikalle saapui "tikkurilan värikartasto". Kello oli jo sen verran paljon, ettei paikkaa viitsinyt enää vaihtaa. Kävin ystäväni kanssa tanssimassa ja palatessa eräs "tumma" tarttui minuun kiinni ja veti tanssilattialle, vastustelin, mutta piti todella kovaa kiinni ja näytti nauttivan vastustelusta, yök. Ajattelin, että joko järjestän kohtauksen siinä tanssilattialla tai tanssin happamena, tein jälkimmäisen ja riuhdoin itseni irti kun kappale loppui, tyyppi olisi ollut toista mieltä. Palasin ystäväni luokse, jolloin saimmekin loppuajan hätistellä "ihailijoita" kimpustamme. Eipä siellä jaksanut kauaa enää ollakaan. Ehkä siinä sitten on jotain perää, että suomalainen nainen on hmm...kiinnostunut ulkomaalaisista, MUTTA EIVÄT KAIKKI! Ja sitä on ilmeisesti vaikea tajuta niin suomalaisten miesten, kuin ulkomaalaistenkin?
Valitusta
rrrrrrealisti(f)
5474
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olen jo aikaa sitten tullut siihen lopputulokseen, että 99 % suomitytöistä on ns. ulkkisten huoria. Eikä sitten jaksa ihan hirveesti energiaa käyttää sen yhden prosentin miellyttämiseen...
Tuollaista olen itse todistanut muutamaan otteeseen ja joka kerralla olen paukannut väliin kysymään, että onhan kaikki ok.
Yhdellä kerralaa sain kiitokseksi suukon ja seksiä, toisella tulikin niiltä tummilta joukolla turpaan...
Mutta hätiin pelmahdan aina kun mahdollista...
Itse tarjoaisin vain drinkin kiitokseksi. :)
Joo, olen kokenut samaa. Mutta vain afrikkalaisten miesten toimesta. Heillä on kumma tapa tarttua käsivarresta kiinni ja olettaa, että se on oikein. Aikaisemmin vain riuhdoin itseni irti ja jatkoin matkaa, mutta nykyään nostan sormeni pystyyn ja annan ukon kuulla suorat sanat! Tivaan, mikä ihme saa hänet kuvittelemaan omistavansa oikeuden koskea minuun, ja että sai olla viimeinen kerta! Ei tuollaista käytöstä pidä hyväksyä, ei kuuluu länsimaiseen kulttuuriin. Tulkaa vaan suomipojat ja muut väliin jos näätte tällaista käytöstä tapahtuvat. Myös takamusken puristelu kuuluu heidän toimenkuvaan..Pidetään naiset kaikki sama linja! Meitä ei kukaan aliarvioi.
Hienoa, että täältä löytyy itsekunnioitusta omaavia naisia!
Ja ilolla luen myös teidän miesten tekstejä, joissa kerrotte tulevanne apuun, kun apua tarvitsemme! Toivottavasti näin jatkossakin!