Jos joskus Suomen johdolta olisi vaadittu selkärankaa ja järkeä sekä isänmaallisuutta niin nyt.
Suomen johdon, presidentti Niinistön ja hänen juoksupoikansa ulkoministeri Soinin olisi pitänyt uskaltaa puolustaa ETYKiä ja Suomen itsenäistä isännän asemaa ETYKissä eikä lähteä USAn ja NATOn juoksupojaksi nöyryyttämään Venäjää, joka on oleellinen ja erottamaton osa ETYKiä ja Euroopan turvallisuutta.
Suomen johdon, presidentti Niinistön ja hänen juoksupoikansa ulkoministeri Soinin olisi pitänyt uskaltaa puolustaa ETYKiä ja Suomen itsenäistä isännän asemaa ETYKissä eikä lähteä USAn ja NATOn juoksupojaksi nöyryyttämään Venäjää, joka on oleellinen ja erottamaton osa ETYKiä ja Euroopan turvallisuutta.
Vastaukset 82
Vanhimmat
USAn, NATOn, HSn juoksupoika Sauli Niinistö ja hänen juoksupoikansa Timo Soini tuhosivat ETYKin ja samalla Suomen aseman kansainvälisessä politiikassa kieltämällä ETYKin isäntänä venäläisiä parlamentin jäseniä osallustumasta ETYKin 40-vuotisjuhlakokoukseen Helsinkiin.
ETYK sren kun pysyy ja paranee ja >Suomi vgain noudatti aiemmin tehtyjpimuksia!
Myös venäläisten on syytä uskoia, ettei amtkustuskielytoja ole määritekty leikin päiten!
Heti pari vuotta ETYK-sopimuksen solmimisen jälkeen Niinistö ja Soini hyökkäsivät Afganistaniin.
Lännellä on taas yksi este vähemmän aloittaa sota ja hyökkäys Venäjälle.
KUKAAN ei ole aloittamassa sotaa tai hyökkäämässä Venäjälle eikä matkustuskiellot liity mitenkää'n tähän asiaan!
Jep, todettakoon, että Venäjällä oli vielä mahdollisuus osallistua Etyjin kokoukseen, mutta ei kiinnostanut. Venäjää kun vituttaa ettei matkustuskiellossa olevaan duuman edustajaa päästetty länteen selittämään puutaheinää, niin eivät sitten lähetä mitään. Venäjän oma moka, muita edustajia olisi voinut lähettää. Säälittäviä...
Niinistön ja Soini juoksupoikina, lännellä on taas yksi este vähemmän aloittaa sota ja hyökkäys Venäjälle.
Kun on päässyt pakotelistalle niin MAAHAN EI TULLA.
Piste!
Kyllä ryssä tiesi ketkä pakotelistalla olivat, aivan turha niitä on Eurooppaan edes tyrkyttää. Olisi lähettänyt heidän tilallaan toiset.
Tyhmä ryssä :)
Uskomattoman tyhmiä päästelet jatkuvasti, tiedätkö ylipäätään asioista yhtään mitään?
"Kun on päässyt pakotelistalle niin MAAHAN EI TULLA."
Niinhän se nyt näyttää menneen. Ei ole tosiaan diplomatiantaidon jäänteitäkään jäljellä Suomessa. Joku Keski-Euroopassa elelevä EU-virkapelle tekee boikottilistan ja Suomi auliina juoksupoikana toimii täsmälleen sen mukaan. Vaikka kysymys on rajanaapurista, jonka kanssa elellään kylki kyljessä ..
Seurauksena on sitten se,että Venäjä vetää herneen nenään ja haukkuu Suomen röyhkeäksi. Huom. ei EU:n vaan Suomen. Kaipa Suomella on sitten tällaiseen varaa. Tiettävästi kukaan EU:sta ei tullut Suomelle tueksi, kun Venäjä ärähti, vaan heti ensimmäisessä tilanteessa Suomi jätettiin yksin. Että semmoisessa unionissa me touhuillaan ..
No, nyt on taas yksi este vähemmän Venäjän antipatialle Suomea kohtaan. Idänvienti on jo vähentynyt 30 % pakotteiden ansiosta. Paljonkohan se vähenee lisää Suomen tyhmyyden ja poliittisen osaamattomuuden takia?
Et päästä myös naapuritalosi häirikköä omalle pihallesi grillijuhliin.
Venäjä on ITSE törkeällä käytöksellään maalannut itsensä nurkkaan joten pysykööt nyt siellä yksin ulvomassa. Aivan oma on valintansa!
Tiedän.
Esimerkiksi sen, että EU:n pakotelistalla olevia ihmisiä ei EU:n alueelle päästetä.
Sinä et tätä näemmä tiedä!
just näin ei enää tehtaankadulle rähmälleen.
EU-maat olivat yksimielisesti vastaan pakotelistalla olevien osallistumista.
Suomi noudatti EU:n yhteistä linjaa.
Ketkä olivat yksimielisiä.....sanopa kaikelle kansalle?
Pakotelistan takana ovat kaikki EU-maat.
Sillä on vain kuusi venäläistä. Kyllä valtuuskuntaan olisi väkeä riittänyt.
Uskomattoman avutonta toimintaa Niinistöltä, mitä virkaa on presidentillä joka ei kykene toimimaan omalla alueellaan?
Niinistö kannatti Venäjän osallistumista. EU-maiden vastustava kanta ratkaisi.
EU-maista...ketkä kannattivat Venäjän poisjääntiä....Soinin mukaan ei voi paljastaa?
Mitkä EU-maat esittivät tukensa Suomelle, kun Venäjä ärähti?
Jos EU-maat ovat yhtenä miehenä pakotteita määrittelemässä, niin kyllä niiden kuuluu yhtenä miehenä seistä niiden takanakin, jottei yksi onneton joudu syntipukiksi, kuten nyt kävi.
"oinin mukaan ei voi paljastaa?"
JA MIKSI PITÄISI? Eu on määritellyt kiellot ja ne pitää!
Siinä paljastuisi se että vastustajia olivat Viro, Puola....onhan selvää että ETYJ juhla kokouksella ei ole paljoa virkaa jos sieltä puuttuu perustajajäsen.
Sehän paljastettiin jo. Baltianmaat määräsi, ketkä tulee Suomeen. Baltiakin määrällee jo suomea. Noloa.
itä narina alkoi nyt kun ensimäisen kerran tuli tilanne että matkustus rajoitukset toimii. Itä olisi pystynyt vältämään tämäkin koska tiesi ketä on pakotelistalla ja tilalle olisi valittu muita henkiläitä mutta ei tietenkään r...ä niin toimi vaan yrittää itä nöyristelijöiden avulla itkeä ja saada huomiota asialle.
S. Niinistö anoi lausunnon tänään asiasta ja on niin pölkky rttä ei tajua yhtään missä mennään.
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Maassa järjestettiin gallup-kysely, jossa kysyttiin Niinistön tehtävistä! Kyselyssä Suomen kansasta 79 % antoi hänelle arvosanan erittäin hyvä tai hyvä viranhoidosta! Hän on ennätyksellisen suosittu!
Eihän sen puheestakaan saa mitään selvää. Ööööh ääääääääääh öö öö öö öö. Kuunnelkaa nyt sitä.
S. Niinistö antoi lausunnon tänään asiasta ja on niin pölkky että ei tajua yhtään missä mennään.
Jumalattoman tyhmä presidentti: S. Niinistö antoi lausunnon tänään asiasta ja on niin pölkky että ei tajua yhtään missä mennään.
Pölkyy Valkeakosken tiltu laittoi saman viestin kolmeen kertaan peräkkäin. Nimimerkin sentään muisti vaihtaa välillä.
"Jos joskus Suomen johdolta olisi vaadittu selkärankaa ja järkeä sekä isänmaallisuutta niin nyt."
Ja Syuomi todisti, että sitä selkärankaa löytyy ja sovittuja asioita noudatettiin!
"Suomen johdon, presidentti Niinistön ja hänen juoksupoikansa ulkoministeri Soinin olisi pitänyt uskaltaa puolustaa "
He PUOLUSTIVAT tehtyjä sopimuksia ja todistivat venäläisille sen, ettei matkustuskieltoja ole määritelty leikin päiten!
Kuules pikku pillittäjä, kysymyksessä ovat ------->EU<-------- pakotteet. Setä kertoo, enempi tyhmemille, että EU ----------->EI OLE<------------ USA tai NATO: Korjataanko lisää sun kaheleita väittämiä ?
Tällaista soppaa ei ole ollut jälkeen toisen maailmansodan ja kaiken lisäksi oli oma päätös, jonka olisi voinut toteuttaa toisin.
Perästä tulee kuulumaan sanoo torventekijä.
TODELLISUUDESSA tämä ei ollut soppa eikä mikään ja Suomi vain noudatti EU:n päätöksiä, kutern on sitoutunut noudattamaan! JOS SE EI SINUA MIELLYTÄ niin yritä ajaa Suomi eroamaan EU:sta! Jäät tosdin hankkeessasi vähemmistöön!
Perästä ei tule kuulumaan yhtään mitään! Venäläiset tottuvat kyllä siihen, ettei joitakin heidän näkyviä perooniaanb kaivata Eurooppaan!
Nyt meidän vähä-älyinen presidentti yrittää vedättää, että Suomi eli hän ei voinut tehdä toisenlaista päätöstä.
Suomi ei siis enää tarvitse presidenttiä.
Suomella on hyvä ja pätevä presidentti, joka esitti oikean toteamuksen!
Sen sijaan Suomi ei tarvitse Moskovan Tiltua!
Niinistö on Suomen ylivoimaisesti tyhmin presidentti yhdessä Rytin kanssa. Ahtisaarikaan ei ole järjenjättiläinen mutta hän oppi diplomatian kautta toimimaan jotenkin säntillisesti.
Risto Ryti äänestettiin aikoinaan suuressa kansanäänestyksessä Suomen toiseksi merkittävimmäksi kansalaiseksi heti Mannerheimin jälkeen!
Ahtisaari oli paras presidenttimme mitä saatiin demariketjusta!
Niinistö on osoittautunu7t erittäin päteväksi tehtävässään ja hänet valittiin aikoinaan virkaansa äänimäärällä 1.802.328 ääntä ja 62,59 %:n kannatuksella!
Ahtisaari munasi itsenä Natomyönteisyydellään, joka osoitti lyhytnäköisyyttä isossa kuviossa.
Nato on meille instituutio, jota vastaan pitää taistella kaikilla laillisilla aseilla.
Ahtisaari oli demaripresidenteistä paras, mutta hänet Halonen aikoinaan onnistui taklaamaan katsomoon!
Nato on meille instituutio, johon liittymisen eteen pitää taistella kaikilla laillisilla aseilla.
Niinistö oli hirvittävä Sanoma-säätiön kusetus. Soini taas kusetti Suomen kansaa ihan omilla juonillaan.
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Maassa järjestettiin gallup-kysely, jossa kysyttiin Niinistön tehtävistä! Kyselyssä Suomen kansasta 79 % antoi hänelle arvosanan erittäin hyvä tai hyvä viranhoidosta! Hän on ennätyksellisen suosittu!
Ulkoministeri Soini oin toiminut täysin pätevästi uudessa virassaan! Sen todistaa jo yksin Tiltun huvittava raivo!
Ai. Se ähinä onkin rauhallisuutta.
Niinistö on pahasti tunaroinut asiansa olla Suomen ulkopolitiikan johtohahmo.
Tässä tilanteessa olisi heti pitänyt lyödä nyrkkiä pöytään ja karjaista 'saat.anan tunarit'...justiinsa olisi sopinut tilanteeseen kuin nyrkki Natokiimaisen silmään.
Niinistö on nykyaikainen presidentti, joka noudattaa yhteisesti tehtyjä päätöksiä!
Kekkonen on ollut kuollut jo yli 30 vuotta eikä sinun orjailuusi palata vaikka hankkisit lapion! Nyt taottiin se nyrkki duuman hölmön johtajan silmään ja toivottavasti siten, että äijä muistaa jatkossa, ettei määräyksiä anneta pilan päiten!
Etkö muutoin ITSE huomaa, että aikasi (=vanha YYA-aika) on jo mennyt?
Väärä aloitus !
Venäjä on tuhonnut Etykin jo ajat sitten.
Kokoukseen osallistumispelleily viimeistään todistaa mitä Putin on mieltä.
Änkyröinti vänkyröinti Venäjäkortilla tuntuu vain olevan joidenkin poliitikoiden takaraivossa edelleen.
Suomen taloushan kiittää. Ei tule eusta muuta kuin pelkkiä laskuja. Kyllä me maksetaan ja ajetaan loppukin vienti venäjä änkyröinnin ansiosta alas.
EU on todellisuudessa meidän suurin kauppakumppani ja Vrenäjä vasta kolmanneksi suurin! Ei tämä asia Venäjän kauppaan vaikuta!
Raukkamaista se oli. Suomi on nyt uudestaan suomettunut. Pesäeroa Washintonin isäntään ei ollut rohkeutta ottaa.
Mutta asiasta on esitetty monta mielipidettä. ETYK olisi ollut symbolinen kannanotto joten on verrattu tekoa kylmän sodan suomettumiseen jossa olimme itsenäisempiä n.k. kovissa kysymyksissä ja myötäileviä symbolisissa. Ei esimerkiksi suostuttu sotaharjoituksiin Neuvostoliiton kanssa.
Nyt uudessa suomettumisessa annetaan periksi kaikessa. Suomen ulko ja puolustuuspolitiikkaa luovutetaan pala palalta Washintoniin. Vain sodan suora käskyvalta voi enää siirtää NATOlle.
Suomi noudattaa EU:n jäsenenä siellä yhdessä tehtyjä päätöksiä. Siitä on nytkin kyse.
USA:lla ei ole tekoa EU:n ja Suomen toimissa.
Tiltujen on turha lykätä valeitaan.
"Raukkamaista se oli. Suomi on nyt uudestaan suomettunut. Pesäeroa Washintonin isäntään ei ollut rohkeutta ottaa."
TODELLISUUDESDSA Suomni toimi tässä tapauksessa ryhdikkäästi ja noudatti keskiunäisiä sopimuksia! Venäjä toimi itse raukkamaisesti kauppaamalle tulijoiksi kieltolistoilla olevia!
"Mutta asiasta on esitetty monta mielipidettä. ETYK olisi ollut symbolinen kannanotto joten on verrattu tekoa kylmän sodan suomettumiseen jossa olimme itsenäisempiä n.k. kovissa kysymyksissä ja myötäileviä symbolisissa. Ei esimerkiksi suostuttu sotaharjoituksiin Neuvostoliiton kanssa."
Se lienee ainoa pieni voitto?
SEN SIJAAN!
Tuona aikana naapuri otti melkoisia 'vapauksia' Suomen suhteen:
- se painosti ja uhkaili
- puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
- jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
- Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
- muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
- naapuri puuttui kirjallisuuteen, elokuviin ja TV-ohjelmiin
"Nyt uudessa suomettumisessa annetaan periksi kaikessa. Suomen ulko ja puolustuuspolitiikkaa luovutetaan pala palalta Washintoniin. Vain sodan suora käskyvalta voi enää siirtää NATOlle."
Periksi ei anneta missään vaan noudatamme keskinäisiä sopimuksia!
Suomen ulko ja puolustuuspolitiikkaa lON TIUKASTI OMISSA KÄSISSÄ!
Natoon emme kuulu!
Kieltolistoja? Miten demokratia voi pistää diplomaatteja kieltolistalle. Vain siksi että heillä on väärät mielipiteet? Länsi on tullut hulluksi! Kiletolista itsessään ei seuraa kansainvälisiä sopimuksia.
Isäntämaasopimus vastaa taannoista YYA-sopimusta. Mutta ei niin kutsutun Suomettumisen aikana osallistuttu warsovan liiton sotaharjoituksiin. Nyt osallistutaan NATO Venäjänvastaisiin harjoituksiin, ja NATO sanoo itse että ovat Venäjää vastaan.
Suomessa vallitsee selkeästi sensuuri ja itsesensuuri. YLE on tullut Washintonin juoksupojaksi.
Kukaan aikaisemmista presidenteistämme ei olisi mennyt kyykkyyn USA:n edessä. Niinistö meni ja heti.
Päinvastoin! Niinistö on suoraselkäinen presidentti eikä mennyt kyykkyyn Venäjän edressä monen heikomman (Halonen?) edeltäjänsä tapaan!
Matkustuskielto on EU:n määrittelemä eikä liity USA:han yhtään mitenkään!
USA, Viro, Latvia, Puola, Suomi olivat kieltämisen kannalla. Muut maat eivät.
EU oli kieltämisen kannalla ja sehän riitti!
Ei ollut, EU ei ollut millään kannalla. Vain Usa, Viro, Puola, Suomi olivat.
TODELLISUUDESSA EU oli kieltämisen kannalla ja sehän riitti!
Ei ollut, ei edes kysytty....merkittävä osa vierailijoista ihmettelivät Suomen päätöstä.
Suomi ottaa käskynsä Brysselistä? Tällaisessa asiassa? Missä itsenäisyys?
ETYK meni, Etyj meni. Nyt Niinistö hyppii jo Kiinaakin vastaan.
Kun Niinistö ryhtyi Sanoman, USAn, NATOn juoksupojaksi, hän joutui ajamaan alas Suomen Venäjä-suhteet ja liittämään Suomen Venäjän vastaiseen propaganda- ja sotarintamaan.
Hän oli taatusti niin tyhmä ja naiivi, että luuli, että sillä tavalla hän pääsee USAn suosioon ja Valkoiseen taloon, mutta kävi niin kuin USAn kanssa käy että mikään ei riitä. Nyt Niinistö ja Suomi on jo USAn Kiinan vastaisessakin rintamassa, mitä todistaa pohjoiskorealaisen aseasiantuntijan loikkaus Suomen kautta länteen.
Niinistö on hoitanut erinomaisesti Suomen Venäjän suhteet ja myös Venäjä on toipunut 'koepallostaan', jossa he tunkivat valtuuskuntaansa kuusi matkustuskiellossa ollutta! He eivät Suomeen pääse ja tilalle tulee sellaiset, joilla ei kieltoa ole!
Suyomeen ei ole loikannut minkäänlaista P-Kortean loikkaria ja Tiltu valehtelee senkin!
TODELLISUUDESSA Niinistö on pitänyt yllä hyviä ja henkilökohtaisia suhteita Putiniin Tiltujen harmiksi!
Kiina on kaukana, mutta sielläkin on käyty!
Kukaan ei odota kutsua Valkoiseen Taloon (Tiltu poislukien), koska maailmassa on yli 200 maata!
Mitään loikkausta ei ole tapahtunut ja Tiltu von keksinyt epätoivoissaan moisen valeen!
Nyt sekin sitten paljastui, että presidentti Niinistö ja ulkominsteri Soini presidentti Niinistön käskystä kävelivät ETYJin yleiskokouksen puheenjohtajan, I. Kanervan yli kieltäessään venäläisiä tulemasta Suomeen ETYK/ETYJ-kokoukseen.
Kukaan ei ole "kävellyt" kenenkään yli ja myös Kanerva on täysin selvillä matkustuskieltolistasta! Venäläiset ovat muutoin tietenkin tervetulleita Suomeen kunhan jättävät ryhmästä pois ne kuusi matkustuskiellossa ollutta!
Miksi edustajat yleisesti ihmettelivät Suomen päätöstä?
Todistaa ainakin sen, ettei ole edes kysytty.
Ei kai valtuuskunnan jäsenet kaikkia taustoja tiedä!
Kyllähän niiden pitäisi tietää, mitä väkeä siellä kokouksessa sitten muka oli, kun kaikista pakotteista niin tietämättömiä muka ovat. Ihmeellistä toimintaa.
On se kiva kun umpisurkealla ulkoministeri Soinilla on puolustajia. Moldova kuulemma on tässä asiassa samaa mieltä.
"On se kiva kun umpisurkealla ulkoministeri Soinilla on puolustajia. Moldova kuulemma on tässä asiassa samaa mieltä."
Ilman muuta! Kun tehdään jostakin asiasta päätös niin Suomella on tapana sitä noudattaa! Venäjän sikaniskat joutaa pysyä kotonaan... kyllä sieltä löytyy tilalle tulijoita!
Olemme nyt Suomettuneisuuden tilassa jossa ne joita päättäjämme yrittää nuoleskella paheksuu sitä.
Näin syvällä rapakossa emme ole koskaan olleet.
Luojan kiitos EMME ENÄÄ OLE SUOMETTUNEITA! Muutoin Venäjän matkustuskiellossa olleet olisivat tulleet tänne lennossa!
Nyt Venäjän delegaation johtaja Kovalov valitti suuresti tapahtunutta! Näin hän sanoi: "OIJOI! VOIVOIVOI! OIJOIJOIJOPIJOI!"
Ja Suomessa olevat kourallinen Venäjän Tiltuja äityi säestämään miestä:-D
Olemme pahemmin suomettuneita kun koskaan kylmän sodan aikana. NATOttajat silmälappuineen ovat kuin taistolaiset.
Suomi on suomettuneempi kun koskaan kylmänsodan aikana. Natottajat ovat pahempia silmälappuineen kun vanhat taistolaiset.
Soinin olisi pitänyt uskaltaa sanoa Niinistölle ei.
Suomen vapaan lehdistön pitäisi kaivaa esiin 1) kuka käski Niinistöä ja Soinia 2) uhattiinko vai palkittiinko Niinistö ja Soini ja miten sekä millä.
Suomessa on Etyk-sensuuri. Vaihtoehto-media voi selvittää asiaa.
Suomessa ON vapaa lehdistö! Kukaan ei käskenyt Niinistöä ja Soinia" He vain noudattivat EU:n dsopimuksia!
Etyk on nyt ilmiriidoissa.
ETYK on sulassa sovussa ja entistä parempi ilman kuutta Venäjän öykkäriä!
Niinistö ja Soini saavat varmasti kiitosta USA:n republikaanien sotahaukoilta, teekutsu-uskonhörhöiltä, kokoomuksen ryssäviha-siiveltä, Sanoma-säätiön Amerikka-seuralaisilta, RKPltä ja RKPläisten mannerheimiläisiltä ja Euroopan, Ukrainan, Viron, Puolan natsipuolueilta, natsiseuroilta, natsiklubeilta.
Niinistö ja Soini eivät saa keneltäkään mitään erityistä kiitosta, koska he vain noudattivat EU:n puitteissa sovittuja asioita!