mitä tehdä, auttakaa!

ppookkaa

näimme eksäni kanssa yks päivä ja meillä oli aluksi mukavaa. eksääni rupesi väsyttää ja aatteli rueta nukkumaan pariksi tunniksi. katsoin tietokoneelta leffaa ja sitten rupesin miettimään katsoisinko hänen puhelintaan. tiedän, että puhelin on yksityinen eikä sitä saisi katsoa ilman lupaa. mietin pitkän aikaa luenko ja niin minä teinkin. hän oli laitellut entisen kaverini kanssa viestiä ja siellä oli pusu kuva heistä, myös yhteisiä kuvia. kumpikin oli laittanut itsestään kuvia toiselle yms. se sattui todella paljon ja lukea, mitä sinne oli kirjoitettu. herättelin eksäni, koska hän pyyti herättämään parin tunnin päästä. aluksi en voinut kertoa eksälleni, mitä olin mennyt tekemään. hän kyseli, mikä minulla on sillä itkin. lopulta en vaan voinut salata asiaa sisälläni niin päätin kertoa mitä oikein menin tekemään. hän ei tykännyt siitä. kyselin häneltä, että mikä on homman nimi yms heillä. eksäni kertoi, että silloin heillä oli juttua kun minä ja hän ei oltu tekemisissä. kuulema ovat nykyään kavereita. kuitenkin kaiken kaikkiaan tässä mietin sitä, että olenko ollut eksälleni pelkkä pillu. jos kerta päättivät olla kavereita niin miksi minulle hän rupesi laittamaan viestiä? miksi hän pyyteli kuvia ja kehui minua? puhunut pervoja. pyysinhän minä häneltä myös kuvia ja osallistuin niihin viesteihin. sillä olihan minulla häntä kohtaan paljon tunteita. myös kyseli kuulumisia, mutta suurin osa oli pervoilua. olinko minä jonkilainen korvike, koska eksäni ja entinen kaverini päättivät olla kavereita. paljon on kysymyksiä mielessä ja en tiedä saanko niihin kunnollista vastausta koskaan.

onko teille sattunut tälläistä tilannetta ? kertokaa ihmeessä, jos on ja kuinka olette selvinneet eksästänne ?

5

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ppookkaa

      se vielä täytyy lisätä tähän, että eksäni on välillä halunnut olla tekemisissä ja välillä taas ei. mieliala vaihtuu todella nopeasti. hän on huutanut ja haukkunut sekä haistatellut minulle. olen itkenyt monet yöt. hän ei vaan tajua, miten pahalle se tuntuu. ymmärtäisi varmasti, jos olisi minun tilanteessa.

    • 5445754

      Heitä se vitun uuno pihalle elämästäsi, pystyt varmasti elämään ilman hänen hyväksyntäänsäkin.
      Oletko ihan täysin idiootti vai miksi tuollaista mulkkua edes katselet?

      • ppookkaa

        helpommin sanottu kuin tehty.. eiköhän se kuitenkin ajan kanssa unohdu.


    • Määränpää

      Et taida tietää, miten näissä eksä jutuissa toimitaan.
      En nyt oikein ymmärrä sinua.
      Näen eksääni silloin tällöin ja kohta hän on nukkumassa luonasi.
      Miksi ylipäänsä olet, tekemisissä hänen kanssaan jos hän on eksäsi?
      Eksästä pääsee eroon, kun päättää niin tehdä.

    • altarimama

      Eksän kanssa ei voi olla vain ystävä. Älä pliis, itsesi vuoksi ole häneen missään yhteydessä. Jokaisen tapaamisen jälkeen joudut tavallaan aloittamaan "eroprosessin uudelleen". Keskity itseesi ja oman sydämesi parantamiseen. Tiedän, että on vaikeaa, mutta muuta tietä tasapainoon ja onneen ei ole olemassa. Rohkeutta ja lujuutta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe